IRC-Galleria

taas yksi mieletön kokous koettu.
sain halin taas juuri silloin kun sitä kaipasin. kiitos vain..

monikaan ei varmaan tule näkemään yhdeksääkymmentä palavaa kynttilää. mieletön lämpö!

tyttö menee piteleen sadetta. oikein kaksin käsin.

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen Jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi! kiitos.

..yksi mikä meitä yhdistää, kaikki ovat särkyneitä,
heikkoutta on kai tunnustaa..

kauan kuljin ja harhailin,
kauan ennen kuin huomasin
saan olla rikkinäinen ja keskeneräinen
ja opetella vaan rakastamaan..

pakenevat taas nuo pilvet harmaat, sateen jälkeen valo tulla saa, se kaiken paljastaa.
sinä tiedät mitä tarvitsen, miksi silti apua pyytää osaa en, vaan yksin tällä hapuilen.
luovuttaa kaiken saa, sulle kaiken tuoda saan

saan olla vaan
hiljaa vaan
ja opetella tuntemaan
tää on suurta rakkautta

saan tulla taas
uudestaan
mä heikkouteni tunnustan
silti et hylkää kulkijaa
ei et milloinkaan

täydellisen maailman rakentaa, oman Jumalan, oman taivaan perustaa, meistä moni tänään haluaa. mutta onnellinen se, joka sinuun turvaa, onnellinen vaikkei näkis ollenkaan, vaikkei mitään muuta osaiskaan
uudestaan huomaan taas, risti riittää mulle vaan

saan olla vaan
hiljaa vaan
ja opetella tuntemaan
tää on suurta rakkautta

saan tulla taas
uudestaan
mä heikkouteni tunnustan
silti et hylkää kulkijaa
ei et milloinkaan x2

kolmen viikon päästä on autokoulu alkanu. tyttö tarvii rahaa paistinpannuun ja muihin.
lahjoituksia otetaan vastaan. kiitoks.

no ei. harjottelua kohta kaks viikkoa takanapäin. ihan liian nopeesti. tuokiot pitäis johokki tunkee.
mut timi on kiva.

varikset on mielenkiintoisia. jopa niiden kautta voi löytää juttukumppanin.
helsingissä ei kannata huutaa huomenta. kaikki kattoo omituisesti. kiitos näin, on kiire.

no juu, täällä en oo aikoihin käyny.
työssäoppimista jo kolme päivää takanapäin ties kuinka monta edessä, mut kyllä mä sinne mieluusti jäisin.

tänään sain kuulla olevani arvokas. tuskinpa koskaan tulet lukemaan tätä kirjoitusta samppa, mutta tosiaan tänään se muistutus oli tarpeen. kiitos siitä.

ahdistaa.. johtuu ehkä vaan stressistä ja paineista mitä ei hevillä huomaa.
tänää ei ollu mikään maailman mahtavin päivä, koulussa eikä kovin muutenkaan ja kaupanpäälle sain päänsärynki.

tuntuu ku joku nakertais sisintä, kiskois musta viimesetki voimat ja sitte se masis iskee ku oon ihan puolustuskyvytön. se on vaan niin epäreilua mutta elämä kuulema joskus on sellaista.
no ei munkaan elämä mitään vaaleenpunasta silkki systeemiä oo ollu eikä kyl tuu olemaankaan.
elämällä on omat haasteensa, ja ne pitää vaan selvittää parhaansa mukaan ja pysyä vahvana.

mä en haluis mennä työssäoppimiseen, se on niin sellasta että joutuu oleen esillä. mitä inhoon.
ku vois vaan olla se sellanen pieni parivuotias tyttönen, jolla ei oo mitään huolia. jos pää muksahtaa johonki, sille itketään vähän aikaa ja sitte ku saa vähän hellyyttä ja olla sylissä nii sitte on kohta taas uudet jutut mielessä.
nykyisin ei saa itkeä.. tai siis saa, mut sillon pidetään jotenki heikonpana, linnunrääpäleenä.

pitäis jaksaa olla kovanaama, koota sellanen suojakilpi ittensä suojaks, ettei kukaan kykeneis satuttamaan, tai jos kykenee nii sitä ei kannata ehkä näyttää. oot nyhverö.
sellasta kuorta oon yrittäny koota muttei onnistu, jos itkettää nii kyllä suu vääntyy kyllä alespäin.
oon herkkä. anteeks.

mulla on samanlainen fiilis ku ala-aste ikäsenä ku kaverit ei huolinu leikkeihi mukaan. nykyisin se vaan oon erilaista. vaikka siinä samaakin on. oon ikävä kyllä sellanen etten koko aika kehtais olla kyselemässä että pääsenkö mukaan, voinko mäki osallistua tohon ja silleen.
olis kiva jos kysyttäis ees joskus että tuutko säki sinne, haluutko sä tehä meijän kanssa tätä..

itkettää, mut kyyneleitä ei vaan tuu..