IRC-Galleria

Raportti neuvottelutilanteestaTorstai 08.05.2008 01:29

Neuvottelutilanne emäntä vastaan kissa

Osapuolet:
Arvon raitapaita kissa Vertti Erik ja Emäntä Emmi Moisio

Aihe:
Kuinka monta juomalasia hajotetaan päivässä Vertin toimesta.

Ristiriita:
Emäntä Emmi Moisio olisi sitä mieltä, että vielä yksikin hajonnut juomalasi aiheuttaa Emännälle hermoromahduksen kun taas Arvon herra Vertti-kissa kokee asian niin, että jokainen rikkinäinen juomalasi lisää selkeästi Emännän jakamaa huomiota kissalleen. Vaikkakin huomio on sillä hetkellä negatiivista, jää ilkiteko mieleen paremmin kuin söpöily, joka on toinen Vertti-kissan harrastama neuvottelutapa.

Neuvottelun tavoitteet:
Emäntä Emmi Moisio on tehnyt tavoitteensa selviksi Arvon Vertti Erikille, jotka ovat juomalasien tuhoamisen minimoiminen totaalisesti, Vertin tavoitteet taas ovat Emännän totaalisen huomion saavuttaminen koko vuorokauden ajaksi, sekä kaikkien kilpailijoiden (vierailevien miehien ja kissakaverin Rollen) eliminoiminen. Neuvottelun tavoitteen saattavat olla kummallekkin osapuolelle mahdottomia toteuttaa, jonka vuoksi tilanne on päässyt katastrofaaliseksi. Emännän ihannetavoitteeksi muodostuu siis tuhoamisen totaalinen loppuminen ja minimitavoitteena on tuhon vähentäminen puolella, tai tuhon siirtäminen vähemmän arvokkaaseen kohteeseen.
Vertin ihannetavoite on emännän vapaa syli koko vuorokauden ajaksi, sekä rajoittamaton herkkujen saaminen. Vertin minimitavoitteeksi on muodostunut sama kuin hänen ihannetavoite.

Eteneminen:
Emäntä myöntää olleensa liian kiireinen huomoidakseen Arvon Vertin huomionkipeyttä ja tarvittavaa rakkautta, mutta on myös sitä mieltä, että Vertti ymmärtää emännän taloudellisen ahdingon joka vain pahenee hänen toimistaan. Vertti myös tiedostaa Emännän kiireisen elämän, mutta ei suostu taipumaan kompromisseihin ajankäytön suhteen, edes väliaikaisesti. Neuvottelun eteneminen on melko nopeaa, tilanteen ensiksi alkaessa imuroinnilla ja lasinsirpaleiden keräämisellä lattialta. Vertti päättää pysyä alkutilanteesta kaukana ja tutkailee tilanteen kehittymistä sohvan alta. Vertti on myös huolissaan, että hänen tassunsa saattaisivat vahingoittua. Emäntä yrittää seuraavaksi rauhoittua hieman ja siivottuaan Vertin sotkut hän antaa perheen toiselle kissalle Rollelle namupalan. Tässä vaiheessa Arvon Vertti Erik tulee sohvan alta hieman sovitellen namupalan toivossa. Huomatessaan, että Emäntä ei anna hänen maistaa herkkua, Vertti luottaa viehätysvoimaansa ja yrittää puskemalla Emäntää jalkaan, saada negatiivinen ilmapiiri unohtumaan mahdollisemman nopeasti.

Ilmapiiri:
Ilmapiiri on koko neuvottelun ajan melko kireä ja Emännän puolelta jo miltei hysteerinen. Lasit ovat kohta loppu ja taloudellinen tilanne ei jousta uusien lasien hankkimiseksi. On myös erittäin turhauttavaa nousta, varsinkin öisin, siivoamaan toisen jälkiä, jotka ovat vain ja ainoastaan ilkeyksissään tehty. Vertti yrittää neuvottelutilanteessa pysyä mahdollisemman välinpitämättömänä, jotta raivostuttaisi enemmän Emäntää ja saisi haluamansa tehokkaammin. Emäntä on taas sitä mieltä, että tarvitsee tällä hetkellä unta, jottei neuvotteluilmapiirin kireys ja räjähdysherkkyys kantautuisi naapureiden kuuleviin korviin. Jonkinmoiseksi ongelmaksi neuvottelun etenemisessä on muodostunut neuvottelukieli. Vaikka kumpikin osapuoli kuuntelee toisen ehdotukset kiinnostuneesti, niin asiaa vaikeuttaa se, että toinen on eläin. Useimpien eläinten kanssa neuvotteluhan on yleensä helpompaa ihmisen ollessa auktoriteetti, mutta kun kyseessä on kissa (joka häikäilemättä käyttää hyväkseen kynsiä) tuntuu neuvottelu välillä olevan yksinpuhelua.

Vallankäyttö ja vaikutuspyrkimykset:
Neuvottelutilanteen alkaessa oli selvää että integroiva neuvotteluasenne on mahdoton, johtuen aivan liian erilaisista lähtökohdista. Emäntä haluaisi kiinnittää tässä hetkessä huomionsa koulutehtäviin, kun taas Vertti haluaisi huomion kokonaan itseensä. Aika ei valitettavasti tunnu riittävän kumpaankaan. Tilannetta lähdettiin siis purkamaan distributiivisesti, jotta kumpikin voisivat joustaa hieman.
Emäntä on päättänyt käyttää valta-asemaansa rajoittamalla herkkujen ja muiden etuuksien jakamista Vertille protestien jälkeen. Arvon Vertti Erik on taas ottanut äärimäisen kovan neuvottelutaktiikan käyttöön: terävien kynsien esitteleminen joko Emännän jalkaan tai sohvaan ja sen jälkeen hellyttävien silmien tehokasta räpsyttämistä surkean naukunan säestyksellä. Vertillä on myös oiva tapa saada neuvottelun toinen osapuoli raivon partaalle, heittäytymällä kuuroksi ja vetäytymällä sohvan alle.

Neuvottelun tulos:
Lopullinen tulos jäi hieman epäselväksi, juuri neuvottelukielen puutteellisuuden takia. Selväksi kuitenkin jossain vaiheessa kävi, ettei juomalaseja voida enää hajottaa. Johtuen tosin vain ja ainoastaan siitä, että ne olivan loppuneet kesken. Myös herkkupalat olivat loppuneet kesken, koska kriittisemmän neuvottelutilanteen aikana Vertin kilpailija Rolle oli häikäilemättömästi käyttänyt tilannetta hyväkseen ja kiivennyt kaappiin hyvillä mielin syömään kaikki herkut pois. Emännällä ei tässä vaiheessa riittänyt enää energiaa aloittaa uutta neuvottelua Rollen kanssa. Epäselväksi jäi myös se, kuinka tyytyväisiä neuvottelun osapuolet Emäntä Emmi Moisio ja Arvon Vertti Erik olivat lopputulokseen (Rolle on tyytyväinen).
Tärkeimmät lopputulokset, jotka Emäntä viimein kaiken tapahtuneen jälkeen ymmärsi ovat se, että Emäntä on erittäin huono neuvottelemaan ja aikoo panostaa siihen edellistäkin enemmän koulussa ja se, että kissat voittavat aina.

Loppuratkaisu:
Tilanteen rauhoituttua, Emäntä lupasi käyttää enemmän aikaa Vertin hoivaamiseen ja lupasi myös varautua tuleviin protesteihin hankkimalla pahvimukeja. Arvon Vertti Erik ei luvannut mitään, mutta tuli kuitenkin sohvan alta pois ja hyppäsi kehräämään Emännän syliin, joka on Vertin käytettävissä ainakin seuraavaan aamuun asti (koska Rolle on edelleen kaapissa).

Miten kehittäisin tilannetta paremmaksi?
Arvon Vertti Erikin omistaja, Emäntä Emmi Moisio kehottaa muita ostamaan koiran.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.