Kärsivällisyys ja luottamus, kaksi asiaa joita minin pitäisi oppia ja soveltaa omaan elämäänsä. Täytyisi oppia kaatumaan taaksepäin ja luottaa, että joku ottaa vastaan. Jos kaatuisi lattiaan asti, eikä kukaan olisi vierellä pitäisi opetella nousemaan jaloilleen. Huolehdin asioista liikaa, aivankuin olisin varautunut aivan liian hyvin kohtaamaan pelot. Täytyisi kokea paskan maku, kohdata pelkonsa. Antaa elämän vain mennä. Niin ehken takertuisi ihmiseen, jota rakastan. Sillä usein alan tukehduttamaan häntä, ärsyttämällä, aiheuttamalla huolta, vihaa. Vaan pitäisi luottaa häneen. Ystäviin samoin, aina ei voida nähdä, aina ei puhuta ja koeta mukavia asioita. Näen joitain ystäviäni harvoin, mutta silti täytyisi luottaa. Ja toinen asia on kärsivällisyys, täytyy antaa ajan parantaa haavat, katsella ja ihailla kun puu kasvaa kukoistukseen jälleen. Olen liian menevä, tahdon kaiken tapahtua nopeasti ja ehkäpä se on syy miksi kaikki tuntuu mielestäni hajoavan tietyssä pisteessä. Kärsivällisyys ja luottamus ovat ne kaksi asiaa, jotka ovat kuin pahanmakuinen ruoka, jota ei haluaisi mielellään nielaista. Mutta kun on muutaman kerran syönnyt sitä pahanmakuista kasviskiusausta niin sen makuun tottuu pikkuhiljaa.
Ja jälleen liikkuttuani aloin pohtimaan asioita :D