IRC-Galleria

edmund

edmund

on siivoustaitoinen YH

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 21:52

Isä poikkesi poikansa huoneessa. Hän hämmästyi, kun huomasi sängyn
Olevan sijattu ja kaikkien tavaroiden olevan siististi paikoillaan.
Sitten Hän huomasi kirjekuoren pojan tyynyllä.
Sen päälle oli kirjoitettu siistillä käsialalla "Isälle".
Pahoin Ennakkoaavistuksin hän avasi kuoren ja alkoi lukea:

Rakas isä,
Kirjoitan tätä suurella katumuksella ja surulla.
Jouduin karkaamaan naimisiin uuden tyttöystäväni kanssa välttääkseni
suuren murhenäytelmän sinun ja äidin kanssa.

Leena on suuri intohimoni, ja hän on aivan ihana.
Tiedän että te ette olisi hyväksyneet häntä kaikkien lävistysten,
tatuointien ja tiukkojen prätkävaatteiden takia ja koska hän on niin
paljon vanhempi kuin minä.
Mutta tämä ei tapahtunut ainoastaan intohimon vuoksi vaan myös siksi
että hän on raskaana.

Leena sanoo, että meistä tulee tosi onnellisia.
Hänellä on pieni asuntovaunu metsässä ja läjäpäin polttopuita,
tarpeeksi koko talveksi. Meillä on yhteinen unelma saada vielä paljon
lisää lapsia.

Leena on avannut silmäni kohtaamaan todellisuuden, että marihuana ei
todellakaan vahingoita ketään.

Me kasvatamme sitä ja käytämme sitä kauppatavarana saadaksemme muilta
kommuunimme ihmisiltä ruokaa ja niin paljon kokaiinia ja
ekstasia kuin haluamme.

Me rukoilemme, että tiedemiehet vihdoin keksisivät lääkkeen AIDSiin,
jotta Leena parantuisi. Hän on ansainnut sen.

Älä huolehdi isä, minä olen nyt jo 16-vuotias ja tiedän kyllä miten
huolehtia itsestäni.
Tietysti tulen joskus takaisin, ainakin vierailemaan luonanne, jotta
opitte tuntemaan kaikki lapsenlapsenne.

Poikasi Ville

P.S. Isä, mikään ylläolevasta ei ole totta. Olen Tommin luona.
Halusin vain muistuttaa, että elämässä on pahempiakin asioita kuin
koulutodistus, joka on kirjoituspöytäni laatikossa.
Rakastan teitä. Ilmoittele milloin minun on taas turvallista tulla kotiin.

Ville

CIAOTiistai 10.06.2008 20:49

en tykkää.........
mun kesätyöstä
kesälomasta
mun kesätyöstä
xboxista koska se reistailee
ENKÄ MYÖSKÄÄN
mun kesätyöstä

+ ens viikolla olen vapaa
- antti tulee kotiin om 9 dagar =(

tsemppiä hanna!

[Ei aihetta]Lauantai 07.06.2008 20:45

tästä se kesä alkaa!
SKORPIONI

Skorpionit puhuvat jatkuvasti puhekumppaninsa päälle, ovat käytökseltään hyökkääviä ja kiroilevat jatkuvalla syötöllä. Skorpionit pettävät kumppaneitaan, kusettavat pomoaan, kavaltavat rahaa jokaiselta, jonka tuntevat ja potkivat naapurinsa koiria ja lapsia. On siis helppo arvata, ovat skorpionit rakastettavia?

MOTTO: "Haista vittu!"
TYÖPAIKKA: joku, jossa on tarpeeksi hölmö pomo
AUTO: vaarallinen

nyt osu ku naula.......lankkuun =) vai onko se kantaan? evk....eiku evvvvvvk =) eiku juupas, lol =)

NYT NAURATTAASunnuntai 01.06.2008 14:01

ku oon näin ovela =) jokapuolel kaikki jääny kii taas, mulla taas onnistunu ilta _ilman_ sinilakkisia miehiä...........................suck my balls..........hehahekoooo JEPJEP hyvää kesää ja kärpäsiä muttei hyttysiä VAI MITEN SE OLI!

ps! huomenna kesätöihin, saadaan veran kanssa vaihtaa vaippoja ??

[Ei aihetta]Lauantai 31.05.2008 00:01

semmone olo ollu tänään...........toivottavasti huomiseks helpottaa? NOH, viimestään ku todistukset jaetaan.. eikö?? B-)

[Ei aihetta]Perjantai 30.05.2008 21:22

[Ei aihetta]Tiistai 27.05.2008 01:07

uskomattomattomattoman onnistunut päivä takana =)! jiijijijijijijijijijijii

[Ei aihetta]Lauantai 24.05.2008 03:18

MÄ EN TAJUA

vastaan haasteeseen?? oon uhri?Keskiviikko 21.05.2008 20:54

Kerron mitkä viisi tavaraa (ei asiat,eikä ihmiset) minulle on tärkeimpiä kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Ilmoitan ne viisi henkilöä haasteen lopuksi ja käyn ilmoittamassa haasteesta heidän kommenttilaatikkoihinsa."

1. puhelin
2. naamajutut....huoh..peace...
3. kone
4. huippulaadukas mp3
5. koirani! ainiin. ei ihmisiä, kaverit?

heko
heko
heko

haastan koko gallerian =)