IRC-Galleria

Jollei ole älyttömän nätillä päällä sitä pitää kompensoida sillä että pitää ihan poskettoman hauska. Jollei ole hauskallakaan päällä niin pitää olla luova ja piirrellä kyyneleitä ja palavia sydämiä. Jollei osaa edes sitä niin pitää mennä omaan huoneeseen tai vaihtoehtoisesti johonkin muuhun suljettuun tilaan, joka ei käsitä tulenarkoja objekteja kuten 1)peilejä 2)kännyköitä 3)läksyjä 4)muita ihmisiä (varsinkaan perheenjäseniä tai poikaystäviä) ja 5) TIETOKONETTA. Mutta jos kaikesta huolimatta sellaisessa tilassa eksyy tietokoneelle,vihonviimeinen asia joka kannattaa tehdä on selata galleriaa kaksi ja puoli tuntia, etsien jonkun 92-syntyneen ernutytön kuvia,jonka haluaisi vain nähdä voidakseen tuntea ylemmyyttä ja perverssiä tyydytystä siitä ettei ole koskaan pahimmassakaan teini-iässään sortunut niin kornille tasolle. Ei kannata kysyä miksi juuri sen tytön kuvat tuottavat niin suurta vahingoniloa, sillä 80 prosenttiahan koko gallerian kuvista ajaisi saman asian, kenties jotkut vielä tehokkaamminkin.
Näinkin syvälle upotessa ei tunnu enää missään se että on saavuttanut sellaisen galleria-lobotomian tilan,joka ei salli mitään irc-galtsun ulkopuolista kontaktia. Varsinkaan sellaisten ihmisten kanssa jotka asuvat toisella mantereella ja ovat kanssasi samaan aikaan messengerissä ehkä kahtena päivänä vuodessa. Kannattaa vaan iskeä "Poissa"- titteli nimen perään ja antaa itseinhon loistaa ja kohota. Siinä vaiheessa ei ole enää edes väliä, että viimeisen tunnin olet kuunnellut aivan käsittämätöntä shaissea Winampistasi vain siksi ettet jaksa vaihtaakaan kappaleita. (Joskus itsetutkiskelun aikaan kannattaa myös rehellisesti kysyä itseltään, miksi on ikinä edes ladannut Panic! at the discoa tai jotain muuta paskaa. Kuten Depeche Modea!) Kannattaa myös unohtaa miksi alkujaan edes tuli koneelle.
Ihan pian iskee kunnon veret seisauttava stressi koulujuttujen takia, mutta ei hätää koska ihan pian alkaa myös Teho-osasto eli tehari (sanooko kukaan oikeasti "tehari?" I do). Kumpikohan ehtii ensin.

NP. DEPECHE MODE - JUST CAN'T GET ENOUGH

Joskus on sellaisia päiviä että mihin ikinä koskenkaan, se hajoaa. Ihan konkreettisesti.
Vituttaa.

Terv. "Hyvästit uusille KOSSin kuulokkeille."

Ärsyttää kun monissa shampoissa lukee "anna vaikuttaa 1-2 min ja huuhtele." Mitä niinä parina minuuttina siellä suihkussa odotellessa sitten tekee? Jos hoitoaineen antaa vaikuttaa kunnolla niin siinä on jo viisi ylimääräistä kulutettavaa minuuttia jotka voi käyttää jalkojen ym. sheivaamiseen, hampaiden pesuun,jalkojen staattiseen venyttelyyn jne.. Jos nämä jutut tekisi shampoo-minuuttien aikana, hoitoaineen odotteluun ei jäisi mitään tekemistä.
Sitäpaitsi siellä tulee kylmä, jollei anna veden virrata koko sitä aikaa, mutta sitähän ei kukaan tiedostava ja maailmantuskasta kärsivä nuori voisi tehdä.
Jos nämä minuuttimäärät vielä pidentyvät, otan suihkuun mukaan lukemista.

Tämä koeviikko on tuntunut aivan epätavallisen pitkältä ja vittumaiselta.

Miksi AINA silloin kun tulen pyörällä kotiin jostakin (yleensä väsyneenä koulusta) on oltava vastatuuli! Ihan sama mihin suuntaan sitä pyörää polkee, aina aina aina aina AINA on helvetinmoiset g-voimat painamassa vastaan.
Ei se muille tuule samalla tavalla.

Kivoja asioita:

-Ihmepojan Valvoja- kappale
-Ihmepojan kuuntelu autossa (kiitos Eeron joka lainasi levyn)
-autoilu Artun kanssa
-"kevätautoilu" eli sinne tänne ympäriinsä ajelu ilman tarkempaa päämäärää
-uusien aurinkolasien löytäminen
-hyvän syntymäpäivälahjan ostaminen isälle
-salmiakkikarkit joissa on kirpeää jauhetta sisällä
-kesän ajatteleminen
-Ilosaaren esiintyjälista
-mummo
-ruoka
-sana "höntsäillä"

Inhottavia asioita:

-minulla ei ole vielä omaa ajokorttia
-on koeviikko
-en voi höntsäillä nyt

Puhuin viime kesänä ystävystymäni italialaisen Marcon kanssa kanssa mesessä ja kun ihmettelin miten tapaamisestamme on voinut kulua jo melkein vuosi, hän kysyi miten elämäni on muuttunut sillä välin. En osannut vastata, sillä kun kelaan tätä vuotta taaksepäin, en huomaa minkään oikeastaan muuttuneen. Tietenkin tiettyjä sävyeroja on tullut kaikkiin asioihin, mutta perusteema on pohjimmillaan pysynyt samana. Kesän jälkeen aika on kulunut aivan käsittämättömän nopeasti, yhtäkkiä huomaa vain valmistuvansa tämän kouluvuoden toiseksi viimeiselle koeviikolle.

Vaikea muistaa mitään viime syksystä tai talvesta, tuntuu että se on ollut melko tapahtumaköyhä hyvinkin värikkään kesän jälkeen. Joitain hyviä hetkiä nousee tietenkin mieleen, kuten se kun oltiin Lotan kanssa katsomassa Zen Caféa Lutakossa ja oli vielä niin varhainen syksy että tarkeni pelkällä hupparilla ulkona ja kun Arttu tuli hakemaan meidät sieltä yöllä kahdelta, kaikkialla oli ihan autiota ja sumuista. Se, kun kävin Jannikan luona Helsingissä ja poltettiin pitkään tupakkaa puistonpenkillä, vaikka Jannika oli lopettanut ja minä en polta. Lähes aina Artun kanssa vietetyt viikonloput. Bluesin sävyinen joulu. Ja kaikki pokeri-illat ja epämääräiset humalat.
Onhan niitä. Vaikea olla sekottamatta asioita viime vuoteen, ainakin tällä hetkellä mielessä on vahvasti viime kevät. Muistan täsmälleen miltä se kuullosta (Wolf Parade, Soul Captain Band ja London Elektricity), miltä tuoksui (uusi nahkatakki ja märät hiukset), miltä maistui ja tuntui ja niin edelleen.
Ehkä jippo onkin siinä, että todella elääkseen jonkun ajan, sille on annettava vuoden verran aikaa asettua mieleen erotellaakseen ne asiat, jotka ovat oikeasti muistamisen arvoisia.

np. Wolf Parade - Fancy Claps

Monen vuoden ajan olen kyllä elänyt täällä vain laskien vuosia siihen että pääsen pois Ähtäristä. Kaikella kunnioituksella tätä paikkaa kohtaan.

Yksi maneeri joka minua ihmisissä nykyään ärsyttää on ehdottomasti "vähän" sanan ylikäyttö. Mikä siinä on että kaikki on nykyään vähän mahtavaa ja vähän reilua ja vähän fiksua ja vähän sitä ja vähän tätä. Vähäsen outoa ettei mikään ole enää todella upeeta tai oikeasti paskamaista. Puhekielessä vähäisen "vähän" käytön vielä sietää, mutta kirjoitetussa kielessä se on äärimmäisen ärsyttävää. Miettikää nyt vähän. Kyllä maailmassa on vähän muitakin adjektiiveja.


Ps. Minua ärsyttää myös tämä gallerian vieraslista-toiminto. Kiitos kannettavan tietokoneemme yliherkän hiiren virkaa toimittavan kosketusruudun, usein vahingossa vierailen jonkun täysin väärän ihmisen kuvilla. Minusta se on epämiellyttävää, ja vielä epämiellyttävämpää on se, etten nyt voi käydä katsomassa niiiden ihmisten kuvia, joita oikeasti haluaisin stalkata. Tai voisin,mutta olen myös hyvin kiinnostunut siitä kuka minun kuviani käy katsomassa, joten en kuitenkaan halua laittaa ko. toimintoa pois päältä.

tänään oli hyvä päivä. Sain nukkua kahdeksaan asti ennen kuin piti nousta ylös, se tarkoitti siis yhtä tuntia enemmän hyvää aamu-unta kuin muina kouluaamuina. Kuka tahansa uniongelmainen tietää että lisätunti nukkumista on piece of heaven, ja se vaikutti päivän laatuun parantavasti alusta asti. Koulussa oli harvinaisen seesteinen olo, mutta mitään erikoistahan siellä valitettavan harvoin tapahtuu. Tänään oli tosin ala-asteella Kullervo-konsertti (:'D Jannika, tapahtuuko tälläistä Torkkelissa.) jonne päästiin/jouduttiin menemään yläastelaisten kanssa. Yläastelaiset ovat yllättävän pieniä ja tönivät paljon. Tulin miettineeksi että millaistahan sitä tuntuisi olla sellainen mukavan kompakti ja lyhyt ettei aina tarvitsisi tuntea itseään ihmisaallonmurtajaksi kun kulkee ruuhkassa. OKEI tämä voi olla hieman liioiteltua, koska 173 senttinen olisi kääpiö millä tahansa mallimarkkinoilla (elämäni tragedia) JA Ähtärissä harvemmin tarvitsee liikkua minkäänlaisessa ruuhkassa. Päinvastoin täällä kuljetaan pelottavankin autioissa maisemissa jopa maanantaiaamuna klo.8.45. Mutta kuitenkin! Siinä on 173 senttiä liian vähäistä raajojen- ja ruumiinhallintaa.
Kun pääsin kotiin löysin ensitöikseni levyhyllystä vanhan kokoelma-cdn jonka olin ilmeisesti polttanut joitain pippaloita varten, ja koska olin yksin kotona, kehtasin häpeilemättä laittaa sen soimaan ja tanssahdella hieman Fat Boy Slimin tahtiin samalla kun kahvi tippui. Sitten luin hieman tänään lainaamaani Odysseiaa josta pitäisi tehdä esitelmä perjantaiksi, mutta keskittyminen oli vaikeaa koska ikkunasta paistava auringonpaiste vei kaiken huomioni. Sen jälkeen tulinkin koneelle jolla olen käynyt hyvin mielenkiinnostavaa keskustelua Visan kanssa mm. espanjan kielen sympaattisuudesta (Visa sanoi ferrokaril ja minä sanoin me gustas marijuana), keväästä ja auringosta hetkellisesti piristävästä vaikutuksesta, sitten ensi kesän festareista ja sitten Visa tunnusta käyttävän Bossia (!) ja sanoi että Puma Jamaicasta tulee mieleen pilvi, mikä onkin ihan sopivaa.
Nyt pitäisi lopettaa ja lähteä treenailemaan kahdeksi tunniksi.
P's !

(np. Sage Francis - Can I Kick It?)

Ps. Ainiin, kuuntelin aamulla Zen Cafén Laiska, tyhmä ja saamaton- levyä joka toi mieleen parin vuoden takaisen kesän ja syksyn. Good times, MJ.

Haluan viidenkympin cd-ostokseni kotipöydälleni nyt heti!