IRC-Galleria

UnipäiväkirjaPerjantai 08.05.2009 18:39

Ihan vitun siistiä kun muistanu taas viimepäivinä mitä unia on nähnyt :D Tällä viikolla ollaan oltu mm. seuraavilla seikkailuilla:

Toissayönä, meikäläinen kutsuttiin intin kertaus harjotuksiin. Meillä oli joku sota harjotus varattu yheks päiväks ulkopaikkakunnalla, mutta kun me päästiin perille niin se paljastukin vaan Jyväskylän tutustumis kierrokseks :D Kierrettiin bussilla jyväskylää, syötiin pakista, ja päädyttiin lopulta epämääräseen yksiöön kahville. Sielä meidä bussi kuski nimeltä Pekka Routalammi tutki "jännää" tyynyä. Me tietysti vitsailtiin Routalammin kustannuksella että se on vähän kun Pasilan Pekka Routalempi. Siitä suuttuneena se osotti mukana ollutta luutnanttia ja sano, että toipas muistuttaa ihan Rauno Repomiestä. Ja niin kävi. Luutnatti muuttu kirjaimellisesti piirretyks Rauno Repomieheks ja siinä vaiheessa kun se huusi "JUMALAUTA!" repomiehen äänellä mä en pystyny enää. Oli pakko herätä.

Viimeyönä oltiinkin sitten huvipuistoissa. Sielä oli jättimäinen vesiliukumäki jota laski erinäiset bändit ja samalla kun ne laski niin niiden biisi alko soimaan kaijuttimista. Meno oli aikalailla paskaa, ennenkun tutut naamat valmistu laskemaan. Se oli AVENGED SEVENFOLD! vai oliko? Kun pojat alko laskeen liukumäkee kajareista alko tuleen "Warmness On The Soul", mutta bändin nimi oli The F Theory ja siinä oli vaan kolme jäsentä Avengedista. Synester laulu/kitara, Zacky Basso ja The Rev rummut. Ne sais myös laskee mäen uudestaan koska biisi jäi kesken ja se oli kaikkien mielestä hyvä.
Mä pääsin myöhemmin myös pieneen visauiluun "F-Theoryn" kanssa. Voittajalle luvassa palkintoja. Itsevarmuudesta vahvana vastasin heti ekaan kysymykseen oikein. Kysymys oli: "Missä kissa roikkuu?" Mä vastasin, että katosta roikkuvassa tuulettimessa. Vastaus oli täysin oikein, sain palkinnoksi Revin vajaan Malboron punasen röökiaskin. Sielä oli muutama rööki vie jäljellä. Hankin tietysti myös Revin nimmarin tähän askiin <33

Hetkeä myöhemmin päätimme Juuson kanssa lähteä viroon. Salamannopea reissu sinne ja suoraan viinakauppaan, jossa tarjottiin heti maukkaat tequila shotit. Sitten keräileen vaan pulloja kaupasta. Juuso löysäili eikä viittiny ostaa litran Absintti pulloa, koska muka hän ei jaksa juoda sitä. (Kato kun se ei tosielämässä jaksa juoda sitä). Keräsin muutamat perus pullot, mutta kun sitten heräsin niin ei näkynyt missään pulloja eikä Revin nimmarilla varustettua mallu askia :< Sääd.

MITÄKÖHÄN MUUTA TULOSSA?

PAKKO AVAUTUA!Perjantai 01.05.2009 07:42

Olipa hämmentävä loppuilta.

PS: pitäiskö nukkua?

Mikä radio 957 vaivaa?Tiistai 28.04.2009 16:12

Oon viimepäivinä joutunu toteen, että tältä yleensä laadukkaalta rokki kanavalta tulee nykyisin pääasiassa pelkkää skeibaa. Mitä on tapahtunu? Mainostaa että on muka monipuolistunut. Paskat. Ei sieltä tunnu tulevan kun väsyneitä löysiä seitkytluvunklassikoita, IRON MAIDENIN kuluneita hittirallatuksia ja scheissee suomesta. Ei mua kiinnosta kuulla Black Sabbathia suomeks, jumalauta.

Kännänkö sen vaan päälle väärään aikaan vai mikä on, mutta jokanen biisi tuntuu olevan niin väsähtäny. Mielummin saakeli NRJ'täkin. Huolestuttavaa.

Elävä elämäLauantai 18.04.2009 06:54

Miljoona kysymystä yksi vastaus.

Miksi linnut visertää kevättä vaikka lunta maassa?
Miksi lonkerosta humala? vastaus autotielle sammumisesta näette ensi jaksossa
Unet ennustaa ullatus. Mitä jokainen tahtoo.
Miksi vesi on vettä eikä mehua
On se jännä se pata seiska... Aina ilmestyy kun vähiten kaipaa
LÄÄKKEET!
Rasvaset suolaset makkarat aiheuttaa sydänkohtauksen älkää syökö oksettaa
Missä right round?
Kiusalliset tilanteet. Ne on jänniä. Mitä tehdä tilanteessa jota ei osaa odottaa. Yleensä nolaa itsensä, mutta joskus täytyy olla epäkiinnostava korrekti kakka-aivo
Yksi biisi kaksi kertaa puoli tuntia. ROCK OUT WITH YOUR COCK OUT.
Saaks kysyy mitä tehä kun kaks vaihtoehtoo?
Joko yks tai kaks
Anger vs. Love
Love vs. Anger
Marsupilami vs. Barack Obama
Kylmä sää kaksi näätää
t-paita, pimeenajo, känni, muisti, kukash sinä olet?
Vitun darin tule pois sieltä
Karpalon makuinen cornshucker + paska sorry
Torni taivaisiin, unelma vietiin.
Mistä näitä senttejä tulee?
Yskä vs. Pieru
HIKKA EI LOPU VAIKKA JOIS
Breathing out my love, tule darin pois sieltä
MITÄ MÄ TAAS YRITÄN?
Anteeksi.
tissit.
anteeksi.

Korealainen nimiKeskiviikko 15.04.2009 19:49

A= tää > B= zu > C= mi > D= te > E= sk > F= lu > G= ji > H= ri > I= aa > J= ha > K= me > L= ta > M= rin > N= pa > O= seestä > P= no > Q= ke > R= shi > S= on > SS=tak > T= per > U= is > V= a > W= mei > X= na > Y= fu

Ja korealainen nimeni on: Haistakaa Paskatääonperseestä

Muuttakaa koreaan jos haluatte Korealaisen nimen saatana.

Random avautuminen...Tiistai 14.04.2009 23:31

Onnelan Long Island 9,10 fuck off. Saaks kysyy mikä vitun euron cocktail lisä? Lakko.

Oon rinsessa <3Perjantai 10.04.2009 02:02

1. Avaa paint.
2. Piirrä siihen peikko, itsesi(prinsessana,haltijana tai keijuna), lintu ja puu. mutta, et saa kumittaa kuvasta mitään
3. Lisää piirrustus päiväkirjaasi

TJ 2Torstai 02.04.2009 17:05

Mitähän tänä vuonna?
Nyt kirjaa asioita mitkä on vituttanu mua viimeaikoina ihan suunnattomasti:

TEINILESBOT JA NIIDEN KIHLAT

-Oikeesti hormoonien villitsemä teinityttö on jo paha, mutta että niitä pistetään kaksyhteen on jotain aivan uskomatonta. 2 KK seurustelun jälkeen mennään kihloihin ja muka rakastetaan toisiaan 4 ever *insert miljardi sydäntä tähän*. Herätkää jo lapset, ei aina tarvi olla niin saatanan erilainen.

TWILIGHT

-Siinä vaiheessa menee vähän yli kun teinit alkaa jättään poikaystäviään koska ne ei ole samanlaisia kun joku saakelin KUVITTEELLINEN YLIROMANTTINEN VAMPYYRI. Noh te saatte elää sitten yksin märkien pikkuhousujenne ja twilight kirjojen kanssa, koska samanlaista jätkää te ette löydä.

JAPANILAINENMUSIIKKI JA NIIDEN FANIT

-Voi saakeli, ei siitä tarvi päiväkirjaan tulla lyömään sataamiljoonaa sydäntä ku joku englantia osaamaton söpö japsi laulaja heilutti sulle keikalla jotain yli-ilosta kawaii nyppon pehmolelua. Mitä noi ees tarkottaa? En tiä, An Cafe on perseestä.

HUOMENA ON JOKU SAMMUTTAKAA VALOT PASKA.

-Kato kun sammutan. Ei sillä pelasteta maailmaa että kaikki sammuttaa tunniks valot, mutta pakkohan se jonkun olla taas muka maailmanpelastaja. Paskanjauhantaa, mä juhlin sitä että meillä on ylipäätään sähköt.

[EDIT]

Unohdin...

NETTIADRESSIT

-Oikeesti mitä vittua? :D Nyt tuntuu että joka saakelin pienestä asiasta pitää tehä nykysin adressi ja kukaan ei tunnu tajuavan ettei ne oikeesti auta mitään. Tai ainakaan minä en ole ikinä tavannut ceissiä jossa nettiadressi ois muuttanu asioiden kulkua, joten sori lapset Ari Koivunen ei heitä alaikäsille keikkoja vaikka kirjottaisitte kuinka monta nimee turhaan nettidataan.

EI AVAUDU.

[Ei aihetta]Torstai 19.03.2009 00:23

Testaa kuinka Twilight-omistautunut olet!

[ ] olet nähnyt Houkutus- elokuvan
[ ] olet nähny Houkutus- elokuvan yli kolme kertaa
[ ] olet nähnyt Houkutus-elokuvan yli viisi kertaa
[ ] olet lukenut kirjan Houkutus
[ ] olet lukenut kirjan Houkutus kolme tai yli kolme kertaa
[ ] omistat Houkutus-kirjan
[ ] olet lukenut Houkutuksen lisäksi kirjat Uusikuu ja Epäilys
[ ] sekä Breaking Dawnin englanniksi
[ ] et fanita pelkästään leffaa vaan myös kirjoja
[ ] tiedät kuka on Stephenie Meyer
[ ] ja tiedät miten hän liittyy ko.kirjasarjaan
[ ] tiedät mikä on tekeillä olevan ko. kirjojen "jatko-osan" nimi
0/ 11

[ ] tiedät kuka on kristen stewart
[ ] tiedät kuka on robert pattinson
[ ] tiedät kuka on taylor lautner
[ ] tiedät kuka näyttelee Carlisle Cullenia elokuvassa
[ ] tiedät kuka näyttelee Esme Cullenia elokuvassa
[ ] tiedät kenen kanssa Rosalie Hale seurustelee elokuvassa
0/6

[ ] tiedät miksi edward ei syö eikä juo koulussa koskaan
[ ] tiedät kolmen "vihollisvampyyrien" nimet jotka esiintyvät Houkutus- elokuvassa
[ ] tiedät kuka kuolee Houkutuksen lopussa
0/3

[ ] sinulla on twilightiin liittyvä taustakuva tietokoneessa
[ ] sinulla on twilightiin liittyvä taustakuva puhelimessa
[ ] sinulla on ainakin yksi Twilightiin liittyvä juliste seinällä
[ ] sinulla on yli kolme Twilightiin liittyvää julistetta seinällä
[ ] sinulla on huoneessasi tällä hetkellä joku Twilightiin liittyvä kuva
0/5

Laske vastauksesi ja kerro tulos neljällä, niin saat tietää, kuinka monta prosenttinen Twilight- fani/tietäjä olet !

0 %

Haistakaa paska.