Hetkinen. Ile. Loistavaa Mua alkaa taas hyrisyttää, kun tartun puhelimeeni. Mua ei kiinnosta jos joku miettii musta, että vittu mikä luuseriina ja hullu, ei kiinnosta laisinkaan, koska hei, mä keksin ratkaisun ongelmaani, josta ei ole vielä kerinnyt kehittyä vielä sen suurempaa (ja paskat, se on ihan liian suuori ongelma, on ollut heti alusta alkaen). Hetken aikaa mä emmin, meneekö tämä nyt yli vai onko se soveliaisuuden rajoissa, mutta kohautan sitten itsekseni olkiani, päätän että vitut tästä ja jos mä olisin vitun juntti pikkuteini, mä toteaisin tähän kohtaan, että YOLO. Hashtagilla, jotta vaikuttaisin vielä vähän nolommalta. Ei sillä, että mä en muutenkin olisi nolo, mutta mä en ole riittävän nolo sanoakseni YOLO. Luuliko joku tosiaan, että me eletään kahdesti? Voi luoja.