IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2012 23:56

A L K O H O L I :
[ ] olen ollut niin kännissä, että sammuin.
[/] olen ollut kännissä.
[x] ja muistanut joitakin illan juttuja.
[x] olen vahtinut/hoitanut sammunutta ihmistä.
[ ] olen potenut myös todella lievää tai todella pahaa krapulaa
[ ] ja se ei ollut hauskaa.
[ ] minulla on hyvä viinapää.
[ ] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään tavalla.

T U P A K K A :
[ ] olen polttanut tupakkaa.
[ ] poltan säännöllisesti.
[ ] enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä.
[ ] poltan muutaman tupakan viikossa.
[ ] en osaa vetää tupakkaa henkeen.
[ ] joten poltan poskeen.
[ ] poltan vain harvoin.
[x] en polta ollenkaan.
[ ] olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut.
[ ] poltan kännissä.

I H A N N E K U M P P A N I :
[x MUT EI LIIAN] timmi, hyvä kroppa on nam.
[?] pidän hiukan tukevammista miehistä.
[/] hevarit ovat ihania.
[ ] mutta emot on ihanempia.
[/] tykkään taviksista.
[ ] rillipäiset pojat on ihania.
[x] luonne ratkaisee, ei ulkonäkö.
[x] mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen kanssa.
[xxxx] pervo saa olla.
[x] mutta jatkuva lääppiminen ja puristelu on ärsyttävää.

S E K SU A A L I S U U S :
[ ] olen homoseksuaali.
[ ] olen lesboseksuaali.
[ ] olen biseksuaali.
[x] olen heteroseksuaali.
[no en tiedä] mutta voisin ehkä seurustella myös samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa.
[ ] riippuen tietty henkilöstä.
[ ] en voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja.
[ ] vain heterot ansaitsevat elää.
[ ] homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta.

H A R R A S T U K S E T :
[x] harrastan jotain urheilulajia.
[/] jossa voi pahassa tilanteessa olla hengenmeno lähellä.
[ ] harrastus liittyy jotenkin eläimiin.
[x] harrastukseni on jokin pallopeli.
[ ] en harrasta minkäänlaista liikuntaa.
[ ] tykkään lenkkeillä tai käydä salilla.
[ ] ohjaan pienten lasten liikuntaryhmää.
[ ] harrastan jotain asiaa jossa ei tarvitse tehdä paljon mitään.
[ ] harrastan jonkin asian keräilyä.
[ ] tästä ei löydy sopivaa raksitettavaa harrastukseeni liittyen.

L Ä V I S T Y K S E T :
[ ] omistan lävistyksiä.
[/] haluaisin sellaisen.
[ ] monilla kavereillani on lävistys.
[?] tai sitten he ottavat sellaisen.
[ ] lävistykseni on yleinen.
[ ] lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon.
[ ] muut eivät pidä lävistyksestäni tai lävistyksistäni.
[ ] mutta se ei haittaa, koska itse rakastan sitä tai niitä
[ ] minulla on enemmän kuin 5 lävistystä. (korvat lasketaan)

P E R U S E L Ä M Ä :
[ ] rakastan syömistä.
[ ] olen dieetillä.
[x] vietän koneella liian kauan aikaa päivästä.
[ ] käyn töissä.
[x] olen työtön tai opiskelija.
[ ] asun omassa asunnossa.
[x] minulla on lemmikki tai lemmikkejä.

M I N Ä I T S E :
[ ] pystyn kertomaan 5 hyvää asiaa itsestäni.
[x] ja 10 huonoa.
[ ] olen gangsta kovis.
[?] olen suosittu.
[?] kaikki vihaavat minua....

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2012 23:49

PISSIS
[ ] Olen blondi
[ ] Meikkaan huulet nudeksi
[ ] Pinkki on ihq♥
[ ] Siideri on parasta
[ ] Kuuntelen Voicea ja NRJ:ä
[/] Kikatan
[/] En lähde mihinkään ilman että hiukset on laitettu
[ ] Valkoiset kajalit silmäkulmissa
[ ] Minua haukutaan pissikseksi
[ ] Käytän lyhyitä hameita
[ ] Omistan valkoiset pillit
[ ] Puhun pissisaksentilla
1/12

NÖRTTI
[ ] Minulla on silmälasit
[/] Teen läksyt
[ ] Koulu on jees...
[ ] ... vaikkei mulla siellä kavereita ole
[ ] Pidän Harry Pottereista
[ ] Minulla on hammasraudat
[ ] En käytä meikkiä
[1] Olen paljon tietokoneella
[ ] Osaan heti luetella 10 tieteisleffaa
[ ] Keskiarvo yli 8.5
[2] Olen ruma
[ ] Matikka on mun juttu
2½/12

EI MIKÄÄN-TYYPPI
[ ] En ole kovinkaan persoonallinen
[ ] Ostan vaatteet H&M:stä
[/] Mulla on aina farkut
[ ] Kukaan ei oikein osaa kuvailla minua
[1] Keskiarvoni on 7-8
[ ] En ymmärrä miksi pitäisi erottua joukosta
[2] Olen tylsä
[ ] Kaverini ovat kaikki aika samanlaisia
[ ] Olen aika tavis
[3] Sanon usein sanoja tyyliin 'joo, oho, iha sama'
[ ] Valtavirta on hyvä juttu
[ ] Mulla on aina huppari
3½/12

EMO
[ ] Kerään sääliä
[1] Tennarit jalassa
[/] Etuhiukset menee silmien päälle
[ ] Näytän vastakkaisen sukupuolen edustajalta
[ ] Kuuntelen surullista musiikkia
[ ] My Chemical Romance, 30 Seconds to Mars, Aiden
[ ] Luulen, että nämä ovat kunnon angstibändejä
[ ] Olen usein surullinen
[ ] Pakotan itseni sellaiseksi, koska se on cool
[ ] Minulla on oma emojengi
[ ] Minulla on H&M:n raita-/ruutuhousut
[ ] Tiedän mitä emotionaalisuus on
1½/12

GOOTTI
[/] Kuolema kiinnostaa
[ ] Korsetit ja new rockit♥
[ ] Melankolisuus on kaunista
[ ] Mulla on piilokalju
[ ] Käytän huomiotaherättävää meikkiä
[ ] Gothic Metal, Gothic Rock, Black Metal, Death Metal
[ ] Marilyn Manson on jumalani
[ ] Lävistyksiä löytyy
[ ] Olen sairasmielinen
[ ] Vampyyrit on kivoja
[ ] Rakastan kauhua
[ ] Olen hyvin romanttinen
½/12

PUNKKARI
[1] Sid Vicious on mun idoli
[2] Misfits, Ramones, Sex Pistols, Anal Thunder
[3] Minusta ei tule koskaan kunnon aikuista
[ ] Anarkiaaaaaa!!!!
[ ] Mulla on paljon lävistyksiä (korviksia ei lasketa)
[] Lävistykset itsetehtyjä
[4] Muoti on perseestä
[5] Tykkään sokkivärisistä hiuksista
[ ] Mulla on keesi
[?:D] Pogoon
[6] Riehun
[/] Teen asiat usein viimeistelemättömästi
6½/12


HEVARI
[/suoristan liikaaa ni huonokuntoset :d] Mulla on hoitamattomat hiukset
[ ] Metallica, Iron Maiden, Sonata Arctica, Stratovarius
[ ] Moshaus on komeeta
[1] Tiedän mitä \mmmm/ tarkoittaa
[2] Revityt farkut on makeita
[ ] Pukeudun hieman huolimattomasti
[3] Niittivyö on must
[ ] Maastohousut jalassa
[ ] Ketjuja n. 2 kg
[/] Karjuminen on asiallista
4/10

JAPSI
[ ] Japanilaiset on kauniita!
[ ] Ayabie, The Gazette, Dir en grey, Miyavi
[ ] Kyo on hot
[ ] Lolitat on kauniita
[ ] Tykkään yhdistellä joitain värejä mustan kanssa
[ ] Japani on kaunis kieli
[ ] n__n
[ ] Tykkään Kaunasta
[ ] Koska siinä on japanilaisia
[ ] Tykkään pehmoleluista
[/] Manga
[ ] Anime
½/12

ROKKARI
[1] Bändipaidat on hienoja
[2] Mottoni on 'Sex, Drugs and Rock'n'roll!'
[3] Kuuntelen Radio Rockia
[4] Tiedän Rockin alalajeja
[5] Sekaiset hiukset on siistejä
[ ] Lävistyksiä on
[6] Mötley Crüe, Red Hot Chili Peppers, Alice Cooper, Rolling Stones
[ ] Kapinaa!
[ ] Olen aina kännissä
[ ] tai huumeissa
[7] Tiedän mistä musiikista rock-musiikki on kehittynyt
7/11

GLAMROKKARI
[1] Pörrötetyt hiukset on hienot
[ ] Leikittelen identiteetilläni
[2] Queen, Hanoi Rocks, KISS, Ratt
[3] Homoudessa ei ole vikaa
[ ] Kiinnitän paljon huomiota pukeutumiseeni
[4] Miehetkin voi meikata
[ ] Olen ironinen
[ ] Käytän silkkihuiveja
[ ] Olen hyvin esteettinen
[5] Minua pilkataan paljon
[/] Hiukset on kerroksittain pätkityt
[6<3333] Mua sanotaan homoksi
6½ /12

DIIVA
[ ] Haluan olla glamour
[ ] Käytän suuria korviksia
[ ] Käytän muutenkin kaikenlaisia helyjä
[?] Olen naisellinen
[ ] Vihaan mustaanpukeutumista
[ ] Minulla on erityisen pitkät hiukset
[ ] Olen kunnon munahaukka
[ ] Minulle kelpaa vain paras
[ ] Kusi noussut päähän
[ ] Rihanna on mun esikuva
[ ] Kauneus on välttämätöntä
[ ] Ilman meikkiä ei voi olla edes kotona
0/12

DATIS
[ ] Koodaan
[1] Mulla on kuvia IRC-Galleriassa
[?] IRC-Galleria ei ole irkki
[ ] Mulla on maksullinen muokkausohjelma
[ ] Silmälasit löytyy
[2] Pystyn olemaan koneella yli 2 tuntia
[3] Mulla on mese
[ ] Ja puhun siellä ainakin kahdensadan tuntemattoman kanssa
[ ] Mulla on enemmän nettikavereita kuin muita kavereita
[ ] Piirrän muokkausohjelmilla
[ ] Itkisin jos kone joutuisi korjaukseen
3/11

HIPPI
[ ] Mulla on hyvät tavoitteet
[ ] Pilveä 24/7
[no en nyt erityisest itelläni] Tykkään rastoista
[ ] Omistan rastat
[??] Boikotoin kaikkea
[ ] Ihmiset ovat tasa-arvoisia
[ ] Värikkäät vaatteet on mun juttu
[ ] Oon kasvissyöjä
[ ] Minulla on joku värikäs lävistys
[1!!!!!!!] Turkistarhaus on väärin
[ ] Olen lukinnut itseni puuhun, jottei sitä kaadettaisi
[2] Haluan paljon rauhaa ja rakkautta
2/12

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.04.2012 11:51

RAKKAUS :
♥ Oletko ihastunut ? - jjoo?
♥ Oletko rakastunut ? - juu
♥ Oletko koskaan itkenyt hänen takiaan ? - jjep
♥ Ikävöitkö ketään ? - jooooo
♥ Seurusteletko ? - juu
♥ Jos et, haluaisitko ? -
♥ Oletko koskaan seurustellut ? - joo
♥ Oletko koskaan särkenyt sydäntä ? - tuskin : D
♥ Onko sinun sydämesi särjetty ? - joo
♥ Onko sinua koskaan jätetty tekstiviestillä ? - ei vissii : D
♥ Uskotko rakkauteen ? - jjepkai

HENKINEN TUSKA :
~ Oletko koskaan kärsinyt kuukausia jonkun vuoksi ? - joo
~ Oletko itkenyt itsesi uneen ? - joo
~ Oletko kärsinyt niin paljon, että olisit halunnut melkein kuolla ? -jo
~ Oletko koskaan viillellyt itseäsi ? - en sillai : D
~ Oletko syönyt lääkkeitä ? - joo

ITSEMURHA & KUOLEMA :
○ Pelkäätkö kuolemaa ? - vähän
○ Oletko nähnyt jonkun kuolevan ? -een
○ Pelkäätkö menettämistä ? - joo :c
○ Oletko harkinnut itsemurhaa ? - en
○ Onko joku rakkaistasi yrittänyt itsemurhaa ? - joo :<:<
○ Onko joku rakkaistasi tehnyt itsemurhan ? - ei
○ Oletko suunnitellut itsemurhaa? - en

ELÄMÄ :
► Miten menee ? - hyvinn
► Mitä muuttaisit elämässäsi ? - noenkerro:D
► Mielialasi tällä hetkellä ? - väsyny

KUKA/KETÄ/KENEN/KENELTÄ JNE. VIIMEKSI ... :
→ Halasit ? - elkkuaa
→ Vieressä nukuit ? - ööm emt
→ Huusit ? - ehkä venlalle..
→ Nauroit ? - veven ja even kaa :DD
→ Uit ? - joukkueenkaa :3
→ Puhuit mesessä ? - elkun :P
→ Tekstailit ? - venlan
→ Puhuit kasvotusten ? - äitin
→ Pyysit anteeksi ? - en tiiä :D

SINÄ
♔ millainen on itsetuntosi - emt ?? : D
♔ millainen olo sinulla on juuri nyt - väsyny
♔ mitä biisiä kuuntelet - en mitää

RAKKAUS
♔ uskotko rakkauteen - jjoo kai
♔ haluaisitko seurustella? - seurustelen jo
♔ oletko ihastunut - joo tai rakastun oikeestaa
♔ tietääkö ihastuksesi siitä - jjep

MIKSI
♔ olit viimeksi surullinen - ööääh en kerro : D
♔ olet olemassa - koska äiti ja iskä : D
♔ teet tätä testiä - tylsääää
♔ taivas on sininen - en tieä
♔ et ole ulkona - noku koht on kouluu ja meen iha koht xd

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2012 23:38

jos saat yli 15 oot pissis

NAAMA

[ ] käytän meikkivoidetta.
[ ] lokinpaskat on ihanat
[kajaaliaaa en tiiä onko sama asia xd] eyelinerit silmis
[ ] ripsari on pakollinen
[ ] aurinkopuuterii ei voi koskaa olla liikaa!
[ ] kauneuspilkut kajaalilla!
[ ] minulla on huulilävistys
[ ] nudehuulet

HIUKSET
[ ] blondit hiukset
[/] tupeeraan
[x] sivuotsis
[/] lakkaa menee vitusti

VAATTEET
[ ] omistan feikit uggit
[ ] leopardikuosi on ihana
[] käytän mustia legginssejä ja pitkää toppia.
[] omistan feikit raybanin aurinkolasit.
[] pinkki
[x] omistan tennarit.
[]käytän farkkulegginsejä.
[ ] omistan niitä yli viidet.
[x) minulla jotain adidas merkkistä.
[ ] ...ja wesc
[x] ... ja puma
[x] ...ja converse
[x] omistan nahkatakin.
[ ] minulla on yli viidet legginsit.

SEKALAISTA
[] minua on sanottu pissikseksi.
[x] ...omasta mielestäni en ole!
[x] kiroilen aika paljo.
[ ] ihQ d44 l0l wtfff.
[ ] 0mistahh upeih mallihh
[ ] k1rj0t4n num3r01l

8 xDd

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2012 18:40

TEE TÄMÄ TAI VIIKOSTASI TULEE HELVETTIÄ

M I N Ä
1. Nimesi - emma
2. Pituus - 158 ehkä xd
3. Silmienväri - siniharmaa
4. Lempiruokasi - ei hajuu
5. Kengän koko - 37-38
6. Paras ystävä - rosa ja venla on parhaimpiii
7. Kotikaupunki - kotka
8. Harrastukset - futis

M O N T A K O
1. Yhteystietoa msn - en jaksa laskee, yli sata ehkä ? :D
2. Tyynyä sängyssä - yks
3. Biisiä koneella - en oo lasken
4. Henkilöä luokallasi - jtn 16-18
5. Puhelinta olet omistanut - en oo lasken niitäkää
6. Musiikinkuunteluohjelmaa koneellasi - kaks ehkä
7. Ikkunaa tällä hetkellä auki koneellasi - 2
8. Päivää syntymäpäivääsi - tooosi monta :D

K O S K A V I I M E K S I
1. Joit alkoholia - syyslomal.....?
2. Nukuit jonkun vieressä - jaaaaa a
3. Kuuntelit musiikkia - koko aika
4. Kävit elokuvissa - hmmm en muista päivää tarkallee mut pääsiäslomal:-D
5. Ostit karkkia - emt : D
6. Soitit jotain soitinta - eemt
7. Hiihdit - en muista, vissii kakkosel?:D
8. Ostit uuden paidan - en muista tätäkää

K U M P I / K A M P I
1. Kalja / Siideri - emt en juo oikee
2. Musta / Valkoinen - musta
3. Irc-Galleria / Facebook - faces on enemmä kavereit ni ehkä se:D
4. Tietokone / TV - tietsikka
5. Coca Cola / Fanta - kokis
7. Pokemon / Muumit - muumit
8. Tekstiviesti / Puhelu - ihasma, riippuu
9. Juna / Linja-auto - emt.........

O L E T K O K O S K A A N
1. Polttanut tupakkaa - maistan
2. Hajottanut kaupasta mitään - joo
3. Halunnut osata lentää - jooo
4. Uinut järven/joen toiselle puolelle - joo
5. Laulanut singstaria - jjoo
6. Lyönyt toista ihmistä - joo
7. Hypännyt 5 metristä uima-altaaseen - jjoo
8. Laulanut siivotessasi - jooo
9. Pudottanut avaimia - joo

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2012 01:55

Mihin käyttäisit 20 euroa juuri nyt?
- ostaisin uuet farkut
Milloin viimeksi olet puhallellut saippuakuplia?
- en muissta
Löytyykö kaapistasi mitään maastokuviollista vaatetta?
- ei
Lähin oleva sininen tavara/esine?
- enkun lukukirja
Mitä olet syönyt viimeksi?
- leipää
Milloin joit viimeksi alkoholia?
- joskus syyslomal vissii:::D
Koska leikkasit hiuksiasi?
- emt muutama viikko sit :P
Montaako erilaista juomaa olet juonut tänään?
- kolmee..?
Missä säilytät kolikoitasi?
- lompakos, taskuis..
Itketkö helpommin fyysisestä vai henkisestä kivusta?
- henkisest.......
Minkä väriset silmät ja hiukset sinulla oli syntyessäsi?
- silmät jotkuu siniset ja hiukset ruskeet
Onko sinulla / teillä kylpyammetta?
- no juu sellain muovinen
Millaisen huulirasvan omistat?
- paul frank jtn
Lempihedelmäsi?
- en tiiä,se vaihtelee
Milloin olit viimeksi eläintarhassa?
- joskus 2 vuotta sit kesäl vissii..?
Oletko ikinä kerjännyt jotain vanhemmiltasi sanomalla "Kaikilla muillakin on sellainen...?"
- juuuu
Käytätkö käsivoidetta?
- no yleensä,koska mul kuivuu kädet suihkus....
Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksiasi?
- en muista
Kädessäsi on matkalippu. Siinä lukee meno-paluu. Kysymys kuuluukin, lähtisitkö mieluummin menneisyyteen vai tulevaisuuteen?
- menneisyytee!
Minkälainen paita sinulla on päälläsi nyt?
- pelipaita..:D
Kutiatko helposti?
- aika helpost...
Onko sinulla ainakin yhden poptähden juliste seinälläsi?
- eii ne kai oo pop tähtii?o.o
Kuinka monesti katsot itseäsi peilistä?
- en laske ?
Käytätkö nukkuessasi sukkia?
- en yleens
TV-kanava jota katsot eniten?
- en kato pahemmin
Onnenlukusi?
- 2
Kulta vai hopea?
- hopee
Minkä värisellä tuolilla istut nyt?
- en istu tuolil
Mikä on viimeisin lause/sana jonka sanoit?
- e muist
Kenelle sen sanoit?
- jaaaa a
Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
- kesääää
Mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
- en tiiä
Minkälaista liikuntaa harrastat?
- futist
Minkä väriset hiukset sinulla on?
- ruskeet
Kuka nauroi sinulle viimeksi?
-veve vrm
Mitä teet nyt?
- teen tätä
Mihin aikaan heräsit tänään?
- eka 7:10 sitte 7:20 ja sit 9:00 :D:D:D
Onko kädessäsi sormusta?
- ei
Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
- en muista.............
Millä tuulella olet nyt?
- vituttaaa : D
Katsotko draamasarjoja?
- en yleens
Oletko tyttömäinen?
-joo kyl kai ku oon tyttö?:D mut en sillee oo kyl 100% tyttömäine :D
Oletko lyhyt ?
- joo :c
Tykkäätkö jostain?
- nojooo
Haittaako sinua jos sukkasi ovat likaiset?
- no ei sillee jos ne likaantuu saman päivän,mut en voi pitää samoi likasii sukkii kahta päivää=D
Liikkuuko sinusta mitään juoruja tällä hetkellä?
- varmaan
Kutsutko ketään heidän sukunimellään?
- joo
Kuinka moni tulee lukemaan tämän?
- EI KUKAA
Onko sinulla parasta ystävää?
- no joo pari
Pidätkö elämästäsi?
- vähä
Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
- joooo.....
Hammasharjasi väri?
- turkoosimusta...?
Montako kuppia on tällä hetkellä pöydällä sinun syystäsi?
- yks
Miltä kätesi tuoksuvat tällä hetkellä?
- balkan makkaralt
Mitä dödöä / hajustetta laitoit tänään?
- öö jtn tollast
Montako tyynyä on sängyssäsi?
- 1
Entä minkäväriset lakanat?
- harmaat
Onko huoneessasi valot päällä?
- on
Väsyttääkö?
- joo vähä
Maistuisiko kupillinen maitokaakaota?
- ei
Mitä ruokaa mielesi tekee tällä hetkellä eniten?
- eimitää
Asia, joka täytyy ehdottomasti löytyä vastakkaisesta sukupuolesta?
- luotetttavuus.......................
Paras ulkonäöllinen piirteesi?
- ei oo
Kaunein vuodenaika?
- kesä
Stressaako?
- vähä
Pidätkö shoppailusta?
- e

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.04.2012 01:45

alle 10 - et ole kermapersettä nähnykkään, pikemmin olet köyhä
alle 15 - normaali
alle 20 - keskiverto
alle 30 - pientä kermaisuutta ilmassa
30 - 41 - tavallinen kermaperseporvarin lapsi, joka saa kaiken mitä ikinä koskaan milloinkaan haluaakaan

RASTITA KAIKKI MITÄ OMISTAT !:
( ) parisänky
( ) pörrömatto
( )puman laukku
( ) adidaksen laukku
(1) vaatekaappi
( ) suuri huone
(2) kuvia galleriassa
(3) facebook profiili
(4) ..ja sinulla on lupa laittaa kuvia nettiin
( ) kosketusnäyttöpuhelin
( ) paljon rahaa
( ) suuri talo
( ) rikkaat vanhemmat
() paljon erilaisia vaatteita
() ..joista tietenkään puoliakaan et käytä
(5) oma tietokone
(6) ..ja kenties läppäri vielä
(7) omistat kameran
( )..ja kenties järkkäri vielä
( ) saat melkein vuoden välein uuden puhelimen
( ) kalliita koruja
() monia merkki vaatteita
( ) olet käynyt yli 5 eri maassa
( ) ..useammin kuin kaksikertaa vuodessa
() shoppailet AINAKIN kerran kuussa
() ..useamminkin
( ) ..lähes jokakerta mukana on yli viisikymppiä
(8) ..ja tavaraa jälkeenpäin ainakin koko rahan edestä
( ) pukeudut aina viimeistä huutoa oleviin vaatteisiin
() "ei oo rahasta kiinni, äiti/isä maksaa"
() suosikki liikkeesi mm only, seppälä, veromoda, h&m.
( ) saat viikkorahaa/kuukausirahaa
( ) ..+ vähän päälle
( ) saat hyvistä koesuorituksista rahaa
(/) saat aina melkein kaiken mitä haluat
( ) perheessänne on oma yritys
(9) mielestäsi et ole hemmoteltu kermaperse
(/:D) raivoat aina, jos et saa tahtoasi läpi
( ) oma televisio
() oma radio
() asut lähellä jonkin sortin ostaria
(11) teillä on vähintään 2 lemmikkiä
(12) ..joista vähintään toinen on sinun
(13) sinulla on suht.koht. paljon kavereita
(14) seurustelet

[Ei aihetta]Maanantai 09.04.2012 23:52

MICHAEL MONROE
[] Vaaleat hiukset
[x???] Olen hyvin mukava ihminen
[ ] Minulla on ollut anoreksia
[ ] Olen syntynyt kesällä (touku-heinä)
[] Osaan soittaa kitaraa
[] Osaan soittaa saxofonia
[ ] Asun Turussa
1/7

ANDY MCCOY
[] Mustat hiukset
[ ] Minulla on ollut huume ongelma
[ ] Olen asunut ruotsissa
[ ] Soitan kitaraa
[ ] Juon paljon alkoholia
[ ] Olen syntynyt syksyllä (elo-loka)
[ ] Asun Helsingissä
0:S/7

NASTY SUICIDE
[ ] Olen ollut ruotsinkielisessä koulussa
[x] Olen joskus meinannut kuolla
[ ] Olen hypännyt portaita alas pääedellä
[ ] Soitan kitaraa
[ ] Olen heitellyt jonkun hotellin kalusteita parvekkeelta alas
[x] Olen syntynyt alkuvuodesta (tammi-maalis)
[ ] Olen menettänyt parhaan ystäväsi
2/7

SAM YAFFA
[ ] Olen asunut ruotsissa
[ ] Olen syntynyt syksyllä (elo-loka)
[] Mustat hiukset
[] Soitan bassoa
[ ] Olen asunut Lontoossa
[ ] Asun nyt New Yorkissa
[...] Olet aloittanut musiikin harrastamisen nuorena
0/7

RAZZLE <3
[ ] Minulla on ollut huume ongelmia
[ ] Minut on adoptoitu
[ ] Olen asunut Lontoossa
[ ] Soitan rumpuja
[x] Minulla on hyvä huumorintaju
[ ] Hiukseni ovat joskus olleet vihreät
[x!!] Olet aina halunnut päästä Amerikkaan
2/7

[Ei aihetta]Maanantai 09.04.2012 23:51

JOKU EXÄ
~ Minkä ikäinen hän on ? - 13-14??
~ Paras asia hänen ulkonäössään - no emt
~ Oletteko koskaan riidelleet -jooo :D:D
~ Milloin tutustuitte - öööh... vissii ku olin 4 luokal..? tai emt:D
~ Oletteko samanikäisiä - se on vuoden vanhempi

LAPSUUDENKAVERI
~ Oletteko vielä yhteydessä toisiinne - juu
~ Oletteko usein tekemisissä - ei :S
~ Oletteko samanikäisiä - juu
~ Onko sinulla valokuvia teistä - on
~ Kaipaatko häntä - joo
~ Minkä ikäisenä tutustuitte -emt D::D: 3-4 vuotian

ILMESTYI ELÄMÄÄSI YHTÄKKIÄ
~ Miten henkilö tuli elämääsi - tuli mein kouluu :DD
~ Kuinka kauan olette tunteneet - vähä yli vuoden :P
~ Olisiko parempi, ettei hän olisi elämässäsi? -en
~ Oletteko ikinä seurustelleet - noei :D
~ Kuinka usein olette tavanneet - aika harvoin nykyää :cccccc
~ Minkä ikäinen hän on - 14 mut täyttää ihan koht 15 :PP
~ Merkitseekö hän sinulle paljon? Tietääkö hän sitä? - merkitsee ja paljo ja tietää

TOSI LUOTETTAVA
~ Miksi luotat häneen - koska ei se oo pettän mun luottamust ikin eikä kerro asioist kellee :D
~ Luottaakos hän sinuun - juu
~ Oletteko hyviä ystäviä - no joo!!1
~ Voitko kertoa hänelle aivan kaiken - joo :D mut en kerro kaikkee kellee;)
~ Onko hän kertonut sinulle jotain luotettavaa - juuu
~ Onko hän tyttö vai poika? - tyttö

PERHEENJÄSEN
~ Minkä ikäinen hän on - emttt joku 4 w?
~ Vanhempi vai nuorempi sinua - nuorempi
~ Vietätkö miten paljon aikaa hänen kanssaan - en sillai mut joo
~ Milloin viimeksi riitelitte (vai riitelettekö edes koskaan) - tänää
~ Asuuko hän vielä kanssasi saman katon alla -joo

[Ei aihetta]Maanantai 09.04.2012 18:08

Kokeile mihin olet riippuvainen.
Tietokone
[1] Olen koneella tunteja
[2] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[ ] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[3] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[4] Minulla on oma tietokone ja se on omassa huoneessani
[5] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[6] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
yht: 6

Elokuvat
[] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[1] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[2] Säilytän kaikki leffalippuni
[] Lainaan sanontoja elokuvista
[] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
yht: 2

Televisio
[] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[] Televisio on herätyskelloni
[] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[1] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
yht: 1

Urheilu
[1] Katson urheilua joka päivä
[] Olen ollut jossain joukkueessa vähintään kolme kertaa
[2] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[/] Olen tosi hyvässä kunnossa
[/] Kuntoilen koko ajan
[ ] Lenkkeilen tai uin
[3] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[4] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[/] Minua ei haittaa hikoilla
yht: 5½

Ruoka
[ ] Rakastan ruokaa
[] Haluan kokeilla kaikkea
[] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[] En välitä painostani, haluan vain syödä
[] Olen kokeillut mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista tms.
[] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[] Menen juhliin ruuan takia.
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[1] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
yht: 1

Sosiaalinen elämä
[/] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[1] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[2] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
yht: 2½

Tupakka
[] Poltan
[] Ahdistun jos olen paikassa jossa ei voi polttaa
[] Aamu ei voi lähteä hyvin käyntiin jos en saa poltettua aamu tupakkaa väh. 1h heräämiseni jälkeen
[] Kaapeissani tai pöydilläni on useita askeja/venttipusseja/rislapaketteja tai vastaavia tupakka välineitä
[] Vanhempani tietävät että poltan
[] Olen polttanut jo vähintään 5 vuotta
[] Poltan vaikka kukaan ei olisi seuranani
[] Tupakka on minusta ihan hyvää
[] Ympärillä oleva tupakan savu ei häiritse minua
yht: 0

Alkoholi
[] Olen juonut itseni sellaiseen humalaan että en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[] Olen sammunut joskus
[] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[] Olen perunut tärkeitä viikonloppusuunnitelmiani jotta pääsisin juomaan
[] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
[] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
yht: 0

Huonot asiat
[] Varastan säännöllisesti
[] Tupakoin säännöllisesti
[] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon krapulassa
[/] Juon kavereitteni kanssa ja teemme tyhmiä juttuja
[1] Kiroilen koko ajan
[] Joudun aina tappeluihin
[2] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[3] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[] Olen karannut kotoa
yht: 3½

Pelit
[] Pelaan rahasta
[1] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[] Lottoan säännöllisesti
[] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20sent.
[] Olen pelannut noppaa rahasta
[] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[2] Olen ollut voitolla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[3] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[] Säästörahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[4] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
yht: 4

Musiikki
[] Koneellani on vähintään 1000 biisiä
[1] Ollessani kotona kuuntelen lähes koko ajan musiikkia
[2] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[3] Omistan ainakin 30 levyä
[4] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[ ] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[5] Olen soittanut/laulanut bändissä
[] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[6] Hyvän biisin tullessa radiosta unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[] Omistan iPodin ja se on aina mukanani
yht: 6