IRC-Galleria

pelottava!Sunnuntai 07.12.2008 18:58

Tämä on testi.
Aika
mukava testi,
ole rehellinen niin
saat aika mielenkiintoisen
tuloksen.

Tämä on Tiibetiläinen
persoonallisuustesti!


Istu rauhassa alas ja keskity testin
tekemiseen, tulet hämmästymään
lopputulosta. Tein tämän viime vuonna,
kun
sain sen e-mailiini ja toive,
jonka tein, oikeasti kävi
toteen vuoden kuluessa.


Dalai Lama suosittelee Sinua katsomaan,
jos testi toimii sinulle.

Mielenkiintoista.

Vain 4
kysymystä ja vastaukset tulevat yllättämään Sinut.

Ihmisen mieli on
kuin laskuvarjo, se toimii parhaiten, kun se on avoin.

Tämä testi
on hauska tehdä, mutta seuraa ohjeita,
älä
huijaa!




TESTI


Varoitus!!!


Vastaa
kysymyksiin saman tien, älä katso testiä alaspäin, ennen kuin olet
vastannut kysymykseen.


Kysymyksiä on vain neljä ja jos näet
ne kaikki ennen loppua,
et saa rehellisiä
tuloksia!!


Etene alaspäin hitaasti, ja tee jokainen kysymys loppuun, ennen kuin
rullaat tekstiä alaspäin!



Ota kynä ja
paperia, jotta voit kirjoittaa vastaukset erilliselle
paperille,tarvitset sitä lopussa.



Nämä ovat aitoja kysymyksiä, jotka kertovat paljon todellisesta itsestäsi.



Vastaa
jokaiseen kysymykseen.
Ensimmäinen asia, joka tulee mieleen, on yleensä oikea.



Ja muista, vastauksia ei näe ketään muu kuin Sinä!



TEE TOIVEESI ENNEN TESTIN ALOITTAMISTA
!!


ENSIMMÄINEN KYSYMYS



Laita
seuraavat eläimet järjestykseen niin, että ensimmäisenä on eläin,
josta pidät eniten ja viimeisenä eläin, josta pidät vähiten.



Lehmä


Tiikeri


Lammas


Hevonen


Sika




TOINEN
KYSYMYS


Kirjoita yksi sana, joka kuvaa mielestäsi kyseistä asiaa parhaiten


Koira


Kissa


Rotta


Kahvi


Meri




KOLMAS
KYSYMYS


Ajattele jotain ihmistä, joka on sinulle merkityksellinen ja joka
tuntee sinut. Laita jokaisen värin perään ihminen, jota väri kuvastaa
parhaiten, älä toista vastaustasi!



Yksi ihminen jokaiseen
väriin


Keltainen


Oranssi


Punainen


Valkoinen


Vihreä




Ja
viimeiseksi, kirjoita ylös lempinumerosi sekä lempiviikonpäiväsi.





VALMIS?
Varmista vielä, että vastaukset ovat sitä, mitä todella haluat!




Katso tulokset seuraavaksi, mutta toista toiveesi ennen kuin aloitat
testin purkamisen!




Vastaukset:



Ensimmäinen
kysymys kuvaa elämäsi prioriteetteja.



Lehmä kuvastaa
uraa


Tiikeri kuvastaa ylpeyttä


Lammas kuvastaa
rakkautta


Hevonen kuvastaa perhettä


Sika
kuvastaa rahaa



Toinen kysymys kuvastaa eri ihmisten
piirteitä



Koira- Oma persoonallisuus

Kissa- Parisi
persoonallisuus

Rotta- Vihollistesi
persoonallisuus

Kahvi- Miten suhtaudut seksiin

Meri-
Miten suhtaudut omaan elämääsi


Kolmas kysymys kuvastaa eri
ihmisiä elämässäsi


Keltainen- Joku, jota et koskaan
unohda

Oranssi- Todellinen ystäväsi

Punainen- Joku,
jota todella rakastat

Valkoinen- Kaksoissielusi(twin
soul)

Vihreä- Ihminen, jonka tulet muistamaan
loppuelämäsi



Neljäs
kysymys



Sinun pitää lähettää tämä kysymys vähintään niin monelle ihmiselle,
kuin mikä on lempinumerosi.
Toiveesi
toteutuu lempipäivänäsi.


Älä tuhoa tätä
viestiä, 96 tunnin sisällä koet mieluisan yllätyksen.
Tämä on totta, vaikket
olisikaan taikauskoinen!


' When life has gotten too serious we
need to laugh, when we forget
to laugh, life becomes too
serious'

R.I.P muruKeskiviikko 19.11.2008 19:30

[Ei aihetta]Lauantai 15.11.2008 01:52

Kenen kanssa painit viimeksi?
ööö hennan kaa :D

Voisitko seurustella itsesi vanhemman kanssa?
voisiin, ei se oo ongelma ellei sitä tee ongelmaks, ihan kiinni itestä

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
henttuu ja nonttuuu äsken ku jätettiin ne mikkolin kaa nontulle :)

Kenelle tekstasit viimeksi?
miralle :)

Oletko ihastunut/rakastunut? Tietääkö "kohteesi" tunteistasi?
en.

Mitä jos sinut kloonattaisi?
järkyttävää, ei kestäs kahta annaa

Mikä on pahinta mitä olet kuullut sinulle sanottavan? Kuka sen sanoi?
kylmä akka varmaan :D yks hieno mies sano

Entä kauneinta? Keneltä sen kuulit?
pyörin kuulemmma ku valas, aika romanttista oli

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
äkässsstä

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
radiooosta kuulluu m.pokoran they talk shit about meeeeeeeeeeeeeee

Milloin itkit viimeksi? Miksi?
varmaan joku viikko sitten, itketytti

Mitä luku 69 tuo mieleesi?
jyrki 69

Mikä biisi kuvaa sinua parhaiten?
apinamies

Milloin angstasit viimeksi?
tännään ku yrjötti aamulla koulussa

Voisitko mahdollisesti esiinty alastonkuvissa?
No way!

Mikä on paras karaoke suorituksesi?
laivalla varmaa tyttöjen kaa luokkaretkellä :D

Mikä biisi saa vedet silmiisi?
Coldplay - see you soon ja what if mutta ei ne kyllä ihan vesiä silmään saa :D

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
en nyt varsinaisesti inhoo, aika syvästi vitttuuntunu oon kyllä pariinki ihmiseen

Oletko koskaan rakastunut ensisilmyksellä?
en :D todellakaan.

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
en

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
henna. ja perhe

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
en tykkää lyödä, mutta vois sitä vähän hujauttaa kassilla

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
en oikeestaan keneltäkään, tai noi vois sitä pyytää anteeks että on ollu vaikee mutta turha on semmosia pyydellä anteeks ku on peli menetetty jo :D

Oletko datis/nörtti?
en!

Tupakoitko?
en, joskus hairahdun juhlimassa ollessaniii

Kuka on paras ystäväsi?
Holy Henna

Kuka on lähettänyt kahdennentoista saapuneen viestisi?
Holy Henna Hece H.A

Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?
äitin kaa :)

Miksi olet koneella nyt?
ku tulin kotiin äske ja onmpi tylsää

Paljonko kello on?
23.48

Kuka on lähettänyt yhdeksännen saapuneen viestisi? Mitä siinä lukee?
"miun pää napsahtaa ihan oudosti ku aina ku käännä vasemmalle ja takasi" - noola :D<3

Onko sinulla sormuksia sormissasi?
ei nyt, mutta yleensä molemmat luokkasormukset

Meinaatko haastaa ketään tähän?
enmpä jaksaaa

Vituttaako?
ei! :)

Paras lahja minkä oot koskaa saanu?
öö onhan niitä :) noolan kello tuli aika tarpeeseen mutta siis kaikkia kivoja oon saanu

Mitä teet huomenna?
ööö en tiiä lähen ehkä leffaan kattoo nyt :) vois kipasta keskustassa pyörähtään

Mitä joit viimeksi?
ananaslimpppaaa

Onko sinulla saldorajaa?
eips

Oletko levoton?
yleensä, mut en nyt

Pelottaako mikään?
ei oikeestaan

Ketä ajattelet nyt?
mmmmm empä tiiä

Miksi?
muistelen!

yhmymhymhyhmTiistai 11.11.2008 20:26

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi?
- hmmmm jömpsälle taiii villelle!

2. Kolmas nimesi, tarinaa sen takana?
- ei oo kolmatta nimee, mut sukunimen tarina on aika villi se keksittiin ite ku se edellinen oli kuulemma niin kauhee

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
- Hennan ainakin

4. Maa, tai paikka minne voisit ja haluisit mennä?
- haluisin thaimaaseen! ja bahamalle vai mikä se oli minne kestää 30h mennä.

5. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi?
- ei jaksa pyyhkii ketään, on ne vittumaisetki akat ihan opettavaisia

6. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
- ööö voi sanoo jotain kivaa tai tuoda mulle lahjan!

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi?
- Anna abreu (haluisin tietää sen rahatilanteen!!!)

8. Oletko koskaan ollut rakastunut ?
- mitä se on? en ainakaan täysillä!

9. Mitä sanoit viimeksi, ja kenelle ?
- äitille että NO JOOJOOO VASTA KÄVIN KATTOO EI NE OO VIELÄ VALMIITA!!!!!

10. Onko sinulla unelmia ?
- on! että ´miusta tulee asianajaja tai bisnesnainen ja mulla on hieno komee mies ja kivoja autoja ja pari näpäkkää naperoo

11. Miksi itkit viimeksi ?
- ku tuli ikävä

12. Mitä haluisit juuri nyt saada?
- Sen mitä eniten haluun, mutta lottovoitto siihen päälle ois kiva että vois tehä kaikkee kivaa sitte, hellii kaikkia rakkaimpia

13. Biisi. Joku, joka herättää tunteita?
- my happy ending

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
- crazy age farkkuja!:|||||

15. Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
- fantta =)

16. Montako lävistystä omistat ? Tatuointeja ?
- ööö no ei korvikset oo lävistyksiä mutta niitä on neljä, mutta sitte nenä joka ei ikinä umpeudu!

17. Mikä sinusta tulee isona ?
- asianajaja tai bisnesnainen

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää ?
- tumma ehkä :)

19. Hokema, josta et pääse eroon ?
- pyhät pieksut

20. Sänkysi leveys ?
- 120cm

21. Oletko herkkä ?
- ihan äly!

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua henkisesti?
- HOLY Henna <3

23. Mitä olet syönyt viimeksi ?
- naminaminakkijuttuja

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen ?
- en oikeen tiiä yksin mutten yksinäinen! ei jaksa hienoja miehiä

25. Lempivärisi ?
- vaaleenpunanen

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista ?
- no hyi

27. Iskurepliikki, jota et koskaan unohda ?
- öööö miten se meni hittooo unohin sen, joku sano mulle rokissa kivasti

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle?
- RIIKKA! onneks en oo ei riikat oo siistejä jos on etunimenä

29. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
- Joutsenprinsessa! ruusunenki ehkä

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
- ööö PUOLEENSAVETÄVYYS jos se on kyky

31. Koska laitoit kuvat galleriaan?
- aikoja sitten villeinä nuoruusvuosina

32. Kuka viimeksi nauroi kanssasi?
- henna! napunapuuu

33. Mitä harrastusta olet harrastanut pisimpään?
- pianon soittoo

34. Oletko koskaan ostanut mitään pornokaupasta?
- pumpattavan barbaran ja vaikka mitä käsirautoja ymss

35. Montako kenkää omistat?
- no jos yks pari on kaks ja pareja on kymmeniä joku ainaki 30 ni en sit tiä

36. Oletko koskaan käynyt vessassa elokuvateatterissa leffan aikana?
- en ku on seurapiirirakko

37. Mitä alkoholipitoista juomaa joit viimeksi?
- SWINGGG!

38. Onko sinulla ikinä murtunut mikään paikka?
- varvas

39. Jos asuisit siellä missä äitisi asui pienenä, missä asuisit?
- valkeakoskelllaa :)

40. Pidätkö lakritsista, ruisleivästä ja Fazerin sinisestä?
- JUU!!!

41. Osaatko kokata?
- osaan aika hyvinki!

42. Mainitse kaunis/komea julkkis.
- channing tatum

43. Oletko pituudeltasi välillä 155-180cm?
- mjuu!

44. Kesä vai talvi?
- KESÄ :)

45. Mitä kuulet tällä hetkellä?
- musiikkii ja telkkarin ääntä

46. Miltä tällä hetkellä tuntuu? Ottaako joku asia päähän?
- noo väähän huono olo ja ottaa päähän aika moniki asia esim ku oon kipee, ei oo tekemistä, ei saa mitä haluaa

47. Söisitkö mieluummin kilon voita vai sokeria?
- sokerii

48. Oletko blondi?
- kuulemma

49. Sano hyvä elokuva?
- PS. I love you ja muutama kauhuleffa!

50. Jos joutuisit sähkötuoliin niin mitä söisit viimeiseksi ateriaksesi?
- wokkii tai sit jauhelihakastiketta ja hesen hamppariki maistus kerroateria mmmm...

51. Käytätkö hiustenkuivaajaa?
- juup pittäähän sen

52. Monelta pitää herätä huomenna?
- joskus puol 10 ku en mee aamutreeneihi

53. Mitä meinasit tehdä viikonloppuna?
- enpä tiiä vois vaikka lihoo

54. Paras päivä viikosta?
- lauantai

55. Osaatko puhua jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia, saksaa tai englantia?
- en :(

56. Uutiset, urheiluruutu vai Salkkarit?
- SALET!!!!!!!!!

58. Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- nutturalla

59. Mitä taskuissasi on nyt?
- ei mitää eiku kännykkä

kipeeeeeeeeeee! :(Maanantai 10.11.2008 13:41

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
172.5 oisko

Omistatko asetta?
en :(

Mikä on lempijoululaulusi?
tiptap!

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
vettä

Teetkö punnerruksia?
no kyllähän niitä tulee tehtyy

Pidätkö sateesta?
riippuu, joskus

Onko sinulla ADHD?
ei onneks =D

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
sitä että meenkö huomenna kouluun, millon pääsen treenaamaan ja kaikkia kivoja juttuja syksyltä

Mihin aikaan heräsit tänään?
puol 11. mutta en nukkunu oikeen koko yönä

Tämänhetkinen huoli?
ahistus

Tämänhetkinen vihastus?
kipeenä oleminen

Lempipaikka?
oma sänky

Vähiten mieluisa paikka?
kemian luokka

Minne haluaisit mennä?
thaimaaseen, ulkomaille ja joensuussaki yhteen mukavaan paikkkaaan missä viiihyn :)

Omistatko läpsykkäät/sandaalit?
tottakai! muutamat

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
katon kelloo, että muistan aamulla monelta oon pistäny kännykän lattialle esimmm 23.43

Palatko vai rusketutko?
rusketun =)

Keltainen vai sininen?
molemmat! mutta mieluiten niitten sekotus vihree

Ryhtyisitkö merirosvoksi?
en pystys olee merillä aina!

Milloin puhelimesi soi viimeeksi?
puol min sitte

Mitä laulua laulat suihkussa?
kaikkia mitä kännykästä kuuluu samalla

Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä?
että sängyn alta tulee joku ja ottaa varpaasta kii, siks nukuin tiukasti peiton alla

Mitä on taskuissasi juuri nyt?
ei mitään ku ei oo ku takatasku

Viimeisin asia jolle nauroit?
noolan kaa jollekki hurjan hauskalle jutulle

Parhaat lakanat jotka lapsena omistit?
parpi

Pahin haava/murtuma/ym joka sinulla on ollut?
varvas murtu ;(

Paljonko on ÄO:si?
ei mitään hajua

Kovaäänisin ystäväsi?
öö kaikki ne on aika, mut varmaan nina henttu tai henna :D

Hiljaisin?
- ei mulla oikein oo hiljasia kamuja

Harrastatko urheilua?
kylläpä kyllä. liikaaki..

Viimeisin laulu jonka kuulit?
pussycat dolls - halo

Minkä kappaleen haluat soivan hautajaisissasi?
nina vois laulaa joutsenet

Mitä teit keskiyöllä?
koitin saada unta

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
että voi vittu oon kipee

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
ei

Onko kädessäsi sormusta?
ei nyt, en piä ku nukun

Kuinka monet farkut lojuu tällä hetkellä kaappisi perukoilla?
reilut kymmenet

Oletko mielestäsi notkea?
oon melko :)

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
bondinnn casino royalin ;)

Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä?
pianon

Oletko mielestäsi harhaluuloinen?
tosi usein

Minkä eläimen näit viimeksi?
kilpikonnan

Mitä sanoit viimeksi?
heippa

Irkkaatko?
en:D:D:D:D

Jos saisit päättää,mitä elementtiä näistä neljästä vaihtoehdosta edustaisit; Maa,tuli,vesi, ilma?
tuli

Oletko allerginen siitepölylle?
oon

Milloin viimeksi suutuit?
eilen

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
lukisin kirjaa

Omistatko laskimen?
kakskin ;) funktiolaskin ja normi!

Juna vai laiva?
laiva <3

Kenen/minkä vieressä nukuit viime yön?
tyynyjen vieressä

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
jep :)

Kenen kanssa puhuit viimeksi?
äitin

Kuka soitti sinulle viimeksi?
äiti

Mitä teit koulussa eilen?
no en onneks eksyny sinne eilen

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
nyt turkoosit

Kengänkokosi?
57

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
mukavia juttuja, unelmoin kaikkee :)

Montako laukkua omistat?
kuulemma liikaa

Millä tuulella olet nyt?
vituttaa vähän

Onko sinulla ajokortti?
mopokortti!

Montako kertaa olet ollut ihastunut?
aika monta! :D lukemattomia kertoja

Hali vai suukko?
molemmat!

Karkki vai jäätelö?
karkki

Nukutko valot päällä?
en todellakaan

Suututko helposti?
jep, mut annan helposti anteeks. paitsi joskus

Oletko mustasukkainen ihminen?
aikalailla

HEMULIPerjantai 07.11.2008 20:39

Beibee rakastan sua syvästi
Beibee ethän koskaan sano hyvästi
Jos lähdet niin pillahdan itkuun
ja hukutan itteni kaljan litkuun


Joka päivä sua haluan halia
Piävät ilman sua on kamalia
Jos lähdet, mut valtaa melankolia
ja käytän liikaa alkoholia


Beibee jos yksin jään niin
Lopullisesti pehmitän pääni
Käytän liimaa sekä keskiolutta
Kunnes pääni on aivan aivosolutta

what's your age again?Tiistai 04.11.2008 00:07

huohhSunnuntai 02.11.2008 23:37

Jos saat yli 35 olet lellitty lapsi .

[ ] Omistat auton
[1] Kännykkä
[2] Oma puhelin liittymä
[ ] Poikakaveri/tyttökaveri
[ ] Oma pesuhuone
[3] Oma huone
[ ] 2 tai useampi nukkekoti
[ ] Uima-allas
[4] Vierashuone
[ ] Pelihuone
[5] Tv huoneessasi
[ ] Parisänky
[6] Enemmän kuin 20 paria kenkiä
[ ] 10 suunnittelijan tekemiä huonekaluja
[7] Parhaimmat numerot
[ ] Dior aurinkolasit
[ ] louis vuitton laukku
[ ] iPod
[8] XBOX
[ ] PS2
[9] Mp3 soitin
[ ] Mercedes Benz
[ ] BMW
[10] Koripallo kotona
[ ] Jääkiekkopeli
[11] Biljardipöytä
[ ] Ping pong pöytä
[12] Trampoliini
[ ] Järvimaisema
[13] Omat sukset
[14] Omat lumilautailu välineet
[15 isin :D] Omistat veneen
[ ] Omistat laskuvarjon
[16] Rantamökki
[ ] Ainut lapsi
[ ] Stereot makuuhuoneessa
[17] DVD soitin makuuhuoneessa
[ ] 100+ dvd
[18] Saat rahaa 50euroa joka kuukausi ylimääräistä
[19] Menet shoppailemaan joka kuukausi...tai joka viikko
[ ] Shoppailet Stockmannilla
[ ] Talviaikaan- menet lumilautailemaan joka viikonloppu
[20] Meikkaat
[21] Käytät hajusteita/hajuvettä
[ ] AIM
[22] MSN
[23] Yahoo
[24] 5+ palkintoa
[25] Omistat kameran
[ ] Vaatehuone
[26] Skootteri
[ ] Crossi
[ ] Kuorma-auto
[26] Kitara/rummut
[27] Riippumatto
[28] Ollut kruisailemassa
[ ] Kuntosali
[ ] Oma personal trainer
[29] kalliita koruja
[ ] Tavannut julkkiksia
[30] Suoristus/ kiharrin rauta
[31] Käydä kampaajalla/kynnet laittamassa/kylpylässä
[32] Olit oppilaskunnassa koulussa
[ ] Oma tappelukehä
[ ] 100euroa lompakossa nyt
[ ] Maksettu käyttäjätili netissä
[33] 1 paras ystävä
[ ] Ollut karibian saarilla
[ ] Ollut ranskassa
[ ] Ollut havajilla
[ ] Ollut New Yorkissa
[34] Shoppaillut laivalla
[35] Syönyt laivalla tilauspöydällä
[ ] Ollut Eifel tornissa Pariisissa
[ ] Ollut Vapauden patsaassa New Yorkissa
[ ] Kaksikerroksinen talo
[ ] Mennyt matkalle kun täyttänyt 16
[36 mopo :D] Ajokortti
[ ] Muuttanut 3+ kertaa
[ ] Urheiluauto
[ ] Pore-allas kotona
[37] Lemmikki
[38] Terassi
[39] Olet saanut Stipendin
[ ] Harrastat 3 eri urheilulajia
[ ] Pikajuoksija
[40] Tietokone skanneri/kopiokone
[41] Ollut 5 paikkakunnalla ulkomailla
[42] Työtön
[43] 100 Kaveria messengeriss
[44] Herätyskello
[45] Kotiruokaa joka päivä
[ ] Syö ulkona joka päivä
[ ] Ollut limusiinissä
[ ] Omistaa videokameran
[ ] Oma läppäri
[46] Oma pöytäkone

Leidit oli landella!Sunnuntai 02.11.2008 20:05