kerran kävi näin, etten enää voinut istua koneella runkkaamassa
sitten myöhemmin rinnallani oli liisa ja verta ja lauma muukalaisia
tervehti minua ja ystäviäni
(leikkisästi väärinpäin palmupuussa)
eräänä päivänä oli kuuma, sitä mieltä minä ja ystäväni olimme ja
päätimme tehdä töitä
(ystävällisesti siivota koreilla koneillamme)
en muista siitä sen enempää kuin tarpeellisen eli että olin siellä ja
että laulatin liisaa ja luuta, olin mozart
(myös abortti-lääkäri)
illalla yksi jääkäri huomasi pari muukalaista jotka eivät maanneet
vaan olivat surullisia
(vein heidät naurutaloon repeilemään)
sain myös paljon ohjeita, mutten muistanut kuka piti silpoa
kuka raiskata kuka tappaa
(niinpä tein kaikille kaiken)
joskus aikana y palauduin kotiin ja runkkasin taas, mutta vasemmalla
kädellä koska saastainen eläin vei oikean
(kun silmä ei maistunut)
seinälläni roikkuu muisto, korvakoru
(korvat ovat jo alkaneet haista)