IRC-Galleria

Now you're gone,
I wonder why
You left me here,
I think about it on, and on,
and on, and on, and on, again.
I know you're never coming back,
I hope that you can hear me
I'm waiting to hear from you.

- Voimia vielä sulle, Tanja, ja Jarkolle myös. Muista, että mulle saa soittaa milloin vaan, mihin kellon aikaan tahansa. Koittakaa pärjätä. Juu. Tehdään niin, soitellaan. Tulkaa ihmeessä käymään Suomessa, jos vaan jaksatte, meille voi tulla muutamaksi yök.. Ai muutatte takaisin, ja pidätte hautajaiset Suomessa? Tottakai me tullaan. Sano Jarkolle terveisiä ja osaanotot. Nähdään. Hei, Paula puhuu puhelimessa, keskellä olohuonetta, selkeästi järkyttyneenä, vilkaisen väsyneenä kelloon, mä haluaisin jo nukkumaan, kello on yli yksitoista. Vilkaisen Paulan vääristyneisiin, hyvin järkyttyneisiin, hieman lasittuneisiin kasvoihin, istun Helin vierellä sohvalla, Jiri menee jossain Heidin, rakkaansa kanssa. Lasse astelee Paulan vierelle huolestuneen näköisenä, laskien tuon harteille kätensä.
- Jarkon ja Isabellan poika, Miro.. On kuollut viime yönä, Paula sanoo hiljaisella, järkyttyneellä äänensävyllä. Musta tuntuu, että kaikki pysähtyy, ihan kaikki, koko maailma, kaikki äänet mun ympäriltä, kaikki on ihan paikoillaan. Mä räpytän pari kertaa mun silmiäni, ja toivon, että Paula kertoisi mahdollisimman pian vitsailevansa, mutta tuo ei tee niin, vaan niiskaisee vasten Lassen olkapäätä. Eihän Miro ja meidän perhe olla koskaan oltu kovin läheisiä, mutta silti, Paula järkyttyy kaikesta nykyään. Mutta mä lyön vetoa, että kaikkia muita järkyttyneempi olen mä. Huoneeseen syntyy syvä hiljaisuus.
- Mä meen .. Nukkuun, sanon hiljaa, nousten seisomaan, astellen mun huoneeseen, ja istahtaen pimeässä mun sängylle, katsahtaen ikkunasta ulos. Taivas on ihan tumma, ja täynnä tuikkivia tähtiä. Oletko sä yksi niistä tähdistä? Koukistan jalkani, mun silmiä kirveltää, mua ihan tosissaan meinaa itkettää. Tuntuu niin pahalta ajatella, että sun kuollessas, sä elit uskossa, että mä vihaan sua. Vaikka mä en koskaan vihannut sua. Nyt sä et tule enää koskaan takaisin, et haasta riitaa sun mahtipontisilla sanoillasi, enkä mä näe sun ilkikurista virnettä. Katselen hiljaa ulos ikkunasta.
- Mä toivon, että sä kuulet mua. Mä oon pahoillani niistä ajoista, joita me jaettiin. Mä olin idiootti, etkä säkään ollut mikään maailman ihanin ihminen mua kohtaan. Mutta mä haluan sun tietävän, että mä en oo koskaan vihannut sua. Aina, kun mä huusin sulle, ilkeilin sulle, tönin ja löin sua, sain sut melkein itkemään , niin aina mä mielessäni halveksin mua itseäni. Mä olin säälittävä tyyppi. Mutta mä ihailin sua aina, sun rohkeutta, sanavalmiutta ja sitä, miten sä puolustit itseäs, ja rakkaita, musta ei koskaan siihen oo ollut. Sä et antanut kenenkään tulla tielles, sä puskit sun tahdon läpi vaikka väkisin, ja Miro, se oli ihailtavaa. Anna mulle anteeks, kuiskaan hiljaa, vilkaisten taivaalle.

Until I do,
You're gone away,
I'm left alone,
A part of me is gone,
And I'm not moving on,
So wait for me
I know the day will come.

Silloin, kun mä tapasin sut, mä en olis uskottanut, että mä vuodattaisin kyyneliä sun vuoksi, kai sen vuoksi, että mä en ikinä kuvitellut sun olevan se, joka meistä lähtisi ensimmäisenä. Sä olit sellainen tyyppi, joka otti ilon irti pienistäkin hetkistä, sä et välittänyt, mitä muut sanoi, sä pidit kiinni omista mielipiteistäs , ja tosta itsevarmasta asenteestas, jota mä aina salaa ihannoin ja jota vasten aina näkyvästi kapinoin. Sä elit hetkessä, sä vaan kiisit menemään, ja välillä musta tuntui, ettei sua voi mikään pysäyttää, sut kuitenkin pysäytti joku, vaikka susta puhkui aina itsevarmuutta, tarmoa ja energiaa. Miksi? Siksi, koska maailma on epäreilu. Mä olen menettänyt mun isän ja Juulian, mutta tällästä tuskaa mä en ole tuntenut aiemmin. Mä kaipaan sua. Mä olin varma, että sä joskus palaat vielä Pihlajakadulle, ja ehkä meistä mahdollisesti ois voinut tulla ystäviä, sä oisit voinut opettaa mulle oikeen elämänasenteen. Kaadun hiljaa makoilemaan pimeässä huoneessa mun sängylleni, en mä ikinä uskonut, että mikään suhun liittyvä uutinen sais mut romahtamaan näin pahasti. Mitenköhän sun vanhemmat voi? Kyllä ne Miro sua rakasti, tosi paljon, vaikka sä et tuntunut sitä aina uskovan, melkein koskaan. Tää on väärin, niin väärin. Sä, jos joku oisit ansainnut pitkän elämän, koska sä olit taistelija, joku voima kuitenkin sai sut pysähtymään, etkä sä enää noussut. Mä en voi sitä hyväksyä. Kaivan yöpöydän laatikosta luokkakuvan , sitä katsoen pimeydessä. Sun silmät loistaa siinä kuvassa, kuten ne loisti aina, se ilkikurinen pilke silmäkulmassa, ja huulilla kujeileva virne. Sä olet niin aurinkoinen tässä kuvassa, täynnä elämäniloa, ja aurinkoisuutta. Pudistan päätäni hiljaa, mä olen oikeasti niin pahoillani kaikista niistä sanoista, jotka mä päästin ulos suustani. Mä en koskaan halunnut sulle mitään pahaa.

I wish I could have told you,
The things I kept inside,
But now I guess its just too late.
So many things remind me of you,
I hope that you can hear me,
I miss you,
This is goodbye,
One last time.

Sä olit mun sankari, juuri sellainen, mitä mäkin halusin olla, mutta mä en koskaan edes meinannut sanoa sitä sulle, anteeksi nyt siitäkin, paitsi että kohta sä kuolet siellä taivaassa, kun mä pyydän kaikesta anteeksi. Hypähdän istumaan toivonkipinä silmissäni, kun kuulen ulkoa moottoripyörän pärinää, kurotun katselemaan ulos , silmät loistaen kirkkaina toivosta, mutta ei, tietä pitkin täysillä menemään huristaa ihan vieras , limenvihreä mopo, kaasuttaen . Kuskikaan ei muistuta lainkaan sua, eikä toi pyörä sun punaista crossias, jota sä vaalit, kuin kalleinta aarrettas ,se se sulle varmasti olikin, mutta en mä tajunnut sitä aikaisemmin. Ootkohan sä onnellinen? Onkohan taivasta olemassa? Kyllä mä tahdon uskoa, että se on . Mä haluan nimittäin uskoa, että mä tapaan sut joskus siellä. En mä tiedä, koska, mutta vielä jonain päivänä. Ehkä me kaksikin voidaan silloin aloittaa alusta? Ja ehkä mä voin vihdoin kertoa, etten mä vihaa sua.

I'll meet you there,
No matter where life takes me to,
I'll meet you there,
And even if I need you here,
I'll meet you there.