edelleen kun sä käyt ja näyt, se tuntuu, kipunoi
vaik ei tahtois, tarvis, niin se polku paljon syvään toi
riipaisee, kirvelee, vetää väreet läpi kehon
jättää lyönnin väliin, vie suojastani suuren tehon
sulla avain oveen, jonka taakse tulla et sä saisi
rauha sinne, jotta ikuisuuteen unohtaisi
vain tämän vuodatan, muuten aukaise en suuta
totuus tämä, joka mitään ei enää muuta