IRC-Galleria

Kuten edelisessä päiväkirja löpinöissäni jo mainitsinkin, ihminen muuttuu, jopa nii paljon et ite pelästyy =D.

Jo pitkän aikaan on tuntunut miten omalta osalta on elämä muuttunut ja odotukset siltä vain pieneneet. Sitä vaa tajuaa jossain vaihees että itsellä on ollut jo pitkän aikaa kaikki mitä tarvitsen elämältä, mutta se alkaa vasta ilmoitamaan itsestään kun alkaa ajatelee mitä tosissaan haluaa elämältä, hassua eikö?

En tarkoita sitä että kaikil on se mitä tarvii/haluu elämältä, omalta kohtaa vaan käynyt näin ja onnelinen siitä et tajunut sen että tästäki voi nauttia, siitä että saa olla vapaa, nauttia niistä omista asioista joita ei ehkä muut ymmärrä, tosin eipä kovin moni ees tiedä minusta juuri mitään joten what evah =D.


Ite sitä tuppaa arvostaa sitä et katselee aurinkonlaskua jossain kalliolla samalla kun tuuli tekee laineita viljapellolle, ja se riittää minulle, ees kuvitelma siitä riittää,mut oikeesti tuo olis aiva mahtavaa <3 . Joku saattaa ajella uudella urheiluautolla ympäri forssan toria ja nauttia siitä, en sano et siinä ois jotai vikaa, meitä kun on niin paljon joka lähtöö =D.

Ehkä se onnelisuus on jotain muuta, tai se onkin, sitäkun on niin paljon erilaista.

Toinen asia joka on jo painannut pidemmän aikaa, on se et tunteeko kovin moni itseään oikeasti?

Itsessäni huomannut ainakin asioita jotka yllätivät minut kuin huomasin moisia, en nyt tarkoita mitää kummalisuuksia vaan asioita joita päänsisäl liikkuu ja miten ajatelee/tuntee.

Ehkä tuo kaikki on sitä aikuiseksi kasvamista?

On hassua miten ihminen muuttuu vuosien varrella, oppiessaan asioita elämästä ja sen tarkotuksesta.
Vuosia sitten olisin varmaanki nauranut itseni syvimpää suoho tätä lukiessani mutta ihminen voi muuttua ja muuttuukin ajan tullen siksi miksi se on tarkoitettu olevaks,plaa plaa plaa...tiedän että jonkujen korviin saattaa kuulostaa vähä kaukaa haetulta mut eipähä tätä tarvii jokasen onneks lukee =D.

Tuossa kun seilasin tuben videoita taas vaihteeks ja vahinkos löysin Eric claptonin - Tears in heaven biisin joka sitten on soinutkin taas parituntia, eli ei mikää uusi tuttavuus.

Kuunelessa tuota sitä ihmeteli et onko kaikki hyvät biisit surullisia?

En sitä sano etteikö niitä iloisiakin olisi ja onkin, mut jotenkin vaa nää suruliset saa miettimään enenmän elämää ja sen kulkua, mikä täälä on tärkeää ja mitä itse haluu kokea ja nähdä.

Elämä kuitenkin tulee perustumaan niin moneen valintaan ettei sitä osaa edes miettiä, tai osaa sitten jälkeen päin kuin huomaa tehneensä valinnan mikä meneekin väärään suuntää minne ei haluaisi itse menevän.

Hih...Samalla tulikin sitten avattua esinmäiset päiväkirja virkkeet tänne o/.


"Would you know my name
If I saw you in heaven?
Would you feel the same
If I saw you in heaven?
I must be strong and carry on
cause I know I dont belong here in heaven...

Would you hold my hand
If I saw you in heaven?
Would you help me stand
If I saw you in heaven?
Ill find my way through night and day
cause I know I just cant stay here in heaven...

Time can bring you down, time can bend your knees
Time can break your heart, have you begging please...begging please

Beyond the door theres peace Im sure
And I know therell be no more tears in heaven...

Would you know my name
If I saw you in heaven?
Would you feel the same
If I saw you in heaven?
I must be strong and carry on
cause I know I dont belong here in heaven..."


Ps.
Otsikko ei ole ihan siltä miltä se saattaa vaikuttaa =D.