IRC-Galleria

1. Naisen paras ystävätär tietää kaiken niin naisesta itsestään kuin miehestäkin pankkitilin koosta siihen toiseenkin kokoon.

2. Pelkkä miehen käsien katsominen voi kiihottaa naista.

3. Jos naisen rakas lähtee matkoille, hänen käytetty t-paitansa saattaa löytyä naisen sängystä - lohduttamassa tutulla tuoksulla.

4. Nainen ei koskaan kerro todellista seksikumppaniensa määrää. Vaikka hän vannoo, että "tämä on totuus" - se ei luultavasti ole sitä kuitenkaan.

5. Nainen fantasioi seksistä miehen kanssa ainakin tusinan kertaa etukäteen ennen kuin he ovat edes olleet sängyssä.

6. Nainen ajattelee entisiä poikaystäviään, vaikka olisi hyvässä suhteessa. Yleensä oma mies päihittää entiset miehet, mutta ei aina.

7. Naiset googlaavat miehen entiset tyttöystävät ja etsivät kaiken tiedon, mitä löytävät.

8. Naiset eivät ole niin karvattomia ja pehmeitä, kuin miltä he usein tuntuvat ja näyttävät. Ajelutoimia ei kuitenkaan esitellä ikinä miehelle.

9. Naiset ovat itkeneet miestensä takia useammin kuin mies itse tietää.

10. Suhteen alussa nainen tallettaa kaikki miehen tekstarit ja ääniviestit ja kuuntelee ja lukee niitä yhä uudelleen sekä pakottaa siihen ystävänsäkin.

11. Nainen katsoo miehensä takamusta paljon useammin kuin mies sen tietää - ja välillä myös muidenkin miesten.

12. Nainen saattaa tapella vain sen takia, että saa mieheltään huomiota, jota hän ei ole mielestään saanut tarpeeksi.

13. Nainen ei välttämättä pidä miehensä parhaasta kaverista, mutta silti hän on miettinyt joskus, millaista olisi maata hänen kanssaan. Ihan sen takia, että haluaisi palan ihmisestä, joka on omalle miehelle niin tärkeä.

14. Kun nainen jättää miehen, hänen ystävänsä ovat tienneet aikeesta jo ainakin pari viikkoa aikasemmin. Nainen on vatvonut heidän kanssaan asiaa jo kauan.

15. Nainen haluaa miehen olevan aktiivinen vuoteessa, ottavan tilanteen haltuun ja naisen myös.
Kun jalat irtoo maasta,
sua hakkaan raamatulla.
Sä et multa karkaa kulta,
siis, vittu tajuutsä salaat tän saatanan lutka.
Jos joku kysyy ruhjeistas se oli tapaturma
Mustelmatkin sattuu mut sanat halvaannuttaa,
sua parjaan samaan aikaan kun saarnaan rakkautta.
Ei tää oo ihan sitä mitä alkuun kuvittelit,
ku piiloutuu papin kaapuun luciferi.

Yhä useammin otan käteen atraimen,
en kätke enää pahuutta vaan käsken karjaisten
jälleen tuomaan asun käärmeennahkaisen,
ja pyyteettömyys on tunnetila järjenvastainen.

Day 07 - A song that you can dance toKeskiviikko 26.05.2010 16:10

1. Seurustelu:
[ ] En ole ikinä seurustellut.
[x] Olen seurustellut, mutta en juuri nyt seurustele.
[ ] Seurustelen.
[ ] Olen ihastunut.
[ ] Olen rakastunut.

2. Meikkaus:
[x] Käytän meikkiä.
[ ] En käytä meikkiä.

3. Lävistykset:
[2] Napa
[x] Kulma
[ ] Bridge
[ ] Unicorn
[x] Huuli/madonna
[ ] Smiley
[ ] Kieli
[ ] Tongueweb
[ ] Nenä
[ ] Septum
[ ] Poski
[x14] Korvalehti
[ ] Rusto
[ ] Venytyskoru
[xx] Muu, mikä?
[ ] Ei ole lävistyksiä.

4. Tupakka
Olen polttanut:
[ ] L&M
[ ] Smart
[ ] Bonus
[ ] Marlboro
[ ] Chesterfield
[ ] Camel
[ ] Swing
[ ] North State
[ ] Pall Mall
[ ] Vanhempani tietävät että poltan/olen polttanut.
[ ] Eivät tiedä.
[ ] En polta.

5. Hiuksesi:
[ ] Blondi
[x] Musta
[ ] Punapää
[ ] Brunette
[ ] Muu, Mikä?

6. Ystävät
[ ] Minulla on useita YSTÄVIÄ.
[x] Minulla on muutama hyvä ystävä, mutta useita kavereita.
[ ] Minulla on vain kavereita.
[ ] Olen yksinäinen.

7. Tietokone
[ ] Oma kone.
[ ] Perheen yhteinen kone.
[ ] Kannettava.
[ ] Tavallinen.
[ ] Windows 2000 tai vanhempi.
[ ] Windows xp tai uudempi.
[ ] Joku muu käyttöjärjestelmä, mikä?
[x] Ei ole konetta kotona.
[x] Koneella käyn kavereilla.
[x] Koulussa.
[x] Muualla, missä?

8. Asuminen
[ ] Omakotitalo.
[ ] Rivitalo.
[x] Kerrostalo.
[ ] Solu.
[ ] Muu, Mikä?

9. Musiikki:
[x] Omistan mp4
[x] Kuuntelen musiikkia koneella.
[x] Minulla on omat stereot/radio.
[x] Lordi oli oikea voittaja Euroviisuissa.
[x] Kuuntelen paljon musiikkia laidasta laitaan.
[ ] Minulla on oma lempi "musiikkityyli".

VIIMEISIN
* Henkilö jonka näit? - Joku puhelinsihteeritantta
* Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Sami
* Henkilö jota halasit? - ööööö Katja tai Sami en muista
* Henkilö jonka kanssa tekstailit? - Sami
* Kappale jonka kuuntelit? - Juno - Hitto soikoon

TÄNÄÄN
* Mitä teet myöhemmin? - Pakotan Jonnan kylille
* Mitä teet nyt? - Istun yhteispalvelun koneella
* Mitä olet tehnyt tänään? - Kävin lenkillä, hoidin keskeneräisiä asioita ja söin aamupalaa.
* Mitä olet syönyt tänään? - Riisipiirakoita.

TÄLLÄ HETKELLÄ
* Rakastatko ketään? - Rakastan kyllä
* Kaipaatko ketään? - ikävä on kova
* Mikä fiilis? - Hiukan on rapulanpoikasta mutta raitis ilma auttaa

KYLLÄ/EI
* Olen halailija - Joo
* Olen aamuihminen - Kyllä
* Olen tällä hetkellä raskaana - En
* Olen toipumassa sydänsuruista - En
* Olen vasenkätinen - En
* Kadun tällä hetkellä jotain mitä olen sanonut - Kyllä
* Pidän puhelimessa juttelusta - Joo
* Minulla on paljon opittavaa - Kyllä
* Minulla on tapana ihastua "vääriin" ihmisiin - Juhuu
* Kaikki isovanhempani ovat elossa - Eeei kai
* Minulle on sanottu että olen viisas - Kyllä
* Minulle on sanottu että minulla on hyvä huumorintaju - Kyllä
* Olen muuttunut paljon viimevuosien aikana - Kyllä

PisteMaanantai 24.05.2010 16:00

Kyllä minä tiedän, kuinka kehomme kietoutuu
Kyllä minä muistan, kelle ihosi tuoksuu

Jos tulevatkin vuodet käsiimme vain rikkoutuu

En jaksaisi olla, anna mun olla ja unohtaa.

Day 03 - A song that makes you sadPerjantai 14.05.2010 08:30