"Hei Frank, Gerard tässä."
"No hei Gerard. Mitä sä nyt haluut?" Ruotsinlippu selkeästi kirvelee edelleen, ohops.
"Kuule, mun pitäisi keskustella maalifirman perillisen kanssa."
"Mä en peri firmaa, sori, että jos harkitsit iskemistä niin älä."
"En mä sellaista", mä sanon ja syystä x, tai kenties y, mä punastun. "Ei, mun pitäisi puhua ihan eri jutusta. Oisko sulla aikaa vaikka tänään?"
"Voi, sulle koska vain", se vittuilee. "Älä kuvittelekaan. Mutta just tänään on, sattumalta, sulla on melkoisen satumainen tuuri. Vaikka heti. Sä haluat jotain ja mä oletan, että sulla on tarjota vastalahja."
"Me ei olla missään muinaisessa Ruotsissa, täällä ei harrasteta vaihdantakauppaa", mä sanon ennen kuin ehdin hillitä kieltäni. "Ei, unohda. Puolen tunnin päästä, koulun D-ovilla?"
"Tunnin päästä. Mä tulen yksin, sä tulet yksin. Ei sekundantteja, vain paljaat nyrkit."
"Onko kaikki näytelmäkerholaiset tuollaisia", mä ihmettelen ääneen. "Muista samettitakki, Hamlet."
"Picasso, pensseli silmään ei oo paljaiden nyrkkien käyttöä, muista se."
"Tunnin päästä."
"Tunnin päästä, Monet."