En ole itkenyt pitkään, pitkään aikaan. En, vaikka on mennyt huonosti ja ollut syitä, että pitäisi itkeä. Tänään kuitenkin, heti kun pääsin kotiin koulusta ja istuin alas, aloin itkeä kuin vesiputous, holtittomasti. Koko ruumis nyki itkun voimasta, enkä osannut lopettaa. Silmäni ovat punaiset ja kyyneleet levättäneet mustaa väriä silmien ympärille.
Miksi minua, joka olen mahdollisimman kuuliainen ja tavallinen nuori, rangaistaan näin?
Puhelimeton ja muutenkin huonolla tilanteella oleva, kaikki kasaantuu samalle ajalle ja muserrun alla.
Edes mesessä ei ole erästä, jolle haluaisin purkautua - puhelimitse en voi, kun joku varas siis kännykkäni nappasi viime tiistaina. Ei ole ketään, kenelle puhua.
Itkettää.