1. Oman tilan kunnioittaminen
Terveissä suhteissa elävien parien ei tarvitse raportoida ja hyväksyttää kaikkia tekemisiään toisella. Tilan antaminen toiselle on tärkeää ja onnistuu, jos pariskunnan osapuolet ovat tyytyväisiä myös itsekseen. Tämä ei tarkoita, etteikö yhdessä tekeminen ja harrastaminen olisi myös tärkeää, mutta kylki kyljessä kaikkea ei tarvitse toteuttaa. Terveissä suhteissa toiselle annetaan tilaa myös kasvaa ja muuttua.
2. Positiivinen palaute
Jotakin on pahasti pielessä, jos toinen alkaa nöyryyttää toista esimerkiksi ystävien edessä. Riitely julkisesti ei johda rakentaviin tuloksiin. Hyvin toimivissa suhteissa ongelmista keskustellaan kahden kesken ja toista tuetaan kaikin tavoin.
3. Hiljaiset hetket
Onnellisten parien ei tarvitse keskustella jatkuvasti. Lukemista, kirjoittamista tai muuta hiljaista puuhastelua voi harrastaa myös yhdessä - olon voi tehdä levolliseksi ja tyytyväiseksi pelkästään toisen läsnäolo.
4. Kotitöiden jakaminen
Asiantuntijoiden mukaan tämä on yksi tärkeimpiä seikkoja toimivan parisuhteen ylläpidossa. Jos suurin osa kotitöistä ja lapsenhoidosta kasautuu yksinomaan toisen osapuolen harteille, se rasittaa suhdetta merkittävästi.
5. Huumorintaju
Vanhan viisauden mukaan nainen ei voi rakastua mieheen, joka ei saa häntä nauramaan.
Jos pari nauraa yhdessä, suhde kestää todennäköisesti pidempään. Samanlainen huumorintaju kertoo usein myös samankaltaisesta elämänasenteesta ja arvojen jakamisesta. Samaa mieltä kukaan ei voi aina olla toisen kanssa, mutta nauramalla yhdessä parit pystyvät laukaisemaan jännitteitä.
6. Sosiaalisuus
Eristäytyminen on aina hälyttävä merkki. Mustasukkaiset osapuolet saattaavat yrittää eristää kumppaninsa ystävistä tai jopa perheestä. Terveessä suhteessa elävät eivät koe muita ihmisiä uhkana suhteelleen ja viettävät mielellään aikaa muiden seurassa.
7. Hyvä seksielämä
Hyvän seksielämän käsitettä voi tuskin tarkasti määritellä, mutta oleellista parisuhteessa on se, että molemmat osapuolet ovat siihen tyytyväisiä. Mahdollisista seksiin liittyvistä ongelmista on erittäin tärkeä keskustella.
8. Tasapuolinen vastuu raha-asioissa
Samassa taloudessa elävien parien on tärkeää tuntea vastuunsa yhteisestä tilanteesta. Parit eivät välttämättä maksa samoja summia esimerkiksi asumisesta tai ruoasta, mutta vakavia ongelmia syntyy, jos toinen osapuoli ei ota esimerkiksi heikkoa rahallista tilannetta tosissaan, vaan käyttää yhteisiä rahoja vaikkapa vain omiin tarpeisiinsa.
9. Kunnioitus
Selvää lienee se, että jos itse ei osoita kunnioitusta muita kohtaan, sitä tuskin saa itsekään. Tilan antaminen sekä toisen pelkojen, toiveiden ja unelmien kunnioittaminen on merkki terveestä suhteesta.
10. Hauskanpito
Hauskanpitoon ei aina tarvitse kuluttaa suuria summia rahaa. Yksinkertaisissa asioissa kuten yhteisissä kävelylenkeissä, kahvihetkissä, kirjan lukemisesta ääneen toiselle tai yhdessä lasten kanssa leikkimisessä ovat juuri niitä asioista, joista toimivissa ja onnellisuutta tuottavissa parisuhteissa on kyse.
11. Toisen kuunteleminen
Kuuntelemisen taito on tärkeää missä tahansa ihmissuhteessa. Parisuhteissa on tärkeää kuunnella aidosti toista ja muistaa mitä toinen on sanonut.
12. Vanhemmuuden jakaminen
Terveissä suhteissa lapsia ei käytetä vallan tai manipuloinnin välineinä. Kun vanhemmat toimivat samassa linjassa ja toisiaan tukien lasten kasvatuksessa, kasvatusperiaatteet selkenevät myös jälkikasvulle. Jatkuva lasten edessä riitely on haitallista, mutta hellyyden osoitukset lasten edessä tuovat lapsille turvallisuudentunteen.
13. Kyky ratkaista ongelmia
Tuskin on pareja jotka eivät koskaan riitele, ellei toinen osapuoli ole jo liiaksi alistunut ilmaistaakseen mielipiteitään. Terveyssä suhteissa oleellista on, että parit haluavat selvittää riitansa, eivätkä halua negatiivisten tunteiden jäävän muhimaan pitkiksi ajoiksi.
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/200903179256156_lz.shtml