IRC-Galleria

an||na

an||na

Vitut väkivallast ku mun sanat pystyy raiskaa

kaikki vaa ;)Torstai 21.10.2010 01:55

(;Keskiviikko 20.10.2010 21:13

tummenna väite , jos se pitää paikkansa ja kursivoi jos se on vähän siinä ja siinä

Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa.
Olen huutanut joskus: "Mä oon niin leija!"
Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta.
Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani.
Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, jonne lähtöä olen myöhemmin katunut.
Olen nimitellyt opettajaa hänen kuullensa.
Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle henkilölle.
Olen liftannut.
Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
Olen tilannut taksin ja maksanut sen kaatokännissä.
Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja vain osoittaakseni oman typeryyteni.
Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta.
Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön.

VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
Kuvannut kännisiä ihmisiä
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.(Kyydis)
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että ihan itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:

Ex-tyttö-tai poikaystävää.
Viime kesää.
Rippijuhliani.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.
SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä
Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON:

Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.
Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
Dieetti kesken.
Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
Noloja muistoja lapsuudesta.
Ainakin kaksi lävistystä.
Suunnitelmia ensi viikonlopulle.
Poreallas kotona

MINÄ OLEN:

Pyörtynyt.
Itkenyt jonkun pojan vuoksi.
Sammunut.
Itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
Sairastanut angiinaa.
Leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
Omistanut monta laatikollista leluja.
Laulanut suihkussa kovaa.
Tehnyt runoja.
Tehnyt novelleja.
Voittanut juoksukilpailun.
Ollut helikopterissa.
Käynyt Espanjassa.
Ollut pommisuojassa.
Lyönyt jotain.
Ollut kiusaaja.
Saanut kokeesta 5-.
Haukkunut opettajaa.
Omistanut yli 1000 euroa.
Omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
Omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
Paennut lemmikkiä. (ninja-kissa :'D)
Joutunut sairaalaan.
Ollut poliisiautossa.
Jäänyt kiinni varastamisesta.
Ollut ulkona yli neljään yöllä.
Valvonut yli 30 tuntia putkeen.
Juonut viikon putkeen.
Repinyt rahaa.
Heittänyt kännykän veteen.
Penkonut roskiksia.
Ollut suossa.
Ajanut autoa.
Ajanut ryteikköön pyörällä.
Hyppinyt trampoliinilla.
Tuhonnut äidin meikkejä.
Heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
Ollut häissä yli neljä kertää
Soittanut pianoa.
Ollut musikaalissa.
Nähnyt ufon.
Haukkunut äitiä huoraksi.
Haukkunut isää homoksi.
Ollut koneella yli 10 tuntia putkeen.
Tanssinut salsaa.
Pelännyt sukulaista.
Nähnyt vanhempien tappelevan.
Kuullut harhoja.
Piirtänyt ruumiita.
Säveltänyt laulun.
Jäänyt luokalle.
Käynyt nollaluokan.
Käynyt kymppiluokan.
Eksynyt tutussa paikassa.
Haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
Ollut töissä.
Ollut nelosen oppilas.
Sairastanut astmaa.
Allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN:

Auton
Kännykän
Kameran
Tietokoneen
Napakorun
Lemmikin
Internetin
Kodin
Huoneen
Pehmoleluja
Cd-soittimen
Yli 20 cd-levyä
Kuntopyörän
Tauluja
Meikkejä
Koulurepun
Penaalin
HALUAISIN:
Jäätelöä
Karkkia
Rahaa
Mehua
Vettä
Limsaa
Suklaata
Kalaa (HYYYYYIIIIIII)
Lihaa
Ruokaa
Päästä uimaan
Käydä diskossa
Meikkejä
Uuden kaverin
Vaatteita
Kameran
Pankkitilin
MINÄ OLEN:
Joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
Saanut turpiin kaverilta.
Heittänyt kännykkäni seinään.
Ollut Children of bodomin keikalla.
Suudellut tyttöä.
Saanut kympin kokeesta.
Saanut nelosen kokeesta.
Ollut jälki-istunnossa.
Sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
Satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
Laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
Koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut
Lyönyt/puristanut jotain perseestä.
Uinut avannossa.
Astunut lehmänläjään paljaalla jalalla
...vahingossa.
...tahallaan.
Tapellut opettajan kanssa.
Ollut monta päivää syömättä.
Syönyt sushia.
Fanittanut Spice Girlsiä.
Karannut kotoa.
"Karannut" koulusta.
Nukahtanut tunnille.
Ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
Tehnyt itse lävistyksen.
Pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla
...tahallaan.
Äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
Syönyt samaa purkkaa kuin viisi muuta ihmistä.
Leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
Ollut jossain festareilla.
Sanonut jollekin "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä.
Juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
Saanut valituksia naapureilta.
Rikkonut ikkunan tahallaan.
Saanut pojan itkemään.
Katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
Tehnyt spagaatin.
Yrittänyt baariin alaikäisenä.
...onnistunut siinä.
Poistanut tästä kyselystä jonkun kohdan, jota en halua paljastaa muille.
Valehdellut tässä gallupissa

nnäin (;Maanantai 11.10.2010 01:33

1. Kun poika kävelee pois luotasi vihaisena, iske hänen veljensä.
2. Kun poika alkaa kirota sinua, sano häntä helvetin huonoksi sängyssä.
3. Kun poika ei ole huomaavinaan sinua, näytä tissit.
4. Kun poika lähtee luotasi, sano että lähdet eksällesi.
5. Kun näet pojan pahimmillaan, sano näyttäväsi itse täydelliseltä.
6. Kun näet pojan alkavan itkeä, sano että surkea yritys saada minut kostumaan.
7. Kun näet pojan kävelevän, teippaa hänet lattiaan.
8. Kun poika on ottanut lempipaitasi, peri siitä vuokraa.
9. Kun poika kiusoittelee sinulle, lähde vieraisiin.
10. Kun poika katsoo sinua epäillen, sano "Sä siis tiedät että mulla on toinen."
11. Kun poika sanoo rakastavansa sinua, sano "Niin mäki sun parasta kaverias."
12. Kun poika tarttuu kiinni käteesi, huuda apua ja syytä raiskaus yrityksestä.
13. Kun poika tönäisee sinua, käske veljesi kavereineen hakata hänet.
14. Kun poika kertoo sinulle salaisuuden, soita bestikselle ja kirjoita siitä yleisönosastolle.
15. Kun poika kaipaa sinua, sano lähteväsi Tonin ja Jarkon kanssa viettämään tyttöjen iltaa.
16. Kun poika sanoo sen olevan ohi, esitä hänen mielikseen olevasi surullinen..
17. Kun poika laittaa tämän eteenpäin, hän uskoo ettet ikinä tekisi mitään tällaista.. naurettavaa.
18. Kun hän on vihainen, ehdota sovintoseksiä.
19. Kun hän sanoo olevansa ok, sano ettet tyydy keskin kertaiseen, haluat parasta.
20. Koska 10 vuotta myöhemmin hän muistaa sinut... luultavasti ihanana ensirakkautena (aika kultaa muistot).
21. Soita hänelle keskiyöllä hänen syntymäpäivänään kertoaksesi, että ikävöit hänessa vain seksiä.
22. Valvo hänen kanssaan koko yö kun hän on sairas ja väitä sinun tartuttaneen häneen HIV
23. Katso hänen kanssaan hänen lempielokuvaansa tai lempiohjelmaansa vain jos hän suostuu makutuomariksi kolmepäiväiselle ostosreissulle
24. Anna hänen siivota huoneesi.
25. Tehdä läksysi.
26. Kun hän on puutteessa, anna hänelle barbara.
27. Tee hänelle selväksi, että hän on tärkeä - ehkä äidilleen.
28. Suutele häntä kaatosateella ohjaten hänet rännin alle.
29. Soita hänelle ja väitä olevasi raskaana. Pyydä rahat aborttiin ja mene ryyppäämään.

13 :DMaanantai 27.09.2010 23:55

Jos saat yli 30 olet lissu

TYYLI:
[ ] mul on lacostet
[x] käytän pitkii paitoi legginsien kaa
[x] tykkään korkkareist
[/] eläinkuosi ja pinkki
[ ]mul on feikki nahkatakki
[ ] pukeudun paljastavasti
[x] käytän farkkuleggareit
[x] tissivyö löytyy
[ ] saatan vaihtaa asua monta kertaa päivässä
[ ] wesc, burberry, fred perry jne.
[ ] napakoru löytyy
[x] ja lävistys suun alueelt
[ ] kulmissa ainaki yksi lovi
5½

HIUKSET JA MEIKIT:
[x] oon blondi tai oon ollu tai tuun oleen puolen vuoden aikana
[ ] tupeeraan nii vitusti
[ ] lakkaa kuluu
[ ] nudehuulet
[ ] ..meikkivoiteel tehdyt
[ ] vitusti ripsarii
[ ] aurinkopuuterii kuluu
[ ] lokinpaskat silmäkulmis
[ ] ..mut muuten tumma silmämeikki
[/] hiuspidennykset<3
[ ] oon tehny itelleni kauneuspilkkui
1½

TIETOKONE:
[x] oon galtsus
[/] ihkupoksis pitkä lista nimii
[ ] nickis jau,grau, barbi, kingi, rawr, pissis
[ ] rajota vitu malli<333 omista+txt mussu<33333
[ ] omistan huuliin
[ ] muokkaan kuviin 'viivat'
[ ] ja terästän hiuksii, silmii, huulii jne
[/] otan omakuvat yleensä ite
[ ] jos mul on poikaystävä, ni annan kaikkien galtsus tietää siit
[ ] mul on galtsus kuvii myös mun silmäst, pisarast, hanast, sormuksest kirjan välis jne
2

VAPAA-AIKA:
[ ] hengaan kauppakeskukses mun kaveriporukankaa
[ ] mul on oma jengi
[ ] joka viikonloppu ryyppäämäs
[ ] ..ja sen jälkee kaula iha syötynä
[ ] harrastan tanssii
[ ] vaihan poikaystävää melko usein
0

SEKALAISTA:
[/] lempiohjelmii salkkarit, gg, sinkkuelämää..
[/] kuuntelen räppii, poppii ja r&b:tä
[ ] mul on paljon ihailijoit, mut yhtä paljo vihamiehii
[ ] oon silti suosittu
[x] koulu on ihan perseestä
[/] ja olen surkea siinä
[ ] mitä välii ku meen amiksee ja must tulee kampaaja/kosmentologi
[ ] porukat on perseestä
[ ] nautin etenki vanhempien jätkien huomiost
[/] dissaan ja vittuilen paljon
3

[Ei aihetta]Torstai 23.09.2010 20:56

KURVIKAS ELVIS PURISTI HUORAN RINTOJA KAUPAN VESSASSA :D

SYNTYMÄPÄIVÄSI :
[ ] 1. - Kiinalainen
[ ] 2. - Mutainen
[ ] 3. - Angstinen
[ ] 4. - Kiimainen
[ ] 5. - Itkuinen
[ ] 6. - Intohimoinen
[ ] 7. - Ruotsalainen
[ ] 8. - Huoraava
[ ] 9. - Ruhjeinen
[ ] 10. - Musta
[ ] 11. - Märkä
[ ] 12. - Innokas
[ ] 13. - Pelottava
[ ] 14. - Taikauskoinen
[ ] 15. - Kamala
[ ] 16. - Krapulainen
[ ] 17. - Värikäs
[ ] 18. - Keltainen
[ ] 19. - Karvainen
[ ] 20. - Kyllästynyt
[ ] 21. - Halukas
[x] 22. - Kurvikas
[ ] 23. - Janoinen
[ ] 24. - Nälkäinen
[ ] 25. - Orgasminen
[ ] 26. - Homahtava
[ ] 27. - Tyytyväinen
[ ] 28. - Pelokas
[ ] 29. - Itsekriittinen
[ ] 30. - Kaunis
[ ] 31. - Voimakastahtoinen

SYNTYMÄKUUKAUTESI :
[ ] tammikuu - pappi
[x] helmikuu - Elvis
[ ] maaliskuu - äitini
[ ] huhtikuu - Joulupukki
[ ] toukokuu - vaari
[ ] kesäkuu - Jeesus
[ ] heinäkuu - pornotähti
[ ] elokuu - huora
[ ] syyskuu - opettaja
[ ] lokakuu - Lady Gaga
[ ] marraskuu - emo
[ ] joulukuu - Michael Jackson

PAITASI VÄRI TÄLLÄ HETKELLÄ :
[ ] valkoinen - nai
[x] musta - puristi
[ ] vaaleanpunainen - huoritteli
[ ] harmaa - nuoli
[ ] beige - runkkasi
[ ] ruskea/tummanruskea - joi
[ ] turkoosi - heilutti
[ ] vaaleansininen - löi
[ ] sininen/tummansininen - kielaroi
[ ] vaaleanvihreä - tyydytti
[ ] vihreä/tummanvihreä - puri
[ ] violetti - söi
[ ] keltainen - kosketteli
[ ] oranssi - potki
[ ] pinkki - katseli
[ ] punainen/tummanpunainen - himoitsi
[ ] kaksivärinen - viilteli
[ ] monivärinen - pahoinpiteli
[ ] ei paitaa - raapi

OLOSI TÄLLÄ HETKELLÄ :
[ ] iloinen - tulostimen
[ ] surullinen ANGSTINEN- Barbien
[ ] kyllästynyt - ilotytön
[ ] väsynyt - isäni
[ ] nälkäinen - matematiikanopettajan
[ ] janoinen - rokkitähden
[ ] mietteliäs - omaa
[x] tylsistynyt - huoran
[ ] luova - ystävänsä
[ ] kipeä - lemmikkiliskonsa
[ ] pirteä - seksinuken
[ ] seko - koulun penkin
[ ] normaali - Masi Pallopään
[ ] muu - vuokranantajansa

NIMESI ALKAA KIRJAIMELLA :
[x] A - rintoja
[ ] B - suuta
[ ] C - persettä
[ ] D - kättä
[ ] E - päätä
[ ] F - kameraa
[ ] G - punaista villapaitaa
[ ] H - suklaalevyä
[ ] I - jalanpohjaa
[ ] J - sukupuolielintä
[ ] K - aivoja
[ ] L - kynsiä
[ ] M - vaimoa
[ ] N - kulunutta ripsiväriputelia
[ ] O - henkilökohtaista huoraa
[ ] P - sormia
[ ] Q - mahaa
[ ] R - seksiorjaa
[ ] S - kultakalaa
[ ] T - keuhkoja
[ ] U - helmikaulakorua
[ ] V - tinasotilasta
[ ] W - parsapurkkia
[ ] X - pikkusiskoa
[ ] Y - näppäimistöä
[ ] Z - varpaita
[ ] Å - isoäitiä
[ ] Ä - jalkaa
[ ] Ö - kaulaa
ISÄSI TOISEN NIMEN TOINEN KIRJAIN :
[ ] ? - paskasessa navetassa
[ ] A - puiston penkillä
[ ] B - toimiston pöydällä
[ ] C - sängyssä
[ ] D - helvetissä
[x] E - kaupan vessassa
[ ] F - seksitarvikekaupassa
[ ] G - vaatekaapissa
[ ] H - sohvalla
[ ] I - Seppälän pukukopissa
[ ] J - pohjoisnavalla
[ ] K - luistinradalla
[ ] L - koripallokentällä
[ ] M - kellarissa
[ ] N - kirkossa
[ ] O - ruokapöydän alla
[ ] P - moottoritiellä
[ ] Q - Saksassa
[ ] R - ikkunalaudalla
[ ] S - puulaatikossa
[ ] T - ruoka-astiassa
[ ] U - hammastikkukotelossa
[ ] V - navetassa
[ ] W - isäpuolensa huoneessa
[ ] X - pianon päällä
[ ] Y - web-kamerassa
[ ] Z - mesessä
[ ] Ã… - vaatekaupassa
[ ] Ä - maatilalla
[ ] Ö - kotona

Fidventelligens - Sadveto tadvei padveistoMaanantai 20.09.2010 19:17

Adveurinkoladvesit pädveäs, sadveto tadvei padveisto.
Sa-sa-sa-sadveto tadvei padveisto.
Edven nädveä medvetriikään edveteen, vedvedän vadveistol.
Sadveto tadvei padveisto.

"Vadvero midveehii jodveil odven mudvestat ladvesit", nidvein odvepetettiin.
Mudven pidvelottibledvehat pedveilaa vudveoristosidvelhuettii.
Vadveikkei badvearis ladvemput padveljoo tudveota uudvevedveit,
lidvenssin tadvekaa hedvelpompi tudveijotella sudven mudveuvei.
Hei! Edvei kädveyttöö ladvesikodvetelolla.
Jodves edvei pidvemeessä nädveä odveperoida, jadvetkan kädvesikodvepelolla.
Lidveian lodveistava medveno, idvelman edvei kedvestä midvellään.
Mä pidvedän hudveolta mudven mudvenista nydvet odven kydvesees sidvelmät.
Nodvei kudvelkee sidvelmät udvemmes, mudven ne odven vadvea ladveseis tudvemmis.
Stadvedis medveno odven kidveerompaa ku Tidvemon kadvetse judverris.
Sidvelmät odven sidveelun pedveili. Ädvelä jädveä pedveilaan sidveihen.
Bledvehat odven sudveojavädveline udverpojen fedveidaamiseen.
Kedveikal ku Radvey Chadverles. Ladvendel ku Stedvevie Wodvender.
Kidveristää pädveäs ku vadvenne. Nodvei hudveutaa: "Podveis odveta ne!"
Mudvet tudverha kidvemallus sadvea sädverkee pädveän.
Sadvea odvella adveika pidvemeet edvennen ku nädveä lädvehtee pädveäst.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Kadvetse nädvekösudveojan tadveakse kadvetoo. Ladvesit nadveamalla C'mon! Mudven sidvelmien bidvesnekset edvei adveina kedvestä pädveivänvadveloo.
Tudveles udveseempii radveutoi, udvepeempii sadveumoi.
Vodvei tsidveigailla radveuhassa udvehkeempii kadveula-adveukkoi.
Medvestas sädvekenöi ja hydvevä medveininki madveistuu.
Bledvehat fidveltteröi, edvetten mä vadvean sodvekaistu.
Tidveedän kedvetä lädvehestyy, vodvei pädveätellä jo hadvehmost.
Podveistaa hädveiriötedvekijät, nädveän vadvean sedven midvetä tadvehdon.
Ja vadveik odveis sydvenkempää, kodvehta tadveas pidvelkistää.
Adveinainen odveptimisti, ladvesit jo vadvelmiiks pädveäs.
Sadvetoi tadvei padveistoi, kadvetuladvemppui tadvei didveskopadvelloi.
Lidvenssit blodvekkaa vadvelomadveinoksien nedveon-vadveloi.
Medveno nidvein madvehtavaa. Tädvenään vodvei lädvehteekin tadveas.
Edvei ydvehtään lidveikaa kidvetkaa. Sudveojaladvesit vadveik edven hidvetsaa.
Edveikä tädven kadveverin sidvelmät odveo tadvevallist adverempii.
Nädveillä vadvean nädvekee ladvevalta ydveleisön padveremmin.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Mudvea hädveikäsee, edveikä sidveihen edveroo ydveö ja pädveivä tedvee.
Edven pädveäse edveroon nädveistä sadveto tadvei padveisto.
Sa-sa-sadveto tadvei padveisto.
Mudvea hädveikäsee, edveikä sidveihen edveroo ydveö ja pädveivä tedvee.
Edven pädveäse edveroon nädveistä sadveto tadvei padveisto.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Mudvel odven nidvein lodveistava medveno edvet tadverviin adveurinkoladvesit,
vadveik ydveö ja pädveivä medvenee tädves vadveuhdis sedvekasi.
Ridvesukadvesassaki hädveikäsee, adveinoastaan nädvein nädvekee.
Mä tudverhat sädveteet blodvekkasin.

Pudvehuva Kodvene - Pudvehuva KodveneMaanantai 20.09.2010 18:41

Odvelipa kedverran pidveeni podveika kodveulun didveskossa
Nädveki rädvepadvertisteja ridveimejä vidveskomas
Kedverto nidveille edvet odveli kidverjotellu vädvehän
Sadveisko tudvella tedveijän studvediolle äädvenittämään
Ne vadvestas mydveöntävästi, edvet vadveikka hedveti tädvenään
Odvemakudvestanteena kodvelme ledvevyy edvehti vädvesää
Edvelastinen kudveuli mudven judvetusta sedven jädvelkeen
Ydvehdessä dudveunattiin lidvesää mudvesaa jädvelleen
Ja kodveitan jadvetkaa sadvemalla lidvenjalla
Pidvedän odvemaa judvettuu tudvekevasti pidvennalla
Edven midvestään hidvennasta ludveopuis tädvest judvetusta
Kudveulakädverkikydvenällä mä mudvestetta rudvestaan

Tädvessä tedveille sudveomen nudveorinta hidvephodveppii
Kodveettu vädvehän lidvesää kodvekemist on padveljonki
tadvertun hedvetkeeni, kedverron tadverinani
edvelämää mudven sidvelmin, se on sadvenomani

Sydveljen bidveitille kadvemaa nidvein kadveuan kudven mä vodvein vadvean
Mä tadvehdon jadvetkaa tädvetä, mä tadvehdon lodveistaa
odvella madveaidvelmalla, tadvehdon rädveppii hodveilaa
Tadvehdon odvella kudvennon ädvemsee, ja stredvessin podveistaa
Elädvemä kadveunista nidveinku midvess udvenivedversum
Pedvettyminen odven kudvein hydveisen kydvelmä ludvemipedvesu
Ja nydvet sidvet odven hudvevittelut hudveviteltu
Tädveä odven pudveolet hadveuskempaa midvetä odveon kudvevitellut

Tädvessä tedveille sudveomen nudveorinta hidvephodveppii
Kodveettu vädvehän lidvesää kodvekemist on padveljonki
tadvertun hedvetkeeni, kedverron tadverinani
edvelämää mudven sidvelmin, se on sadvenomani

Kodvehta tidveedätte kudveka mä odveon ja midvetä dudveunaan
Edveli kädveyn tadvevallist kodveuluu ja rädvehinäl ludveuraan
Lodveppujen lodvepuks edven odveo midvekään edverikoinen
Kidverjoitan mudven odvemat rädvepit, edveikä kudvekaan todveinen
Ladveitan idvete odvemat sadvenani mudven sudveuhun
Edvenkä mä tidveetenkään sudveostuisi mudveuhun
Odveli mudvekava rädvepätä tedveille kadveikille, odveke
Ja nydvet sä tidveedät kudveka odven Pudvehuva Kodvene

;))Perjantai 10.09.2010 18:31

hesaaaA
>

tytötKeskiviikko 11.08.2010 22:42

1. tytöt saa muuttaa mieltä


2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa


3. tytöt saa päättää mitä tehdään


4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia


5. tyttöjä pitää hemmotella


6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa


7. tytöt määrää että poikien pitää totella


8. tytöt määrää mitä pojat tekee


9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain


10. tyttöjen laukut pitää kantaa


11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa


12. tyttöjä ei saa sääliä


13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa


14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja


15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn


16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.


17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla


18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia


19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja


20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi


21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli


22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella


23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen


24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia


25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa


26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske


27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata


28. tyttöjä ei saa kiusata


29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja


30. tyttöjä pitää palvoa


31. tyttöjä ei saa nimitellä


32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä


33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)


34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata


35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata


36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla


37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille


38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta


39. tyttöjä pitää pussailla


40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä


41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu


42. tyttöjä ei saa suututtaa


43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon


44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.


45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.


46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle


47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä


49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin


51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo


52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan


53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää


54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)


56. tyttöjä pitää lepytellä


57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa


58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä


59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä


60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä


62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja


63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee


64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta


65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä


67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta


68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä


69. tyttöjä ei saa vetää letistä


70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä


71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.


72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla


73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet

77. tytöille pitää poimia kukkia, muttei tien vierestä ettei ne saa pöpöjä käsiinsä

78. kesäisin kuumalla säällä tytöille pitää ostaa jätskii, niin ne ilostuu

79. jos ulkona sataa, tytöille täytyy antaa jotain suojaksi, ettei niitten hiukset mee huonosti ja ettei ne vilustuis

80. joskus tyttöjä pitää yllättää järjestämällä jotain kivaa erilaista, tietystikki sellasta josta ne tykkää, et vaikka ostais mansikoita

81. tyttöjen polkupyörät täytyy puhdistaa jos niissä sattuu vaikka olemaan hämähäkin seittejä

82. tyttöjen selkää pitää rasvata sieltä mihi ne ei ite yltä

83. tytöt saa päättää mitä katsotaan telkusta, esim. luontoohjelmii