IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 03.07.2008 02:48

siinähän oli, nyt minun on aika esitellä toinen kavereistani ( niitähän minulla riittää ) hoh hoh. tällä on voimaa, kokoa ja vaikka mitä, mistä sinä voit vain kuvitella. kyllä, aivan niin.


tuossa kuvassa näet hänen aggressiivisuuden. hän hyökkäsi sormeeni ja arvaa eihän siinä mitää enään pystynyt tekemään muutakuin suoraan TAYSSIIN. sormi irtosi

SILLÄ ON PIKKU PILITorstai 03.07.2008 02:44

oLEMME nyt päättäneet lähteä ikuisiksi ajoiksi pois. Emme kuitenkaan kerro paikkaa minne menemme sinulle, Tiina. Jos kuitenkin olet tarkkaavainen saatat jo nähdä meidät plus häämatkarakkotulehduksesta perjantaina sekä lauantaina valkoisessa golffissa, missä myös sinä todennäköisesti olet ! toivon ettet sanoisi mitää väärää kaverini eivät tykkäisi.

tässä näet ensimmäisen kaverini, hän näyttää leppoisalta, mutta ei sitä ole jos suuttuu. joten muista teititellä plus prinsessa/ kuningatar nimekkäällä' kutsua minua.

juuri näinTorstai 19.06.2008 17:30

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan
heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat
oksennuksessa.
Ei sammu koskaan.



JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon,
polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään
ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.




AHAHAHAHAHAH MUAHAHAHAHHA

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä
ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa
takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää
heikkouttaan


VESIMIES
vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän kokoyön kestävän humalan.

hahahahhaLauantai 14.06.2008 17:06

löysin mun tekemän runon iskälle joskus isänpäivänä vuonna nakki


Runo/ pikkulintu,lennä tuomaan. isälle onnea jostain lennä linlumme pieni pörräine punatulkku pienet. pikku piipiset piiperot paaperot pienet. karvaiset. pesässä leikkivät kun äiti palaa isä on arvokas isälintu iskälle onnea.

oon ollu hyvä keksiin runoja ja käyttään pisteitä ahahahhahaha



ps. lupaan sinulle sen, että tänään ollaan hönppä kännissä

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 01:09

ihana tui tui tui

ahah

vähän söpö

omistan tän tiinalle <3Perjantai 13.06.2008 01:08

Mitä saanut mä oon
kun on riidelty rattoisasti taas aamuun asti
Ja kun tunnelma on
kun ois kaatunut katkerasti arvokas lasti

Niin mitä tehdä mä voin
kun taas on revitty auki haavat ja vuotaa ne saavat
Ja mitä tehdä sä voit
kun ei oo kunnolla keskusteltu vaan kiemurreltu

Elämä on pitkä puutelista
Se silloin tällöin täyttyy suudelmista
Elämä on elämää varten annettu
ja se on ihanasti sanottu

Tuskin itsekään uskon
jos vain valheita sulle lauon ja päätäni auon
Sä keneen luottanut oot
kun oon kateissa ollut kerran viikon verran

Elämä on pitkä puutelista..

ihanasti sanottu

Mitä saanut mä oon
kun on riidelty rattoisasti taas aamuun asti
Ja kun tunnelma on
kun ois kaatunut katkerasti arvokas lasti

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 13:56

ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 13:54

olen ollut viikon tiettömällä tiellä

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 13:15

SYNTYMÄPÄIVÄ TÄNÄÄN

Kaikki minkä olet oppinut tähän mennessä tekee tästä vuodesta ikimuistoisen. Alat saada kiinni vallankahvasta kolmen viikon kuluessa ja neljännellä viikolla saat vastuullesi tärkeän tehtävän. Uusi työ- tai asuinpaikka odottaa sinua syksyllä. Romantiikka kukoistaa matkustaessasi marraskuussa. Skorpionit on ihastunut sinuun.




viimeinki mun vallankaappaus onnistuu, muahahha

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.06.2008 00:15

Ellu oli vaarikassa
töissä siinä kahvilassa
jonka takahuoneessa jonkin aikaa joskus asuttiin

Itse kun en saanut töitä
yhdessä me öitä valvottiin
Mä en tiedä mitä teen
on kai pakko laittaa lapset laitokseen

Eikö elämässä riitä mikään
Eikö hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre
Mekin yritimme uskotella
että hankkisimme sähköhellan jääkaapin viereen

Kun Ellu aina töissä itki
se sai sitten ne loparitkin
ja pankkiautomaatin eteisessä me öisin paleltiin
Se taisi olla taas raskaanakin
mä jostain sille takin varastin
Mä en tiedä mitä teen
olosuhteet minut saivat vangikseen

Eikö elämässä riitä mikään
Eikö hellittäisi hetkeksikään jatkuva paine
Kuinka usein täällä turpiin saakaan
Kuinka nopeasti kaikkoaakaan rahat ja maine

Kun Ellu jäi sen taksin alle
joka kääntyessään vasemmalle
ei suuntamerkkiä näyttänykään, vaikka väitti niin
Ne oli vaatimattomat hautajaiset
itse samanlaiset tahtoisin
Mä en tiedä mitä teen
olen nyt jo turtunut tuskan tunteeseen

Eikö elämässä riitä mikään
ei hellittäisi hetkeksikään mieletön kierre
Mekin yritimme uskotella
että hankkisimme sähköhellan jääkaapin viereen

Eikö elämässä riitä mikään
eikö hellittäisi hetkeksikään jatkuva paine

Kuinka usein täällä turpiin saakaan
Kuinka nopeasti kaikkoaakaan
rahat ja maine



oon kuunnellu tätä koko päivän, auttakaa auttakaaa