IRC-Galleria

Mä ammun teidät raketilla kuuhun jos äänestätte sen ulos >8..

;'( sniff..

Maistiainen tulevasta ficistäni "Viisivuotiaan Tasolla" Alextian, Alexin PoV

---

- CHRISTIAN, MÄ PIMAHDAN IHAN KOHTA! Musta tuntuu että mä oon viisivuotiaan seurassa! Parahdan, katsellen ympärilleni. On uudenvuodenaatto, kello ei ole vielä kaksitoista, vasta yksitoista. Christian taitaa olla hieman väsynyt, kuulemma valvoi töiden ääressä viime yön.. Niin no, se kyllä näkyy siis käytöksessä, sillä nyt tämä pieni mies on päättänyt leikkiä kanssani piilosta, enkä yksinkertaisesti ymmärrä, mihin aikuinen mies voi piiloutua, koska mä olen tutkinut kohta joka nurkan. Parahdukseni jälkeen kuulen vastaukseksi ilkikurisen, lapsenomaisen hihityksen. Mä tuun hulluksi. IHAN TOSI. Mihin sellainen pikkumies voi piiloutua?

Tyhjyyteni kasvaa vain.
Minä kuuluin syliisi,
olin turvassa,
siinä oli minun rauhani.
Nyt ei ole rauhaa,
ei turvaa,
ei syliäsi.
Minä olen tyhjä,
sielussani on reikä
ja sydämessäni paikka sinulle.

Älä huolehdi minusta, minä pärjään kyllä.
Olen aina pärjännyt.

Did you forget
That I was even alive?
Did you forget
Everything we ever had?
Did you forget?
Did you forget
About me?

Did you regret (did you regret)
Ever standing by my side?
Did you forget (did you forget)
What we were feeling inside?
Now I'm left to forget
About us

But somewhere we went wrong
We were once so strong
Our love is like a song
You can't forget it

So now I guess
This is where we have to stand
Did you regret
Ever holding my hand?
Never again
Please don't forget
Don't forget

We had it all
We were just about to fall
Even more in love
Than we were before
I won't forget
I won't forget
About us

Somewhere we went wrong
Our love is like a song
But you won't sing along
You've forgotten
About us

"Yks on facebookissa, yks on ircis, toinen on ircis, yks pelaa jotai vitun kynäpeliä, mitä helkkarii, joku vie mun tuolin. Joku on googlessa ihan rennosti ja vittu kiva tukikurssi, toimii mun aivoille terapeuttisesti. Opettajaki Huuto.Netissä."

Lol 8DD b

Anteeksi jos häiritsen mutta oli pakko kirjoittaa
On liian kauan mennyt jotta uskaltaisin soittaa
Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Minulla ei mene hyvin kiitos kysymästä
Liian kauan olen ollut erossa ystävästä
Joka aina kuunteli ei lakannut ymmärtämästä
Aina löysi valoisat puolet asiasta pimeästä
Sinua muistelen luon katseeni tähtiin
Tuhatmäärin me niitä sinä yönä nähtiin
olisipa ollut aikaa lisää sitä vain hetki
yhdessä olo kuin taikaa kaiken kruunas se retki
Vain me kaksi tähdet ja kuu
Oli maailmasta suljettu pois kaikki muu
Muistatko mua enää muistatko sen retken?
Niinhän se on hyvä kestää vain hetken

Muistatko tähdet muistatko edes minua
Olen täällä yhä ja ajattelen sinua
Suon katseen tähdille noille
Maailman paino putoaa mun hartioille
Toivon vaan et jälleen tavataan
Ja yhdessä vanhoja muistellaan
Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä

Kasvosi piirtyy joka yö taivaalle
Susta ei kukaan yhtä paljon haikaile
Se oli silloin ei enää
Olet poissa et täällä tänään
Olet paikassa mistä muut tiedä ei
Olet siellä minne jumala sinut vei
Jossain kaukan täältä
Jossain kaukana heikolta jäältä

Miks piti pois mennä kauas nyt jo sunkin
En pystynyt ajattelee enempää tahdon kauas niin
Kirjoitan tätä vaikkei ole syytä hyvää
Ehkä tuska lievittää mun haavaa syvää

Oltiin kavereita kasvettiin yhdessä
Nyt kaikki on pois vain hetkessä
Ei pysty olla frenditkin on pelkkää nollaa
Sun rinnallas, mulla alkaa sekoon polla
Aina rullattiin joka mestas yhes pienenä
Vielä vähän aikaa sittenkin mut ei enää

Tahdon sut takas vaik menettäsin oman elämäni
Sillä ilman sua mun ystäväni en tunne eläväni
Mun rakkain ystävä sut mä menetin
Ja mä tiedän ettet ikinä sä tule takaisin
Vaikka kuinka mä sitä toivoisin
Kelaisin taakseppäin aikaa jos vaan voisin
Sut käsivarsillani takas maan päälle toisin
Ottaisin sut syliini mielin iloisin
Mut sun kauniit kasvosi mun muistoihin vaan jää
En unohda sua koskaan turhaa edes yrittää
Kaikki kauniit muistot silmieni ohitse vaan kiitää
Elämäni enkeli nyt taivaan sines liitää
Aika nenä eestä mun ohitseni siintää
Miten ikinä voinkaan sua kaikesta kiittää
Harmi että sait olla tääl nii vähän aikaa
Sua ikuisesti tuun mä aina kaipaan
Taivaan kirkkaat tähdet susta aina muistuttaa
Nyt mä odotan vaan yötä joka mut uneen vaivuttaa

Böckin PoV:

- Vanhempainiltaan? Minä vai? Ei. Ei. Missään nimessä ei, älä nyt hulluja puhu, mutisen, katsoen mustahiuksista poikaa. Tuo, 14-vuotias kapinallinen kasiluokkalainen on itse sekoittanut mustat hiuksensa aivan sekaisin, vaaleanruskeiden raitojen kera. No, turha valittaa, tuon näköisenä se menee aina kouluun. Pojan otsahiukset ovat hieman tippuneet silmille, mutta alta paljastuu turkoosit, kirkkaat ja ilkikurisesti tuikkivat silmät. Poika ei ole järin pitkä, puuskaa kätensä ja tuijottaa mua.
- Mutsi ois ilonen, jos sä tulisit. Paitsi että mä en äitiäni edes tunne. Sehän lähti heti kun mä synnyin ja vaan jätti mut sun luo. Paitsi että te ette ees ollu ikinä yhdessä. Kiva. Jos mäki rupeen harrastaa yhdenillansuhteita. Sandran äiti on myös muuten poissa, se kuoli. Mut nyt faija hemmetti soikoon ylös sieltä tai mä räjähdän! Sinisilmäinen poika pälättää kuin papupata, välillä mun on kieltämättä vaikea saada selvää, mistä se puhuu. Pieni virne kulkeutuu mun huulilleni. Kukas väitti, ettei teinipoika ikinä kerro mitään isälleen? Sandra. Sen nimen mä olen tuntenut jo kaksi vuotta, taukoamatta. Eikä se kuulemma ole edes vielä pojusen tyttöystävä. Nykynuoriso on niin kummallista.
- Tobias, sä olet 14, sä et rupea harrastamaan vielä mitään muuta, kuin söpistelysuhteita, sano mun sanoneen. Mennään sitten, mä en halua nähdä, kun sä räjähdät, oma poika sentääs. Mutta et tee mitään tyhmää, mä olen kuitenkin poliisi ja sustakin voisi tulla, mutisen seisomaan nousten ja ulos astellen, syysilmaan. Tobiaksesta voisi tulla poliisi, mutta mä olen aivan varma, että siitä ei tule. Huokaan hieman.
- Ei musta saakeli poliisia tuu, kun rikollinen. Tuleepahan sullekkin tekemistä poliisihommissa, Tobbe vastaa, virnistäen ilkikurisesti, näyttäen kieltään ja istuen nauraen mun autooni. Huokaan syvään, pyöräyttäen silmiäni, laittaen lämmityksen päälle, lähtien ajamaan kohti poikani koulua, naputellen samalla kynnellä autonrattia.
- Kuka toi mies muuten on? Kuulen kysymyksen, vilkaisen Tobiaksen osoittamaan kuvaan. Ahaa. Mä olenkin pitkään jo odottanut, milloin sille juolahtaisi kysyä sitä. Mun auton sisäpuolella roikkuu valokuva, jossa me ollaan. Minä ja Alex. Pudistan vaan päätäni hiljaa, keskittyen siihen, että saisin mustan auton pysymään tiellä. Tää tuottaa mulle toisinaan vieläkin hankaluuksia, sillä aikanaan se oli Alex, joka ajoi, kun jossain kuoli joku.
- Se on Alex. Mä kerron sulle joskus lisää. Yhden asian mä silti voin kertoa. Se on mies, jonka takia kaikki mun suhteet on ollut vaan yhdenillansuhteita, mutisen, enkä välitä poikani kysyvästä katseesta, kun ajelen eteenpäin, pysäyttäen auton täpötäyteen koulun pihaan. Ja täälläkö vain yksi luokka? Tai ehkä tää vaan tuntuu niin täydeltä.

Alexin PoV:

- Mä vihaan sitä, kun herra Tobias Böck ei voi pitää puhelinta päällä ! FAIJA SÄ ET VOI KÄSITTÄÄ! Aina, kun mulla on tärkeetä asiaa, se ei voi vastata. Miks te miehet ootte niin vaikeita? Kuuntelen rauhallisena tyttäreni tuskaista puhetta, istuen tuon pulpetilla luokassa, kun tyttö itse istuu kädet puuskassa tuolissa, on nostanut myös jalkansa pöydälle. Niin mitkä käytöstavat? Vilkaisen tyttäreeni, pitkät, kiharat, vaaleanruskeat hiukset ja ruskeat silmät, kuten minulla. Mä en tiedä tarkemmin, kuka on tää Tobias Böck, mutta mä en voi sille mitään, että aina kun mä kuulen sen sukunimen, tai näen, miten Sandra jälleen näyttää pojan luokkakuvastaan, mä palaan muistoihin uudelleen. Mä en käsitä, miten joku voi muistuttaa niin paljon Christiania. Ihmistä, jota mä en ole koskaan meinannutkaan unohtaa.
- Kyllä mä käsitän, ehkä se ei vaan jaksa kuulla susta. No vitsi oli. Me miehet ollaan vaan miehiä, sori. Paljosta oisit jääny paitsi, jos et ois miestä saanu ittees kasvattamaan, virnistän hieman, pörröttäen tuhahtavan tytön hiuksia. Ovi takanani aukeaa ryminällä, en käänny katsomaan, mutta näen miten iloinen pilke siirtyy tyttäreni ruskeisiin silmiin, tuo pomppaa seisomaan tuolistaan, paiskaten melkein minut samalla lattialle.
- Tobiiiaaas! Tyttö kiljaisee, niin, että koko luokka varmasti kuulee sen. Tässä vaiheessa mun on pakko siirtyä katsomaan, että miten ihmeellinen otus tämä Tobias oikein on, kun ei voi kerta minuuttiakaan olla erossa. Katselen, miten dramaattisesti tyttäreni heittäytyy toisen teinin kaulaan ja tuon teinin näkeminen saa minut värähtämään. Se on kuin sinä, nuorempana. Vaikken sinua tuntenut silloin, voin olla varma, että sinä olit tuonnäköinen. Siirrän katsettani hieman oikealle ja se pysähtyy salamana.

Böckin PoV:

Katselen hetken, miten itselleni vieras tyttö, kai tämä Sandra suoraansanottuna roikkuu kuin takiainen poikani kaulassa, Tobias tosin näyttää vaan onnelliselta, joten mikäs siinä. Alex kuule, olisin minäkin halunnut monta kertaa roikkua sinun kaulassasi, kuin takiainen. Tunnen jonkun tuijottavan minua, se häiritsee. Liikautan katsettani ja kohtaan tutut, ruskeat silmät. Ne ovat täynnä tuttua ilkikurisuutta ja intohimoa. Sanaakaan sanomatta nouset seisomaan tuolilta ja astelet eteeni. Samassa tajuan, miksi Sandra on näyttänyt niin tutulta. En sano sanaakaan, kiedon käteni ympärillesi, sinä teet samoin.. Suljen silmäni ja hengitän taas sitä tuttua tuoksua. Käteni ovat niskasi takana ja nyt vakuutan, että aion roikkua sinussa tämän illan, ja loppuelämäni, kuin takiainen. Aamen.