IRC-Galleria

Tekijän tiesin uhereista en varma.

Teko ei missään nimessä ollut oikein, mutta jostainhan tämän teon seurauksineen on täytynyt johtua. Muistakaa siis hyvät ihmiset selvittää asiat puhumalla ja rakastaa siihen saakka kun se on mahdollista. Aavistan, että nämä 8 henkilöä oli tarkoituksen mukaisesti ne tietyt kahdeksan.

Seurattessani mediaa aivan turhaa lähdetään taas syyttämään musiikkia nettiä tai pelejä

ihmiseen pahuus ja viha syntyvät asioista joita hänessä tai hänen ympärillään tapahtuu viha ei silloin ole vaaraksi jos se ei ehdi kyteä kuten tässä tapauksessa ehti. Media ei siis ole vihan lisäyskeino tai opetaja.

Jos tästä jotain edes puoliksi viisaista jäi käteen on tekijän merkinnän katkelma "jokainen on oman elämänsä diktaattori ja Jumala"

näin asia ei ole vaikka haluaisin en saa itse päättää milloin tai miksi minä tai läheiseni täältä poistuu voin suunnitella mitä tänään tai huomenna tapahtuu miksi sitten kuitenkaan asiat ei ehkä mene niin?

itseään voi satuttaa mutta ei toisten elämää tarvitse pysäyttää

on elämä on kuolema
on musta ja valkoinen
on kesä on talvi
on hyvä on paha
on ilo on suru
on taivas on helvetti
on Jumala on Saatana
on yksilö on ihmiset
miksi?
.... ilman kysymystä miksi en voisi olla varma olenko elävä vai kuollut

- Taru 8.11. 2007-


osanottoni läheisensä kyseisessä veriteossa menettäneille



mese prklTiistai 06.11.2007 17:24

ei toimi väittää olevansa tilapäisesti poissa käytöstä...
toimiiko muiden meset normisti?

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.10.2007 16:21

Dimmu Borgir huomenna /..../ <3 <3 <3

[Ei aihetta]Maanantai 15.10.2007 03:35




Kuten prostituoidun, vammaisen naisen vartalo on aina julkista riistaa. Missä tahansa voi kohdata kysymyksen: "Miksi sun lantio on noin vino?"

HS 12.6.2007

[Ei aihetta]Perjantai 12.10.2007 08:37

Tänään Ari & kumppanit viidettä kertaa livenä <3

Metal elite cruise /.../Perjantai 05.10.2007 12:03

takana järjestyksessään 1. Metal elite cruise ja oli aivan mahtavaa lukuunottamatta tallinkin henkilökuntaa kiitos & kummarus Pommiradio & Inferno <3 Uusia bändituttavuuksia tuli pari Deadlock & Ultramayhem

* reps* Ultra Mayhem julkaisi ko keikalla 1. levynsä keikka alkoi myöhässä & melkee jokainen bändin jäsen käveli suoraan syliin .... hyvin te vedätte /.../

Deadlockin keikalla sain ihme kosketuksen päähäni jätkältä joka tuijotteli kauempaa jo aiemmin mutta ei pään silityksenkään yhteydessä sanonut mitään olisi ihanaa olla kaunis ilman sääliä ja kuulla se ääneen

Arikin veti hyvän perussetin taas Luca sä muistit ne housut angels are calling sai taas kyynelet silmiin ja paljon rakkaita mieleen pääsin eturiviin ja kaikki sujui hyvin


*kiitoshali* Reaper .... se valvoi koko yön joku sammui kesken kaiken..

..prkleen alkoholi se juomien kunkku <3 :S hauskaa oli ja tätä lisää ensi vuonna eiks jep?

Bathory:lta *reps*Tiistai 25.09.2007 13:48




Vastaat kysymyksiin saapuneilla viesteilläsi ensimmäisellä lauseella järjestyksessä ja jos saapuneet loppuvat siirry lähetettyihin



01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
- mun tunteet sua kohtaan on niin voimakkaat

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
- selitän lyhyesti

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
-oukei

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
- kiitos, tuu meseen

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
-huomenta en tiedä vielä

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
- jos olisit kakka mun pylyssä en haluaisi koskaan kakata

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
- ystävyys on kuin perhosen lento

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
- ainakin se jätkä osaa sekoilla

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
- 29.9.

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
- otettu luottamuksestasi

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
- sopiiko et tuun huomen klo 12?

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
- niin viikko 43

13. Olette lähdössä sukulaisten luo. Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
- moi rakas Taru kääntäisitkö mulle spostin ruotsiksi

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
- kyselin jo yöl et mikä on

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
- siis sen naisenihanne?

[Ei aihetta]Tiistai 25.09.2007 13:36

ääh ei pitäny lupaus olla 1.10 asti pois täältä... no nyt sen on pakko alkaa ei oo montaa päivää enää karseen vähän itseasiassa varsinkin ruotsin kirjotuksiin ne on pe ja flunssa päällä =/
muutenkin ikävä kaikkia <3 <3


[Ei aihetta]Torstai 20.09.2007 12:41

tuli pyörähdettyä täälläkin taas enää viikko lukemista ni sit voi taas elää & dataa 247, jeij =)

[Ei aihetta]Maanantai 10.09.2007 16:22

Lauantaina tuli vuosi kuluneeksi siitä kun astelin ensimmäistä kertaa hesaan myllypuron liikuntahalille siellä yhdellä monesta kentästä oli iloinen joukko tyyppejä jotka hymyilvät ystävällisesti, esittelivät itsensä ja toivottivat tervetulleeksi HOS:iin.

ensimmäiset treenit istuin maalissa ja katselin ympärilleni,
sydän jyskytti ja päässä humisi oliko sähköpyörätuolisalibandy sittenkin se mun juttu? kyllä se on


miksi juuri H O S? =

"se on kato tää vitun hyvä meisinki" ......jatkukoon se tulevalla kaudella myös
<3 thanks for everybody <3