ei vittu mitä mä oon oikeen menny tekemään.
mä oon vetäny tän aineen jo enkä mä pääse perääntymään
hei soita ambulanssi hei tai tuu ite jeesaa
mua pelottaa mitä mä oon menny itelleni tekemään
Päivä alkaa vääntäytymällä ylös sängystä. Seuraavaks isä kysyy mitä kuuluu. Hyvää, siihen kuuluu vastata. Mitä jos mulle ei kuuluiskaan seuraavana aamuna enää hyvää. Kyllä isä tietää etten mä ihan kunnossa ole. Kyllä isä yrittää auttaa. Kiitos isä että jaksat mua, vaikken aina jaksa yrittää ite jaksaa.
Ja näin kun ajattelee asiaa tarkemmin
kaikki voisi olla hiukan paremmin.
Miks musta alkaa tuntuu aina siltä että joku yrittää kuristaa kun nään ne yhdessä? Onneks oon aika hyvä valehtelija. Uskottelen itelleni etten välitä. Tukehdun valheisiin. Vasta koulun loputtua kotiin kävellessä kyyneleet valuu poskille ja huudan äänettä. Välittääkö se oikeesti kun se kysyy, että haittaako mua se että ne on yhdessä? Yrittääkö se vaan vääntää veistä haavassa?
Älä jooko satuta enempää.