IRC-Galleria

Muistan kuinka hain sinut pienenä karvapallona. Olit automatkan sylissäni. Pieni mustaruskea karvapallo.
Muistan kuinka opeteltiin yhdessä asioita. Ensimmäinen oma koirani. Olit jo silloin Koira isolla Koolla. Sanoin jo silloin, että en ikinä unohda sinua.
Muistan kun vein sinua lääkäriin kun loukkasit tassusi. Ihmiset on ajattelemattomia kun rikkovat pulloja luontoon. Tassu hoidettiin kuntoon ja yhteinen taival jatkui.
Muistan treenimme. Muistan BH-kokeen kuin eilisen päivän. Näyttelykoiraa sinusta ei tullut. Kasvoit liian korkeaksi ja purentakaan ei ollut ihan kohdillaan. Olit silti minulle aarre - paras koira ikinä.
Muistan lukuisat lenkkimme ja leikkimme. Rakastit leikkiä pallolla. Jaksoit hakea sitä loputtomiin.
Muistan yhteiset uintiretkemme, olit aina vedessä kun tilaisuus tuli.
Vaikka omistaisin elämäni aikana vielä sata koiraa, tulet aina olemaan minulle SE Koira.

Yhteinen matkamme on pian lopussa. Kipulääkkeiden voimalla mennään päivä kerrallaan. Sairastuminen ei katso aikaa eikä paikkaa. Olisin mielelläni pitänyt sinut ystävänäni vielä muutaman vuoden. Pian on aika päästää sinut lähtemään. Vielä pidät kiinni elämästä ja taistelet, vaikka toivoa ei ole. Urhea uskollinen ystäväni. Aikaa ei ole paljon. Jokainen hetki on tärkeä. Joka hetki on vähemmän aikaa jäljellä. Lasken päiviä - pian lasken enää tunteja, sitten minuutteja - sitten sekunteja.

Pian saat lähteä. Sateenkaarisilta odottaa jo. Siellä ei ole sairauksia, eikä kipua. Kyyneleet valuvat poskilleni - sinä tuot minulle pallon. Onneksi et ymmärrä itse mitä parhaillaan tapahtuu - kipua ei ole, luulet saavasi erikoisannokset makupaloja - kipulääkkeet ovat hyvänmakuisia. Et tiedä, että yhteinen tiemme on lopussa. Et tiedä ettet näe enää kesää etkä pääse enää uimaan.

Rakas uskollinen ystäväni - kohta olet vapaa. Olet aina sydämessäni.

Vilma sai päähänsä, että nyt pitää ottaa valokuvia. Tuumasta toimeen ja neiti raahasi isin studiolamput olkkariin ja tyhjensi kaikki kameralaukut pitkin lattiaa. Isi tuli avuksi ja pisti valot paikoilleen, päiväpeitto tuolin päälle ja studio oli valmis. Sitten piti laittaa Lotallekin kuvausvaatteet päälle ja niin alkoi neitien kotistudio-sessio.

Tämmöistä jälkeä siitä sitten tuli...

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut huolellisemmin ja lukisin puolestasi rukouksen.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta, kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä, jonka me saamme elää yhdessä.
Mutta eihän tämä vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne. Onhan päivä vielä huomennakin - onhan? Todennäköisesti on.

Ehdin korjata laiminlyöntini. Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.

Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan sinua.

Huomenna tarjoan sinulle apuani. Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että olet minulle hyvin rakas.

Kaikki eivät näe huomista.

Jollekulle tämä on viimeinen mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista, kun saman voi tehdä jo tänään?

Okei, mä tykkään eläimistä joo. Okei mä tykkään pikkuisista jyrsijöistä joo. Pidän mää hiiristäkin joo. Mutta en sit enää kun ne syksyllä tulee kutsumatta sisälle ja rapistelee öisin keittiön kaapeissa ja kakkii sinne.
Tänään hain elämäni ensimmäiset hiirenloukut kyläkaupasta ja sit sain aika monta kertaa näpeilleni kun virittelin niitä toimintakuntoon.
Sain loukut kaappeihin n. klo 17. Ensimmäinen napsahdus kuului 5 minuutin päästä jo. Virittelin loukun uudelleen ja nyt napsahti jo taas... Loisto-ostos, maksoi 2 euroa ja ens yönä saa ehkä vihdoin nukkua.

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat . .

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( ! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Saanko lähteä nyt?
Luuletko, että hetki on oikea?
Saanko jättää hyvästit tuskallisille päiville ja loputtoman pitkille öille?
Olen elämänpolkuni kulkenut, ja parhaani tehnyt, esimerkkiä yrittänyt näyttää.
Saanko siis astua toiselle puolen ja vapaaksi henkeni päästää?
Aluksi en tahtonut lähteä, taistelin kaikin voimin.
Mutta jokin tuntuu kutsuvan minua.
Kohti lämmintä ja elävää valoa.
Tahdon lähteä.
Tahdon todella. On vaikeaa jäädä.
Mutta lupaan, parhaani yritän.
Elääkseni vielä yhden päivän.
Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
Tiedän, että olet surullinen ja sinua pelottaa, sillä tunnen kyyneleesi,
jotka turkkini kostuttaa.
En ole kaukana,
Lupaan sen ja toivon, että muistat sen aina; henkeni tulee sinua
seuraamaan, minne maailmassa matkasi johtaakaan.
Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
Tiedäthän, minäkin rakastan sinua,
siksi on niin vaikea sanoa hyvästi ja päättää tämä elämä luonasi.
Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran, ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
koska välität minusta tuhannen verran, annat minun nukkua jo tänään pois.
-kirjoittaja tuntematon-

alfasusi 15.4.2006-14.9.2007