IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 01:19

Isä ... se sattuu


Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

you are forever in my heart! Tiistai 30.06.2009 04:22

[Ei aihetta]Lauantai 13.06.2009 00:17

1. Listaa asioita 10 eri ihmisille, joita haluat sanoa, mutta et koskaan tule sanomaan.
2. Älä paljasta keitä he ovat.
3. Voitte kommentoida, mutta en saa vastata arvuutteluihinne.

1. oot mulle edelleenkin tärkeä ja muistelen yhteistä aikaamme<3

2. haluan sut takas mun elämään. joskus oltiin niiiiiin paljon yhdessä. mutta koulut erotti meijät.

3. mitä mä sulle tein ku unohdit mut?

4. miks et voi puhuu totta? miks sun pitää salata asioita?

5. anteeks.

6. voisit joskus ottaa yhteyt muutenki ku vaa kännis.

7. myöntäisit jo et oot itte syypää eroos.

8. sulla ei oo enään aikoihin ollu paikkaa mun elämäs.

9. välitän susta enemmän kun tiedätkään. (kaverina siis)

10. mä en halua sua enään mun uniini. jätä mut rauhaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.06.2009 01:54

...................................tytöt....................................
.........................ovat kuin omenoita.........................
....................Parhaimmat ovat puun ylä....................
..................osassa. Pojat eivät meinaa ylet-.............
...............tää hyviin omeniin, sillä he pelkäävät.........
.............putoavansa ja satuttavansa. Sen sijaan........
.........he ottavat huonoja omenoita, jotka eivät ole.....
..........niin hyviä, mutta helppoja. Joten omenat.........
.............puun ylä osassa luulevat, että heissä ..........
............on jotain vikaa, vaikka todellisuudessa.........
..................he ovat ihmeellisiä. Heidän vain .............
......................täytyy odottaa oikeaa poikaa,.............
.............................joka on tarpeeksi.......................
.....................................rohkea ..............................
......................................kiipeä- .............................
.......................................mään ..............................
.....................................ylös asti.............................
...............Kaikki tytöt kopioikaa omaa päiväkirjaa .......

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 21:10

1 Koska tapasitte viimeksi?
- en ees haluu tietää kuin mont päivää siit on.

2 Milloin näet hänet seuraavan kerran?
- en haluu laskee, ku tulee vaa surkeempi olo jos tiedän...

3 Koska viimeksi suutuit hänelle?
- edellispäivän.

4 Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa?
- on

5 Mitä tekstasit hänelle viimeksi?
- rakastan sinua!

6 Mitä hän tekstasi sinulle viimeksi?
- ok. sms me when you go sleep. love you(K)

7 Milloin teitte yhdessä jotain?
- sillo ku nähtii...

8 Mitä hän harrastaa?
- mua:D

9 Mistä pidät hänen ulkonäössään ja/tai tyylissään?
- huulista ja silmät<3

10 Milloin tutustuitte?
- on siit nyt joku aika... ei paljoo...

11 Millaisia ongelmia hänellä on?
- työ ja koulu

12 Pidätkö hänen kavereistaan?
- en, paitsi yhest.

13 Tiedätkö, mikä on hänen lempiruokansa?
- minä

14 Tykkääkö hän suolakurkuista?
- emt...

15 Noudattaako hän erikoisruokavaliota?
- kasvis

16 Juoko hän alkoholia?
- joskus

17 Polttaako hän tupakkaa?
- ei

18 Onko hän kokeillut huumeita?
- ei

19 Mistä hän on riippuvainen?
- toivottavasti musta:D

20 Onko hänellä sisaruksia?
- on

22 Nähnyt hänestä unta?
- joo

23 Varastanut häneltä?
- vein sen paidan, mut perkule se vei sen takas:D

24 Onko sinulla tällä hetkellä ikävä häntä?
- aina

25 Mistä olette riidelleet?- eipä kuulu muille

26 Leffa, josta molemmat pidätte?
- mr.bean :D

27 Käyvätko musamakunne yleisesti yhteen ?
- ei..?

28 Koska hän ottaa sinua hermoon?
- joskus

29 Milloin sinun tekisi mieli halata häntä?
- aina

30 Oletko velkaa hänelle?
- een

31 Hänen lempivärinsä?
- emt

32 Pitääkö hän kenestäkään?
- musta

33 Miten hän tekee itsestään erityisen?
- ;)

34 Millaista elämäsi olisi ilman häntä?
- sellast ku oli ennen... eli ei kiitos.

35 Onko hänellä hyvä yleissivistiys?
- no jaa...

36 Huomaisiko hän kirjoitusvirheen edellisessä kysymyksessä?
- ei, koska ei puhu suomea :D

37 Onko hän viisas?
- aina :D:D

38 Puhuuko hän jotain murretta?
- englantia :D:D:D:D:D xD

39 Onko hän biseksuaali?
- ei<3

40 Mikä kappale muistuttaa sinua hänestä?
- jos muistaisin sen nimen ni kertoisin, mut ku on englanniks ja ei noi englannin kieliset nimet jää päähä helpol...

41 Puhutteko usein syvällisiä?
- joskus

42 Oletteko matkustaneet yhdessä?
- ei varsinaisesti...

43 Mitä teette yleensä yhdessä?
- kaikkee kivaa...

44 Onko hänellä lemmikkejä?
- villakoiriii :D

45 Onko hän hyvä ihminen?
- on

46 Missä hän on hyvä koulussa?
- emt

47 Mitä hän inhoaa koulussa?
- jos ei ymmärrä mitää ni ei oo kivaa, ja sit tietty ku mä en oo siel... :D

48 Mikä hänestä tulee isona?
- insinööriks opiskelee, toivon ettei jatka kouluaan loppuun koska siel on tiedos jtn ilkiää...

50 Kirjoita tähän joku inside vitsinne?
- ei sitä voi kirjoittaa, sen voi vaan näyttää..

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.05.2009 00:40

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä :
# lyhyt oli kengät tai ei
. Pidätkö sateesta :
# joskus ihan ok
Onko sinulla ADHD :
# ei
. Monelta heräsit tänään :
# 12:00
Minne haluaisit mennä :
# lappeenrantaan
Milloin puhelimesi soi viimeksi :
# joku 10-15 min sit
Mitä pelkäsit pienenä nukkumaan mennessä :
# emt
Parhaat lakanat jotka lapsena omistit :
# jaa a
Kovaäänisin kaverisi :
# anniina? :D
Viimeisin laulu jonka kuulit :
# no voi hitto... ei siit o ku 5 min ja unohdin jo... :D
Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla :
# sinii ja jäätelöö :D
Katso taaksesi. Mitä näet ensimmäisenä :
# seinä
Milloin viimeksi suutuit :
# no joku 10-15 min sit ku puhelin soi
Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella :
# kattoisin leffaa tai olisin suihkus
Kenen/ minkä vieressä nukuit viime yön :
# yksin
Kenen kanssa puhuit viimeksi :
# anniina
Kuka soitti sinulle viimeksi :
# Moha
Mitä teit koulussa eilen :
# anteeks mis?
Millä tuulella olet nyt :
# nälkä :D
Suututko helposti :
# joo
Montako sisarusta sinulla on :
# 2
Oletko hiljainen/ ujo :
# En
Onko kukaan koskaan kehunut ulkonäköäsi :
# Joo
Kyllästytkö helposti :
# joskus
Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan :
# en
3O. Kuinka usein kiroilet :
# joka päivä

C O S M E T I C

Käytätkö ripsentaivutinta :
# en
Kauanko kestää aamuisin laittaa meikki & tukka :
# 2 min

R E L A T I O N S H I P

Seurusteletko :
# yah
Jos, niin kuinka pitkään olet seurustellut :
# reilu kk
Onko elämässäsi ihmistä, johon voit sataprosenttisesti luottaa :
# ei
Minkälaisessa seurassa viihdyt :
# hyväs

F R E E - T I M E

Pidätkö piirtämisestä :
# en
Harrastatko mitään vakituisesti :
# en

R A N D O M

Petaatko sänkysi päivittäin :
# ehen
Oletko koskaan lyönyt ketään :
# Juu
Oletko laulanut karaokea :
# valitettavasti
Oletko kiivennyt kotisi katolle :
# en
Ymmärrätkö vastakkaista sukupuolta :
# toisinaan
Mitä aiot tehdä viikonloppuna :
# porukoil
Oletko pitkävihainen :
# joskus
Haluaisitko pyytää nyt joltakulta anteeksi :
# no jaa.. en
Mitä odotat tällä hetkellä eniten :
# ens vk perjantai
Annatko helposti periksi :
# en
Onko maailmassa paikkaa, jonne tiedät olevasi aina tervetullut :
# on
Onko mahdollista rakastua ensi silmäyksellä :
# on
Kun heräät aamulla, mitä teet ensimmäiseksi :
# meen vessaa
Jos olisit Stabilo, minkä värinen olisit :
# vihree
Puhutko yleensä nopeasti vai hitaasti :
# emt

luonnetestiTorstai 21.05.2009 21:29

UNEKSIJA (alistuva, introvertti, abstraktin ajattelutavan omaava tunneihminen)

Hän on sulkeutunut ja omistaa hyvän mielikuvituksen. Ujo ja hiljainen. Hän ei juuri syvenny maailmaan eikä ympäristöönsä, koska maailma, jonka hän on itselleen luonut ja jossa hän itse elää, on huomattavasti täydellisempi ja turvallisempi paikka. Onneksi hänen luovuutensa ja voimakas luonteensa takaavat sen, että jokainen, joka häneen lähemmin tutustuu, voi sanoa hänen olevan omaperäinen ja kiinnostava ihminen. Suurin osa ihmisistä tosin ei vaivaudu edes tutustumaan häneen, koska hän muistuttaa epäilyttävästi luuseria. Auttaisi, jos hän keskustelisi vähemmän itsensä, ja enemmän muiden ihmisten kanssa. Avautumisensa jälkeen hän on sängyssä kuin pieni tiikeri, ja se, joka sanoo hänen olleen huono, valehtelee.

[Ei aihetta]Torstai 21.05.2009 18:05

Alla on noin 110 esinettä tai asiaa. Jos omistat tai
kotoasi (huom. opiskelijat, ei kotoakotoa!) löytyy kyseinen
tavara niin ei kun rasti ruutuun... Nyt kaikki
tekemään inventaario...

[ ] akvaario
[1] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[ ] astianpesukone
[ ] autotalli
[2] digiboxi
[3] digikamera
[ ] digitaalivaaka
[4] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[5] henkilöauto
[ ] hiirimatto
[6] hiustenkuivain
[ ] höyrysauna
[7] iittalan astioita
[ ] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[8] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[9] kahvinkeitin
[10] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[11] kannettava tietokone
[ ] keittiövaaka
[ ] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[12] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[ ] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[ ] kylpytakki
[ ] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[13] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[14] matkapuhelin
[15] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[16] mp3-soitin
[17] musiikkisoitin
[18] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[ ] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[ ] parisänky
[ ] parveke
[ ] pelikone
[19] polkupyörä
[ ] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[20] pyykinpesukone
[21] pölynimuri
[22] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[ ] sauvasekoitin
[23] silitysrauta
[ ] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[24] sähköhammasharja
[25] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[26] tietokonepöytä
[ ] traktori
[27] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[28] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[29] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[30] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[31] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

[Ei aihetta]Tiistai 19.05.2009 20:41

Tee tämä kahdesta henkilöstä. Toinen tyttö, toinen poika.

TYTTÖ: Anniina

Millon viimeksi huusit hänelle? - varmaa baaris joku aika sit ku oli huono kuuluvuus...
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - juuh
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - öö... no puisto ja puisto....
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - joo
Oletko vihannut häntä joskus? - en(vaikket ehk uskokkaa:D)
Oletko ostanut hänelle syntymäpäivälahjan? - öö.... voi olla....
Oletko itkenyt hänen takiaan? - een...
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo
Onko hän sinulle todella tärkeä? - ON!
Pidätkö hänestä? - juu
Rakastatko häntä? - Kaverina joo<3
Onko hän komea/kaunis? - nätti<3
Pukeutuuko hän huonosti? - ei
Onko hänellä hyvä musiikkimaku! - juh
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - suhteellisen paljo..
Juoko hän paljon? - no ei... mut sitku juo... juo tarpeeks.. :D
Onko hänellä ärsyttävä isä? - nii no....
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - töis varmaa viel....

POIKA: Biksu<3

Millon olet viimeksi halannut häntä? - 3.5
Oletko nähnyt hänet tänään? - kameras
Millon viimeksi huusit hänelle? - en koskaan
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei
Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan? - tivoli
Oletko vihannut häntä joskus? - EN!
Oletko ostanut hänelle syntymäpäivälahjan? - en... viel...
Oletko itkenyt hänen takiaan- joo
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - joo
Onko hän sinulle todella tärkeä? - ON<3
Pidätkö hänestä? - rakastan<3
Rakastatko häntä? - todellaki<3
Onko hän komea/kaunis? - komee
Pukeutuuko hän huonosti? - ei
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - on
Oletteko kokeneet paljon yhdessä? - ei vielä
Onko hänellä ärsyttävä isä? - en tiä
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - kirjottaa mulle:D