IRC-Galleria

emmispemmis

emmispemmis

levottomat jalat, levoton sielu

Viikkouutisia ja pyykkivuorojaSunnuntai 21.12.2008 10:49


Mä olen yrittänyt aktiivisesti pestä pyykkiä kohta jo kuukauden. Vaatteet näyttää aika oudoilta ja työvaatteissa on monen viikonruokalista. Olen huomannut että mun pesukone ei ole ainoa rikkinäinen täällä. Kummatkin henkilökunnan pyykkäykseen tarkoitetut koneet on rikki. Samoin minun naapurin ja la kerran naapurin pyykkikoneet. Myös hotellin pesulan kone on rikki. Markalla saa markan vehkeet. Mut tuokaan sanonta ei auta niihin paskasiin työvaatteisiin tai hupenevaan omaan vaate varastoon.

Mä heräsin taas aamu kuudelta. Ei vain tuo aamuisin nukkuminen oikein onnistu. Katsoin kalenteria ja huomasin että on talvipäivän seisaus, enää kuukausi kaamosta vähän reilu ja sitten kiroillaan taas kun ei saa nukuttua kun on niin valoisaa! Ihanaa kevät on tulossa, heti kohta talven ja kevättalven jälkeen. Mä niin melkein näin jo ensimmäisen pajunkissan.

Olen muuten aika pettynyt tähän joulun aikaan täällä. Alkuvuodesta kun tulin tänne niin mulle kerrottiin että täällä oli jouluna niin ja niin paljon ja uutena vuotena niin ja niin paljon pakkasta.. Kuudelta kun heräsin ja katoin mittariin niin +1.4 ja me asutaan ihan suoan reunalla!

Miehet. Sain eilen elämäni ensimmäisiä tylsiä kännipuheluita. Raivostuttavaa että jotku ihmset sopivat jotain ja sitten kuitenkin haluavat urputtaa yhteisistä aikaisemmista sopimuksista. Luojan kiitos se sammui ennen iltaa. Jouduin jo sanomaaan sille tosi rumasti jotta se olis antanut mun olla rauhassa. Jos se olis jatkanut vielä illalla olisin luultavasti ollut tooosi ilkeä ja näyttänyt kaikki piikkini mitä tiedän. Saatanan poromiehet. (Rakas naapurini Eero totesi vaan että; Se on mies sen on pakko alkaa vänkäämään ja taistelemaan jos se luulee olevansa häviöllä...) Miehet!

Pelottaa ensi kuu mitä jos ei olekkaan töitä...

ViikkouutisiaTorstai 18.12.2008 23:28


Mulla oli tossa vapaa tiistaina. Nukuin 21h. Tuli ilmeisesti tarpeeseen tuo uni. Mulla on ollut tosi vähän nyt yövuoroja niinpä mä olen käynyt kaksi kertaa viikossa siivoamassa omien töiden lisäksi ja nyt mulla on toosi paljon ylimääräisiä vuoroja meidän brekulla hotelilla. Toisaalta kun omat työvuorot on 18-22 niin kyllä sitä jotain muutakin tarvii tehdä jos hengissä aikoo pysyä.

Mä en sitten lähettänyt joulukortteja, ne jotenkin vaan ei tänä vuonna tuntunut niin tärkeiltä kun oon niitä kortteja lähetellyt kuitenkin tosi paljon muutenkin. Muistuttakaa jouluna että soitan mummille!

Tunturin arkea on elämä ja kaikki pyörii viikosta toiseen samanlailla. Ei tää niin hohdokasta ole kuin sitä aluksi luulee, mutta on mulla silti turvaisa olo täällä. Jos vaan ei koko ajan tarvis miettiä koska niitä kämppiksiä alkaa ilmestyä. Mä olen tässä jo pohtinut keväälle kaikkia mahdollisia juttuja jos mulle tulee liikaa kämppiksiä.. Mut ei niitäkään kai auta murehtia etukäteen.

Jussipussi pelasti mun loppuvuoden!Torstai 18.12.2008 15:12

Jussipussi lupasi tulla heti tammikuun alussa viimeistään tääne ja räjäyttää pankin! Mä sain sovittua ekan viikonlopun tammikuussa vapaaksi ja meillä on niiin kivaa!!! =) Jussia kova ikävä!
Jahas ja taas mennään... =)
Hehee, kasvaa taas jonkin sortin sarvet päähän ja alkaa mieli avartua taas pahantekoo, no olinhan jo melkein viikon in lööv. Ei koira karvoistaan pääse, eikä lumppu lumppuilustaan! =)
Mä ihan oikeasti olen liian väsynyt edes yrittää ymmärtää ketään tai mitään juuri nyt. Ja olen aikas helposti loukkaantuvaa sorttia kun sille päälle tulen, ja nyt tulin ja nyt olen, juuri sellainen ällöttävä ämmä. Tänään , päikkäreiden jälkeen, mä laitan tuulemaan.

miksi mun päiväkirja on deletoitu.Perjantai 05.12.2008 23:30

ei toimi ei mun päiväkirja, mitäs pahaa mä nyt olen tehnyt...

Se siitä lumppuilusta.Perjantai 05.12.2008 16:04

Taisi jäädä lumppuilut vähäksi aikaan, kahtotaan koska lentää kamat ikkunasta pojjalla,
mut on se vaan niin suloinen.
Juhlan jälkeen tyhjä pää
enkä voi käsittää
etten eilen voinut elää
ilman sinua

Tahdoit niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
mulle käy kuka vaan
etkä pysty mua satuttamaan

Eilen uskoin että saat
mut hetkeksi loistamaan
mutta toivoin että aamu
sinut veisi mukanaan

Tahdoin niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
mulle käy kuka vaan
etkä pysty mua satuttamaan

Tahdoin niin uskoa
että olet mun ainoa
Mutta tunnoton oon
mulle käy kuka vaan
etkä pysty mua satuttamaan

by. Jenni Vartiainen

Mull on uudet leegot!Tiistai 02.12.2008 23:26

Mä kipasin tänään hampilääkärissä ja nyt on taas hianot hampaat. Tuli ihan juntti olo siellä kun lääkäri setä opetti miten harjataan hampaita... Mitä se kertoo mun älykkyydestä jos en edes sitä osaa oikein tehdä... Pieni alisuoriutuja musta on tullut. =) Oli kyllä niin söpö setä että sais ronkkia mun suuta useimminkin. Onneks ei tarvii tosin.

Tuli tossa vähän taas sekoiltua enemmän noitten aslakkien kanssa. En tiedä mitä ne laittaa täällä viinan sekaan, mutta mun humala käyttäytyminen on muuttunut täällä ollessa ihan täysin. Tää on nykyisin ihan sekopää.
Sitä huomaa yleensä aina että muisti on kadoksissa ja paljon muuta.

Kamala lumppu musta on tulossa! =)
Vaan ei se haittaa, lumppuilussakin on mussukat puolensa! =)
Ainakin mieli on parempi.

viikkouutisia ja univammasuuttaLauantai 29.11.2008 12:09

Ei oikein hymyilytä.

Sain nukuttua kaksi tuntia... Sen jälkeen kun mä olen aloittanut syömään D vitaminia niin nukkuminen on hankaloitunut tosi paljon.
Piäisköhän lopettaa sen syöminen vai tottua vain ajatukseen että ei tarvii nukkua niin paljon. Mut on kaksi tuntia tosi vähän.

Mulla on kyllä koko kroppa ihan sekaisin.
Hormonit varmaan ihan sekaisin kun mielialatkin heilahtelee vähän totuttua enemmän.

Nyt on kyllä ihan kauniin näköistä meinasin l'ähteä reippailemaan kauppaan kunnes vilkaisin pakkasmittaria -26 astetta, kömmin sänkyyn ja vedin villasukat jalkaan.

No kyllä mua hymyilyttää, muuta väsy on myös kova. Mä olin alkuviikosta nukahtanut sohvalle, ja kun aamulla herää siihen että vieraat ihmiset tulee koputtamatta sisään omilla avaimillaan,pesukoneenkorjaaja, voitte kuvitella miten aurinkoinen mä niille olin.


Kävin eilen salilla, ei tuntunut hyvältä, jalat oli ihan hapoilla ja nyt ne on sitten kipeet. Mä en kolmeen päivään tehnyt mitään ja silti tuntui ihan ylikuntoisilta? Miksi? Kertokaa mulle!

Uiminen on kyllä ihanaa vahinko vaan että täällä se on kallista ja toi meidän uimalan vesi on yli30 asteista niin uippa siinä sitten matkaa. Mutta on se kyllä parempi kuin ei mitään =)

Tänään kymmenen tunnin hugi töissä ja huomenna vapaa.

Autossa uusi startti ja se ukkeli kattelee mun jarrut vielä niin saan seatin kotiin.. =) Onneksi jos pakkaset alkaa olla tälläisiä!

Mä koitan vielä vähän nukkua!