IRC-Galleria

Huomaan laittaneeni ystävälleni viestin:
"Kävelin oikeasti bussipysäkiltä kotiin puristaen avainta taskussa niin, että jos joku olisi osunut mun tielle niin olisin saatana puhkaissut siltä silmän sillä."

Huomaan myös nukkuneeni rippusen verran liian vähän ja asioineeni byrokratisessa helvetissä rippusen verran liian paljon.

Haluan kevään! Mutta sen sijaan saan tällaisen naurettavan lumimyrskyn, joka on kylmä kolmella eri tavalla: pakkasta, tuulta ("tuulta" on kyllä vähättelyä, pikemminkin pieniä pyörremyrskyjä) ja vaakatasossa suoraan naamaan lentävää lunta. Peachy! Lumimyrskystä huolimatta eiliset Viherbileet oli hauskat, vaikkakin niiden jälkiseuraukset aiheuttavat nyt lieviä keskittymishäiriöitä.
Ennenkuin Annin juna tulee, minun olisi pitänyt ainakin:
-siivota
-miettiä mitä kaupasta ostaa (yllättävän vaikeaa)
-käydä kaupassa
-lähettää työhakemukset (teen sen tänään, enkä siirrä enää seuraaville päiville, prkl)
-lakata looppaamasta The Rootsin Birthday Girltä koska siitä tulee liian keväinen ja hilpeä olo

Eilisen taksikuskin ajattelu naurattaa vieläkin.
L / sanoo:
mä sanoin sulle kun jäit siinä rajakylässä että "jos sut nyt tällä 10 metrin matkalla raiskataan ja tapetaan niin se ei oo enää mun vastuulla." johon se kuski lisää: "..eikä mun!"'
samppa sanoo:
AINII HAHAHA

Kalañen sanoo:
mietin vaan asioita
L / sanoo:
kuten?
Kalañen sanoo:
mm. et pitäiskö kaupasta ostaa 100 rullan paketti vessapaperia, et vois näyttää mahdollisimman tyhmältä ja nololta kassajonossa?

Huh huh. Pikkumustassa ja korkokengissä eilen melkoisessa humalassa kompasteltuani huomaan olevani täynnä mystisiä mustelmia ja naarmuja ja muita elämisen merkkejä, joiden synnystä ei ole päivänkään mittaan palautunut minkäänlaista muistiraporttia. Suurin arvoitus on kuitenkin se, että mistä hitosta laukkuni pohjalle on ilmestynyt lähemmäs 30 euroa kolikkoina? Olenko ryöstänyt teekkareiden boolikassan?

Onneksi last.fm:ssä on hangover radio ja pian lähden avautumisbisselle kaupunkiin.

Ps. Eilisen illan humalatilaa valaisee tosin äkillinen flashback siitä, kuinka pakotin DJ:nä toimineen kurssikaverini soittamaan Hansonin Mmmbopia kolme kertaa putkeen tyhjenevälle tanssilattialle. Oh well.

Tekeekö melankoliassa ryytyminen meistä jotenkin pohjimmiltaan tyytyväisiä; tunnemmeko mielummin ikävää kuin ei-mitään, vaikka ei-minkään tunteminen olisi paljon helpompaa?
Ilmeisesti niin, ainakin sellaisina iltoina kun ei osaa mennä nukkumaan, vaikka viikon univelat kirvelee silmissä ja vaikka on monta tuntia putkeen kuunnellut sellaista entisistä arkistoista esiinkaivettua musiikkia, joka ei ole hyväksi hataralle mielenrauhalle.
Mutta mielummin tämä kuin a patia ja henkinen lobotomia.
Tietää vanhenneensa, kun tajuaa ansaitsevansa tämän ja viipyy siinä vapaaehtoisesti.
..boom.

Jokamaanantaisessa ihmiskrapulassani ruokakaupan kassajonossa en voinut olla kuulematta, kun pari 15-vuotiasta, #yhdyssanavirhekorjaajat-irkkaajan perikuvaa julistivat kovaan ääneen sitä, miten he eivät usko että mitään tekoa voi pitää moraalisesti tuomittavana, koska moraali on vain ihmisten luoma yhteiskuntajärjestystä ylläpitävä turha normisto.
Ja että he eivät usko oikeaan ja väärään.

well you fucking should, you stupid spineless white trash brats.

Koetilanteissa on minusta ollut aina jotain äärimmäisen rauhoittavaa.
Huolimatta siitä miten on valmistautunut, miten paljon stressannut etukäteen tai miten pitkään jättänyt todellisuuspakoisesti lukematta ja siitä miten paljon onkaan ketjupolttanut ennen tenttisaliin astumista. Siitä hetkestä asti kun avaa tenttikirjekuoren siihen asti kun palauttaa vastaukset valvojalle, on kuin olisi aivan omassa maailmassaan. Suuressa salissa ei kuulu kuin kirjoittamisen ääni ja paperien satunnainen kahina, ympärillä olevat ihmiset ovat kaikki tasavertaisesti samassa tilanteessa, vaikkakin myönnettäköön joidenkin selviytyvän siitä kevyemmin kuin toisten.
Siitä rauhasta ei haluaisi lähteä pois vastattuaan kysymyksiin tai edes sillon kun on jättänyt lannistuneena vastaamatta. Tenttisalin oven takana odottavat taas uudet vaatimukset ja arkipäiväinen tyytymättömyys, mutta siinä tilanteessa on hetken täysin turvassa.

Näin kaupan pihalla koiran joka oli niin mainion näköinen että hymyilin koko matkan kotiin. (Kunnes huomasin että ostamani tupakat olivat tippuneet jonnekin välille, kosminen väliintuloko!) Siivottiin kämppis-Lauran kanssa, ihmeteltiin miksi tehdään sitä niin harvoin, nyt pian lähden ehkä levykauppaan ja kaupungille Sampan kanssa.
It's all good.

Kyllästyttää popkulttuuristunut psykedelia ja harhainen musiikki, haluan jotain selkeää joka iskisi rytmiä elämään. Yritän kääntää unirytmiä takaisin oikealle tolalle, jotta voin taas parin päivän päästä alkaa korruptoimaan sitä uudestaan. Yritän olla brutaalin rehellinen, koska sitä hyvän moraalin nimessä minulta vaaditaan, vaikka en näekään sitä kovin palkitsevana. Oh well, ehkä se on uusi asia johon pitää totutella.

TV on the Radio muistuttaa minua viime keväästä:

Beneath the cigarettes and sugar shit of alcohol breath
I can taste the ocean on your tongue.

Olen vakavasti koukussa The Klaxonsien Not Over Yet- biisin Skream remixiin, jonka linkin voin pistää tähän
http://www.youtube.com/watch?v=ODyXPCmEAlI
vaikka oikeastaan en usko kenenkään innostuvan siitä samalla tavalla.

Pitäisi nukkua ja skarpata koska tätä kirjoittaessani on kahden minuutin päästä maanantai, enkä ole varautunut siihen taaskaan asianmukaisin menoin. Tähän asti tämä tammikuu on ollut aika matalalentoa, mutta on sellainen fiilis että asiat alkaa taas pian kohenemaan. Motivaation löytämisen osalta olen tosin jo luopunut toivosta, mutta ehkä onnistun hankkimaan uuden ja paremman kevään mittaa, ja ystäväni sanoin "you may not even need one."
Minun pitäisi olla liian nuori addiktoitumaan ja tarpeeksi vanha tietääkseni paremmin. Mutta minkäs teet.

Samppa käy töissä Soneralla:

Sam Uli sanoo:
päivät pitkät jauhan turhia, valehtelen ja pelaan nettipelejä