IRC-Galleria

ZeroSaint

ZeroSaint

The Supreme Hierophant

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Perjantai 06.07.2012 03:52

JuhannusTorstai 21.06.2012 18:07

Jee, kohta on lähtö Juhannuksen viettoon keskisuomeen. Siellä ei ole nettiä, tai muita häiriötekijöitä - vaan voi rauhassa keskittyä ympäröivään luontoon.

Metsän HäätSunnuntai 03.06.2012 01:22

”Väki väkevä kaikkialta saapunut on, häihin tervetulleiksi;
Väki Veden, Väki Taivaiden, Väki Maan ja Manan kaikki saapuneet on.
Nyt juhlat alkakoot, tanssin taika tulilla tanssittakoon,
Laulu loitsut ilmoille ilmoitettakoon!
Nyt jo saapuu sulhon tykö, alttarille astuva, kaunein impi etelästä.
Salojen sulotar, Mielikki, marjamättäiden emäntä,
jo alttarille saapuu seurassa sisaren.
Laskee irti kädestä kauniin sisaren, siunaa liiton lujan.
Antoi Ajan viimein valua, Ajatar lumouksensa purki,
liiton lujan solmijaksi yhdessä Ukon kanssa siunasi.
Jo vaihtui Yö jälleen aamuksi, jo taivas valolla täyttyi.
Juhlat jatkuivat viikon verran ainakin.
Sitä riemua rakkaudella usein muisteltiin.”

Jotain pientä osa 3Torstai 31.05.2012 18:13

”Kuule itseäsi Ukko ylisen Taivaan!
Akkasi epävarma on paikastaan Taivaan Talossa, ei ihme ole, että varasti vaajan.
Taivaan Vasaman otti, kosto hänen mielessään, kostoa hautonut varmaan aina.
Tuuletar, Akka Taivaan Talon on pulassa pahassa, jos esikoistani satuttaa!
Anteeksi pyydät tekoa julmaa, jumalaksi sinä et ollenkaan ylös sovi,
etkä alas maahan makaamaan!


Jo muuttui muoto Ajattaren, tuli viha vahvaksi, valui puista, pulppusi maasta, mustaksi myrkytti lehdon ja lammen. Muuttui muoto maan, taipui aika Ajattaren käsissä. Laittoi laineet myrskyksi manasi. Nosti raivon meressä, muutti pilvet mustiksi, salamat maahan saneli, iski ilmaa liekeiksi.

Jotain pientä osa 2Tiistai 29.05.2012 21:35

Kuulipa Ukko Taivaan Taloon loitsut lausutut. Katsoi alas Talosta Taivaan ja huomasi Väen vähä-sanaisen. Nousseet maasta mustasta, matkanneet mukana Tuonen tyttöjen. Alas hyppäsi Ukko Taivaan Talosta. Alas ennätti ennen ääntä. Jyrähti ja jyskyi, kalmot takaisin maahan ajoi.

Jotain pientä.Tiistai 29.05.2012 21:12

”Taivaan Ukon ja Akan talosta tullut olet.
Taivaan Ukon, isäsi ikuisen, tavata tahdon.
Suloilla Suvettaren, mahdilla Manan minä manaan esiin sisaren.
Käännä mahti suven, kasvata kuivuus, kirkasta kipu.
Mahtavaksi minä Manan teen,
Manalasta, Tuonelasta, nostan esiin kalmot.
Väen vähä-sanaisen.
Ukko Taivaan talosta, katso alas Taivahasta.
Tule tänne Taivaasta, tule luokse ensimmäisen tyttäresi.
Tule tänne.”

ManattuMaanantai 28.05.2012 06:28

En oo tyttö tuulen tuoma, tuulen tuoma, veen vetämä
Aaltosien rannalle ajama.
Mie oon tietäjän tekemä, Tuulettaren tuuittama, takaa tuulien tullu
takana tuulten.
Eipä pysty noidan nuolet, eikä tietäjän teräkset, mie oon noidan nuorimmainen
Nuorin neito.
Mie kun tanssin taivas läikkyy sanelevatkin salamat,
taivon tähet tunturin takana taikoo
Lyrics by Värttinä

<3Torstai 01.12.2011 04:50

I'm always two steps from Hell and two steps from heaven. So basicly I'm pretty much Earthly.

Naamakirja pelastaa päivän!Maanantai 01.02.2010 20:03

17:49 Javi
do you want speak about sex?

17:51Vivian
just we all are clear that Im a male and you still want talk about sex?

17:52Javi
yo are boy?

17:52Vivian
If you didn´t noticed. Yes Im a BOY

Älkää vastatko!Tiistai 19.01.2010 23:01

Vastatkaa rehellisesti
1. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. Kuinka tärkeä olen sinulle?
4. Mitä sanoisit jos kuolisin?
5. Rakastatko minua?
6. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
7. Kerro yksi muistosi/haaveesi minun kanssani.
8. Voisitko halata minua?
9. Voisitko suudella minua?
10. Voisitko nukkua kanssani?
11. Voisitko olla ystäväni?
12.Voisitko varastaa minulta?
13. Voisitko itkeä takiani?
14. Voisitko tappaa minut?
15. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?