IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Tänään olin kaupungilla äitini kanssa katsomassa leipomistarvikkeita ja leivoin isänpäiväkakun huomista isänpäivää varten. Olin tänään myös ulkona kävelyllä ja oli kiva pikku pakkanen. Tänään puhuin myös minun tyttöystäväni kanssa facebookissa ja oli kivaa jutella hänen kanssa ja hän on niin ihana söpö kaunis rakas tuleva kihlattuni ja nyt hän on minun tyttöystävä. Olen nähnyt hänet elokuussa 2015 ja meidän suhde alkoi kesäkuun 15.päivä. 2015. Olen lähettänyt hänelle kuvia itsestäni ja hän on kommentoinut kuviani facebookissa. Ulkona liikkumisesta tulee erittäin virkistynyt olo. Huomenna menen äidin kanssa siskoni luokse lumitöihin ja torstain ja perjantain välisenä yönä satoi paljon lunta. Minua masentaa tämä talven pimeys ja tykkään hiihtää talvella ja muistelin viimeksi joskus kouluaikoina. Kohta lähden nukkumaan koska en jaksa valvoa pitkään. Olen välillä nukkunut päiväunet päivän aikana. Telkkarista katsoin tänään haluatko miljonääriksi ohjelman ja Uutisvuoto-ohjelman. Tämän blogin kirjoittaminen on kivaa ja enkä malta lopettaa kirjoittamista ja edelleen kirjoitan tänne.

_Iltsu_
Olin tänään markkinoilla äijäryhmän kanssa ja ostin tänään markkinoilta puiden siilin, jonka reikään saa laittaa pienen ruukun. Aion laittaa siiliin jonkun ruukkukukan. Ostin myös joulukortteja 12 kappaletta ja ne maksoivat 3 euroa. Äijäryhmässä oli tosi kivaa tänään ja ensi viikolla menen äijäryhmän kanssa jonnekin ulos esimerkiksi jokiasemalle. Nyt katson vain elämää-ohjelman 5.kauden päätösjakson, ja salatut elämät katsoin myös tänään ja tämän päivän jaksossa Sebastian suuttui niistä Eliaksen hautajaisista ja hän ei halunnut kutsua ketään hautajaisiin 😢😢😢😢. Muuten oli ihan hyvä ja kiva päivä ja se puinen siili on hyvä koriste vaikka ulkona ja joku päivä ostan kukan siihen siiliin. En ostanut muita kortteja koska joulu on kohta eikä jouluun ole pitkä aika. Eilen katsoin Simpsonit ja kiva katsoa simpsoneita joka päivä ja tänään katsoin muumilaakson tarinoita YouTubesta ja katson tänään myös kumman kaata ruudusta. Blogin kirjoittaminen on kivaa ja enkä malta lopettaa kirjoittamista ja edelleen kirjoitan blogia täällä.

_Iltsu_
Olin tänään tekemässä lohilaatikkoa ruoaksi ja oli tosi hyvää ruokaa. Tein ruoan lisäksi salaattia, jossa on salaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, tonnikalaa, kananmunaa, riisiä, fetajuustoa ja herne-maissi-paprikaa. Olin myös ulkoilemassa ja otin myös valokuvia. Laitan tänään myös kuvia Instagramiin, joka on ilmainen kuvienjakopalvelu. Mulla on kuvia instagramissa 744, tänään tulee kuvia sinne 6 kpl ja silloin mulla on kuvia 750. Seuraajia minulla on instagramissa 1 006 ja facebookissa mulla on kavereita kouluajoilta ja myös Aspa-ryhmistä. Tänään pelasin peliä nimeltä Blitz, jossa pelaajan pitää olla salamannopea. Huomenna mulla on kahdelta äijäryhmä ja ryhmä loppuu klo 15.00. Lähdemme huomena jonnekin ulos äijäryhmän kanssa. Minulla on puhelimessa sovellus nimeltä Pixiz, jossa muokaan kuvia ja sitten tallennan kuvat puhelimeen. Minun tyttöystäväni kysyi, et millä sovelluksella muokkaan kuvia, niin vastaus on Pixiz-sovellus. Tänä viikonloppuna vietetään isänpäivää, sillä aion leipoa jonkinlaisen kakun isänpäiväksi. Tänään on satanut lunta illalla ja päivällä oli poutaa, kun kävin ulkona kävelemässä.

_Iltsu_
Olin tänään katsomassa maisemia samalla reissulla ja kävelin ulkona ottamassa valokuvia. Ulkona kävely teki hyvää ja siitä tuli virkistävä olo. Olin tänään myös aktiviteettiryhmässä, jossa katsoin tänään elokuvan nimeltä Gulliverin matkat. Leffa oli tosi hyvä ja tänään oli sijainen, koska ryhmänohjaaja oli lomalla. Tänään ei ollut niin kylmä kuin eilen. Katsoin tänään telkkarista salatut elämät, uuden päivän ja Simpsonit. Nyt katson rakas sinusta on tullut pullukka-ohjelman ja kirjoitan samalla tämän päivän blogia. Minulla on terveellinen ruokavalio ja en polta tupakkaa enkä juo alkoholia. Tänään kuuntelin myös musiikkia ja kuuntelin kännykällä Sannin vahinko ja 2080-luvulla biisiä. Muita biisejä olen myös radiosta kuunnellut ja kännykällä kuuntelin myös muita Sannin biisejä mm. Ku kanye kanyee, SANNI, kakara ku cara ja trampoliini.

_Iltsu_
Olin tänään ulkona kävelyllä ja siitä tuli minulle virkistävä olo. Olin myös kaupungilla äitini kanssa ostamassa isänpäivälahjaa. Kerroin minun siskolleni, että haluan joululahjaksi valkoisen neuleen ja se on mun ainut joululahjatoive täksi jouluksi. Jouluun ei ole pitkä aika. Katsoin tänään telkkarista salatut elämät, uuden päivän ja Simpsonit. Nyt kirjoitan blogia ja sitten käyn suihkussa. Huomenna menen aktiviteettiryhmään ja katson jonkun elokuvan toimistolla. Huomenna käyn lenkillä ja käyn katsomassa maisemia samalla reissulla. Olin viime kuussa reissussa Tukholmassa siskoni ja äitini kanssa. Blogin kirjoittaminen kiinnostaa minua ja siitä minulle tulee hyvä fiilis. Eilen tein ryhmässä kuvakollaasia unelmista ja se auttaa minua hahmottamaan asioita ja niiden käsittelyä. Olen myös tänään kuunnellut musiikkia ja minun lempibiiso on Sannin vahinko ja 2080-luvulla.

_Iltsu_

Maanantai 😇😇Maanantai 07.11.2016 19:17

Olin tänään kuntouttavassa työtoiminnassa, keilaamassa ja tutustumassa botaniassa eli kasvitieteellisessä puutarhassa. Minulla oli tänään myös ryhmä Aspa-palveluilla ja tein siellä kuvakollaasia, joka käsitteli unelmia ja haaveita. Minun unelmani on onnellinen elämä. Onnelliseen elämään liittyy myös musiikin kuuntelu ja liikunnan riemu. Laitoin kuvakollaasiin, että elän onnellisessa parisuhteessa. Minulla on tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa. Tein äsken broilerimakaronilaatikkoa ja ruoka on nyt uunissa. Käyn vielä vanhemmilla ja siellä katson tänään ex-onnelliset ohjelmaa. Kohta katson salkkarit, uuden päivän ja Simpsonit.
Huomenna menen äidin kanssa kaupungille ostamaan isänpäivälahjaa. Isänpäivää vietetään tämän viikon sunnuntaina. Leivon isälle jonkun kakun isänpäiväksi.

_Iltsu_
nyt tuli semmoinen olo, että voisin kirjoittaa blogia joka päivä irc-galleriassa. Kävin tänään ulkona kävelyllä ja tuli ihan virkistynyt olo. huomenna on maanantai ja minulla on huomenna menoa alkaen kello 11.30 ja minulla on huomenna myös ryhmä, joka alkaa kello 16.00. Katsoin tänään myös uutiset, tähdet tähdet ja roban. Leivon myös silloin tällöin ja pidän edelleen leivontablogia ja olen slaittanut leivontablogiin myös kuvia leivoksistani. Olen myös jutellut tyttöysätväni kanssa facebookissa ja puhelimessa ja häönellä on myös whatsApp. WhatsAppissa myös olen ja siellä on myös tullut juteltua tyttöystävän kanssa ja siskojen ja kavereiden kanssa. Ensi viikolla ostan myös isänpäivälahan isälleni, koska on isänpäivä.

_Iltsu_

<3Tiistai 03.05.2016 18:49

Hei,

Olen lisännyt Instagramiin 324 kuvaa ja ne kuvat on ihania kuvia tosissaan. Tykkään olla instagramissa kännykällä ja tietokoneella. Käyn katsomassa Instagramissa päivän kuvat jne.

_Iltsu_

Blogini on ihana <3 <3Sunnuntai 17.04.2016 14:21

Hei,

Pyöritän netissä leivontablogia ja olen laittanut sinne kaikkia leivonnaisreseptejä. Nyt pääsiäisenä tein Kinuskikissan ohjeen mukkan mämmikakun pääsiäistä varten. Olen nyt töissä heinäkuun 1.päivään saakka ja kysyn työpaikkaa samasta torikadun paikasta toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa. Eka viikko töissä meni todella nopeasti ja hyvin.

_Iltsu_

Kesäloma<3 osa 1Sunnuntai 20.07.2014 23:43

Hei,

Mulla on kesälomaa jäljellä 2 viikkoa ja sen jälkeen näen koulussa ollin, mikan ja ruten ja muut mun koulukaverit. Koulussa juttelen mun kavereiden kanssa välitunnilla, ja ilosaarirockissa puhuin mun rokkikavereiden kans, et mul on taas sutinaa yhen tytön kanssa. Se tyttö on mulla fb-kaverina ja hän on hiusalalla. Mika ja rutte on mun kavereita edelleen, vaikka he ovat edelleen facebookissa. Mie kerroin joskus mun koulukavereille mun naisjutuista. Tein tänään mökillä yksiä marjatikkuja siskoni kanssa.

_Iltsu_