IRC-Galleria

dark_angel^

dark_angel^

sai maailman sulosimman hurmurin 9.12.2009 ja kauneimman prinsessan 31.01.14 saa seurata minua instassa 8henna6 ja facessa äidin_arki

Terveen parisuhteen merkitMaanantai 30.03.2009 19:49

1. Oman tilan kunnioittaminen

Terveissä suhteissa elävien parien ei tarvitse raportoida ja hyväksyttää kaikkia tekemisiään toisella. Tilan antaminen toiselle on tärkeää ja onnistuu, jos pariskunnan osapuolet ovat tyytyväisiä myös itsekseen. Tämä ei tarkoita, etteikö yhdessä tekeminen ja harrastaminen olisi myös tärkeää, mutta kylki kyljessä kaikkea ei tarvitse toteuttaa. Terveissä suhteissa toiselle annetaan tilaa myös kasvaa ja muuttua.

2. Positiivinen palaute

Jotakin on pahasti pielessä, jos toinen alkaa nöyryyttää toista esimerkiksi ystävien edessä. Riitely julkisesti ei johda rakentaviin tuloksiin. Hyvin toimivissa suhteissa ongelmista keskustellaan kahden kesken ja toista tuetaan kaikin tavoin.

3. Hiljaiset hetket

Onnellisten parien ei tarvitse keskustella jatkuvasti. Lukemista, kirjoittamista tai muuta hiljaista puuhastelua voi harrastaa myös yhdessä - olon voi tehdä levolliseksi ja tyytyväiseksi pelkästään toisen läsnäolo.

4. Kotitöiden jakaminen

Asiantuntijoiden mukaan tämä on yksi tärkeimpiä seikkoja toimivan parisuhteen ylläpidossa. Jos suurin osa kotitöistä ja lapsenhoidosta kasautuu yksinomaan toisen osapuolen harteille, se rasittaa suhdetta merkittävästi.

5. Huumorintaju

Vanhan viisauden mukaan nainen ei voi rakastua mieheen, joka ei saa häntä nauramaan.

Jos pari nauraa yhdessä, suhde kestää todennäköisesti pidempään. Samanlainen huumorintaju kertoo usein myös samankaltaisesta elämänasenteesta ja arvojen jakamisesta. Samaa mieltä kukaan ei voi aina olla toisen kanssa, mutta nauramalla yhdessä parit pystyvät laukaisemaan jännitteitä.

6. Sosiaalisuus

Eristäytyminen on aina hälyttävä merkki. Mustasukkaiset osapuolet saattaavat yrittää eristää kumppaninsa ystävistä tai jopa perheestä. Terveessä suhteessa elävät eivät koe muita ihmisiä uhkana suhteelleen ja viettävät mielellään aikaa muiden seurassa.

7. Hyvä seksielämä

Hyvän seksielämän käsitettä voi tuskin tarkasti määritellä, mutta oleellista parisuhteessa on se, että molemmat osapuolet ovat siihen tyytyväisiä. Mahdollisista seksiin liittyvistä ongelmista on erittäin tärkeä keskustella.

8. Tasapuolinen vastuu raha-asioissa

Samassa taloudessa elävien parien on tärkeää tuntea vastuunsa yhteisestä tilanteesta. Parit eivät välttämättä maksa samoja summia esimerkiksi asumisesta tai ruoasta, mutta vakavia ongelmia syntyy, jos toinen osapuoli ei ota esimerkiksi heikkoa rahallista tilannetta tosissaan, vaan käyttää yhteisiä rahoja vaikkapa vain omiin tarpeisiinsa.

9. Kunnioitus

Selvää lienee se, että jos itse ei osoita kunnioitusta muita kohtaan, sitä tuskin saa itsekään. Tilan antaminen sekä toisen pelkojen, toiveiden ja unelmien kunnioittaminen on merkki terveestä suhteesta.

10. Hauskanpito

Hauskanpitoon ei aina tarvitse kuluttaa suuria summia rahaa. Yksinkertaisissa asioissa kuten yhteisissä kävelylenkeissä, kahvihetkissä, kirjan lukemisesta ääneen toiselle tai yhdessä lasten kanssa leikkimisessä ovat juuri niitä asioista, joista toimivissa ja onnellisuutta tuottavissa parisuhteissa on kyse.

11. Toisen kuunteleminen

Kuuntelemisen taito on tärkeää missä tahansa ihmissuhteessa. Parisuhteissa on tärkeää kuunnella aidosti toista ja muistaa mitä toinen on sanonut.

12. Vanhemmuuden jakaminen

Terveissä suhteissa lapsia ei käytetä vallan tai manipuloinnin välineinä. Kun vanhemmat toimivat samassa linjassa ja toisiaan tukien lasten kasvatuksessa, kasvatusperiaatteet selkenevät myös jälkikasvulle. Jatkuva lasten edessä riitely on haitallista, mutta hellyyden osoitukset lasten edessä tuovat lapsille turvallisuudentunteen.

13. Kyky ratkaista ongelmia

Tuskin on pareja jotka eivät koskaan riitele, ellei toinen osapuoli ole jo liiaksi alistunut ilmaistaakseen mielipiteitään. Terveyssä suhteissa oleellista on, että parit haluavat selvittää riitansa, eivätkä halua negatiivisten tunteiden jäävän muhimaan pitkiksi ajoiksi.


http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200903179256156_lz.shtml

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.03.2009 22:49


Rehellisesti, kuinka montaa miestä olet suudellut?
– jaahas....empäs ole laskenu..tarpeeks montaa...

Rehellisesti, minkä väriset alusvaatteet sinulla on ylläsi?
– violetti ja valkonen

Rehellisesti, mikä on mielessäsi?
– koulu ja nukkuminen

Rehellisesti, mitä teet juuri nyt?
– tätä testii

Rehellisesti, oletko omasta mielestäsi viehättävä?
– en

Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään?
– eeeen.....

Rehellisesti, katsotko joskus Disney channellia?
– jep

Rehellisesti, oletko kateellinen jollekin?
– ei ainankaa tuu ny mielee

Rehellisesti, puretko kynsiäsi?
- khylläh

Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt?
- khyllä

Rehellisesti, onko sinulla salaisuutta mitä kukaan muu ei tiedä?
– eipä taida....

Rehellisesti, milloin viimeksi olet käynyt pikaruoka-ravintolassa?
– én muista...oliskohan ollu ku anssinkaa käytii viimeeks selamissa...

Rehellisesti, missä sinun pitäisi olla juuri nyt?
– omassa kotona nukkumassa...

Rehellisesti, oletko ihastunut?
– ehkä <kieli>

Rehellisesti, miten teillä menee jos olet ihastunut?
– hyvin

Rehellisesti, mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
– anssille et meen tekee koulujuttuja,mut sitte tulinki tänne <puna>

Rehellisesti, jos suutelet jotakuta miestä, kerrotko siitä heti parhaille ystävillesi?
– no en

Rehellisesti, mitä teet kun olet todella vihanen?
– suutun huudan raivoon ja kiroon..

Rehellisesti, mikä on pahinta mitä olet tehnyt kun olet ollut todella vihainen?
– hajottanu tavaroita ja sillee...

Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen?
– kai mä oon

Rehellisesti, oletko sinkku, ihastunut, kiinnostunut tai suhteessa?
– suhteessa

Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä?
– voisin olla onnellisempikii jos en ressais ja saisin nukkua...

Rehellisesti, onko sydämesi joskus särkynyt?
- on

Rehellisesti, voisitko antaa pettämisen anteeksi?
– en varmaan

Rehellisesti, haluatko lapsia?
– haluaisin

Rehellisesti, kuinka monta?
– pari kolme riittäs kiitosvaa

Rehellisesti, voisitko edes harkita adoptiota?
– jos ei muuta mahollisuutta

Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää?
– ehkäpä

Rehellisesti, tykkäätkö leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa?
- emmä oikee tiiä

Rehellisesti, oletko deittailut yli kolmee miestä yhtä aikaa?
– en...

Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
– en

Rehellisesti, oletko romanttinen?
– nooh ehkä..

Rehellisesti, luuletko voivasi muuttaa ihmistä?
– en tiijä

Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan takia?
– en

Rehellisesti, onko seksisuhde hyvä vai huono asia?
– no riippuu.ei kai se oo hyvä..tai huonokaan...

Rehellisesti, oletko koskaan toivonut saavasi jonkun miehen itsellesi mutta pilasit itse kaiken?
– kylläh

Rehellisesti, oletko koskaan särkenyt jonkun sydämen?
– envissiii

Rehellisesti, mitä tekisit jos näkisit ihmisen jota rakastat sängyssä toisen naisen kanssa?
– en tiijä..huutaisin raivoisin heittäisin tavaroita pieksisin ja kaikkeee...

Rehellisesti, oletko koskaan kilpaillut jostakin miehestä jonkun kanssa?
– en

Rehellisesti, miten kuvailisit exääsi?
– ketä

Rehellisesti, onko sinulla ollut seksisuhde jonkun kanssa?
– on

Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt?
– en tiä

Rehellisesti, oletko harrastanut seksiä julkisella paikalla?
– hmm...mikä luokitellaa julkiseks paikaks???

Rehellisesti, oletko koskaan varastanut?
- oon













nyt on synttärit juhlittu...Sunnuntai 29.03.2009 22:14

tarkotus oli olla selevinpäin mutta lopputulos on se että polvi ja kyynerpää on vähän hellinä kun römysin vähän porukoitten rappukäytävässä <virne> normi settii siis.... väsyttää ihan hitosti ja nyt pitäs tehä ne työharjottelu tehtävät....arvatkaavaa kiinnostaako yhtää?? ei jaksais..<kieli>

sitku pääsis ensperjantaina taas lappeenrantaa ni ois aika mukavaa....

huomenna lappeenrantaan Torstai 26.03.2009 17:40

<sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän><sydän>

tänää vasta tiistai.....Tiistai 24.03.2009 19:02

sain tehtyy keittiötoimintojen näyttösuunnitelman..... melekee...viel kirjallinen osuus näytöstä ja ens keskiviikkona sitten loppu näyttö ja arviointi catering-alan asiakaspalvelusta ja keittiötoiminnoista....

jalkoja särkeee....Maanantai 23.03.2009 21:00

-->vessa
-->tupakka ja puhelin
-->soitto pölelle
-->salkkarit
-->ruma betty
-->nukkumatti...
(melkee tulloo varmaa)

TOSIYSTÄVÄSunnuntai 22.03.2009 21:48



¤ EI esitä ymmärtävänsä paskan vertaa siitä, mitä sanot, jos sattuu olemaan aivan pihalla.
¤ EI väitä ymmärtävänsä, miten pahalta sinusta tuntuu, vaan yrittää kaikin keinoin saada olosi paremmaksi.
¤ EI anna sinulle viimeistä pitsapalaa, vaan puolittaa sen ja ottaa itse suuremman puoliskon tai syö itse koko palan
¤ EI tarjoa limsapullostaan, vaan pitää itsestäänselvyytenä sitä, että se on teidän yhteinen.
¤ EI tuo sinulle upeita lahjoja lomamatkoiltaan, vaan ottaa sinut mukaan.
¤ EI käske sinun palauttaa lainaamiasi tavaroita, vaan tulee kaivamaan ne itse kaappisi perältä, kun kaipailee niitä.
¤ EI ota nokkiinsa, vaikka haukut häntä kaksiperseiseksi kameliksi, vaan vastaa kovaan ääneen ja kaikkien kuullen sinun olevan kolmikorvainen vyötiäinen.
¤ EI lainaa sinulle lakkapulloaan, vaan alkaa vääntämään sinulle uutta tyyliä itse.
¤ EI kerro sinulle, jos joku puhuu sinusta pahaa selän takana, vaan menee antamaan paskanjauhajille köniin heti asiasta kuultuaan.
¤ EI maksa takuitasi vankilasta vaan istuu vierelläsi hokien "Miten vitussa me tänne jouduttiin?''

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.03.2009 21:40

Mitä sinulta viimeksi kysyttiin?
- kirjotitko sinne tei sivuille....

Milloin viimeksi pelkäsit?
- joka päivä....

Mitä omatuntosi kertoo sinulle juuri nyt?
- omatunto..hmm..jaaa'a.....

Milloin viimeksi tekohymyilit?
- äske

Milloin viimeksi jokin asia kosketti sinut kyyneliin?
- tänään....

Tykkäätkö piimästä?
- <nam>

Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
- junalla joskus

Pidätkö tatuoinneista?
- tahtoisin omankin enkelin...

Pidätkö tytöillä enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
- no ihan sama

Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
- en

Nauratko vitseille?
- jos ne on hyviä

Monelta heräsit tänä aamuna?
-ekan kerran katoin kello 05.45

Osaatko keittää kahvia?
- totta kai

Oletko koskaan tippunut portaat takaperin?
- kyl

Milloin viimeksi nauroit?
- tänää???eile???

Kuinka monta lasta haluat?
- no pari kolme olis ihan kiva....

Tiedätkö onko sinulla ihailijoita?
- tiedän

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- punaset juurikasvulliset

Nautitko viime juhlistasi?
- ööö..juuh....

Oletko syönyt popcornia viimeisen 48 tunnin aikana?
- en

Onko poliisi koskaan jahdannut sinua?
- ei ole

Onko sinulla outoja nukkumistapoja?
- en tiiä on kai :) jos ajattelee viime kemmakkareissu...en tiiä..pitää kysyä joltain joka seuraa kun nukun....

Tiedätkö miten pokeria pelataan?
- riippuu

Milloin viimeksi sinulla oli todella hauskaa?
- ööö....???

Kuinka usein muistat unesi?
- aika usein

Mikä yksi asia on mielessäsi juuri nyt?
- lappeenrannan ihmiset

Käytätkö aina turvavyötä?
- en

Tiedätkö miten pelataan biljardia?
- joo

Nukuitko viime yön huonosti?
- en

Kuinka usein näet unta ihastuksestasi?
- joskus :)

Mikä on perusnumerosi matikankokeessa?
- hylätty

Etkö lue kokeisiin?
- joo joskus

Huomaat nukkuneesi pommiin, ja et millään kerkeä ajoissa. Mitä ajattelet?
- jatkan unia

Teetkö työtä koulun eteen vaikka ei mitenkään huvittaisi?
- kai mie nykysin teen

Onko sinulla lämpimät välit mummuusi?
- joo

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- tällä hetkellä en pahemmin

Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- iha hennavaa

Onko sinulla monta lempiartistia?
- joo

Tuleeko joistakin biiseistä muistot mieleen?
- joo

Onko teillä keittiön kaapissa popcornia?
- ei kai

Lempisukkasi ja miksi?
-?????????

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- sieltä ja syvältä...

"Elämä on" vai onko se?
- ei ole

Syntymäpäivä:
10.02.1986.(23.11v)


Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:lla
- Aika monesti.

Kuka on ensimmäinen T:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on
- Tanja

Oletko suudellut useampaa kuin yhtä kaverilistallasi olevia
- joo

Oletko turhautunut johonkin ihmiseen
- olen tällähetkellä itseeni

Stressaatko
- todellakin

Mitä mietit
- liikaa asioita

Juotko kahvia
- khyl..noin kupin kaks päivässä...yleensä

Viime matikan kokeen numerosi
- t1

Oletko mustasukkainen
- olen vaikka en sitä aina näytäkkään :)

Kuinka pitkä olet
- liian vähän pitkä

Horoskooppisi
- vesimies

Onko puhelimessasi turhia numeroita
- On joo.

Osaatko kokata
- Juu.

Viimeisin ostamasi asia
- margariini.

Mitä aiot tehdä seuraavaksi
- kumpa tietäsinkin....

Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa
- harvemmin

Minkä vaatteen poistat ensimmäisenä riisuutuessasi
- Päällimmäisen.

Minne muualle kuin korviin ottaisit lävistyksen, jos sinun olisi pakko ottaa
- kielee tai alahuulee.

Mitä lävistyksiä sinulla on
- korvissa on reijät mut ei koruja

Haluaisitko riipaista kovat kännit
- tällä hetkellä kyllä

Omistatko mp3-soittimen
- Joo.

Mitä teit tasan vuorokausi sitten
- Taisin olla koneella

Kuinka tutustuit henkilöön, joka on kännykkäsi numeroluettelossa seitsemäntenä
- asiakaspalvelu..hmm no varmaa ku otin dna liittymän...mut en oo kyl tutustunu sen tarkemmin....

Onko sinulla paljon rutiineja
- Jonki verran.

Miksi asut siellä missä asut
- oma koti on lappeenrannassa asun siellä siksi koska tykkään asua siellä ja välaikaisesti asun lahdessa koska olen koulussa täällä..eli ota siitä ny selevää...

Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä
- Ei oo niin montaa viestiä.

Osaatko sanoa kalenteriin katsomatta monesko päivä tänään on
- 22.

Koska viimeksi teit itse ruokaa
- ööö...perjantaina

Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on
- riippuu ihmisestä ei kaikki ihmiset miusta kaikkia asioita tiiä

Aistitko, jos sinua tuijotetaan
- Joskus.

Kumpi on kiireisempää aikaa; arki vai viikonloppu
- yleensä viikonloppu etenki jos oon lappeenrannassa

Olitko iloinen herätessäsi aamulla
- Väsytti, mutta olin mä muuten.

Oletko tavannut isovanhempiesi vanhempia, kenet?
- en ainankaan muista....

Kuinka monta serkkua sinulla on
- jos osasin oikee laskee niin äkkiä laskettuna 15

Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi
- rakas..nyt ollaa kämpillä...

Kenen sängyssä nukuit viime yön
- tupun sohvalla....

Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään
- neljää??

Mitä teit kello 9 tänä aamuna
- koitin nukkua

Onko sinulla sukat tällähetkellä jalassa, millaiset
- Juu, sellaset violetit jarrusukat :)

Selitä neljällä sanalla miksi viimeksi oksensit
- oksennustauti oli miulla sillon

Onko mielestäsi mahdollista että kuolet huomenna
- en usko

Jättikö tuo edellinen kysymys ajateltavaa
- Ei kovin.

Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneet -kansiossa
- 10

Kerro joku ulkonäköön liittyvä viehättävä piirre
- ???

Oliko eilen mukava päivä, mitä teit
- oli mukavempi kun tänää leivoin ja leikin iitankaa ja tein kaikkeee

Entä sitä edellinen, mitä teit
- olin töissä ja oli joku vinksahtanu päässä ku siivosin sekä töissä että tupulla