IRC-Galleria

RunoKeskiviikko 28.03.2007 04:51

Mä luulin jo löytäneeni sen,
tuon hurmaavan tunteen rakkauden.
Elin huumassa ja haaveissa,
en silmiä uskaltanut aukaista.
Mutta kuka voisi iäisesti kiinni pitää silmiä?!
Joskus on kaikki nähtävä.

Totuus sattuu, ehkä itkettää,
vaan älä huoli, kestä elämää.
Harhaa on luulo rakkauden,
petosta, tuottoa mielikuvituksen.
Haaveet vain paikka minne paeta,
Kylmää ja kovaa todellisuutta.

Täytyy vain rohkeana ajatella,
ei kukaan voi välttää kokemusta.
Rakkaus on sormi petoksen,
mutta toiste voit jo välttää sen.
Vaikka pahalta tuntuu, älä luovuta,
on maailmassa jäljellä myös onnea,
paljon mistä iloita,
paljon jotakin kaunista.

=DKeskiviikko 28.03.2007 02:31

OINAS
Oinaat ovat itsekkäitä vittupäitä, jotka suuttuvat joka asiasta, eivät ymmärrä huumoria mikäli se kohdistuu heihin tai johonkin heidän puutteisiinsa.

Oinaat luulevat olevansa helvetin hauskoja ja mukavaa seuraa, mutta todellisuudessa kukaan ei pidä heistä.

Rakkaudessa oinaat ovat parhaimmillaan, mikäli seurustelevat itsensä kanssa. Yhteiselosta kenenkään kanssa ei tule mitään, sillä oinas ei yksinkertaisesti pysty ymmärtämään, että maailmassa on muitakin ihmisiä kuin he.

MOTTO: "Sanoks joku jotai?"
TYÖPAIKKA: Useimmiten se vihatuin kersantti
AUTO: Joku nopea, virtaviivainen ja sisältä pieni

<<<<_onneks en oo itsekäs vittupää joka suutuis joka asiasta_>>>>

Viik,loppuLauantai 24.03.2007 16:36

eilen tuli otettuaan kuppia ja sit yllätys lähtö tuli baariin ja hauskaa oli vaik tuli oltuaan ihan turpa jumis.... Sitä sit myös pieni krapulan poikanenki on pääsy iskemään...

Maanantai....!!!!!Maanantai 19.03.2007 21:26

Hitto valvoin sit viime yön ja menin kouluun vaik hiukan väsytti mut kyl oli yhtä painajaista tämäki koulu päivä ja onneks päivä sit parani ku menin irkun luo kahvil vaik väsyt jonkun verran mut kahvi piristi onneks hiukan... Kotiin ku tulin ni siivoilin ja pyykinpesukone sai myös tänään käyttöä!!! Oon nyt vaan ihan poikki ettei voi muuta sanoa mut eipä mitään jos tänä yön tulis uni jotenkin..... =D

Turussa!!!!Lauantai 17.03.2007 23:33

hitto ku olis jotain tekemistä mut ei oo no kai sitä jotain kehitelee....

[Ei aihetta]Perjantai 16.03.2007 17:09

Sitä sit tulee taas mentyään turkuun pitkästä aikaa koko viik,lopuks ja toivon mukaan olis kivaaki vaik ei oo koskaan ollu tylsää ku sinne on menny! Ainaki tulee äitiä nähtyy ja kavereita =D täs nyt vaan venailen ku äiti tulee kaverin kaa hakemaan mut!!!

sitä tuli taas valvotuaan...Tiistai 13.03.2007 07:34

Taas oli unet kaukana ja pian tarvis ruvet aamu toimiin ja mennä kouluun...

Tylsää!!!!!Sunnuntai 11.03.2007 01:50

Kyl sitä voi olla tylsää ihmisen elämä sais olla jotain juttua et aika kuluis....

[Ei aihetta]Torstai 08.03.2007 18:32

olis tämäki päivä voinu men paremmin mut ei tietenkään vitutus pääl ja väsy painaa =(

uneton yö taasTorstai 08.03.2007 06:55

Sitä on taas ettei unta taho saada mut eipä voi mitään... on tietyt asiat mitkä pännii mut ajan kaa ne menee pois sit ainaki toivon mukaan...