IRC-Galleria

Uusimmassa Basso-lehdessä oli Riku Vassisen kolumni Miksi hiphop on parasta musiikkia, ja vaikka en lähtisi itse jaottelemaan mitään musiikkia parhaaksi tai vähemmän parhaaksi, kyseisellä kirjoittajalla oli kuitenkin hyviä pointteja ja erityisesti tämä:
"1. Rytminen puhelaulu mahdollistaa useamman säkeen mahduttamisen kappaleeseen. Periaatteessa räppibiisissä voi siis sanoa enemmän kuin tavallisessa pop-biisissä."

I absolutely concur!
Varsinkin jos kyseessä on esimerkiksi sellainen lyyrinen nero kuin Aesop Rock, yhteen säkeistön fragmenttiinkin mahtuu modernia runoutta ja kryptisiä, toisissa sfääreissä kulkevia sanaleikkejä enemmän kuin monen soittolista-popbändin koko tuotantoon yhteensä.

"There's smoke in my iris, but I painted a sunny day on the insides of my eyelids
so I'm ready now.
I'm ready for life in this city and my wings have grown almost enough to lift me.
I'm a dinosaur with Jones Beach in my hourglass passing the time with serial killer coloring books and bags of marbles.

Don't tell me you ain't the droid that held the match to the charcoals.
Don't tell me Lucifer and God don't carpool.
This is our school,
I'm not trying to graduate to life with a personalized barstool,
head in a jar on the desk, feet dangling in a shark pool.

Man please,
my name stands for my being
and my being stands for the woman who stood and braved the storm to raise the seedling."

(Ja vaikkei Aesop ei itsekään aina olisi 100% varma mitä lyriikoillaan haluaa sanoa, on silti virkistävää yksinkertaisesti edes kuulla niin paljon sanoja ja huomata miten rajoittunutta arkikieli helposti onkaan.)

Palelee kolmen villapaidankin sisällä, aina yskiessä tuntuu että kylkiluut murtuvat uudestaan ja uudestaan, onneksi siis ei yskitä kuin joka kerta kun hengitän sisään, palelee, tiedän olevani koko kevään ajan henkilökohtaisessa opintohelvetissä, tajusin että lähtemällä Barcelonaan keväälle suunniteltu Amsterdamin reissu pitäisi jättää väliin, enkä haluaisi tehdä sitä valintaa ja palelee koska kaikkialla on ihan naurettavan kylmä.

En muista milloin viimeksi olisin katsonut tv:tä. En vain ole varma olenko käyttänyt siltä vapautuneen aikani mitenkään järkevästi.

Heräsin tänään seitsemän maissa tekstiviestiin jossa kaverini iloisesti ilmoitti saapuneensa juuri Pariisiin. Toivotettuani hänelle yhtä ystävällisesti haista paskaa ajattelin nukkua vielä pari tuntia: seuraavan kerran aukaisin silmiä joskus puoli kahden maissa. Joululomalla oli melkein päässyt unohtumaan miten paljon erilaisia hälyääniä naapuriasunnoista tämä kämppä päästääkään läpi: oli lähes kotoisaa kuulla ensimmäisenä aamulla (aamuhkolla) yläkerran asukkaan marssivan huoneessaan samoilla päättäväisillä kantapääaskelilla kuin aina ennenkin ja seinänaapurin pesevän yhtä neuroottisen usein käsiään. Hekin todennäköisesti huomasivat paluuni rutiiniksi muodostuneen kahvia + The Smithsiä tarpeeksi lujaa- aamuyhdistelmäni myötä.

Yritin tänään totuttaa itseäni ajatukseen paluusta akateemiseen opiskelijamaailmaan velvollisuuksineen ja tehtävineen, mutta kovasta yrityksestä huolimatta en saanut itseäni millään kirjoittamaan rästiin jääneitä esseitä, jääköön deadlinen pakottamana tehdyiksi sitten.
Nyt haluaisin lähteä jonnekin 15 asteen pakkasesta huolimatta. Ehkä kokeilemaan olenko kehittynyt biljardissa lainkaan tämän loman aikana.

Säästääkö opintotukirahansa vai tuhlatako niitä lentolipun verran päästäkseen Barcelonaan helmikuussa ystävien majoittamaksi ja tarjottuun (lue: ilmaiseen) Oasiksen konserttiin?

You never know what you're going to get.

Jälleen kerran Helsinki on osoittautunut odotetulla tavalla väkevöittäväksi kokemukseksi, paluu arkeen tuntuu kovin kaukaiselta ja epämiellyttävältä ajatukselta. Onneksi vielä ei tarvitse ajatella mokomaa, kun on punaviiniä, ämpäripäätä ja kaikenlaista älyä, Atmosphereä ja Maissin häpeilemättömiä Britney Spears- innostuksia.
Yleinen hädissäänolevuus on kaukana.

Ajettuani kolmen päivän sisään noin 800 kilometriä tuossa jouluisessa loskapaskassa olen vähintäänkin tyytyväinen että tästä eteenpäin valtion rautatiet hoitavat transportaation.
Suomi on kokoisekseen aivan tarpeettoman iso maa, meidän pitäisi antaa osa Venäjälle.

Suhteeni jouluihin on vähintäänkin ristiriitainen: mitä enemmän ympärilläni on ihmisiä jotka uskovat aidosti korniin joulumieleen, laulavat ikivihreitä joululauluja ja julistavat joulun ihmiskuntaa yhdistävää sanomaa, sitä kiusaantuneemmaksi ja epämukavammaksi oloni tunnen. Toisaalta kun kaikki se turha hässäkkä on käyty läpi, kun jäljellä on enää viiniä, kirjoja, kaikista opiskelujutuista vapaat päivät ja väsymyksensekainen seesteisyys, niin tuntuu että lomansa voisi viettää huonomminkin.

Olin eilen Clubilla. Tunnelma vaihteli huvittuneisuudesta nostalgiaan ja nostalgiasta ahdistuneisuuteen ja ahdistuneisuudesta takaisin huvittuneisuuteen.
(Loppulomalla ajattelin ehtiä tehdä joulurouten Ähtäri - Keuruu - Simpele - Tampere uudeksi vuodeksi -Helsinki viikonlopuksi (kyllä kai, joo?)- Ähtäriin hakemaan kamat- takaisin Ouluun.)

Sunnuntaiaivojää, kuten eräs toinen sen äsken ilmaisi, tekee tuhojaan.
Ähtärissä on kaikki niinkuin ennenkin, paitsi minä ja kaikki. Oli outoa nukkua huoneessa jota äiti pikkuhiljaa mutta päättäväisesti muuttaa minun huoneestani joksikin hillitymmäksi ja hallitummaksi vieraaksi tilaksi, jossa viherkasvit säilyvät hengissä jopa muutamaa viikkoa pidempään ja lattialla mahtuu kävelemään. Outoa oli myös ettei huoneeni ikkunan alla ollutkaan enää oranssit katulamput ja se että jääkaapissa oli ruokaa, outoa ettei oikein ole kotonaan enää missään mutta toisaalta aidosti viihtyy tällaisessä välitilassa.

Ajattelin kirjoittaa jotain muutakin, mutta olen niin väsynyt että voisin nukkua 12 tuntia ja herätä silti samanlaisessa koomassa. Huomenna näen toivottavasti monia vanhoja ystäviä, ovatkohan he muuttuneet ja olenkohan minä.

(Ps. "The power of accurate observation is commonly called cynicism by those who have not got it."
- George Bernard Shaw )

I'm not giving in,
I am
f i n i s h e d .

Damien Rice - viime kevät, ilta Aulin luona Turussa kun parvekkeella istuessaan, viinilasi toisessa ja savuke toisessa kädessään pystyi haistamaan niiden kevään ensimmäisten lämpimien päivien tuoksun, kuivan asfaltin ja uuden ruohon ja hiekan. Maattiin vanhalla sohvalla jonka sen asunnon entiset omistajat olivat jättäneet ummehtumaan parvekkeelle, jalat parvekkeen kaidetta vasten ja nähtiin vain sininen yötaivas ja valaistu tuomiokirkon torni ja savu joka kohosi ylös yhtä laiskasti kuin keittiöstä kuuluva puheensorinakin. Here's to being young, wholesome and madly in love with your life.

Sellaisia täydellisiä hetkiä jotka dialogeineen ja musiikkeineen lisäisin minkä tahansa lyhytelokuvan käsikirjoitukseen.