Tuuli on kääntynyt, ilma on kylmempää,
yksin kuljen tätä polkua, en nää enää sua.
Valuu kyyneleet poskella,
taas maailmassa hävinneitä rangaistaan.
Yksi miljoonasta, yksinäisestä,
milloin maailma yhden kerran tätä kestää.
Mutta kun elämässä on tarkoitus epäonnistuu,
siit pieni tyttö masentuu.
Peiliä katsoin, mitä siellä nään,
tuskin ymmärrät säkään kun en ymmärrä mäkään.
Tänään yritän mä silti eteenpäin skarpata,
väitän et oon ilonen, ei siltä vaikuta,
koska mulla ei oo sua enää,
enkä usko, että sua koskaan enää saan.
Mieleni on etä hyvistä ajatuksista,
joka valokuvasta sun naamas peitän ruksilla.
Avaan silmät yöllä ja kiroilen ääneen,
mietin sitä kaikkee mikä meistä taakse jäänee.
Nousen ylös, tuijotan peilikuvaani,
ne sanat rakkaudesta, kaikkee sitä lupaakin.
Luulen, että elämä on pelkkää uniikkitarinaa,
lappu seinäs 'ota lääkkeet jos masentaa'.
Tunteet velloo, ne mun silmäkanavani avaa,
käsi kiinni puukos, katse seuraa verivanaa.
Jos joku kertoisi mitä mä tääl vielä teen,
ottais kädestä, taluttais huomiseen.
Sä siellä, mä poissa,
onnellinen loppu vain tarinoissa.
Niinkuin maa alta pettää, on kulissit pettäneet jo,
nyt kun molemmat on näytelleet osansa voidaan riisua naamiot.
Valutan silmäni, kynästä lattiaan,
murtunut sydän hakee musasta tahtia.
Tunteet on sekasin, kipu haluu elää jo,
kuolema tämän kaiken kohtalo on.
Jotkut lähtee aikasin, toiset jaksaa odottaa,
mul ei riitä usko, että tois parempaa huominen.
Nähty tää kaikki on,
tähdetkin taivaalla unohdetut on.
Pakko on yrittää sut unohtaa kokonaan,
pakko yrittää, mutta onnistuuko mokoma..
Olla yksin illan ritari,
mä uhrasin kaiken, katso mitä teen,
kiitos, anteeks ja näkemiin.
Kumpa vaan pois pääsisin täältä,
sydän sielu on pelkkää jäätä.
Mä en halua tuntea mitään,
silti kuorma kasvaa taas lisää.
En oo syytön, enkä yksin syyllinen,
mä vaan haluisin ne hetket uudelleen elää.
Ne toistuu päässä niinkuin kaiku,
ne ei lähde pois.
Viimeistä kertaa katson sun kuvaasi,
heijastuu peilistä minun oma kuvani.
Elämän tarkotus koittaa jaksaa yrittää.
Nyt kun katson peiliin ei kerro mulle kuvastin,
et mis on mies, kuka rakkautensa lupasi,
mun kanssa jakaa aina, mut lupauksesi hukkasit,
siks mun mielestäni alkaa katoamaan sun kuvasi.
Mut rakkaus rinnastani ei tuu häviämään koskaan,
nostan katseen ylöspäin ja toivon, et vielä kohdataan.
Toivon, että oisit täällä siksi halaan ilmaa,
mä tarvitsen sua, koska nyt on sydän palasina.
Sä lähdet, se sattuu,
miten häviskään kaikki mitä oltii luvattu.
Näin se menee, näin ne kyyneleet vähenee
ja sun kuvas hälvenee.
En saa meistä edes muistoo mukaan,
sinne mistä palaa ei kukaan.
Sä tuut takaisin jos se on tärkeää,
jos et, etpähän voi satuttaa enempää.
Sydän palasina, maassa rikkinäisenä,
kyllä se viel korjataan jonain päivänä..
Palat on sulla, kokoo mut ja pelaa,
toivon sun olevan vika näky vieres kun mä delaan.
