IRC-Galleria

Kyllä Santtu on niin hieno. Kellehän vois vielä näyttää sitä.

En voi uskoa että me kaaduttiin. Oon viimeksi kaatunut varmaan 18-vuotiaana.

Päätin tänään että alan metsästää. Ihanaa. Ja rikoin lasipurkin kaupassa.

Tuntuu että kaikkien mielestä on ihan hullun söpöä pukea vauva aikuisten vaatteisiin. Mun mielestä vauvoilla on niin söpöjä vaatteita että haluisin ite käyttää niitä. Me ollaan saatu lahjaksi jotain kauluspaitoja Santulle ja kokeilin kerran yhtä, mutta mun mielestä se näytti vaan typerältä. En tiedä mikä mun ongelma on.

Voi ei :o Tuo oikein kuulostaa niinku olisin kokeillut sitä paitaa ittelleni! Mutta en! Oonpas typerä.

En muista mitä mun piti kirjottaa. Mutta haluaisin heijastimen. Minen tiedä mihin ne aina häviää. Laihtuis jo. Oikein ensin mun paino vaan nousi 2 kiloa ja päätin jo etten liiku enää koskaan, mutta sitten Aino vakuutti mulle että se on normaalia. Kuulin muuten yllättävän painouutisen tänään.

Janne on huolissaan mun mielenterveydestä oikein sen takia, kun oon ostanut Santulle juttuja huudosta ja koska tein eilen muka omituisia liikkeitä. Janne möi meidän auton. Kävin muuten circuitissa, missä mulle tuli mieleen Tissi-Eero. Oispa taas Annaleenan synttärit. Tänäänkin meen urheilemaan Ainon kanssa. Koskahan laihdun. Ostin uudet liikkumishousut, mutta haluan ehkä myös kengät. Ja tiedän jo mitä ostan joululahjaksi kullekin. Varsinkin se Elisan lahja on niin hyvä. Elisa toi meille kaikkea hienoa Disneyländistä. Rumpalikaninkin.

Löysin yhden kirjan välistä kuvan, missä mun isä on varmaan 15 ja sillä on ihan samanlainen nenä kun Santulla! Ihanaa! Oon koko ajan pelännyt että se muuttuu sellaseksi kirveellä veistetyksi ryynäsnenäksi, mutta se taitaakin jäädä tommoseksi. Ehkä en tällä kertaa kirjoita lisempää tästä aiheesta.

Kyllä oli mahtavaa matkustaa Santun kanssa junalla. Ensin ajattelin että on tämä ainakin kivempaa kuin koiranpennun kanssa, mutta tunnin ja 22 minuutin jälkeen en enää. Lopussa Santtu vielä veti mun paidan alas, mutta en edes jaksanut välittää, koska se ei paljon enää muuttanut mun viihtyvyyden tasoa. Niin että tämän jälkeen on turha enää houkutella mua matkustamaan junalla mihinkään, vaikka kuinka kantaisitte meidät sinne vaunuun ja antaisitte eväitä mukaan. Ostin kostoksi kotimatkalla Santulle "Pikku hirmulisko"-kirjan.

Me käydään Santun kanssa joka päivä leikkipuistossa kiikkumassa. Kyllä kannattaa olla mun lapsi. En ikinä uskalla tulla sieltä pois yhtä reittiä, minkä varrella on pullasorsia. Jos ne on yhtään sellasia mitä oon joskus Seurasaaressa tavannut, niin odotan että Santtu oppii potkimaan ensin kunnolla.

Hyi että. Oikein lietsoin sitä jännitystä ja nyt mulla tuntuu jo mahanpohjassa.

Jee. Ens viikolla alkaa viimein mun uus harrastus, jonka myötä laihdun.