IRC-Galleria

alloroc

alloroc

Yritystä oli muttei toivon häivää.

[Ei aihetta]Perjantai 02.02.2007 15:05

Torstai ilta, Kemijärven hyytävät slummit, kello 2102.

Aiemmin päivällä suoritin tällaisen penetraation, jossa silmäteräni upposi
lämpöiseen mutta sopivan ahtaaseen... talliin.
Aivan, te hävyttömät pervot! Ajoin vain auton talliin sulamaan.

Tosiaan kello 2102, ajattelin sulkea puhaltimen, joka tallissa piti leppoisan
hiljaista puhinaa. Siinä samalla ajattelin tallin ulko-oven takaa etsiä salaisesta
kätköstäni, penkasta, ihanaisen tölkin EuroShopperin omenasiideriä.


Takapenkki. Ajelehdin siideri kädessä vaistomaisesti Corollani takapenkille.
Aika outoa ajattelin ensin, mutta sitten huomasin, että tätähän tapahtuu lähes
tulkoon joka viikonloppu. Ei tosin minulle mutta enisvei.
Mikäs siinä, laitetaan vähän virtaa ja Ranskan Pariisista, Suomen Turun eli Joensuun kautta
minulle asti lentänyt soittimeni alkoi suoltamaan sulosäveliä kaiutin arsenaalilleni.

Kaukosäädin.Sellainen nyt kun on olemassa, niin käytetään sitä joskus.
Mikäs siinä takapenkillä ollessa oli vaihtaa kappaleita kaukosäätimellä. Ökyilyä.



Billy Idol - Sweet Sixteen.

Niin. Muistitikkuni salaisista kätköistä löytyi tällainen kappale, joka sopivassa
leppoisuudessaan jäi soimaan hieman pidemmäksi aikaa.
Aloinkin siinä pienessä sievässä miettimään tilanteen koomisuutta.

Corollan takapenkki, siideri, Sweet Sixteen.


Mieleeni juolahti myös aika jolloin itse olin kuustoistwee!
Onko siitä nyt niin kauan?
Matemaattisesti lahjakkaana totesin, että melkein kolme vuotta.
Herranen aika, mitäs sitä silloin tuli tehtyä?
Vähemmän viinaa, vähemmän autoja, vähemmän kylillä pyörimistä,
enemmän huumaavaa kaksitahtitekniikkaa, enemmän bensantäyteisiä perjantai-iltoja
Malipun suoralla, enemmän kylmyyttä ja enemmän "lehmätsäikkyy"-räpätystä Arrowin
tehopasuunasta.
Oma auto silloin oli vain haave kaukauisuudessa.


Niin. Auto. Ei välttämättä tämäkään mikään luksus vehje, mutta oma ja maksettu.
GT-i.
Oma auto... ja omat maksut.
Liikennevakuutus, bensiinit, verot, varaosat, katsastusmaksut
ja kaikki muut stressaavat veloitukset.
Mutta silti oma on aina oma.

Siinä takapenkillä röhnöttäessä ja musiikkia kuunnellessa tuli mieleen, että
tämähän on ihan jees hommaa.
Oikeastaan siinä vaiheessa tuli mieleen, että tämä koko
hässäkkä on minun.
Pari vuotta sitten tosiaan ei olisi uskonut omistavansa GT-i Corollaa, eikä välttämättä
edes normi-Rollaa.

Sitten katseeni kohdistui alemmas, lattiatasoon.
HYI, mikä sikolätti!
Soraa, pullonkorkkeja, kuitteja, karkkien kuoria, banaani, jääkiekko, hampaita,
pähkinöitä, cheerleader - viuhka, vappupilli, käyvä sahtipönäkkä, raamattu,
Olof Palmeen murhaaja, Twin Peaksin kolmannen kauden käsikirjoitus, Natsi-Saksan
kadonneet arkistot, Indiana Jonesin lierihattu, hippimerkki, Jimi Hendrixin palanut kitara,
appelsiinin kuoret ja kaiken tämän alla oletettavati matto, jonka alla lisää soraa.

Jos kerta on oma pirssi niin kai siitä voisi pitää vähän parempaa huolta?
Järjestinkin aamun aikataulut uusiksi, pirullinen venäjä jäi kakkoseksi imuroinnille.


Siis tuon takapenkki session jälkeen lopputuloksena oli siivousurakka ja ajatus, että eihän
tuo olekkaan hullumpi paikka. Sielä voisi olla joskus enemmänki päissään,
enemmänki liikenteessä ja enemmänki rokkaavan musiikin keskellä.


Kaikki halukkaat kuskit voivat täyttää hakemuksensa osoitteessa:

www.milf.fi/erikoisjoukot/hautaniemenpojanratintakaiseterikoiskokeet/omg/lol.com

Vähimmäisvaatimuksena mopokortti ja enintään promillen humala.






Ja kun niistä biiseistä oli puhetta niin antakaa minulle anteeksi tämä kappaleiden
nimillä leikkiminen...

Lordi - Would You Love a Monsterman?
Jope Ruonansuu - Pikku Pikku Siidereissä
2 Live Crew - Me So Horny
Kiss - I Was Made For Lovin' You
Bad Boys Blue - L.O.V.E. In My car
Salt-N-Pepa - Push It
Scorpions - Speedy's Coming
Missy Eliot / Ludacris - One Minute Man
Iron Maiden - Man On The Edge
Scorpions - Don't Stop At The Top
Naughty By Nature - Feel Me Flow
Van Halen - Big Trouble
Guns N' Roses - Don't Cry
2.Maanantai - sä Et Tykkää Musta Enää
Kymppilinja - Kiitos, Anteeks, Näkemiin

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.01.2007 13:26

Aloin tuossa pohtimaan, että mihin suuntaan tämä viimeisen vuoden viimeinen kevät tulee menemään. Tuossa eilettäin nimittäin eksyin kuin vahingossa englannin tunnille, jota pitää luokanvalvojani ja sain viimeisimmän opintokorttini käsiini.
Sielä oli tuttu nivaska viitosia ja nelosia, sekä muutama kolmonen ja yksi pirullinen kakkonen.
Tämähän on ihan normaalia.
MUTTA.
Sitten silmäni osui erääseen VIIVAAN.
Hämmästyksen kummastus.
Mikä kumma se tämä on?

Opintokortin alareunasta löytyi selitys.
Viiva tarkoittaa hylättyä.
HYLÄTTY. Hylsy. Improbaattur. Impossible. Incredible.

Pieni muotoinen paniikki iski päälle ja yritin nirhata opettajan, tuon pahan sanoman tuojan, harpilla. Ainakin mielessäni.

Lisäksi on luvassa muitakin huonoja arvosanoja, kuten Venäjän ihanasta sönkötyksestä sain kokeesta H3:sen. Ei siinä mitään mutta kun paikallaoloja on n. 2kpl niin luultavasti todistukseen eksyy kakkonen.

Ja täytyy myöskin muistaa, että päättötyön viimeinen palautuspäivä on 5.4.07.
Eli n. parin kuukauden päästä.
Ja sekin on mukavasti aivan täysin levällään mummolan sängyn alla.

Pirullisen jännittävää.


Lisäksi tahtoisin mainostaa kaikille teille köyhille alkoholistin aluille, että EuroShopperin siideri on suhteellisen edullista (1.89e/tölkki) ja jääkylmänä vielä jopa juotavaa.

Mutta nyt olisi kuulemma suotavaa lähtiä syömään.


->

rgnargnTiistai 23.01.2007 15:03

Tiistai.
Tahtoo olla koulupäivä käytynä.
Aivan joutava päivä vaihteeksi.

Aamusta ensimmäiset tunnit 1000 - 1130 oli Palkanlaskentaa ja laskutusta.
Ainoa asia minkä opin on, että jos yritys maksaa yhteensä palkkaa

840940 euroa

niin TVM maksuprosentti kohoaa 0.75 -> 2.5.

Ja vinkkinä, että kannattaa kuunnella loppuun asti eikä kysellä, että "miten voi yksi ihminen tienata nuin paljon? vai onko ne ruplia?"
Saattaapi karttakepistä lävähtää nakeille.

Todella makoisan ruokailutauon jälkeen 1215 oli vuorossa englannin kokeen väsääminen.
Minulla siihen taisi upota hektiset 15 minuuttia.

WEIGHT, HEIGHT.
Herranen aika mitä sanoja.
Tuommosethan normaali nuori oppii koululaisuransa ensi vuosina, NHL peleistä.


Aloin tosin pohtimaan, että kuinka normaali nuori olenkaan ollut näiden tietokoneiden suhteen. Osasinhan nimittäin käyttää Win3.1 ja DOS hommeleita ennen kuin osasin edes lukea.
Piti vain näppäillä että;

C:SimCity2000

ja aika kului seuraavien tuntien (vuorokausien, kuukausien, vuosien?) mittaan nopeasti.

Tuo peli kuuluu muuten Top3 - ryhmääni.
Civilization ja Red Alert on saman ryhmän muut pelit.

Muistan vielä kun pienenä poikasena säästin viikkorahoista 400mk ja kävin kemijärven kirjakaupasta ostamassa upouuden Red Alert ykkösen.
Laatikosta löytyvät CD:t ja itse laatikkokin on vain nykyään hukkapiilossa.
Sen sijaan mukana tullut todella hieno paita on vielä tallella.
Pitää se laittaa joskus kämppikseen mennessä päälle.
Heruu varmasti... turpaan ja porttikielto.

Näistä voi kyllä vetää sen johtopäätöksen, että olen aika nörtti.

mutta ei maar, pitää tästä rientää kelailemaan DVD levyjä alkuun.
->

ddddMaanantai 22.01.2007 11:24

Ulko- ja liikennemarkkinointi.

Tämän tunnin aihe. Tai oikeastaan siitä pitäisi tehdä jotain.
Aika vaikea sanoa, että mitä kun sanottiin vain, että sinun aihe on
ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.
Kiva. Kasataan siitä siis tietoa.

Varsin kuivana aiheena kuitenkin tahtoo ajatus karkailla, olenhan tännekkin eksynyt.
Mutta.
Kun tätä luokkaa katsoo niin voi huomata, että tämä ympäristö "valmentaa" tuleviin toimistohiiren tehtäviin.
Mukava penkki, TIETOKONE, katossa konttorirotan unelmat eli todella kirkkaat valot.
Lisäksi löytyy ihan jees näppis ja hiiri JOSSA rulla. Aika luksusta.
Pöydältä näyttäisi myös löytyvän kuulokkeet, jos vaikka haluaisit kuunnella musiikkia opetuksen sijasta.
Vai onko tämä luokka sittenkin kielistudio?

Sitten katse kohdistuu taas näyttöön, jossa on Word auki ja otsikkona
ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.
Phuuh, tuskastuttavaa.
Google ei auta kuin muutaman luvun osalta. Pitäisi varmaan kehitellä loppu siis omasta
päästä. Mutta siis mikä loppu? Tai edes alku.
ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.

Tästä tehtävästä tulee varmaan yhtä jännittävä kuin viime viikonlopusta.
Eli aika kuolettavan tylsä.
Turhan päiväisen perjantai-humalan ja sitäkin joutavamman krapula-lauantain jälkeen
olen tullut siihen tulokseen, että ensi viikonlopuksi kerään rahaa vain ja ainoastaan bensiiniin.

ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.

Ääh, vieläkin lyö tyhjää tuo lausekokonaisuus pienessä kopassani.
Tai ei oikeastaan, ensimmäinen asia mikä VILISTÄÄ mieleen on;
"En voi tavata sinua."
ÄHHÄH, kuinka huvittavaa.

Ulko- ja liikennemarkkinointi, ulko- ja liikenneministeri.
Ulko- ja liikenneministeri Terttu Peräkangasruvella; "Montako banaania mahtuu terttuun?"

NOEI, kun oikeasti.
ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.


Aika matelee aika hitaasti. Matelee!
MATELEE. Herranen aika, olisi edes perjantain viimeiset tunnit niin pääsisi KOHTA autolla Sallaa kohti tutkimaan tätä ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTIA.





Kyllä minä luulen, että saa riittää tämä ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI.
Jos vaikka sanois notta soronoo ja lähtis tsufeelle.
En kuitenkaan kehtaa lukea tätä juttua kertaalleen läpi, että jos joku tähän eksyy ja huomaa oikein kirjoitettuja sanoja / lauseita niin ilmoitelkaa minullekkin!


ULKO- JA LIIKENNEMARKKINOINTI kuittaa...

dddddTiistai 16.01.2007 19:25

Tiistai.

Tänä aamuna, kuten monena aamuna ennenkin, heräsin.
Soitto katsastusasemalle ja aika varatuksi katsastukseen, kello 1045.
Ennen lähtöä pikaiset tarkistamiset. Kaikki näytti HYVÄLTÄ paitsi kuskin ovesta uupui tuulilasinavaajakahva!
Herranen aika.
Sisältä nopeasti etsimään sinitarraa ja kahva kiinni.
Matka taittui verraten nopeasti, oli mukava ajella pirssillä pitkästä aikaa.
Tiet olivat vain hieman huonossa kunnossa ja ajattelin soittaa jo jonnekkin pitopalveluun kun heti löi suttua renkaat vähän reilummalla kaasulla. Tai sitten vika on siinä, että renkaista nuo nastat ovat päättäneet karata jonnekkin Goodyear-taivaaseen...

1035.
Katsastuskonttori.
Pari hölmöä kerkesi eteeni ja joutuisin siis odottamaan.
Uskalsin maistaa virastokahvia, ei se ollut kovin pahaa, mutta epäilen, että eilisen jämät vain lämmitetty sekä pistetty uudestaan tarjolle.
Mitäs sitä turhaan tuhlaamaan!

~1115.
Katsastustapahtuma.
Varsin leppoisan oloinen inssi sattui olemaan töissä.
Jarrupenkissä käynti ensin, meni juuri ja juuri takajarrutkin läpi (mitattu 30% heitto, sallittu 30% heitto). Sitten nopea erikoiskoe laitoksen takana ja toiseen halliin.
Iskaritestit ja alustan tarkastukset sun muut näytti kaverilta hoituvan rivakasti.
Siinä sivussa höpötettiin myös mm. Starleteista, rallista ja siitä mistä olin hommannut pirssini sekä oliko se IHAN OIKEASTI aito GT-i.
Eipä siinä sitten muuta, tulosti mulle lappuset joissa luki, että HYVÄKSYTTY, eikä HUOMAUTUKSIA.

NAM!

Sitten pikaisella aamiaisella/lounaalla+päivällisellä mummolassa ja takaisin Sallaan hakemaan Saabista In-Car-Entertaimentit.

Ja nyt sitä odotellaan emäntää kaupasta, saa nähdä minkälainen soppa tästäkin syntyy...
->


zdfdddMaanantai 15.01.2007 22:10

Maanantai.

Kettumaisena miehenä ohitin aamun linja-autovuorot ja Tonin tarjoamat kyydit Kemijärvelle nukkumalla sikeästi. "Heräsinkin" vartin yli yhdeksän.
Auto ja siihen jääneet "pikku hommat" eivät kovinkaan painaneet mieltäni. Nälkä oli sen sijaan kauhea.
Jääkaapista löytyi ketsuppia, sinappia, maitoa ja hehkuva lamppu. Siitä saisikin muhkean murkinan. Päätin siis odottaa isännän saapumista ruokatunnille ja katsoa Weed-sarjaa.

Isännän saapumisen huoneistoon kyllä huomasi, varsinkin kun HÄN huomasi läsnäoloni.
Sieppasin avaimet ja painuin hyvin nopeasti ulkoilmaan, ennen kuin isäntä kerkesi sanomaan seitsemän kertaa "saatanan saatana" ja siihen perään tottumusten mukaisesti "perkeleen perkele".

Pääsääntöisenä pääomanlähteenä ostoksilleni käytin viikonloppuna asunnossamme tyhjentyneitä kaljapulloja ja tölkkejä.
Niitä riitti pariin lihapasteijaan, mikrolättyyn ja purkilliseen rasvattoman lehmän maitoa.
S-marketin loputtomista eläkeläisjonoista selvittyäni suuntasin Saabilla yläasteen kautta takaisin lähtöruutuun. Sielä isäntä onneksi olikin rauhottunut pelaamaan mahjonggia.

Isännän poistuttua suuntasin huomioni Toniin, ja faktaan, että hän olisi lähitunteina tulossa Rovaniemeltä Kemijärven kautta Sallaan.
Päässäni raksutti ajatus akun ostosta. Pikainen soitto ja kysymys "kehtaamisesta ostaa akku, jos pistän ajantasamaksuna fyffee tilille". Myönteisen vastauksen jälkeen suoritin siirron ja kiittelin modernia teknolooggiaa.
Huomasin myös "käytettävissä olevan rahasumman" ja olin nielaista kahvikipostani lusikan.

Tämän hurjan session jälkeen päätin lopulta suunnata energiani autoon ja siihen pirulliseen kulmapalaan.
Pihalle suorittamaan valmistelut. Helmaan piti porata reikä.
Varastossa (joka todellakin muistuttaa jopa sitä kuuluisaa "kuin pommin jäljiltä" - sanontaa) vallitsi todellinen kaaos.
Räikkäväännin ja poranterät sekä itse pora oli hukassa.
Värmeiden lennettyä pihalle kuin piirretyissä, löytyi kaiken alta etsimäni työkalut.

Kulmapala kohdilleen, pora hollille ja helmaan reikä.
Siihenhän se ruuvi asettui ja levike jäi kiinni.
Vielä lokasuojan kohdalle isommat ruuvit ja hyvin pysyy.

Seuraavaksi ajattelin estää tai ainakin hidastaa takakontin sisähelmassa esiintyvän Norjan kromin etenemisen.
Maalarinteippiä ja siivouskaapista, hyvästä jemmasta, löytyi kiveniskumassaa.
Näillä keleillä (-10) tuon aineen jähmettymisen kanssa voi olla tiettyjä ongelmia, mutta purkin kyljessä luvatun nopean kuivumisen yhdistäminen vessan kaapista löytyvään hiustenkuivaajaan voisi aiheuttaa halutun reaktion, eli kuivumisen.

Tuumasta toimeen, teipeissä ei säästelty. Koemaalaus pihalla jököttävään mattotelineeseen ja itse aineen suihkuttaminen kohteeseen onnistui hyvin.
Kuivaajalla vähän lämpöä ja kuivuminenkin onnistui.
Teipin poistamisen jälkeen olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen.
Käsittelin tällä tavalla myös pari muuta paikkaa ja mummolan talliin jäi vielä kaarien massaaminen.

Iltasella saapui porukat ja sain taas kokea lintsaamisen vaikutuksen puheäänen voluumiin ja sisältöön.
Myös Toni saapui arvokkaan akkuni kanssa ja suoritin asennuksen lähes tulkoon heti.
Näiden jälkeen tarkistin jarrujen toiminnan, hyvin menee suttuun, tosin kuskin puolen takana oli pientä heittoa, mikä kuitenkin häipyi kun jarruttelin pihalla kerran jos toisenkin.

Kaiken tämän jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että autoa voisi tarjota leimalle.
Saas nähdä miten äijän käy...
->

aaaaSunnuntai 14.01.2007 22:49

Sunnuntai.

Aamu ja päivä meni taas vetelehtiessä, suurinpiirtein pimeän tullessa aloin vasta rassailemaan pirssiä.
Helman kulma eilen vittuili niin päätin jättää sen rauhaan.
Takapenkit siis kiinni. Suhteellisen helposti ne sinne asettui.

Seuraavaksi ajattelin, että hoidetaanpa tuo mittaristo seuraavaksi kuntoon.
Ruuvit irti, yks hehku mukaan ja huoltamolta uudet tilalle.

Nättiin asettui nekin mutta sitten tuli vastaan probleemos.
Merkkivalot ja tämmöset toimi mittaristossa mutta ei taustavalot.
Sulakkeet ehjät, liittimiin tuli virta ja mittariston omat virtakiskot oli toiminnassa.
Ei muuta kuin Fintoyssista etsimään selitystä tälle kaikelle.
Hakutoiminto + tölkki Sandelssia ja löytyi järkeen käypä vika ehdotus;
HIMMENNIN, ratin vieressä ja sen virtajohdon liitäntä.
Ei muuta kun tarkistamaan asia.
Irtihän se oli.
Johto kiinni ja taustavalot toimii.

Huomiselle jäi enää siis se pirullinen helmalevike ja akku pitää kanssa hommata.
Enisvei, hitaasti mutta (epä?)varmasti kokoajan lähemmäs katsastuskuntoa.

Ja nyt lisää Sandelsia.
->

asdfLauantai 13.01.2007 16:13

Lauantaiaamu.

Kännykän herätys säädetty 1015, mutta herään viittä minuuttia ennen sitä, melkein kuin vaistomaisesti poistamaan herätyksen ja jatkamaan unia.
Seuraava havahtuminen todelliseen maailmaan 1058: isäntä kovalla äänellä toteaa, että "Sallan tytöt uutisissa!". Kuinka mahtavaa.
Päätän nousta ylös, autoa pitäisi laittaa valoisan aikaan.
Pakolliset aamutoimet ja terveellinen aamiainen (sämpylä ja neljä kuppia mustaa, vahvaa kahvia) vievät yllättävän paljon aikaa. Päädyn niiden jälkeen television ääreen katsomaan jotain ohjelmaa Kiinan kielestä ja hokemaan tervehdyksiä. Noin tonaalisena vai mihin lie ääntämykseen ja äänenpainoon liittyvänä kielenä sanat ja niiden sanominen on huvittavaa.
Riippuen miten sanoo "ma", voi se tarkoittaa kirosanaa tai äitiä!
Aika loogista, kirosanat ja äiti liittyy, ainakin meidän taloudessa, hyvin läheisesti toisiinsa.

1230.
Emäntä siivoaa huonettani, joka kuulemma on kuin pommin jäljiltä. Mietin, että enhän minä ole juonut Dynamite - virvoitusjuomaa pitkiin aikoihin. Valetta ja turhaa motkotusta siis.
Päätän ulostautua raittiiseen ilmaan ja ovella havahdun näkyyn katoksessa, se auto!
Mitäs sille taas pitikään tehdä?
Helmalevikkeen kulma kiinni, mittaristoon valot, sisälokasuoja kiinni ja takapenkit paikalleen.
Parasta aloittaa tuosta helmalevikkeestä, se lienee helpoin ja viisain vielä kun luonnonvaloa riittää.
Takaisin sisälle etsimään huoneestani ("joka on aivan kuin pommin jäljiltä") helmalevikkeen päätyä.
Pitkällisten etsintöjen jälkeen se löytyykin sänkyni alta, pääkallon vierestä!
Ei muuta kuin takaisin pihalle.
Ruuvit ovat hyvässä tallessa, kiitos pakastepussin.
8mm hylsyllä vaan ruuvailemaan kiinni tuota GT-i autojen tunnusta, upean mahtavaa levikettä.
Ruuvit tuntuvat tarttuvan kiinni lokasuojaan jotenkin, mutta sitten kohtaankin ongelman; kynnyskotelon helmaan tehdystä paikasta ei tietenkään löydy enää paikkaa kiinnitykselle.
Porakoneen ja terän etsintä alkakoon!
Mutta mitä vielä, kerkeän hädin tuskin varaston ovelle kun havahdun läpsähtävään ääneen takanani. Pelkään pahinta.
KYLLÄ!
Levike on tipahtanut! Aivan kamalaa, mistä tämä johtuu?
Lokasuojaan laittamani ruuvin vastakappaleet ovat täysiä horoja, eivät kiri kunnolla.
Tässä vaiheessa alkoi keittämään siihen malliin, että päätin lähteä juomaan viidennen kupposellisen kahvia ja päädyin tähän koneelle.

Tästä koko sessiosta tuleekin mieleeni kerhomme tunnus; "Kun mikään ei koskaan toimi...".
Mahtava lause. Pikku hommat vievät kaikista eniten aikaa!
Ärsyttävää.

Pitäisi kaiketi yrittää vääntyä takaisin sorvin ääreen...
->

asdfSunnuntai 31.12.2006 20:01

Vuosi päättyy.
Mitä sitä on saanut aikaan?
Ajokortti taskussa.
Auto katoksessa, paskana tosin.
Alkoholisoituminen hyvin lähellä.

+ - 0

!Tiistai 14.11.2006 15:28

Jääkäriprikaati, Sodankylä. 1/08.

Johonki se kapiainen naputteli muka kiinnostukseni sissi hommiin mutta eipä nuissa virallisissa papereissa lukenu missään sitä mainintaa...