IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

HUHTorstai 09.07.2009 16:09

Tää mamma pääsi töihin heinä-elokuun ajaks!!! Nyt Kelaan->

'Isä ... se sattuu'Keskiviikko 08.07.2009 15:41

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

R.I.P. VilleTiistai 07.07.2009 20:49

Nyt siis vasta sen tajusin et oot kuollu, niinku oikeesti. <totinen> Mä luulin aina et sä oot yks niistä jotka ei koskaan kuole. Lepää rauhassa.

Iina murunen<3Sunnuntai 05.07.2009 17:56

päänahka ihan täynnä näppyjä ja niska <totinen> Onneks on reipas typy, jonka varmaan kuvasta huomaa <hymy>

IINALLAPerjantai 03.07.2009 19:30

vesirokko myös
Eikä laittanu yhtään vastaan. isopienireipasmies<rakas>

Kuvassa autetaan tiskien kanssa <sydän>

¨KUKA HALUAA??Tiistai 30.06.2009 01:12

tulla meille siivoomaan? <xD> Lattiasta kattoon kiitos <xD> luonnollisesti kahvipalkalla <xD>

VINKKEJÄ!Lauantai 27.06.2009 23:36

Eli.. Iina kääntyy mahalleen pinniksessä ja tunkee ittees pinnojen väliin (on suoja) ja Vili pomppaa pois sängystä ja alkaa naurattaa Iinaa. Siinä ne sitte molemmat nauraa räkättää ja välillä itkee ku on niin väsyjä. Eivät siis suostu nukkuu. Ei sitte millään. Huutaminen ei auta, rauhallinen kehotus ei auta. Nukuttaminen ei käy edes päinsä. Ei auta vaik yhä uudestaan ja uudestaan meet ja laitat ne sänkyyn. Ei onnaa nukkuminen ei hyvällä eikä pahalla. Iinaki itkee ku on niin väsy,mut pakko vaan kääntyy ja tunkee ittees Vilin härsyks siihe pinnoihi kii.

Eli mitä siis voin vielä tehdä?

PÄIVÄN VINKKI!Perjantai 26.06.2009 19:44

Sopii vauvasta vaariin! Parasta kuumalla ilmalla,saunassa tai kutiavien ikenten helpottaja! <sydän> <tuuletus> Nimittäin kotitekoiset "mehujäät"!

Tarvitaan mehujäämuotteja ja vauvojen HEDELMÄSOSEITA. Ei sokerimössöä, ei epäterveellisiä mehuja vaan täyttä tavaraa ja hyvää! <hymy> Ja sopii siis kaikenikäisille.

Iina rakastaa upottaa ikenet ja hampaat mehujäähän ja Vili tykkää kuumalla ilmalla ja saunassa <sydän> Pappani tykkäs myös yks kesäjuhla,kun muuten ei voinu mitään makeaa syödä.

TUKKA VEKSMaanantai 22.06.2009 20:05

Eli joo, Topi ilmotti että juhannuksen jälkeen Vilin tukka lähtee ja tehdään poikatukka!! <suru> <sydän> <hymy> !!

Joo, okei, on se on aika pitkä... <xD> Mut se vaan on niiiiiiin mahottoman söpö kikkuroineen... <xD> No... kai se täytyy... on mulla tossa sitte tyttö tulossa tukkas kanssa kovaa vauhtii perässä,et jos sitte sen tukkaa sitte laittelis enempi <xD> <rakas>

Aika haikeelta se kyllä tuntuu... ja Vili on varmaa ihan ihmeissään,ku tottunu noihi kikkuroihin jo... APUA! <rakas> jos se alkaaki ihan hulluna itkee.....??<itku> <xD>

Mut vasta vesirokon jälkeen, ku päänahassa on melko paljon rokkopatteja... Jos sittenkään annan lupaa.... <xD>