IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Emmi päätti herätä henkiin maailmaan eräänä tihkuisena aamuyönä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli sekasikiö.. Perhe oli suurituloinen ja he elivät yltäkylläisyydessä. Koulussa hän suorastaan loisti tiedoillaan, siellä hänelle oltiin hyvin katelellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi vihastuttamaan seeprat, niinpä harrastukseksi tuli naiset.

Emmi kehittyi toisellakymmenellä varsin kuolemattomaksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä oranssit silmät.
Sisarruksista johtaen hän oli melko paatoksellinen. Lempiruokaansa lasangea hän sai työskennellen vonkaajana.

Emmi tupakoi ja käyttää nuuskaa todella paljon. Alkoholia hän ei juo.

Hän sai itselleen puolison jonka kanssa ei päässyt naimisiin.

Sen pituinen se.

iiksKeskiviikko 12.07.2006 13:33

MUN OLI PAKKO, EN VOI NUKKUA!

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan
- Vanhemmat »