IRC-Galleria

Kun kuu saa paikkansa taivaalla, katseeni olkoot tuolloin keskipiste kaikelle, katse joka ei näe paholaista, katse joka ei hetkenaikaa välitä, katse joka päästää sieluni vapaaksi, henki joka tulee luoksesi. Suljettujen silmien takana todellinen taso, todellinen maailma, joka on meidä maailmamme. Hymysi elää siellä, ruumiisi elää sielä alastomana kuin pikkulapsi, sielusi purkaa rakkautta toteuttaen tahtoaan. Siellä elämme yhdessä vailla materiaa, siellä elämme luojan voimalla ollen osa pyhää henkeä. Nautinto virtaa isona jokena galaksien väleistä kutsuen meitä uimaan, houkutellen meitä sukeltamaan syvälle, näyttämään mitä maailmankaikkeus voi antaa, kunhan vain haluaa rakastaa. Painan sinut lujaa itseäni vasten, hymyni leviää kaikkeuteen, huudan intohimoa, jotta kaikki kuulisi, jotta kaikki tietäisi. Kuut, auringot, tähdet ja plannetat, kaikki välittäisivät sanomani, tämä on se pyhä henki josta puhutaan, tämä on se mistä me elämme, leipämme ja kalamme. Sinä sait minut avaamaan portin, minä tahdon viedä sinut mukanani sen tuolle puolelle. Siellä olemme yhtä, siellä olemme vain rakkaus, hyvä energia, jolla parannetaan sairaita, siirretään vuoria, tehdään ihmeitä. Seuraan jokaista elettäsi ihaillen, seuraan jokaista ajatustasi rakastaen ja painuen yhä syvemmälle sisääsi sielusi syövereihin. Syvä kosketus, todellinen nautinto. Mitä parempaa luoja voisikaan meille tarjota, mitä parempaa me voisimmekaan luojalle antaa? Olkoot ikuisuus todistamassa, tämä ei kuole!

Määränpäänään aika joka kulkea, joka näyttäisi tämän, jonka illuusion varaan kaikki tehdä. Nyt voimme kulkea, mennä oravanpyörässä, tästä nauttia. Tuloksia antaa, toisia miellyttää. Tästäkö me koostumme, tähänkö pyrimme? Minne häviää ihmisyysden julma kirous, joka estää kulkemasta, ajan pysäyttää. Ei mennyttä ei tulevaa, vain tämä. Mihin mennä ilman viisareita, mihin suunistaa? Onko kaipuu tulevasta, rakkaus menneestä toisessa paikassa, emmekö elä siellä? Jos tapahtumaketju katkeaa, mihin mennä pakoon kuolemaan, joka viikatteineen tekijäänsä rankaisee. Auringonlaskun alla höyryä imien, paikkaa, tilaa, aikaa vaihtaen, kotinsa löytäen aalot rannalla, nuotion tuli lämpönä. Huuto luonnolle, vastaus kaipuuseensa. Tuolla tuulen koti, rakkauden pesä, josta tuulen mukana ajan siemenet lentävät, maahan putoavat kasvattaen ihmisen, tuon paholaisen. Aikaa ja paikkaa jakaa, kärsimystä kylvää. Sadonkorjuun aikaan ihmetellen, mitä otamme, miten tätä käytämme. Enkelit painavineen siipineen maahan putoilevat, siivillään raskas aika, suuri taakka, jota he tuntemattomaan määränpäähän kuljettaa.

Kuka huuliltasi virtaa, kuka vapahtajaa huutaa? Kuka nämä kulissit rakensi, kuka tämän luonnon rikkoisi? Vaan puhuen tätä maailmaa, tuota ei ei monikaan kunnioita. Hullun leiman otsassa, vaan syvemmällä tässä kaikessa. Alku sinisten kukkien, punaisen sienien sanat suuhun laittoi, vaan kertoen liikaa, jota vastaan ei oteta. Temppeli kulissien takana, vaan tuo kielletään, lisää näyttämölle tuodaan. Oli joskus tieto, hyvyyden poika, vaan tuokin puuhun naulittiin, salaisuudet kiellettiin. Pian on koko teatteri valmiiksi rakennettu, näyttelijät palkattu. Vain pimeässä nurkassa kaikki on itsensä, valokeilassa naamioineen. Nyt vain ihmetellen kuinka tuo noin, mistä voima? Sienne se jätetty nurkkaan pilkattavaksi, päälle syljeskelty ilkeilleen katseltu. Ei voima voi olla tuosta, ei valo sinne näytä. Ei tuota voi olla olemassa. Vain väärässä ovat. Metsäretkellään eräs tuon löysi, itselleen otti, muille jakoi. Keltaisineen auroineen hymy naamalla, yrttejen voimalla. Näin alkoi tehtävä, tämä maailma. Lukittuna aavikolle, pakattuna viidakolle, odottaen ammenntajaa, näyttäen maailmaa.

Tein sitten facebookkiin profiilin!

Minun täytyykin hukata itseni että voin unohtaa sinut.... taas...

(c) fra Nefastos 2006, 2008

Azazelin Tähti on okkulttis-filosofinen seura, jonka tavoitteena on antaa jäsenilleen innoitusta ja uusia mahdollisuuksia totuuden etsimiseen. Teologiselta puoleltaan se pohjaa teistiseen satanismiin, jonka maailmankuva jakaa näkemyksiä esim. varhaisen gnostilaisen kristillisyyden kanssa. Seuran teosofishenkinen ideologia puolestaan nojautuu Helena Blavatskyn 1800-luvun loppupuolella alulle panemaan teosofiseen liikkeeseen.

I
Jumaluus on absoluuttinen. Henki on kaikkialla aineellisten ilmiöiden takana, niiden sisäisenä järkenä ja johdattajana. Luontoa ja Jumalaa ei voida jaottaa dualistisesti, eikä korkeinta Jumalaa, korkeinta totuutta voida käsittää persoonallisena olentona.

II
Totuudellisuus on hengellisistä velvoitteista korkein. Kaikki, mitä me teemme, olisi oltava sellaista, että se on sopusoinnussa kokonaisvaltaisen ymmärryksen kanssa ja pyrkii sitä lisäämään. Uskonnollisuus on kaunista, mutta mitään uskoa ei saisi käsittää järjen korvikkeeksi. Järki rehellisesti ja avoimesti seurattuna avaa ihmiselle laajemman maailman kuin mitä mikään rajattu ideologia materialismista uskonnolliseen fanatismiin voi yksin kenellekään paljastaa.

III
Saatanan nimen yhdistäminen itseisarvoiseen pahuuteen on erehdys. Mikään aidosti korkea järkiolento tai voima kosmoksessa ei toimi tavoitteenaan kärsimyksen, rappion ja moraalittomuuden lisääntyminen. Saatana on monikasvoinen olento, mutta näiden monien kasvojen takana on jumalallinen ja viisas olemus. Häntä tulee kunnioittaa ja häntä voidaan myös palvoa, mutta tätä ei voi eikä tule tehdä moraalittomasti tai antimoraaliin tukeutuen: olennot joita sellainen palvelus miellyttää, eivät koskaan ole ihmisen kunnioituksen tai palvonnan arvoisia.

IV
Paha on aina seurausta erehdyksestä eli puolinaisuudesta jossain asiassa, riippumatta siitä nimittävätkö tällaisen moraalin seuraajat sitä sitten ”hyväksi” tai ”pahaksi” tai pyrkivät eroon näistä nimikkeistä. Tosi tieto ja aito rakkaus kulkevat käsi kädessä, ja empatian puute on osoitus puutteellisesta tiedosta koskien hengen lainalaisuuksia.

V
Kukaan muu kuin ihminen itse ei voi nostaa ihmistä. Mikään ulkoinen vapahtaja, oli kyse sitten uskonnollisesta tai maallisesta asiasta, ei tosiasiassa voi ketään kehittää, voimistaa tai lunastaa. Jokaisen positiivisen muutoksen on oltava lähtöisin ihmisestä itsestään, tapahduttava hänessä itsessään, kokonaan läpäistävä
hänet itsensä.

VI
Elämä ja kuolema ovat luonnossa yhtä merkityksekkäitä ja tärkeitä tapahtumia, osia suuresta muutoksen prosessista, jossa kulkeva tietoisuus on ikuinen. Koska nykyaika pelossaan korottaa liiaksi fyysistä elämää ja pelkää kuolemaa, tasapaino saavutetaan ymmärtämällä kuoleman ja pimeyden kauneus.

VII
On olemassa kolmiolla kuvattava henkinen avain, jota eri uskontojen pyhät kolminaisuudet tiedostamattaan pyrkivät edustamaan, mutta pettävät alkuperäiset ihanteensa muotouskonnollisuuteen sortuessaan. Tämän avaimen avulla, ei palvomalla vaan sen käyttöön aktiivisesti paneutumalla, ihminen kykenee tulemaan ihmistä suuremmaksi ja kehittymään voimassa ja ymmärryksessä. Tämän kolminaisen avaimen kolme aspektia ovat: Ymmärrys, Rakkaus ja Tahto oikein toimimiseen. Kun näitä kolmea asiaa muistetaan jokaisessa tilanteessa käyttää ja pyrkiä ymmärtämään, ihminen täyttää olemuksellisen tehtävänsä ja kehittyy nopeasti riippumatta siitä, millaiset ovat hänen henkilökohtaiset luonteenpiirteensä ja synnynnäinen temperamenttinsa.

mitä helkkaria. Olen lähiaikoina kiinnittänyt huomioo siihen että minulla on lievähköä trypofobiaa. Ei kaikki reijät sitä aiheuta, varsinkaan sellaiset jotka ovat jotenkin symmertisessä järjestyksessä. Viimeisin havainto minulla tuosta fobiastani on kun katselin Jake Slazengerin Nautilus levyn kantta, jossa on sellainen hieman mikroskooppikuvaa muistuttava kuva kostakin kasvin osasta jossa on erikokoisia mutta kumminkin aika pieniä reikiä. Se ei ole lootuksen siemenkota kumminkaan. Se on kuullemma sellainen joka aiheuttaa inhoreaktioita trypofobikoilla. Itse kun katselin netistä sen kuvia niin ei se kyllä minulle mitään aiheuttanut. Hassua sinäänsä, ja tämä on ilmiselvästi aika tuore ilmiö minulla, sillä en ole ainakaan ennen koskaan aikaisemmin huomannut moista, paitsi tässä ihan lähiaikoina

miksi en voi käpertyä syliin itkemään?