Ja taas, taas on se aika. Sisuksissa kuohuu, veri kohisee suonissa.
Miksi sun täytyi taas tehdä noin, etkö jo ymmärrä ettei se saa hymyä huulille?
Etkö jo ymmärrä, että se saa vain kyyneleet vierimään, suuttumuksen nostamaan päätään?
Riitaan kuulemma tarvitaan kaksi, mutta miksi toisen tarvitsee tahallaan koittaa
ärsyttää toista?
Voisitko jo vihdoin kuunnella mitä sanon, ainakin toivoisin.
En minä huvikseni sano asioita uudelleen, kerro mikä minua kalvaa.
Jollet sitä usko, niin ei meidän taikamattomme enää kauas kanna, loppuu lento kesken.
Puhu, kerro mitä itse tunnet, älä pidä sisälläsi.
Anna mun tuntea sut, anna mun taas tietää että olet siinä, ihan lähellä.
Suhteeseen tarvitaan kaksi.
Onko meitä siinä?
Vai onko siinä vain toinen?