Hengitys on tyhjää, sydän tuntuu betonilta,
kun kaipaat yhtä ja tunti tuntuu sekunnilta.
Silti sama rytmi, silti sama maisema,
niinku nytki tässä kelloo vastaan taistellaan.
Mutta sä et voi pettää pessimistii,
joka ei aina pysty kysyy muuta ku: "Miksi?"
Miksi minä? Miksi kukaan meistä?
Minkä takii mä en pysty täällä tukevasti seistä?
