IRC-Galleria

Hoppari eli liito-orava on lökäpöksyinen viihdetaiteilija, jonka keskeisempiin tuntomerkkeihin kuuluvat vaappuva pingviinimäinen kävely, varsin alhainen tyhmyysosamäärä ja vajavainen sanavarasto. Hopparit puhuvat omintakeista hopparin kieltä, jonka yleisimmät sanat lienevät yo ja nigga. Hopparit tervehtivät toisinaan sanomalla ”hey dude”, vaikkakaan slangitermi ”dude” ei olennaisesti hopparikulttuuriin liitykään. Hopparikieltä ovat varsinkin kirosanat isolla K:lla ja englannista lainatut sanat (kuten raidata, flossata, fiitata...). Myös sössötys on luonnollinen hopparipiirre: ”Siis mit... mittä vitt... siis ei salee!” Ns. aidot hopparit eivät käytä enää sanoja wazzup ja yo-yo, koska nykyään pissaliisat käyttävät niitä melko paljon puheessaan.

Suomessa hoppareita on noin 8 % väestöstä. Hopparit ovat keskimäärin 9-vuotiaita. (Keskiarvo on ilmaistu yläkanttiin; toim. huom.)

Hopparit ovat tavallaan laumaeläimiä. He liikkuvat kovaäänisesti suurissa laumoissa, jengeissä, sillä eivät uskalla kävellä ulkona yksin. Hopparikulttuuri on läheisesti kytköksissä pissismiin. Hopparit eivät pidä hevareista, mutta stondis kytee kumpaisenkin alushousuin holveissa. Hopparit pukeutuvat löysiin housuihin, joihin mahtuisi helposti ainakin neljä ihmistä. Hopparin tunnistaa myös liian isosta, niin sanotusta puolijoukkuelippalakista, joka on vinossa. Lippalakki toimii samalla myös lautasantennina, joka vastaanottaa Yhdysvaltojen paskapalliliigan satelliiteilta käskyjä.

Yleensä kavereille vouhotetaan, että ”Miten kalliin paidan ostin?” ja että se on jonkun tunnetun räppärin mallistosta. Käyttäytymiseen kuuluu myös porukassa vittuilu hevareille, ja kun hevarit alkavat sanoa vastaan, porukasta puolet häviää. Kun tappelu on lopulta lähellä, alkaa hoppareilla niin sanottu änkytyspuolustus (”E-e-en mä niin sanonu.... ta-ta-tarkotin vaa” jne. Tämän arvellaan imitoivan ns. skrätsäämistä). Hopparit tappelevat vain, jos heillä on yli kolminkertainen ylivoima ja silloinkin vain jos heillä ei ole siihen aihetta.

Yleensä tavattavissa paikoissa, jossa kukkahattutädit ei huomaa, kun laitetaan inkki valumaan. Yleensä alueilla, jossa on paljon tilaa piirtää kaikkea turhaa seinille, ja sitten leveillä kavereilleen, minne on bommannut, tai muuta vastaavaa. Toisinaan heitä tapaa myös ostoskeskuksissa, jossa heistä on muodostunut rypäle, jonka elämän ainoa syy on polttaa tupakkaa, vittuilla ohikulkijoille, ja muuten vain lipua pitkin markettien lattioita. Heitä on siis melkoisen vaikea erottaa muista samalla tavoin toimivista viiteryhmistä kuten puliukoista ja romaneista.