IRC-Galleria

Totta(ko)?Tiistai 05.12.2006 17:11



Mitä on kissa?
1. Kissat tekevät mitä haluavat.
2. Ne eivät tottele neuvoja.
3. Kun sinä haluat leikkiä, kissa haluaa olla yksin.
4. Kun sinä haluat olla yksin, kissa haluaa leikkiä.
4. Kissa edellyttää, että ateria tuodaan hänen eteensä.
5. Kissat jättävät karvoja joka paikkaan.
6. Sinusta kissasi ei pittaa tippaakaan.
Johtopäätös: Kissa on turkispukuinen nainen.

Mitä on koira?
1. Koirat roikkuvat jatkuvasti housunpuntissasi.
2. Koirat kuulevat ruokapaketin rapsahduksen korttelin päähän, mutta
eivät sinua samassa huoneessa.
3. Kun sinä haluat leikkiä, koira haluaa leikkiä myös.
4. Koira haluaa kerjätä ruokansa.
5. Koirat jättävät karvoja joka paikkaan.
6. Sinua koirasi palvoo.
Johtopäätös: Koira on turkispukuinen mies.

Voi kun olen väsynyt :(Tiistai 05.12.2006 15:56

Aah,oon aamusta asti kiertänyt kauppoja etsien itselleni hautajais vaatteita ja ostellut samalla myös joululahjoja........Nyt pääsin vihdoin kotiin ja olen ihan poikki :D
Tänään pitäis vielä mennä ruoka ostoksille kunhan ukko tulis ensin töistä...
Vaatteita ei kyllä tästä kylästä löydy,mulla tulee kohta kiire sen asian tiimoilta...

Voi vitun lahnat :DLauantai 02.12.2006 14:47

Eipä muuta kun että hankkikaa elämä lumput :D
Voi teit raukkoi...Ja aivan,puhun juuri teistä kahdesta :DDD

Sukupuoli ja seksuaalinen suuntaumusPerjantai 01.12.2006 09:33



[ ] Poika
[ ] Heteromies
[ ] Biseksuaali mies
[ ] Homo
[ ] Tyttö
[x] Heteronainen
[ ] Biseksuaali nainen
[ ] Lesbo

Syntymävuosi
[ ] 1987 tai myöhemmin
[x] 1983-86
[ ] 1978-82
[ ] 1973-77
[ ] 1963-72
[ ] 1962 tai aiemmin

Pituus
[x] 160 - 170 cm
[ ] 170 - 180 cm
[ ] 180 - 190 cm
[ ] >" 190 cm

Ruumiinrakenne
[ ] Luuta ja nahkaa
[ ] Laiha
[ ] Hoikka
[ ] Normaalivartaloinen
[ ] Tanakka
[x] Roteva
[x] Pullea
[ ] Läski
[ ] Outo

Hiustyyli
[ ] Kalju
[ ] Siili
[ ] Lyhyet hiukset
[ ] Puolipitkät hiukset (eivät yllä hartioille)
[x] Pitkät hiukset (yli hartioiden)
[ ] Irokeesi, rastat tai muuta erikoista (keesi välillä)

Hiuslaatu
[x] Piikkisuora
[ ] Taipuisa
[ ] Laineikas
[ ] Kihara
[ ] Säkkärä
[x] Kova ja karhea
[ ] En muista

Hiusten väri
[ ] Blondi
[ ] Vaalea
[ ] Ruskea
[ ] Tummanruskea
[ ] Musta
[x] Punertava
[ ] Räikeä (porkkana, sininen, vihreä..)

Parta
[ ] Suurennuslasilla näkyy pari haiventa
[ ] Ajeltu
[ ] Sänki
[ ] Pukinparta
[ ] Trimmattu pikkuparta
[ ] Leukaparta
[ ] Villiintynyt
[ ] Kokoparta
[ ] Risuparta
[ ] Joulupukki kalpenisi kateudesta

Silmien väri
[ ] Ruskeat
[ ] Oliivi
[ ] Vihreät
[x] Siniset
[ ] Siniharmaat
[ ] Harmaat
[ ] Riippuu kovasti valaistuksesta
[ ] Eripariset

Naamataulu noin kokonaisuudessaan
[ ] Hirveä
[ ] Ruma
[ ] Laimea
[ ] Ihan okei
[ ] Söpö
[ ] Komea
[ ] Kaunis
[x] Kauneus on katsojan silmässä

Katso peiliin. Vakioilmeesi näyttää vieraan silmin katsottuna..
[ ] Iloiselta
[ ] Huvittuneelta
[ ] Arvoitukselliselta
[ ] Pitkästyneeltä/väsyneeltä
[ ] Alakuloiselta/masentuneelta/surulliselta
[ ] Ylpeältä/julmalta
[ ] Epäluuloiselta
[x] Ärtyneeltä/vihaiselta/uhkaavalta
[ ] Pöyristyneeltä/paheksuvalta
[ ] Pelästyneeltä/hämmentyneeltä
[ ] Söpöltä

Käytätkö kosmetiikkaa/meikkiä?
[ ] En koskaan
[ ] Lasketaanko clearasil?
[x] Vähän joskus kun on tarpeen
[ ] Vain juhlissa
[ ] Vähän
[ ] Vaihtelevia määriä
[ ] Melko huomattavasti
[ ] En voisi kuvitellakaan lähteväni julkiselle paikalle ilman sotamaalausta

Kuinka paljon lävistyksiä sinulla on?
[ ] Ei yhtään
[ ] Yksi
[x] Korvikset on
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Alan muistuttaa joulukuusta

Onko sinulla tatuointeja?
[x] Ei
[ ] Olen ajatellut hankkia joskus
[ ] Ennen oli, mutta poistatin sen
[ ] Yksi pieni
[ ] Yksi basic-kokoinen
[ ] Yksi iso
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Sen verran on, että ruumishuoneella on helppo koota palat yhteen jos satun joskus räjähtämään

Arpia?
[ ] Ei yhtään
[ ] Luomi poistettu
[ ] Puukolla/veitsellä sormeen
[ ] Umpisuoli leikattu
[ ] Jotain pientä
[ ] Muutama
[ ] Useita
[ ] Huomattavia
[x] Järkyttäviä

Tyyli
[ ] Arkkityyppi
[x] Arkinen
[x] Asiallinen
[ ] Persoonallinen
[ ] Diiva
[ ] Hoppari
[ ] Hevari
[x] Omalaatuinen
[ ] Rokkari
[ ] Nörtti
[ ] Gootti
[ ] Juppi
[ ] Hippi
[ ] Punk
[ ] Tiedemies
[x] Rento
[ ] Nyhverö :D:SDA

Vaatteiden väritys
[ ] Milloin mitäkin
[ ] Räikeä
[ ] Tyylikäs
[x] Hillitty
[ ] Harmaa
[ ] Synkkä

Kuinka tärkeää hyvin pukeutuminen on sinulle?
[ ] Henki ja elämä
[ ] Haluan näyttää tyylikkäältä
[x] Tahdon näyttää itseltäni
[ ] En vaivaa sillä liikaa päätäni
[ ] Kunhan sitä nyt jotain kaapii päälleen
[ ] Ei mitään väliä
[ ] Yritän näyttää mahdollisimman rumalta, että saisin vertailla mielenkiintoisia oksennuksia

Ruoka ja juoma
[ ] Kaikki käy
[ ] Ei sikaa
[ ] Ei nisäkkäitä
[ ] Pesco-vege
[ ] Ovo-vege
[ ] Lakto-vege
[ ] Maidoton kasvissyöjä
[ ] Vegaani
[ ] Fennovegaani
[x] Nirso

Ruoka-aine allergiat
[x] Ei ole
[ ] Jotain pientä
[ ] Korkeintaan muutama
[ ] Useita allergioita
[ ] Pahasti rajoittava allergisuus

Maitoa?
[ ] Kyllä kiitos
[x] Joskus juon, joskus en
[ ] Käy kyllä, mutten tykkää juoda sitä
[ ] Vähälaktoosinen
[ ] Laktoositon
[ ] Maidoton

Kala?
[ ] Nam!
[ ] Tonnarii!
[ ] Okei
[x] Menettelee
[ ] Joku se on okei mut tonnari ei
[ ] Yök!
[ ] Allerginen kalalle

Soija?
[ ] Käy kyllä
[ ] Joissain muodoissa ok
[x] En pidä siitä
[ ] Allerginen sille
[ ] En ole kokeillut

Sitruuna?
[x] Okei
[ ] Aromi käy, mutta oikea sitruuna on liian hapanta
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Hajukin ällöttää
[ ] Allerginen sitrushedelmille

Tomaatti?
[x] Sopii
[ ] Käy joissakin muodoissa
[ ] Ainoastaan ketsuppina
[ ] En pahemmin tykkää
[ ] Inhoan sitä
[ ] Allerginen sille

Tilli?
[ ] Nam
[x] Okei
[ ] Ei kiitos
[ ] Yök!

Millaista pizzaa söisit mieluiten?
[x] Jauheliha
[x] Kinkku
[x] Tonnikala
[x] Katkarapu
[ ] Kana
[ ] Kasvis
[ ] Kaikkea kiitos
[ ] Inhoan pizzaa

Lempilimska?
[ ] Kokis/light
[x] Pepsi (max)
[ ] Jaffa/Fanta
[ ] 7 up/Sprite
[ ] Omenapore
[ ] Pommac
[ ] Vadelmalimska
[ ] Smurffilimska
[ ] Muumilimska
[ ] Joku muu
[ ] En juo limskaa

Aterialla on tarjolla ruokajuomaksi seuraavat vaihtoehdot. Mitä valitset?
[x] Vesi
[ ] Rasvaton maito
[ ] Sininen maito
[ ] Hylamaito
[ ] Ananasmehu
[ ] Kotikalja
[ ] Ottaisin useamman lasin
[ ] En yleensä juo ruokaillessani

Alkoholijuomista vetää puoleensa eniten..
[ ] Olut
[ ] Siideri
[x] Lonkero
[ ] Viinit
[x] Drinkit, joilla on hieno nimi
[x] Väkevät
[ ] En juo

Mieluisin kuuma juoma?
[ ] Tee
[x] Kahvi
[ ] Kaakao
[ ] Hopeatee
[ ] Lämmin mehu

Kuinka usein mässäät karkkia?
[ ] Joka päivä tai lähes
[x] Useita kertoja viikossa
[ ] Kerran viikossa
[ ] Muutaman kerran kuussa
[ ] Joskus harvoin
[ ] Vain jouluna ja pääsiäisenä
[ ] En syö makeisia

Osaatko laittaa itse ruokaa?
[ ] En, olen täysin uusavuton
[ ] Osaan käyttää mikroa
[ ] Osaan keittää vettä
[ ] Osaan jonkin verran
[ ] Osaan jos on pakko
[x] Olen melko hyvä ruuanlaittaja
[ ] Olen mestarikokki

Kuka tiskaa?
[x] Minä
[x] Sinä
[ ] Se jolla on keittiövuoro
[ ] Pistetään tiskikoneeseen
[ ] Jätetään äiskän hoidettavaksi
[ ] Kerätään likaisia astioita kunnes puhtaat loppuvat ja se joka tarvii, niin tiskaa
[ ] Etiikka ja aatemaailma

Uskotko Jumalaan?
[ ] Kyllä
[ ] Kai joku on kaiken takana
[ ] Ei sitä tiedä, vaikka olisi useita jumalia
[ ] Uskon enkeleihin
[ ] Ehkä joku oli, mutta ei se enää maailmasta välitä
[ ] Uskon vasta kun saan jonkun todisteen
[x] En

Tunnustatko jotain uskontoa/aatesuuntaa?
[ ] Uskon, että on joku ylempi voima, en sen enempää
[ ] Tapakristitty
[x] Luterilainen
[ ] Helluntailainen
[ ] Lestadiolainen
[ ] Katolinen
[ ] Ortodoksi
[ ] Joku muu kristitty
[ ] Juutalainen
[ ] Muslimi
[ ] Hindu
[ ] Budhalainen
[ ] Hare krishna
[ ] Joku muu uskovainen
[ ] Saatananpalvoja
[ ] Pakana
[ ] Ateisti

Saako naisia lyödä?
[ ] Kaikki väkivalta on pahasta
[x] Vahvempi ei saa lyödä heikompaa, viis sukupuolesta
[x] Ei, eukonpieksäjiltä munat pois!
[ ] Saa, jos nainen lyö ensin
[ ] Siinä missä miehiäkin, kun kerran tasa-arvoa kaivataan
[ ] Saa, jos hän tietoisesti kaivaa verta nenästään
[ ] Jotkut naiset eivät vain ymmärrä ilman nyrkkiä tai sen uhkaa

Suututko helposti?
[ ] En, on tosi pitkä pinna
[ ] En kovin helposti
[x] Riippuu päivästä
[x] Olen melko kiivas
[x] Räjähdysvaara on ainainen

Mitä teet kun olet todella vihainen läheisellesi?
[x] Huudan naama punaisena
[ ] Lähden ulos lenkille ja tuulettumaan
[ ] Sulkeudun lukkojen taakse mököttämään tai pidän mykkäkoulua
[x] Käyttäydyn piikikkäästi ja heittelen pikku ilkeyksiä
[ ] Käyttäydyn väkivaltaisesti

Entä kuinka nopeasti lepyt?
[ ] Yleensä ihan hetkessä
[x] Melko nopeasti, en vain näytä sitä
[ ] Siihen menee päivä tai pari
[x] Aika vaihtelee kovasti
[ ] Tapanani on murmuttaa viikkotolkulla
[ ] Jos joku saa minut suuttumaan, niin myös vihaan häntä ikuisesti

Annatko anteeksi?
[x] Liiankin helposti
[ ] Jos toinen sen mielestäni ansaitsee
[ ] Ennenpitkää annan
[ ] Saatan sanoa, että annan anteeksi, vaikka oikeasti olisin vielä vihainen
[ ] Olen pitkävihainen

Pyydätkö itse keneltäkään anteeksi?
[ ] En koskaan
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Ellei toinen muuten lepy
[x] Jos sille on tarvetta
[ ] Jos koen tehneeni väärin
[ ] Melko usein

Katsotko olevasi avoin vai sulkeutunut?
[ ] Liiankin avoin
[ ] Melko avoin
[ ] Muutun avoimemmaksi kunhan lämpenen
[x] Tutussa seurassa avoin, muuten melko sulkeutunut
[ ] Melkolailla sulkeutunut
[ ] Erittäin sulkeutunut
[x] Humalassa avaudun usein

Oletko kova vai herkkä?
[ ] Täysi kovis
[ ] Joskus on herkkiä hetkiä, mutta enimmäkseen olen kova
[ ] Ennen olin herkkä, mutta maailma kovetti minut
[x] Kykenen uskomattomaan kovuuteen, mutta sisimmässäni olen herkkis
[ ] Esitän kovaa, mutta välillä murrun ja herkkyyteni paljastuu
[ ] Olen hyvin herkkä

Kuinka herkästi itket?
[ ] Vähän väliä, jopa pikkuasioista
[ ] Olen erittäin tunteellinen ja kyynelehdin niin ilosta kuin surustakin
[ ] Kun tilanne käy ikäväksi
[ ] Kun elämä menee päin helvettiä
[x] Kun en vain jaksa enää
[ ] Pidättelen niin kauan kun joku voisi nähdä
[ ] Itken salaa komerossa
[ ] On tosi harvinaista, että jokin saisi minut itkemään
[ ] En osaa itkeä

Mikä saa sinut itkemään?
[ ] Muiden tuska
[ ] Elokuvat, laulut yms.
[x] Masennus ja ahdistus
[x] Oma tai jonkun toisen kärsimys
[ ] Todella paha järkytys
[ ] Fyysinen kipu
[ ] Ei mikään

Oletko koskaan ivallinen tai vahingoniloinen?
[ ] En
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[ ] Melko usein
[x] Liian usein
[ ] Usein
[ ] Koko ajan riippuu ihmisestä.

Oletko takertuja?
[ ] En juurikaan
[ ] On hyvä kun on joku lähellä, mutta jos toinen tahtoo mennä niin en pidättele häntä
[ ] Olen itsenäinen, mutta pidän kiinni ystävistä
[x] Minulla on parempi olo kun pidän rakkaani lähellä, mutten ole mikään takiainen
[ ] Huomaan välillä roikkuvani liikaa
[ ] En osaa päästää irti hyvän sään aikana ja saan kärsiä kolhuista

Valitatko?
[ ] Hyvin harvoin
[ ] Vain hyvistä syistä
[ ] Yleensä syystä, vaikka se saattaisi muita ärsyttää
[ ] Joskus vähän liikaakin
[x] Olen melkoinen nalkuttaja, myönnetään
[ ] Tunnustan, näen joka asiasta pahat puolet enkä ole ikinä tyytyväinen

Kuinka tärkeä ulkokuori on verrattuna siihen mitä on sisällä?
[ ] Toisen ulkonäkö on minulle tosi tärkeä, haukkukaa vaikka pinnalliseksi
[ ] Kiinnitän toki huomiota luonteeseen, mutta ulkonäöllä on silti suuri merkitys
[ ] En anna ulkokuoren hämätä itseäni, vaan otan selvää sisällöstä
[x] Kauneus on katoavaista, vain sisimmällä on väliä

Kuinka kamala asia itsensä nolaaminen on sinulle?
[ ] Hirveintä maailmassa
[ ] On se aika kamalaa, mutta siitä pääsee yli lopulta kunhan on aikansa punastellut
[ ] Jos se vain tapahtuu niin on kamalaa, mutta tarkoituksella voi tehdä välillä jotain hölmöä
[x] Nolous on sivustaseuraajan päässä
[ ] Eihän sitä pääse elämässä minnekään, ellei uskalla ottaa riskejä
[ ] Eivät he oikeasti naura minulle, vaan minun kanssani
[x] Vaikka mokaisin julkisesti, ei se tee minusta yhtään sen huonompaa ihmistä

Millainen on huumorintajusi?
[ ] Olen huumorintajuton perusjuntti
[ ] Omille vitseilleni kyllä nauran, mutta muiden pilailu menee toisinaan ohi
[ ] Sanoisin että hyvä
[ ] Mielikuvitusrikas
[ ] Osaan kyllä nauraa oikeassa paikassa
[ ] Vähän hakusessa, nauran kaikelle
[x] Joidenkin mielestä outo
[x] Haha, toi mummo kaatu!

Oletko taiteellinen?
[x] En tippaakaan
[ ] Ehkä vähän
[ ] Jokseenkin taiteellinen
[ ] Hyvin taiteellinen
[ ] Kutsun itseäni taiteilijaksi

Oletko älykäs?
[ ] Olen oikeastaan vähän jälkeenjäänyt
[x] Ei tässä olla mitään ruudinkeksijöitä
[ ] No en mä mikään hikari nörde oo
[ ] Kohtalaisen
[ ] Tietyissä asioissa
[ ] Koulussa ainakin meni/menee melko hyvin
[ ] Mielestäni olen, ja ovat muutkin niin sanoneet
[ ] Olen Mensan jäsen

Oletko suojelevainen?
[ ] En
[ ] Vaadin enemmänkin itse suojelua
[x] Olen kun on tarpeen
[ ] Joskus tulee sellaisia hetkiä, jos joku vaikka on sairas tai peloissaan
[x] Tahdon suojella niitä, jotka sitä tarvitsevat
[x] Ylisuojelevainen

Oletko taipuvainen masentumaan/ahdistumaan herkästi?
[ ] En
[ ] Vaaditaan rutosti vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia, jotta minut saisi lannistumaan
[x] Olen välillä masentunut, mutten anna sen vallata elämääni
[ ] Olen joskus ollut huomattavan masentunut
[ ] Kyllä, masennun helposti
[ ] Minulle on tullut masennus pitkällisen kärsimyksen seurauksena
[ ] Käytän masennuslääkkeitä pysyäkseni kasassa
[ ] Olen pohjattoman masentunut/ahdistunut koko ajan

Puhutko paljon?
[ ] Päinvastoin olen erittäin harvasanainen
[ ] Olen yleensä melko vähäpuheinen
[ ] Minut tunnetaan hiljaisena kaverina, mutta välillä saan kovia puheripuleita
[x] Olen aika puhelias
[ ] Pölötän kuin papupata koko ajan

Osaatko kuunnella?
[ ] Ystäväni soittavat minulle ja kertovat huoliaan melko usein
[x] Tietysti, ja pidän kuuntelemisesta
[x] Osaan kyllä, mutta joskus en jaksa keskittyä
[ ] Saatan puhua toisten päälle mutta se ei tarkoita ettenkö kuuntelisi
[ ] Oikeastaan en pahemmin kuuntele muita
[ ] Muiden jutut eivät jaksa kiinnostaa tippaakaan

Mitä teet yleensä arki-iltaisin?
[x] Katson telkkaria
[ ] Roikun ulkona ystävieni seurassa
[ ] Olen töissä
[ ] Ulkoilen
[ ] Pelaan tietokoneella
[x] Dataan
[ ] Opiskelen
[ ] Käyn jossain kerhossa / seurassa / muuta järjestettyä säännöllistä toimintaa

Harrastatko liikuntaa?
[ ] Se on minulle myrkkyä
[ ] En
[ ] Vain penkkiurheilua
[ ] Vähän olen yrittänyt jotain harrastusta aloittaa
[ ] Välillä
[x] Hyötyliikuntaa lähinnä
[ ] Säännöllisesti
[ ] Kuulun urheiluseuraan

Mitä tekisit pururadalla?
[ ] Ihmettelisin tuota samaa kysymystä
[x] Kävelisin omaan tahtiini ja ihastelisin luontoa
[ ] Kävelisin ripeästi
[ ] Ottaisin välillä pikku pyrähdyksiä, lähinnä alamäissä, muuten vain huohottaisin
[ ] Hölkkäisin
[ ] Juoksisin
[ ] Leikkisin

Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet mieluiten?
[x] pop
[x] rock
[x] Rap, hiphop
[x] Metalli
[ ] New age
[x] Tekno, trance, house yms.
[ ] Goottirock
[ ] Gospel
[ ] Klassinen
[ ] Jotain muuta
[ ] Vihaan musiikkia


Millaisia lehtiä luet mieluiten/eniten?
[x] Sanomalehtiä
[x] Juorulehtiä
[ ] Aikakauslehtiä
[ ] Sarjakuvia
[x] Pornolehtiä
[ ] En lue lehtiä

Millaisia kirjoja luet mieluiten/eniten?
[ }Kaunokirjallisuus
[ ] Romanttiset
[ ] Klassikot
[ ] Salapoliisikirjat/rikoskirjat
[ ] Kauhukirjallisuus
[ ] Historialliset
[ ] Fantasia
[ ] Sci-fi
[ ] Elämäkerrat
[ ] Tietokirjat/oppikirjat
[ ] Runot
[ ] Satukirjallisuus
[x] En lue kirjoja

Kirjoitatko itse tarinoita tai muuta luovaa?
[x] En
[ ] Pitkiä kirjeitä
[ ] Runoja
[ ] Novelleja ja muita juttuja
[ ] Olen pöytälaatikkokirjailija
[ ] Olen julkaissut jotain kirjoitelmiani

Osaatko piirtää tai maalata?
[ ] Vieläpä hyvin
[ ] Kyllä, molempia
[ ] Pidän enemmän piirtämisestä
[ ] Pidän enemmän maalaamisesta
[ ] Jotenkuten
[x] Tulee sitä vihkonlaitaan töherreltyä
[x] En kumpaakaan

Mitä piirrät mieluiten?
[ ] Pilakuvia
[ ] Tikku-ukkeleita
[ ] Abstrakteja kuvioita
[ ] Ihmisiä ja muita olentoja
[ ] Kasveja, eläimiä ja maisemia
[ ] Asetelmia ja/tai muuten mallista
[ ] Tankkeja, robotteja ja muuta teknistä

Mitä maalaat mieluiten?
[x] En mitään
[ ] Aitaa
[ ] Lapsia
[ ] Ihmisiä
[ ] Maisemia
[ ] Asetelmia
[ ] Muotokuvia
[ ] Alastomia naisia
[ ] Graffiteja spraylla

Tulisitko kanssani keräämään kukkia?
[ ] En takuulla!
[x] Ehkä tulisinkin, riippuu kuka on kysyjänä
[ ] Voin tulla mukaan, mutta sinä saat hoitaa poimimisen
[ ] Voisit tehdä mulle kukkaseppeleen
[ ] Tietty tulisin

Pidätkö halimisesta?
[ ] En
[x] Joskus kun olen sillä tuulella
[ ] On se ihan kivaa, mutten yleensä tee aloitetta
[ ] Halin aika usein muita ja se on kivaa
[ ] Olen koko ajan halimassa jos ois jokujota haliiiiiii


Mitä,mitä,mitä :DTorstai 30.11.2006 15:20

minkä...
...värinen puhelin sulla on? : Harmaa
...väriset alusvaatteet sulla on nyt päälläs? :Mustat
...värinen näppis sulla on tietsikassa? : harmaa musta

oletko koskaan...
...tappanut ötökkää ja saanut siitä omantunnontuskia? : oon tappanu,mut ilman omantunnontuskia :D
...itkenyt katsoessasi titanicia? :kyllä
...uinut vaatteet päällä? : yep
...lyönyt kaveriasi? : yep
...laulanut vesisateessa? :no en...
...ostanu alaikäsenä alkoholia tai tupakkaa? : yep...
...valehdellut parhaalle ystävällesi? : E
...pureskellut kynsiä? : juu
...vienyt ystäväsi jätkän/muijan? :En,ne oli jo eronnu... :D
...jättäny ystäväsi pulaan? : En,niitä kertojahan ei oteta mukaan laskelmiin jollon en oo oikeesti voinu auttaa jostain syystä...
...käyttänyt päihteitä? : Alkoholia kyllä
...luvannut olevasi syömättä karkkia? :joka päivä
...hyppinyt trampoliinilla vesisateessa? : en

lempi...
...väri(t)? :Sininen ja musta
...leffa? : Paljon hyvii,ei osaa sanoo parasta
...bändi? : Ei oo mitään erityistä...
...vaatekappale? : Alushousut
...vuodenaika? : Kesä
...tv-sarja? :Salkkarit,C.S.I,Todistettavasti syyllinen,O.C,Ilman johtolankaa...Näit o paljon :D
...kakku? : HHHMM...Äiteen tekemä voileipäkakku

oletko tällä hetkellä...
...väsynyt vai pirteä? : Öööh,väsyny niinkun aina
...enemmän blondi vai brunette? : No brunetti..
...rakastunut? : kyllä
...ihastunut? : Sitäkin
...ihan pihalla? : aina
...tyytyväinen vai epätyytyväinen elämääsi? : Djaa...Tyytyväinen kai,mut kyllä mä parantaisin parii asiaakin...
...iloinen vai surullinen? : En tiiä,en kai kumpaakaan

mitä mieltä olet...
...biisistä Lordi - Hard Rock Hallelujah :En haluu kuulla sitä enää ikinä!!!!!!!
...biisistä Lovex - Guardian angel :Ehkä joskus vuosien päästä vois kuunnella taas sen kerran
...pillifarkuista? : Järkyttävät...
...irc-galleriasta? : No joo,tuleehan täälä toisinaan roikuttua :D

milloin viimeksi...
...otit digikameralla itsestäsi kuvia? : En oo ottanu
...kuuntelit TikTakia? : Ei tahdo millään muistaa
...kuuntelit Backstreet Boysia? : Joskus ööh....vuosia sitten
...kuuntelit Spice Girlsia? : Sama pätee tähänkin kohtaan...
...ostit karkkia? : Eilen....hyi minnuu :D
...söit kakkua? : Lokakuussako?

-komedia vai romanttinen komedia? :Komedia
-horoskooppisi? Vesimies
-syntymäpäiväsi? : 14.2
-mitä mieltä olet musikaaleista? : Kiitos ei
-mitä mieltä olet übertepsuista? : Niin siis mistä???
-pahimmat pelkosi? : Läheisen menetys
-millaista unta näit viimeksi? : En haluu kertoo
-meikkaatko? : Nykyään hyvin harvoin
-mitä sarjoja seuraat tällä hetkellä? :Prison Break...Salkkarit,C.S.I ym...
-millaista musiikkia kuuntelet? : Kaikenlaista....
-biisi joka soi tällä hetkellä? : Elastisen anna soida
-onko se biisi hyvä? : no joo o
-mimmonen fiilis siitä biisistä tulee? : bilefiilis :D
-paras olotila? : rakastelun jälkeen köllöttely
-aurinkoinen ilma vai sateinen ilma? :aurinkoinen
-onko sinulla parasta ystävää? : Ei enää.................
-kuinka aikaisin heräät kouluaamuisin laittamaan hiuksia, meikkiä ym? : Ei mulla oo mitn koulu aamuja
-millainen ilma tällä hetkellä on ulkona? : + 5 astetta ja aika vetistä tälleen marraskuuksi
-mitä mieltä olet tasa-arvosta? : Hyvä idea,mut toteutus missä se näkyy???
-nukuitko hyvin viime yönä? : Kyllä
-ärsyttävin tapa herätä? : Herätyskello tai ovikello
-saatko helposti unta? : En aina...


HoroskooppiTorstai 30.11.2006 10:14

Saat miellyttäviä huomionosoituksia vastakkaiselta sukupuolelta. Älä häkelly, olet niiden arvoinen.

Ja niin vissiin taas...Eilinenkään horoskooppi ei pitäny yhtään paikkaansa :D
[x] Gallerian VIP ?
[x] työtön
[x] rappiolla
[ ] ihkudaa
[ ] syönyt multaa
[ ] pelannut spritismiä
[ ] ollut lavatansseissa
[x] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[x] vähän outo
[x] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kuukauden sisällä
[x] häiriintynyt
[x] onnellinen
[ ] hypännyt katolta
[ ] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[x] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[ ] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] masokisti
[ ] viherpiipertäjä
[ ] vasenkätinen
[x] mökkihöperö
[x] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[x] lentänyt baarista
[x] jutellut pulsujen kanssa
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[ ] juossut juoksumatolla
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[ ] laulanut karaokea
[x] käynyt Zoolandissa
[x] heittänyt puhelimen seinään

Tällä hetkellä...
[x] on nälkä
[x] väsyttää
[ ] on krapula
[ ] musiikki soi
[ ] tv on päällä
[ ] joku puhuu
[x] huoneessa on jokin eläin
[ ] joku tiirikoi varmaan ovea...
[ ] on viikonloppu
[ ] olen pirteä kuin peipponen
[ ] on kylmä
[ ] on kuuma
[x] joku asia ärsyttää
[ ] olen yksin
[ ] olen yleisellä koneella

Pitäisi...
[x] siivota
[x] laittaa ruokaa
[x] käydä kaupassa
[ ] katsastaa auto
[ ] maksaa laskuja
[x] etsiä elämä
[x] päästä rantakuntoon
[ ] heittää kannat kattoon
[ ] lukea jokin kirja loppuun
[ ] lähettää sähköpostia
[x] laittaa uusia kuvia galleriaan
[ ] ostaa kissanhiekkaa
[x] viedä koira lenkille
[x] mennä nukkumaan
[x] vähentää koneella istuskelua
[ ] tehdä remonttia
[ ] mennä parturiin
[ ] hyppiä tasajalkaa

Sinulla on...
[x] vaal.pun vaatteita
[ ] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[x] ruoska
[x] leipää
[x] sähkölasku maksettu
[x] käsiraudat
[x] epämääräisiä esineitä
[ ] nahkatakki
[ ] sohvakalusto
[x] Arabian astioita
[ ] kummilusikka
[x] hiirimatto
[ ] kenkäfetissi
[x] Nalle Puh-pehmo
[ ] aina nälkä ja KAUHEA jano!
[x] pakkomielteitä
[x] suuret suunnitelmat
[ ] komeat näköalat
[ ] kaakaoriippuvuus
[ ] fanipaita
[ ] todella iso ego
[x] digikamera
[x] koira
[x] äiti
[ ] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[ ] murtunut joskus luu
[ ] poistettu alimmat kylkiluut
[ ] BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[ ] Lamina-tarra
[x] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[x] suklaata
[ ] kirves
[ ] aapinen
[ ] säkkituoli
[ ] muki, jossa on nimesi

Tänään olet...
[x] herännyt
[ ] saanut jotain aikaiseksi
[ ] käynyt kaupassa
[ ] nähnyt äidin tai isän
[ ] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[x] tervannut keuhkojasi
[ ] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[ ] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] meikannut
[ ] korjannut jotain
[x] puhunut yksiksesi
[x] kiroillut
[x] käynyt ulkona

Pyh ja pyh...Keskiviikko 29.11.2006 14:18

[ ] Ala-Asteella
[ ] Ylä-Asteella
[ ] Lukiossa
[ ] Amiksessa
[x] Jossain muussa

[ ] Blondi
[ ] Brunetti
[x] Punapää
[ ] Jokin muu

[ ] Alle 150 cm
[ ] 150-160 cm
[x] 160-170 cm
[ ] Yli 170 cm

[x] Pitkähiuksinen
[ ] Lyhythiuksinen
[ ] Puolipitkähiuksinen
[ ] Kiharahiuksinen
[x] Suorahiuksinen

Omistan:
[ ] Nokian kännykän
[ ] Siemensin kännykän
[x] Jonkin muun kännykän

[x] Poikaystävän
[ ] Tyttöystävän
[ ] Pikkuveljen
[x] Pikkusiskon
[ ] Isoveljen
[x] Isosiskon
[ ] Äitipuolen
[ ] Kaksoissisaren
[x] Ystävän
[x] Oman huoneen
[x] Oman tietokoneen
[x] Oman teeveen

Pidän:
[x] O.C:stä
[ ] 24:stä
[x] C.S.I :stä
[ ] Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x] Salkkareista
[ ] Lostista
[ ] Diilistä
[ ] Selviytyjistä
[x] Everwoodista
[ ] Mean Girlsistä
[x] Titanicista
[ ] Kaunasta
[ ] Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ] Notting Hillistä
[ ] Kissoista
[x] Koirista
[x] Hevosista
[ ] Liskoista
[ ] Papukaijoista
[ ] Kaloista
[ ] Marsuista
[ ] Hamstereista
[ ] Hiiristä
[ ] Rotista
[ ] Lähes kaikista eläimistä
[x] Pojista
[ ] Tytöistä
[x] Lapsista
[ ] Keväästä
[ ] Talvesta
[ ] Syksystä
[x] Kesästä
[ ] Hiihtämisestä
[ ] Lentopallosta
[ ] Luistelusta
[ ] Jalkapallosta
[ ] Kilpajuoksusta
[ ] Pituushypystä
[ ] Laulamisesta
[ ] Tanssimisesta
[ ] Lukemisesta
[ ] Pianonsoitosta
[ ] Kirjoittamisesta
[ ] Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ] Paris Hilton on kauneuden perikuva
[ ] Ei, vaan rumuuden
[ ] Green Dayn laulaja on söpö
[ ] Natasha Bedingfield on hyvä
[ ] Suomessa on (in my case: "OLIS") ihana asua
[ ] Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ] Lontoo on mahtava kaupunki
[ ] Englanninkieli on helppoa
[ ] Ruotsi on hyvä maa
[x] Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ] Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x] Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ] Punainen on kaunein väri (Mustan kanssa)
[x] Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ] Harmaa on ruma väri
[ ] Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ] Kauris
[x] Vesimies
[ ] Kalat
[ ] Oinas
[ ] Härkä
[ ] Kaksonen
[ ] Rapu
[ ] Leijona
[ ] Neitsyt
[ ] Vaaka
[ ] Skorpioni
[ ] Jousimies

Luonteeltani olen:
[x] Puhelias
[ ] Ujo
[ ] Itsenäinen
[x] Seurallinen
[x] Tulinen
[x] Rauhallinen
[ ] Optimisti (Joissain tapauksissa?)
[ ] Pessimisti
[x] Realisti
[ ] Sveitsiläinen

Tällä hetkellä olen:
[x] Ihastunut
[x] Rakastunut
[ ] sinkku
[x] Varattu

Miksi on hienoa olla nainen...Keskiviikko 29.11.2006 14:08

1. Voit säikytellä miespuolisia työkavereita selittämällä poissaolot
mystisillä
gynegologisilla ongelmilla.


2. Jos ostat vibraattorin, se on jännittävää ja villiä. Kun mies ostaa
puhallettavan nuken, se on säälittävää.


3. Näytät hyvältä poikaystäväsi vaatteissa. Miehet näyttävät
idiooteilta sinun vaatteissasi.


4. Et ole koskaan himoinnut sarjakuva- tai tietokonepelihahmoa.


5. Et näytä sammakolta tehosekoittimessa kun tanssit.


6.Voit halata ystäviäsi ilman että he miettivät oletko hinttari.


7. Tiedät totuuden siitä, onko koolla väliä.


8. Jos harrastat seksiä jonkun kanssa, etkä soita hänelle seuraavana
päivänä, et ole paholainen.


9. Kondomin käytöllä ei ole merkittävää vaikutusta siihen, miten paljon
nautit seksistä.


10. Jos et tienaa tarpeeksi rahaa, voit aina syyttää palkkauksen lasikattoa.


11. Sinun ei tarvitse piereskellä huvittaaksesi itseäsi.


12. Jos petät puolisoasi, ihmiset olettavat sen tapahtuneen koska sinua
oli laiminlyöty tunnetasolla.


13. Sinun ei koskaan tarvitse miettiä oliko kumppanin orgasmi oikea.


14. Voit onnitella joukkuekaveriasi ilman että koskettelet hänen takamustaan.


15.Jos sinulla on finni, osaat peittää sen.


16. Sinun ei tarvitse kouraista jalkoväliäsi tasaisin väliajoin tarkistaaksesi onko sukukalleutesi vielä tallella.


17. Osaat pukeutua hyvin ihan itse.


18. Sinulla on tekosyy olla totaalinen narttu ja hirviö ainakin kerran kuussa.


19. Pystyt juttelemaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että samalla kuvittelet heidät alasti.


20. Jos menet naimisiin itseäsi 20 vuotta nuoremman kanssa, olet itsekin tietoinen siitä, että näytät idiootilta.


21. Ystäväsi eivät pidä sinua
outona jos kysyt onko sinulla pinaattia hampaiden välissä.


22. On hetkiä jolloin suklaa todella ratkaisee kaikki ongelmat.

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.11.2006 13:59

Katso mitä nimesi tarkoittaa:

A= seksikäs
B= yllätyksellinen
C= asioitaan jakava ihminen
D= varma
E= kekseliäs
F= cool
G= hauska
H= on aina siellä
I= enkeli
J= kaunis/komea
K= saa aina kaiken sen mitä hän haluaa
L= itsepäinen
M= pahis
N= fantisoiva
O= suojelee kavereitaan
P= pehmeä
Q= ei valehtele melkein koskaan
R= saa tarpeekseen pojista/tytöistä
S= ylläpitää yhteyden hyvin
T= kiusallinen
U= mukava
V= ei valehtele koskaan
W= paljon kärsvällisyyttä
X= hassu
Y= äänekäs
Z= hyvä kuuntelemaan
Ã…= kohtelias
Ä= ei mene selän taakke
Ö= kiva

Nimeni:

M = Pahis
I = Enkeli
I = Enkeli
A = Seksikäs