IRC-Galleria

Mä ehdin jo viime syksyn jälkeen huokasta helpotuksesta. Päivää ennen psykan ylppäreitä tajuton mahakipu ja itkupotkuraivarit kun en pystynytkään vikana iltana enää kertaamaan. No aamulla urheesti kouluun kun vatsaankan ei enää sattunut ja pakkohan sitä oli yrittämään lähteä! Yritys ei kumminkaa mennyt hukkaan kun sain kuulla että olin 39 asteen kuumehöyryissä kirjoittanut psykasta E:n, voi että elämä hymyili! Päällimmäisenä ajatuksena tietysti oli että onneksi tällainen vastoinkäyminen kävi nyt, eikä sitten kun kyseessä olisi ollut joku vaikeampi aine, esimerkiksi matikka. Noh kevät tuli ja uudet kirjotukset jo kolkutti ovella. Olin ollut talven mittaa pari kertaa kuumeessa mutta nyt oli hyvä olo ja varma fiilis siitä että pääsisin kirjottamaan rauhassa. Mutta elämällähän on tapana välillä olla hyvinkin ironista ja sen se pääsi taas todistamaan. Päivää ennen PITKÄN matikan kirjoituksia vatsaan saapui tuttu kivun tunne ja muistot viime syksystä kauhuineen tulvahti mieleen. Ajattelin huijata kohtaloa ja kiiruhdin samantien lääkärin vastaanotolle. Tunnin pohtimisten jälkeen lääkäri totesi minulla olevan suolistotulehdus ja määräsi viime syksyltä tutut antibiootit parannukseksi. Hymyilin mielessäni ja juhlin ripeyttäni, tällä kertaa ei kuume eikä mikään muukaan iskisi kesken kirjoitusten. Odotettu perjantai aamu tuli, mutta kauhukseni sain huimata kipujen jylläävän yhä sitkeästi vatsassa. No ei auta itku markkinoilla, vaan taas urheasti kouluun pulpetin taakse yrittämään. Alku sujuikin hyvin, maha rauhoittui hieman ja pystyin keskittymään neljään ensimmäiseen tehtävään. Mutta jo ennen kello yhtätoista kipu palasi kaverinaan inhottavat vilunväreet ja olo tuskistui hetkessä. Ei auttanut kun tunti istua tyhmästi väristen paikoillaan ja keskittyä ajattelemaan ettei matikalla ollut niin väliä, eihän mahdollisuuksia mihinkään ämmään kumminkaan olisi ollut. Kellon lyötyä kaksitoista olin ensimmäisten joukossa kiiruhtamassa ulos, uusi tunne. Kotimatka taittui murheisesti, mielessä pyöri matikasta tuleva i. Kotona olo ei parantunut, päinvastoin huononi ja meninkin sänkyyn, ajattelin levon olevan tarpeen. Yhtäkkiä tunsin kuinka kylmä tunne levisi pitkin vartaloa ja tajuton vapina alkoi. Sitä kesti varmaan 20 minuuttia ja ehdin jo ajatella kuolevani. Vapina kumminki lakkoi ja olo oli kuin uunissa! Heitin peiton syrjään ja join eväsmehupullon loppuun. Pikku hiljaa kuumuus alkoi lievetä, eikä mennyt aikaakaan kun tuttu kylmyys taas otti vallan. Vapina alkoi taas, mutta tällä kertaa puolet pahempana. Oli pakko tunkea peitto suuhun etten purisi kieltä poikki! Vapinan lakattua olo oli taas hyvin tuskaisen kuuma, ja vähän myöhemmin mitattuna kuumetta olikin 40 astetta. Tässä vaiheessa olo oli todella heikko enkä todellakaan olisi jaksanut kävellä, mutta äiti päätti sairaalan odottavan. Autolla sitten malmin sairaalaan, joilloin olo oli jo helvetillinen: silmissä sumea, oikeasti en meinannut kymmeneen minuuttiin nähdä mitään ja minut kuljetettiin pyörätuolissa hoitohuoneeseen. Siellä laitettiin saman tien tippa käteen, olin kuulemma ehtinyt jo kuivua kamalasti. Sain joitakin troppeja kuumeeseen ja pian se alkoikin laskemaan. Joka tapauksessa minut kiidätettiin kiireellä ambulanssissa pillit soiden Meilahden sairaalaan, jossa olin noin kello seitsemän aikaan illalla. Hullu testienotto alkoi samantien ja sitä kestikin aamuyöhön kello neljään saakka. Siinä vaiheessa oltiin käyty kaikki läpi röntgenistä ultraääneen ja lopulta päädyttiin siihen tulokseen, että minulla oli ollut oireeton virtsarakontulehdus, joka oli edennyt aina munuaisiin asti ja sieltä myös vereen, joten myös verenmyrkytys tuli bonuksena. Noh tippaan laitettiin antibiottia ja minut vietiin kerrokseen 12 sisäelin tautien osastolle. Siellä sitten majailin keskiviikkon asti. Olisi voinut luulla, että sairaalassa on kamalampaa mutta kyllä sielläkin oppi viihtymään. Päivät kului lähinnä syödessä ja lukiessa, sekä innokkaimmat ihailijat tulivat minua viihdyttämään. Vielä lauantaina kumminkin sain uuden tärinä kohtauksen, joka siis on kuumehorkka. Oli tosi mukavaa kun siinä täristessä hoitajat koittavat ottaa verikoetta kädestä, joka heittelehtii kuin levoton letkumato. Joka tapauksessa, aika siis kului sairaalassa suht nopeasti, vaikka kovin mekaanisiksi päivät siellä muuttuivatkin. Keskiviikkona olin kyllä valmis lähtemään kotia kohti, varsinkin kun viereiseen sänkyyn saapui tyttö Intian matkalta tuliaisena mahdollinen malaria.. Niin maanantainahan olisi ollut saksan kirjoitukset, jotka osaltani siis menivät ohi. Onneksi olisin vain mennyt korottamaan, että C saksasta nyt kumminkin on. No niin mutta tosiaan keskiviikkona saavuin kotiin ja täällä olen hyvin viihtynyt antibiottien voimin. Täytyy vain toivoa ettei ettei bakteerit verestäni leviäisi enää muihin elimiin..

P.S. ruotsikin varmaan meni huonosti, vaikka kirjoitinkin hienon aineen idolistani Johanna Tukiaisesta. Saa nähdä mitä YTL tykkää kun julkkikset hånglailee muiden kanssa :D