IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Kesäkuinen lauantaipäiväLauantai 29.06.2024 23:55

Tänään on lauantai ja kesäkuun kahdeskymmenesyhdeksäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun tein töitä mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi liha-makaronilaatikkoa. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään uimassa mökillä. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn lenkillä jossain sopivassa välissä.

Kesäkuinen perjantaipäiväPerjantai 28.06.2024 23:55

Tänään on perjantai ja kesäkuun kahdeskymmeneskahdeksas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun tein töitä mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi liha-makaronilaatikkoa Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kahvilla Akkalan kirpputorilla ja uimassa mökillä. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna tulen mökiltä pois kohti Joensuuta.

Kesäkuinen torstaipäiväTorstai 27.06.2024 23:53

Tänään on torstai ja kesäkuun kahdeskymmenesseitsemäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun pyöräilin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 00:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa ja Laulurinteellä. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna menen mökille äitini kaveriksi.

Kesäkuinen keskiviikkopäiväKeskiviikko 26.06.2024 23:55

Tänään on keskiviikko ja kesäkuun kahdeskymmeneskuudes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun pyöräilin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää keskiviikko-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä keskustassa. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10-14. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn lenkillä jossain sopivassa välissä.

Kesäkuinen tiistaipäiväTiistai 25.06.2024 23:55

Tänään on tiistai ja kesäkuun kahdeskymmenesviides päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun pyöräilin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää tiistai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään kävelyllä jokiasemalla ja Laulurinteellä. Kävin tänään myös äitini kanssa asioilla ja ruokkimassa vanhimman siskoni kissoja, kun he ovat reissussa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10-14. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn lenkillä jossain sopivassa välissä.

Viikko 26Maanantai 24.06.2024 23:47

Tänään on maanantai ja kesäkuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun pyöräilin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää maanantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään myös ruokakaupassa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10-14. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn lenkillä jossain sopivassa välissä.

Kesäkuinen sunnuntaipäiväSunnuntai 23.06.2024 23:08

Tänään on sunnuntai ja kesäkuun kahdeskymmeneskolmas päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun tein töitä mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi makkaraa, perunoita ja salaattia. Hyvää sunnuntai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään myös ruokkimassa vanhimman siskoni kissoja, kun he ovat reissussa. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on työpäivä kello 10-14. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna käyn lenkillä jossain sopivassa välissä.

Kesäkuinen lauantaipäiväLauantai 22.06.2024 23:45

Tänään on lauantai ja kesäkuun kahdeskymmenestoinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun tein töitä mökillä. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi liharuokaa, perunoita ja salaattia. Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään myös keräämässä juhannuskukkia. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna lähden mökiltä pois kohti Joensuuta ja hyvää juhannusta.

Kesäkuinen perjantaipäiväPerjantai 21.06.2024 23:58

Tänään on perjantai ja kesäkuun kahdeskymmenesensimmäinen päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun kävelin aamulla ruokakauppaan. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi liharuokaa, perunoita ja salaattia. Hyvää perjantai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Kävin tänään myös asioilla kaupungilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna vietän juhannusta mökilläja hyvää juhannusaattoiltaa.

Kesäkuinen torstaipäiväTorstai 20.06.2024 23:57

Tänään on torstai ja kesäkuun kahdeskymmenes päivä. Kävin tänään ulkoilemassa kun pyöräilin töihin ja takaisin. Ulkoilu aurinkoisessa säässä tuntui ihanalta. Lisäksi olen opiskellut italian kieltä duolingon avulla ja olen opetellut uusia sanoja italiaksi. Olen myös katsonut Muumilaakson tarinoita kaikilla kielillä. Ratkon myös ristikoita ja silloin tällöin teen palapelejä. Puhun jonkun verran italiaa. Tänään oli aurinkoinen päivä. Nauttikaa keväästä ja auringosta. Olen kohta menossa nukkumaan. Käyn itsekin urheilemassa joka päivä. Käyn joskus treenaamassa ulkokuntosalilla. Urheilumuotoni ovat lenkkeily, kävely, juoksu ja uinti. Luen jonkun verran kirjoja ja lehtiä. Aamupalalla juon teetä ja päivällä kahvia. Olen dieetillä, joten minun täytyy katsoa, mitä suuhuni pistän päivän aikana. Katsoin myös areenasta uutta päivää. Toivon, että luette blogiani ajatuksen kanssa ja tykkäätte blogeistani. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia, mutta pääasiassa kuuntelen SANNIA ja Cheekiä. Sannin Vahinko ja 2080-luvulla on minun lempikappaleita. CHEEK:in vahinko biisikin on hyvä. Maanantai on/on ollut inhokkipäiväni, kun olen ollut koulussa opiskelemassa. Pimeä tulee kello 21:00 aikaan. Pukeudun lämpimästi, kun käyn ulkoilemassa. Nautin näistä kesäpäivistä. Sää on kesäistä kun lämpötila on päivällä ja yöllä plussalla. Joskus teen taas jonkun smoothien omista hedelmistä ja marjoista. Silloin tällöin laitan kuvia myös Facebookiin. Käyn kerran tai pari kertaa viikossa ruokakaupassa. Herkut esimerkiksi karkit ja leivonnaiset jäävät ruokavaliostani pois ja jätän kaikki nopeat hiilihydraatit sisältävät ruoat pois. Syön hedelmiä ja marjoja päivän aikana. Söin tänään lounaaksi omia eväitä. Hyvää torstai-illan jatkoa kaikille teille. Nyt on kesä. Hyvää yötä ja nukkukaa hyvin. Kumisaappaat on hyvä olla näillä kesäisillä keleillä, joten laittakaa silloin ne jalkaan, kun kävelette sateisilla tieosuuksilla. Huomenna teen kaikkea kivaa. Olen nyt tiukalla laihdutuskuurilla. Kävin tänään lenkillä keskustassa. Kävin tänään myös asioilla kaupungilla. Nyt on todella lämmin ja hyvä sää ulkoiluun. Huomenna minulla on vapaapäivä. Haaveilen joskus saavani itselleni järjestelmäkameran, sit kun se on mahdollista ja tämä järjestelmäkamera on vaan haave minun päässä. Huomenna menen mökille juhannuksen viettoon.