IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 25.08.2012 22:02

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN

pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.


NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN
tyttö - tai poikaystävää. /ex..
viime kesää
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani/kaveriani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.


SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION
ryypätä perseet olalle.
lähteä lomamatkalle.
nukkua yli yhteen päivällä.
lukea kokeisiin, tenttiin jne.
lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.


MINULLA ON
100 e käteisenä lompakossa
vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
mesekeskusteluja auki.
meikatut kasvot juuri nyt.
ja paljastava tissitoppi päälläni.
ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
yksi todella hyvä tyyppi mesen yhteystiedoissa, jonka jutuille nauran aina.
sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
dieetti kesken.
luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
noloja muistoja lapsuudesta.
ainakin kaksi lävistystä.
suunnitelmia ensi viikonlopulle.
poreallas kotona.


MINÄ OLEN
pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan/tytön vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja.
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt Espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja.
saanut kokeesta 5-
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut poliisiautossa.
jäänyt kiinni varastamisesta.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 20 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ollut suossa.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa
tanssinut salsaa.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.


OMISTAN
auton
kännykän
kameran
tietokoneen
lävistyksen
lemmikin
internetin
huoneen
pehmoleluja
cd-soittimen
yli 20 cd-levyä
kuntopyörän
tauluja
meikkejä
koulurepun/laukun
penaalin


HALUAISIN
jäätelöä
karkkia
rahaa
mehua
vettä
limsaa
suklaata
kalaa
lihaa
ruokaa
päästä uimaan
käydä discossa
meikkejä
uuden kaverin
vaatteita
kameran



MINÄ OLEN
joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti.
... enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
lyönyt/puristanut jotain perseestä.
uinut avannossa.
astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
saanut pojan/tytön itkemään.
katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
.... onnistunut siinä.

totta !Sunnuntai 19.08.2012 01:23

Kuinka tehdä vaikutus mieheen:
- ole alasti
- tuo olutta

Kuinka tehdä vaikutus naiseen:
- kehu häntä
- halaa häntä
- suutele häntä
- pidä häntä hyvänä
- silitä häntä
- kiusoittele häntä
- tee hänen olonsa mukavaksi
- suojele häntä
- pidä hänestä kiinni
- tuhlaa häneen rahaa
- vie hänet ulos syömään
- kuuntele häntä
- välitä hänestä
- seiso hänen rinnallaan
- tue häntä
- mene hänen vuokseen maailman ääriin

[Ei aihetta]Lauantai 18.08.2012 02:56

Päivä 30: kuva jostain tunnetusta henkilöstä jonka haluaisin tavata









ja tiiän et jotkuu on kuollu mut silti.

[Ei aihetta]Maanantai 13.08.2012 23:23

Päivä 29: kuva ihanne hiuksistasi

tollaset mut eriväriset !!

Päivä 30: kuva jostain tunnetusta henkilöstä jonka haluaisin tavata

[Ei aihetta]Maanantai 13.08.2012 16:20

Testaa henkinen ikäsi.

Alle 10-vuotias:
[ ] leikit vielä nukeilla
[ ] mielestäsi äidilläsi on mielenkiintoisia purkkeja
[ ] menet aina kuuliaisesti kotiin
[ ] teet läksyt kiltisti
[/] olet aina hieman etuajassa koulussa
Yht: ½

11-vuotias:
[ ] mielestäsi 5-luokkalaiset ovat jo melkein aikuisia
[ ] hiketät koulussa
[ ] mielestäsi 7-luokkalaiset ovat cooleja
[ ] luet kokeisiin
[/] syöt kouluruokaa
Yht:½

12-vuotias:
[ ] venytät itsesi täyteen pituuteen ekaluokkalaisen nähdessäsi
[x] haluat olla yli 170 senttinen
[ ] kiusaat mielelläsi pienempiäsi
[/] värjäät hiuksiasi ahkerasti
[ ] olet tunneilla kiltisti
Yht: 1½

13-vuotias:
[/ silmis semisti] käytät paljon meikkiä
[ ] tupakointi/alkoholin juonti on coolia
[ ] yläasteella on kivaa
[x] koulu-uinti on kamalaa
[ ] peilailet koulussa vähintään kaksi kertaa päivässä
Yht: 1½

14-vuotias:
[x] meikkaat säännöllisesti
[/] käytät hiuslakkaa
[x] et kuuntele välillä tunneilla tarkasti
[x] suoristat aina hiuksesi
[/] vittuilet opettajille
Yht: 4

15-vuotias:
[x] odotat peruskoulun jälkeistä elämää
[/] tiedät jo tulevan ammattisi
[ ] tiedät, menetkö lukioon vai amikseen
[x] aikasi tuhraantuu kaikkeen muuhun kuin kouluun
[] yrität tosissasi nostaa numeroitasi
Yht: 2½

16-vuotias:
[] Olet käynyt jo riparin
[x] Koulu ei kiinnosta ollenkaan
[x] Vietät aikaasi mieluiten kavereitten kanssa
[x] Vanhempasi eivät ymmärrä sinua ollenkaan
[/] Et tiedä mitä haluat tehdä tulevaisuudessa
Yht: 3½

17-vuotias:
[x] Olet kokeillut alkoholia
[] Sinulla on tyttö/poikaystävä
[x] Haluaisit muuttaa nopeasti pois kotoa
[ ] Elät juuri nyt elämäsi parasta aikaa
[x] Odotat kovasti, että täytät 18v
Yht: 3

18-vuotias:
[x mut en juomas:D] Olet käynyt jo baarissa
[] Haluat pian ajokortin
[x] Olisi kiva muuttaa omaan kämppään
[ ] Koulu on jo takana
Yht: 2

19-vuotias:
[x] Asut vielä kotona
[ ] Autot on kivoja
[x] Kuuntelet paljon musiikkia
[ ] Harrastat jotain itsepuolustuslajia
[x] Sinulla on oma tietokone
Yht: 3

20-vuotias tai vanhempi:
[/] Tiedät mitä haluat elämältäsi
[x] Sinulla on lemmikki
[ ] Olet töissä
[] Illalla lähdet ulos
[ ] Kaipaat huomiota
Yht: 1½

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.08.2012 04:29

Päivä 28: kuva jostain joka kuvaa unemaasi
563324_345674978846182_1621029407_n_large.jpg
ajajjaja kaikkee muutaki mut en voi lsiää kuvii ku en löyä mtn kivaaa

Päivä 29: kuva ihanne hiuksistasi
Päivä 30: kuva jostain tunnetusta henkilöstä jonka haluaisin tavata

[Ei aihetta]Lauantai 11.08.2012 19:32

Päivä 19: kuva ihanasta vaatekappaleesta
49521900001_m.jpg

Päivä 20: kuva ihanista kengistä
62839357270817912_M1BgQLUS_c_large.jpg
adb035eec9b63f8deadbbb7488b0ce2clarge_large.jpg
[img]http://data.whicdn.com/images/34280185/DSC07739_large.JPG[/img]

Päivä 21: Kuva jostain herkullisesta
304915_10150998157417607_658632128_n_large.jpg

Päivä 22: kuva lempihedelmästäsi
25-27-appelsiini.jpg

Päivä 23: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
tumblr_m4a2g9ou4I1rv2tzto1_500_large.png

Päivä 24: kuva sinusta aikoja sitten

en jaksan ettii vanhempaa kuvaa :D

Päivä 25: kuva jostain mitä teet tunnin päästä
376251_338417139575570_1543796603_n_large.jpg

Päivä 26: kuva jostain mitä ikävöit
482112_419978221372968_999036288_n_large.jpg

Päivä 27: kuva jostain mitä haluaisit oppia
424877_278571522211898_881540641_n_large.jpg

Päivä 28: kuva jostain joka kuvaa unemaasi
Päivä 29: kuva ihanne hiuksistasi
Päivä 30: kuva jostain tunnetusta henkilöstä jonka haluaisin tavata

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.08.2012 15:49

KIRJOITA GOOGLEN KUVAHAKUUN NÄITÄ HAKUSANOJA:

1. Kirjoita sana "house" ja nimesi, valitse viides talon kuva. Tässä on kuva talostasi 10 vuoden päästä:
Emma_Smith_Devoe_House.jpg


2. Siskosi (tai jos ei oo siskoa, niin äitisi) etunimi genetiivimuodossa + sana "mekko" (esim. "Annan mekko") ja valitse toinen kuva. Sinulla on hääpäivänäsi tämä mekko/mikä tahansa vaatekappale ylläsi:
Pallet_dress.jpg


3. Lemmikkisi nimi (jos ei oo lemmikkiä niin laita eka nimi joka tulee mieleen) ja valitse ensimmäinen kuva, jossa on ihminen. Tässä on tuleva esikoisesi:
7_olivia_wildelarge_image-1.jpg


4. Syntymävuotesi ja sana "töissä" (esim. "1995 töissä") ja valitse seitsemäs kuva. Tämä kuva viittaa jotenkin tulevaan ammattiisi:
1911080930_hutun_valokuva.jpg


5. Kännykkäsi väri + joku vaatekappale (esim. "punainen mekko", "sininen paita", jne). Sitten valitse kuva ikäsi mukaan, eli jos oot vaikkapa 16v niin valitse kuudestoista kuva. Sinulla on tämä vaatekappale ylläsi, kun kuolet:
t-paita-omalla-tekstilla.jpg


6. Viimeisen saapuneen tekstarin viimeinen sana (esim. "no joo emt" = laita googlehakuun sana "emt") ja valitse kolmas kuva. Näin sinä kuolet / tämä sinut tappaa:
JuuJuu01.jpg

[Ei aihetta]Perjantai 03.08.2012 04:50

Jos eläisin unelmaani...

Olisin
[] 0-14 vuotta
[x] 15-18 vuotta
[x] 18-24 vuotta
[] 25-30 vuotta
[] 30-40 vuotta
[] 40-50 vuotta
[] 50 uotta tai enemmän

Olisin
[] 150cm tai vähemmän
[] 151-160cm
[x] 161-170
[ ] 171-180
[] 181cm tai enemmän

Olisin
[] Sinkku
[x] Parisuhteessa
[x] Kihloissa
[] Naimisissa
[] Leski

Asuisin
[x] Suomessa, missä?: hesas ehk:D
[x]Ulkomailla, missä?: iso britannia tai amerikka!
[x] Omakotitalossa
[] Rivitalossa
[x] Kerrostalossa
[] Paritalossa
[] Asuntolassa
[x] Yksin
[] Kämppiksen kanssa
[x] Puolisoni tai tyttö-/poikaystäväni kanssa
[ ] Jonkun muun kanssa

Hiukseni olisivat
[x] Blondit
[x] Vaalean ruskeat
[x] Tumman ruskeat
[] Punaruskeat
[] Oranssit
[x] Punaiset
[x] Mustat
[] Violetit
[] Vihreät
[ ] Joku muu väri:

Hiustyylini olisi:
[x] Suorat
[] Kiharat
[x] Pitkät
[] Puolipitkät
[] Lyhyet
[] Rastat
[] Sivukalju
[] Kalju
[] Irokeesi
[] Joku muu:

Lapsia
[x] On, montako?: 1-3 mut eka ois sillee muutama vuos ilman mtn lapsii :D
[] Ei!!!

Amattini?
- futari tai joku laulaja..

Ystäväpiirini:
[x] Pieni
[x] Suuri

Ystäväni olisivat: (kerro jotain ystävistäsi)
- sellasii

Olisin:
[x] Laiha
[x] Normaali painoinen
[x] Muodokas
[/eisillee paljoo vaa esim nii mitä nyt naisfutari tarvii] Lihaksikas
[] Joku muu?:

Minulla olisi:
[] Kissa
[x] Koira
[] Käärme/lisko
[] Kilpikonna
[] Kaloja
[] Hiiri/rotta/gerbiili
[] Hamsteri/marsu
[] Kani
[] Lehmä/porsas/lammas/vuohi yms.
[] Joku lintu
[] Joku muu?:

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2012 14:22

Päivä 18: kuva jostain mitä teit eilen


Päivä 19: kuva ihanasta vaatekappaleesta
Päivä 20: kuva ihanista kengistä
Päivä 21: Kuva jostain herkullisesta
Päivä 22: kuva lempihedelmästäsi
Päivä 23: kuva jostain mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi
Päivä 24: kuva sinusta aikoja sitten
Päivä 25: kuva jostain mitä teet tunnin päästä
Päivä 26: kuva jostain mitä ikävöit
Päivä 27: kuva jostain mitä haluaisit oppia
Päivä 28: kuva jostain joka kuvaa unemaasi
Päivä 29: kuva ihanne hiuksistasi
Päivä 30: kuva jostain tunnetusta henkilöstä jonka haluaisin tavata