IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Taas tää..Sunnuntai 23.07.2006 05:50

Mia syntyi uudelleen maailmaan eräänä säkkipimeänä yönä. Välittömästi näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli köyhä ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi huonosti, siellä häntä kiusattiin kengistään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään baarit, niinpä ajanvietteeksi tuli lusikat.

Mia kehittyi toisellakymmenellä varsin ahdasmieliseksi. Päähänsä hän sai vaaleat hiukset, sekä mustat silmät.
Lääkityksestä päätellen hän oli todella sisäänpäin lämpiävä. Lempiruokaansa pakastepizzaa hän sai työskennellen jousenrasvaajana.

Mia tupakoi lauantaisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo lyötyään itseään naamaan.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meni vahingossa naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 05:43

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää.


Minkä ikäinen olin kun menetin neitsyyteni?
Ootas ku tarkistan väestörekisteristä... joo, se on 28 v.

Kenelle sen menetin?
Poikasi tyttöystävälle.

Montako seksipartneria minulla on ollut?
Ainakin 26, 5 miljardia

Kuinka monta seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
Tuskin enempää kuin 25, jos annat asioiden jatkua näin.

Missä harrastin seksiä viimeksi?
Kolmannessa ulottuvuudessa.

Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
Valkoisessa talossa presidentin luona.

Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi seksiä harrastaa?
Parhaan kaverisi isäpuolen, mutta kyllä tämänkin asian voi nähdä positiivisesti.

Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
Tuskallista se on tunnustaa, mutta kyllä on.

Olenko minä hyvä sängyssä?
Joskus olet, joskus et. Mitäs siinä ihmettelet?

Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaiken kaikkiaan tulee olemaan?
Kohtaat suuren viisauden vuorilla mietiskellessä

Tarvitsenko minä kamasutraa?
Luulisin, kaikki merkit viittaavat siihen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 05:32

Pöllin tämän tolta yheltä..

1. Mitä on yöpöydälläsi?
- Vaikka mitä.. kolme kännyy ainaki ja kelloradio..

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- Antti Tuiskun levy..

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- No joo, joskus ku oon hereillä.. Mut en nukkuessani.

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
- ei muistu mielee

5. Mitä pelkäät?
- Rakkaimman menetystä

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuutesi?
- Hermostuneisuus, katseen harhailu

7. Tunnetko ketään julkkista?
- en oikeestaan.. kaukaista sukua olen kyllä yhelle laulajalle..

8. Kuvaile sänkysi
- Öö.. 120 cm levee ja jotaa... pehmee...

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- Ööö.. Noh, tota kun en ole hyvä sivistys sanoissa, mut uskoisin että spontaani.

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- mä varmaa ite

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- joskus

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- Kännykkä

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- Sitä ettei tarvinnut huolehtia yhtään mistää, sai vaan olla..

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- ihan ok

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- joku rammsteinin kappale... kaveri pisti kuunteleen sen..

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- juu.. liian monta kertaa..

17. Pidätkö itsestäsi?
- Hmm.. En, mutta yritän edes hieman pitää.. Jos tulevaisuudessa edes joskus.

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- Nooh, kaikkihan me ollaan.

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- En

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- kaikki

21. Syötkö roskaruokaa?
- joskus

22. Viilaatko kynsiäsi?
- jos löytyis toi viila jostaa ni sit voisin viilatakki.. :D

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- ..........

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- Heh, kerran laivalla luokan kanssa, ja se jäi siihen..

25. Ikä ja sukupuoli?
- 16 wee tyttö :D

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- Öö.. Joskus.

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- en

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- eioo naapurei..

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- Olen ja pitäis vieläki syödä.. :P

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- pitäisin hauskaa

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- öö.. en muist..

32. Odotatko jo kesää?
- Noh, johan se taitaa olla.. Vaikkei aina uskois.

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- suksilla

34.Turhin juhla?
- Ei turhia juhlia oo..

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- Suomi, hiukan ruotsii, enkkuu ja saksaa..

36. Edellinen matikan numerosi?
- joku viitone

37. Onko sinulla lävistyksiä?
- ei.. korvis oli joskus mut ei oo enää

38. Jos tulisit(/kumppanisi tulisi) nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- pitäisin lapsen.. aborti on murha..

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- .....

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- vanhempi

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
- Öö.. on siitä jo aikaa... haettiin iskän kans sielt jotaa..

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- EI SALITTUA!!! Lapsi työvoiman käyttäjiltä pallit pois!! :D

43. Onko sinulla nälkä?
- Ei, söin vähän aikaa sitten!

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- On mopokortti.

45. Oletko sitä mieltä, että neon-värit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- Noh, mitäs vikaa niissä on.. Just käheitä.

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
- Riparin..

47. Teetkö kotitöitä?
- joskus

48. Pidätkö linnunlaulusta?
- useimmiten joo..

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- Noh, naimisiin kyllä, sellasen ihanan, söpön ja sellaisen joka ymmärtää minua, eli vaikka rakkaani kanssa, omakotitalo, kelpaa kyllä aina, kaksi lasta, SOPII, ja koira, hmm.. No jooo!! Mielummin koira ku kissa..

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- Ensiapu ja alkusammutus, ylä-asteen luokille.. ja muutenkin vastaava valistus.

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- Oman mieleni.. Itsetunto yms.

52. Mikä sinusta tulee isona?
- toivottavasti hieroja

53. Mitä aiot nyt tehdä?
- mennä koht nukkuu

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- muutan syksyl Turkuu..

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- Uudet kaverit

56. Kuinka monta levyä omistat?
- kymmeniä

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- Joskus kerännyt SPR:n nälkäpäivä keräyksessä rahaa

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- melken aina ku on rahaa

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- Kyllä

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- Juu

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 05:16

Tääkin on viety tolta yheltä. Oraakkeli kertoo aina totuuden!

1. Kuinka vanha olen? Ainakin niin vanha kuin joulupukki
2. Mikä on horoskooppini? Viihtyminen.
3. Mikä on nimeni? Tarkka-ampuja
4. Missä olen? Siellä, minne aurinko ei paista, kunnes lehmät lentävät
5. Mistä olen kotoisin? Tampereelta tiätysti
6. Mikä on turhinta maailmassa? Viha, riippumatta siitä kuinka paljon yrität asiaa toiseksi muuttaa.
7. Mikä on minulle arvokkainta? Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.
8. Miltä tunnun? Nektarilta.
9. Miltä maistun? Navetalta.
10. Miltä tuoksun? Huulipunalta, vaikkei sille mitään erityistä syytä olekaan.
11. Missä minun pitäisi olla? Sinun sängyssäsi!
12. Mistä minut löytää? Jostain missä sinä et ole.
13. Missä asun? Kirkon sakastissa.
14. Mikä on sukupuoleni? Kyllä se viimeistään hääyönä kuule selviää.
15. Miten minut tavoittaa? En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.
16. Kuka on minulle tärkein? Se jota et uskalla lähestyä
17. Mikä minä olen? Olet huippusuosittu rock-muusikko ja idearikas kynäilijä sekä himoittu seksisymboli, muttet vielä vain tiedä sitä.
18. Miltä minä näytän? Pippuripihviltä.
19. Mikä minun kuuluisi olla? Sinun haiseva sukkasi


[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 05:05

[ ]Blondi
[ ]Brunetti
[ ]Punapää
[x ] Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[x]150-160 cm
[ ]160-170 cm
[ ] Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[ ]Lyhythiuksinen
[x] Puolipitkähiuksinen
[ ]Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen

Omistan:
[ ]Nokian kännykän
[ ] Siemensin kännykän
[x]Jonkin muun kännykän

[x]Poikaystävän
[ ]Pikkusiskon
[x]Isoveljen
[ ] Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Parhaan ystävän
[x]Oman tietokoneen
[x]Oman teeveen

Pidän:
[x]O.C:stä
[ ]24:stä
[ ]C.S.I :stä
[ ]Huippumalli Haussa -ohjelmasta
[x]Salkkareista
[ ]Lostista
[ ]Diilistä
[x]Selviytyjistä
[x]Everwoodista
[ ]Mean Girlsistä
[x]Titanicista
[x] Kaunasta
[x]Nemoa etsimässä -elokuvasta
[ ]Notting Hillistä
[x] Kissoista
[x] Koirista
[ ] Hevosista
[x] Liskoista
[x] Papukaijoista
[x]Kaloista (kaloina ei ruokana)
[x] Marsuista
[x] Hamstereista
[ ] Hiiristä
[ ] Rotista
[ ] Lähes kaikista eläimistä
[x] Pojista
[x] Tytöistä
[x]Lapsista
[x] Keväästä
[ ]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[ ] Lentopallosta
[ ]Luistelusta
[ ]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[ ]Laulamisesta
[ ]Tanssimisesta
[ ]Lukemisesta
[ ]Pianonsoitosta
[x] Kirjoittamisesta
[ ] Piirtämisestä

Mielestäni:
[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[x] Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Suomessa on ihana asua
[ ] Ranska on kaunis maa ja kieli
[x] Lontoo on mahtava kaupunki
[ ]Englanninkieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[x] Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ] Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[ ] Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[x]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikkein hienoin väri

Olen horoskoopiltani:
[ ]Kauris
[ ]Vesimies
[x]Kalat
[ ]Oinas
[ ]Härkä
[ ] Kaksonen
[ ]Rapu
[ ]Leijona
[ ]Neitsyt
[ ]Vaaka
[ ]Skorpioni
[ ]Jousimies

Luonteeltani olen:
[x] Puhelias
[ ]Ujo
[x] Itsenäinen
[ ] Seurallinen
[ ] Temperamenttinen
[ ] Rauhallinen
[ ]Optimisti
[ ] Pessimisti
[ ]Realisti

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 04:56

Nimeä 10 kaveriasi ja katso, mitä Oraakkeli heistä vastaa. Laita numeron kohdalle ystäväsi nimi. Oraakkeli -> http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/index.php

1. Jenni L.
2. Johanna
3. Saija
4. Emma
5. Juhana
6. Milla
7. Piia
8. Heidi Le.
9. Jenni P.
10. Riikka


1. Onko Nro1 oikeasti kaverini?
On, ja ihanaa niin, eikös?

2. Onko Nro2 seläntakana puhuja?
Ei ole, mutta ei sitä kukaan huomaa!

3. Rakastanko Nro3:ta?
Olen varma siitä.

4. Onko Nro4 minun elämäni rakkaus?
Toivoisin ettei olisi, mutta ikävä kyllä on.

5.Onko Nro5 hyvännäköinen?
No on on! Oliko tämä edes epäselvää?

6. Mikä on nro6 älykkyysosamäärä?
ÄO on 111.

7. Onko Nro7 alkoholisti?
Uskoakseni kyllä. Näin ovat ylemmät tasot määränneet.

8. Onko Nro8:lla huumorintajua?
Pyöreät ja mehevät, antavat myöten käden sivellessä niitä... miten niin?!

9. Onko Nro9 varattu?
No ei missään nimessä! Hulluko sinä olet kun tommosia luulet?

10. Onko Nro10 väkivaltainen?
On, ja on aina oleva.

11. Kuinka vanha Nro1 on?
Just sopiva, 19 vuotta!

12. Kuka Nro2 on?
No minä tietenkin!!!

13. Olisiko Nro3:sta murhaajaksi?
On ja pysyy.

14. Mikä on Nro4:n tärkein salaisuus?
Elämän ainutlaatuisuuden pohdiskelu, vaikkei tästä julkisesti usein puhutakaan.

15. Mikä on asia, jossa Nro5 on toivoton?
Krapulassa.

16. Onko Nro6:lla hyvä lauluääni?
Valitettavasti kyllä. Sekin on vain vanhempien syytä!

17. Mikä on Nro7:n lempiruoka?
Iltapalaksi kuumat vuohenjuustoleivät hunajalla, oliiviöljy-balsamico -kastikkeella, cashwew-pähkinää sekä salaattia.

18. Mikä on inhottavin asia, minkä Nro8 tietää?
Päällimmäinen ongelmasi on kuitenkin se ettet saa riittävästi raitista ilmaa.

19. Kuka on Nro9:lle tärkein ihminen maan päällä?
Antti

20. Missä Nro10 on hyvä?
Vonkaamisessa, kunhan maltat silti hillitä itsesi tämän kuultuasi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 04:41

Nolife nolife nolife :D

MITÄ TEKISIT JOS....

1. Äitisi tai isäsi tekisi itsemurhan? Sulkeutuisin omaa maailmaani.

2. Huomaisit olevasi raskaana? pitäisin lapsen.. abortti on murha..

3. Saisit korjata kolme vääryyttä maailmassa (siis korjata kolme maailmanlaajuista ongelmaa)?
- Köyhyys, nälänhätä, lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö.

4. Loukkaantuisit vakavasti ja saisit valita amputoidaanko jalkasi, vai joudutko elämään loppuelämäsi suurissa kivuissa lääkityksen alaisena? -amputoisin

5. Ihastuksesi suutelisi sinua? En varmaan mitään ihmeempiä :D

6. Opettajasi suutelisi sinua? Hämmästyisin ja pelästyisin..

7. Kaverisi olisi ilmoittanut sinut Yllytyshulluihin? En tiä..Kait sitä pitäs mennä kisailee

8. Voittaisit lotossa miljoonan?Lähtisin ulkomaille :) Ja ostelisin kaikkee kivaa itelle ja porukoille :D

9. Huomaisit voivasi lukea toisten ajatuksia? Olisin kai aluks onnellinen mut loppujen lopuks ei oo kiva tietää mitä toinen ajattelee... eli olisin surullinen..

10. Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? Menisin tietty pyytää nimmarii..

Viimeiset

11. Viimeinen juomasi juoma? coca-cola

12. Viimeinen lukemasi koulukirja? Ei voi muistaa.

13. Viimeinen ostamasi tavara? alusvaatteita..

14. Viimeinen halaamasi ihminen? Jenni Larpa

15. Viimeinen soitettu cd:si? ei muista.. ku kuuntelen musiikkii koneelt ja mp3 sest

16. Viimeinen biisi jota olet laulanut? oisko ollu.. hmm... en muist kappaleen nimee.. joku surullinen biisi se on..

17. Viimeinen sanomasi lause? ei muist enää.. jotaa iskäl valitin..

18. Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? uimas käymine..

19. Viimeinen katsomasi elokuva? valkoinen oleanteri

20. Viimeinen käyttämäsi kauneudenhoitotuote? ei muist

Voisitko koskaan…

21. Juoda itseäsi ympärikänniin? pari kertaa nii on jo käyny.. :P

22. Satuttaa sinulle läheisintä ihmistä tahallisesti? En!

23. Mennä tärkeään kokeeseen lukematta lainkaan? No onhan niin päässy käymään parikin kertaa..

24. Ajaa päätäsi kaljuksi? No jos ihan hulluks tulisin :D

25. Syrjiä homoseksuaalisia ihmisiä? En

26. Kiinnostua uusnatsismin aatteista? EN!

27. Alkaa käyttämään huumeita? en usko

28. Tappaa? En

29. Pitää yllä seksisuhdetta opettajasi kanssa? en ikinä...

30. Karata kotoa ulkomaille? No onha semmonenki mieles käyny mutta toteutus ei kai onnistuis mult..

Sekalaista

31. Mikä on lempiruokasi? spaketti ja jauheliha kastike

32. Oletko enemmän avoin vai sulkeutunut? Molempii yhtälail

33. Millaisesta musiikista pidät? jostaa..

34. Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? kasei ja ysei siul kai o torkka täys..

35. Haluaisitko käydä Amsterdamissa? Juu.

36. Pidätkö Nirvanan musiikista? en oikeestaa..

37. Lempielokuvasi? Niit on monta. :)

38. Mitä mieltä olet tästä gallubista? normi

39. Oletko hyvä valokuvaamaan? en..

40. Huonoin ja paras koenumerosi ikinä? hylätty ja oisko ollu 9+

Oletko koskaan…


41. Leikkinyt kotia? No tietty :D

42. Vetänyt ketään turpaan? en ainakaa tahallisesti.

43. Käynyt Euroopan ulkopuolella? en tietääkseni..

44. Nolostunut vanhempiesi takia? Joskus.

45. Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? Periaatteessa koko ajan

46. Pettänyt? riipuu siit et ketä... oon mä joskus kaverin vahingos pettäny.. tehny jotaa mitä ei ois pitäny..

47. Uskonut joulupukkiin, pääsiäispupuun tai hammaskeijuun? aina!

48. Tehnyt itse lävistystä? en mut oon ollu auttamas..

49. Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? Kyl varmaan joskus

50. Rakastanut? joo

51. Miten menee viimeisin viestisi kännykässäsi?
Oleks salos?

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 04:29

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät?
>> Miuku-mauku.. Heidin mutsi.. ja Heidi ain joskus..
2. Minä päivänä olet syntynyt?
>>20.3

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä?
>> Iskän kaveri ja joku tiktakin tyyppi..

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita?
>>Juu

5. Oletko DORKA?
>>en.. kai...?

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan poissa kokeesta?
>> Ei oo tarvis

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä
>> Jeesus

8. Naksutteletko sormiasi?
>> todellakin

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi?
>> Kyl varmaan

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi?
>> Voi olla ;D

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit?
>> jaa ei satu muistaa.. :D

12. Montako pehmolelua sinulla on?
>> ainaki 4.. on niit enemmänki... kolme niist o mun sängys... :D

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä?
>> juu..

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa?
>> ei tietääkseni..

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on?
>> ei oo.. sillo ku oli ni se oli posliininen possu.. mut se meni rikki ku se tippus lattial :'(

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä?
>> olen

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan?
>> tottakai

18. Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu?
>> juu.. ainaki siin lukee jalava..

19. Oletko arpinaama?
>> on mul yks arpi naamassa.. vasemmalla puolella kulmakarvojen joukos..

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla?
>> tiellä..

21. Oletko käynyt yhteissaunassa?
>> joo.. :S

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi?
>> leipää

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi?
>> ei esillä..

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita?
>> joo joskus

25. Käytätkö tyttö/poika-ystäväsi vaatteita?
>> en ainakaa viel oo käyttäny,, mut yhen kaveripojan paitaa oon käyttäny..

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää?
>> Juu :D

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on?
>> puun väriset..

28. Keksi lyhenteelle UIRO selitys?
>> ei tuu mitää mielee..

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia?
>> en

30. Domino vai Doris?
>> Domino

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on?
>>kani ja akvaario kalat

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan?
>> ei

33. Monta ikkunaa talossanne on?
>> öö..oisko 12.. en oo varma.. tällee nopeesti laskettuna..

34. Kääpiö vai jättiläinen?
>> Kääpiö.

35. Onks sul usein?
>> ai mitä?

36. Millaiset housut sinulla on jalassasi?
>> farkut

37. Tee mielihymiösi.
>> :D

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA?
>> ON! :D

39. Oletko vakoillut naapureitasi?
>> ai mitä naapurei? ei oikee oo sellasii.. mut entiset naapurit laitto lapset vakoilee meijän muutto hommii sillo ku muutettii inkereel..

40. Laulatko kesäisin joululauluja?
>> joskus..

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin?
>> 11 :D

42. Mikä biisi juuri nyt soi?
>> ei mikään..
43. Oletko keksinyt omaa laulua?
>> en..

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa?
>> Aurinkoa :D

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä?
>> Ei onneks.

46. Pinni vai ponnari?
>> Molemmat :D

47. Onko mummollasi kuulolaitetta?
>> ei oo mummoo.. on vaan mammoi.. iso mammal on mut mammoil ei..

48. Nauratko idioottimaisesti?
>> ainaki joskus..

49. Rajoittaako vessassakäynti elämääsi?
>> ei oikeestaan..

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi kuolemanallerginen banaaneille?
>> omenoi

51. Oletko kulipäärotta?
>> MIKÄ?

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa?
>> en.. kai..

53. Osaatko tanssia bugia?
>> mitä se o?

54. Miksi olet tähän aikaan koneella?
>> Riikka kiels muo menemäst nukkuu mut sit se meni ite nukkuu.. reilu kaveri..

55. Ketä halasit viimeksi?
>> Jenniä..

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan?
>> En

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa?
>> Juu.

58. Saatko joskus raivokohtauksia?
>> Sillon tällön

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida?
>> en oikeestaan..

60. Mikä on Siripiri?
>> ei tietoo

61. Mitä on Piripiri?
>> ei tietoo

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itseäsi kuvaavaa adjektiiviä.
>> mitätön, mitä muuta mä sanoisin.. hmm.. ei tuu mielee mitää..
63. Onko sinulla mustat sukat?
>> jalas vai? ei oo.. mut olemas on..

64. Mielivaatekappaleesi?
>> farkut varmaan..

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa?
>> Nalle Puh ainakin kooltani..

66. Oletko juuttunut hissiin?
>>En ainakaan muista

67. Mikä on horoskooppimerkkisi?
>> kalat

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____?
>> WHAT??

69. Paljonko kello on nyt Milanossa?
>> en vaan kuule tiedä..

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa?
>> ei siitä kauaa oo aikaa... jokunen viikko..

71. Murh vai Rauh?
>> Rauh. :P

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata?
>> en oikeestaa yleisel paikal..

73. Minkä väriset lakanat sinulla on?
>> Siniset

74. Monellako tyynyllä nukut?
>> 2

75. Oletko matkinut apinaa?
>> aina

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi?
>> juu

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa?
>> mis sellane o?

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta?
>> coca-colaa varmaa..

79. Kenelle teit viimeksi kortin?
>> ei muist..

80. Aika monella on muna mutta minkälainen? Minun munani on aikalailla erilainen. Sitä heilutellen olen viitoittanut tieni ja se toimii joka kerta vaikka onkin kovin pieni.... Se on _______?
>> Rytmimuna,rytmimuna, vaikka oleeen valkoineeen, mun munani on musta!!

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi?
>> ei sitä kaikille kerrota..

82. Pureskeletko kynsiäsi?
>> joskus

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi?
>> jaa a

84. Oletko katsonut seksiguru ohjelmaa ?
>> Joskus varmaa..

85. Mario vai Luigi?
>> Mario

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi?
>> Milla

87. Oletko ollut koskaan kala?
>> horoskoopiltani kyllä..

88. Onnennumerosi?
>>9

89. Onko sinulla ollut syyliä?
>> juu joskus pienempänä..

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona?
>> en..

91. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia?
>>Pahasti.. :/

92. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä?
>> kaikkee kivaa..

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet?
>> tiedän yhden mutta en tuinne ketään

94. Kirjoitatko usein väärin?
>> aina

95. Kaakao, kahvi vai tee?
>> kaakao ja tee

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit?
>> siniset

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa?
>> en tiedä...

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu?
>> hyvin hyvin monta..

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä?
>> joskus..

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi?
>> Joku tollo hyppäs kaivoo

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 04:08

WHO...
Saa sinut nauramaan: kamut ja ystit
Saa sinut hymyilemään: Markkuja ystit

HAVE YOU EVER...
Ollut rakastunut: joo... kai...
Pettänyt ketään: en
Suudellut jotakuta: juu
Tehnyt jotain mitä kadut: valitettavsti

WHO WAS THE LAST PERSON...
Jota halasit: Jenni Larpa
Jonka kanssa puhuit: Iskä
Jonka kanssa keskustelit: Riikka
Jota suutelit: .....
Jolle huusit: Hannu varmaa
Jota ajattelit: Markku <3
Joka laittoi sinulle viestiä: Jenni Larpa
Joka kertoi, että rakastaa sinua: Markku <3

MORE ABOUT YOU...
Hiusten väri: vaaleet nä kai on..
Tatuointeja: ei vielä.. joskus tulevaiduudessa otan..
Lävistyksiä: ei oo
Sinkku/varattu: varattu

[Ei aihetta]Sunnuntai 23.07.2006 03:53

Ei oo taas tullu kirjotettuu tänne.. Ei oo ollu mtn asiaa.. Jos laittais taas pari haaste juttuu tänne.. En tie... Oon aika väsyny... Oon täs parin viikon ajan valvonu neljää viitee yöl ja heränny puolen päivän aikoihi... Ruppee toi univelka painaa pääl.. Ja tänää pitäis lähtee Millal.. Pitkästä aikaa... Vittuku en saa skodee mukaa... Joudun istuu kyydis... Aika perseest.. No kai se on hyvä etten saa skodee mukaa... Säästyy viikon bensat.. :D Pitäis viel kamatki kattoo.. Ei jaksa... Jos aamul sit... :P