IRC-Galleria

Waiting for you takes so longTorstai 29.05.2008 14:54

Huomenna ensimmäiset pääsykokeet. Ei huvita kirjoittaa eikä huvita lukea enää.
Haluan vain kuunnella Morcheebaa ja alkaa elää tämän olemisen ja yrittämisen sijaan.
Odotan jopa sitä että saan istua junassa ja nähdä maisemien vaihtuvan.

Kirjoitin yöllä listan levyistä jotka ostan 9. päivän jälkeen.

KaruaMaanantai 26.05.2008 17:59

Krista lähetti vanhoja kuvia mm. abiristeilyltä, ja niitä selaillessa palasi ihan out of blue mieleen kuinka "tanssimme" Uniklubin keikalla Eetujen ja muiden rikostoverien kanssa. (Itse tanssitapahtumastakin oli valokuvia, mutta.. ei.) Vielä pidemmälle miettiessä mieleen palautui myös se, että olimme aikalailla yksin riehumassa siellä tanssilattialla ja huutamassa kovempaa kuin itse bändi. Kristakin totesi että taisimme vaikuttaa aika hc-faneilta.
En tiedä onko tämä noloutta vai nostalgiaa.

(Sitäpaitsi tämä on jo toinen kerta kun mainitsen Uniklubin tässä. Se on kaksi kertaa enemmän kuin olen koskaan maininnut esimerkiksi Toolia! Tai Mars Voltaa. It's..freakish.)

[Ei aihetta]Lauantai 24.05.2008 19:23

Äiti on aina sanonut että huoneen kunto kertoo paljon sen omistajan mielentilasta.
Tällä hetkellä näyttää siltä että huoneeni kaipaa kipeästi järjestämistä.

Obs.Lauantai 24.05.2008 16:38

Huomasin että yhdeksästä galleriakuvastani kuudessa päälläni on sama paita.
Tämä on kuitenkin puhdasta sattumaa, koska minulla on kyllä muitakin vaatteita.
Tarkensin vain!

(Ps. Itseasiassa ei minulla olekaan muita vaatteita, lähettäkää rahaa.)
Eilen Auli pääsi viimeinkin kertomaan "Mikä on Itävallan viimeaikainen listahitti?"- vitsin sille ainoalle suomalaiselle joka ei sitä vielä ollut kuullut. Joka en ollut minä, muuten. Onnea molemmille.
Muutenkin sellainen olo että kaikki alkaa pikkuhiljaa palautumaan uomiinsa, mikä on tässä tapauksessa hyvä asia. Kun saa vielä pääsykokeet pois alta niin voi olla tyytyväinen itseensä.
Tänään on luvassa, Jannikaa lainatakseni, some chillin' n' grillin'.

Ps. Now playing: Red Hot Chilly Peppers - Airoplane (oli pakko ladata tämä in case there would've been other thrilling twists.)

Tänään:Torstai 22.05.2008 01:16

"The future is a boot stamping on a human face - my boot, your face."

Camp BabylonMaanantai 19.05.2008 19:06

Eilen tuli mieleen ihan yhtäkkiä se kun toissa talvena oltiin Paprika Korpsin keikalla Lutakossa.
Se oli yksi parhaista keikoista, tanssin kuin hullu mutta niin ne muutkin. Sellaisia iltoja voisi olla enemmänkin, hyvän fiiliksen flow ja kosminen tasapaino.

High and drySunnuntai 18.05.2008 16:05

Latasin tämän Exit Music- Songs with Radio Heads- levyn ja ainakin tällaisenä aamuna (aamu on kellonajasta riippumatta niin kauan kunnes jaksan käydä suihkussa) se on ihan täydellinen, vaikkakin Radioheadin coverointi on aina lievästi kyseenalaista.
Eilen oltiin Lotan ja Aulin kanssa meillä, juotiin ja puhuttiin, katsottiin jääkiekkoa vaikka kukaan meistä ei erikoisemmin pidä siitä. Mietittiin että löytyykö maailmasta lätkänpelaajaa joka ei nuuskaisi ja että kiinnostaako jääkiekko oikeastaan ketään muuta kuin kanadalaisia ja suomalaisia. Ei taida.
Koska alkuilta oli niin mukava otti rankasti päähän se että piti ylipäätään lähteä minnekään meiltä. Ne jotka eivät ikinä asuneet Ähtärin tapaisessa paikassa eivät oikeastaan tiedä miten kovasti täältä voi haluta pois. Ja miten joku Clubi voi viedä elämänhalun.
Tulin kotiin ja nukahdin/sammuin sohvalle, aamulla huomasin nauhoittaneeni äidin Teho-osastojen päälle kolme tuntia tv-chattia. Good times.

In your face YTL !Perjantai 16.05.2008 14:37

Kiitos äidinkielen ja englannin ällistä!

Huolimatta siitä että jostain mystisestä syystä laskitte äikän essee-ainettani 15 pisteellä ja huolimatta siitä että kämmäsitte englannin kokeen big time, sain silti paremmat tulokset kun uskalsin odottaa.
Ja filosofian E! Ihan jeez.