IRC-Galleria

tauno palo vaikka sato Tiistai 17.02.2009 16:28

* Isä meidän - papin stressinlievitystä *

Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan. Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa kertoi niksin, miten voisi rentoutua.

Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juo se. Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutunut."

Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti tunsi miten rennoksi muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta ja välittömästä tunnelmasta, jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan luomaan. Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta kirjeen:

Hyvä Isä,
Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:

-Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.

-Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.

-Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantaa käyttikin. Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä jäniksen korvia.

-Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen halaamistaan ja r´intojen kourailua.

-Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen.

-Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia "Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.

-Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.

-Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan. Ainakaan luterilainen kirkko ei uhkaile mafialla seurakuntansa taivuttelemiseksi.

-Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein pääasiassa kalastajia, mutta käyttivät verkkoja, eivät sukelluslaitteita ja harppuunoita. He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.

-Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC and the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".

-Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.

-Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana k*see" tai "laittanut läskiä tummumaan".

-Emme viittaa Juudakseen "v***n kyylänä". Raamattu ei vastaa kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavaltamisesta saamastaan hopeasta. Ainakaan hän ei perustanut investointipankkia.

-älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".

-Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen". Em. hetkellä hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä, eivätkä opetuslapset ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet häntä "presidentiksi".

-Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.

-älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.

-Vanhempi rouvashenkilö jota yrititte ihmeparantaa, kyllä kaatui, mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.

-Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.

-Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".

-Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää. Alttari joudutaan pesemään.

-Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti, jossa lukee "kolehdit ovat palkkani". Rahat, joita kolehtiin laitetaan, eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.

-Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun". Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää. Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.

-Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".

-Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkan tekeminen ei.

-Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.

MUUTA HUOMIOITAVAA:

Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla, johon te viittasille sanoilla "tuhkamuna" ja "hameasuinen tr*nsvestiitti", olin minä. Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.

Kunnioittavasti Teidän, Arkkipiispa.

Tyttö oonPerjantai 13.02.2009 23:01

POIKA

[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[/] Koirat on parempia kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa -- öö no siis joo..? tajusinkohan oikein..
[ ] Shoppailu on kidutusta
[ ] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega. -- siis mikä?
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[ ] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja -- kyllää joskus
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[x] On outoa pitää pyjamabileitä -- ainakin ilman alkoholia.. :D
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa -- no en nyt sillee mussunmussun mut joo kyl ainaki joskus :D
[ ] Käytät boksereita

Total: 11½

TYTTÖ

[ ] Käytät huulikiiltoa
[x] Rakastat shoppailua -- no en nyt RAKASTA mut onhan se kivaa
[x] Käytät eyelineria
[x] Sinulla on sama paita useana erivärinä - yks paita kahtena värinä :D
[ ] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja -- khyll joskus joo
[x] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[/] Inhoat pukeutua mustaan
[x] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa jnejne
[x] Tykkäät käydä manikyyreissä/pedikyyreissä -- tykkäisin jos kävisin :D
[/] Tykkäät pitää koruja -- njoo..
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[x] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[/] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[x] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[x] Tykkäät meikata toisia

Total: 16½

DumdudumdudumtumtumtumTorstai 12.02.2009 20:33

Mene Wikipedian etusivulle ja paina Satunnainen Artikkeli. Se on bändisi nimi.
Paina satunnaista 4 kertaa; ne ovat bändisi jäsenten nimet (tässä kohtaa voit hyväksyä vain henkilöistä kertovia artikkeleja)
Paina satunnaista artikkelia uudelleen; se on albumisi nimi.
Paina satunnaista artikkelia 10 kertaa; ne ovat kappaleiden nimiä albumillasi.


Bändin nimi:
Kaarlenvaltikka

Bändin jäsenet:
Rauna Paadar-Leivo
John C. Calhoun
John Todd Zimmer
A.V. Koskimies

Albumin nimi: 279 eaa.

Kappaleet albumilla:
1. Dao
2. Kelttimeri
3. Flamingo Las Vegas
4. Quirinalis
5. Neljäs seinä
6. Laskostuminen
7. Norteño
8. Rauhanyhdistys
9. Mannerheim
10. Maarssen

diiihTorstai 12.02.2009 17:06

Aikuinen vai teini?

Aikuinen:
[ ] Luet mielummin kirjoja, kuin ryyppäisit
[x] Opiskelu antaa hyvän pohjan tulevalle uralle -- näinhän sen pitäis mennä ;DD
[ ] Olet vakituisessa parisuhteessa
[ ] ...Joka on kestänyt jo vähintään yli vuoden
[x] Omistat auton/ajokortin/molemmat -- käyks mopokortti?
[x] Nautit joskus hiljaisuudesta enemmän kuin musiikista
[x] Kuntoilet, käyt lenkillä tai muuten vain urheilet säännöllisesti -- no yritän ainakin
[ ] Olet aina valmis kokeilemaan jotain uutta ruokalajia, kuten aasialaista/afrikkalaista
[x] Jos saisit lottovoiton, säästäisit tai lahjoittaisit hyväntekeväisyyteen -- säästäisin
[x] Ostat pääsääntöisesti vaatteesi/asusteesi itse
[ ] En mielelläni lainaa vanhemmiltani rahaa -- sehän on sitten eriasia että antaako ne sitä rahaa :D
[x] Jos olet rikkonut jotain kaupassa, ilmoitat heti myyjälle ja maksat laskun -- en oo viel toistaseks rikkonu mitää mut jos rikkoisin ni ehkä varmaa joo..
[x] Juoda voi myös ilman kännäystä
[ ] Musiikkimakuusi kuuluu joku näistä: Tori Amos, Erykah Badu, Neil Young tai Beatles
[ ] Et ole vuoden sisällä lintsannut töistä/koulusta ilman syytä
[x] Joskus saa silti lapsettaa aikuiselämässäkin
[x] Tarkkailet syömistäsi, mutta muistat herkutella
[ ] Haluat lapsen tulevan muutaman vuoden sisällä
[ ] Pidät teatterissa/baletissa/oopperassa käymisestä
[ ] Katsot klassikkoelokuvia/luet klassikkoromaaneja ilman äidinkielenopettajan pakotusta asiaan

10 / 20

Teini:
[ ] Joka viikonloppu täytyy päästä keitolle
[ ] ...jos et pääse, se johtuu vanhempien pakottamisesta sukujuhliin yms
[ ] Joudut joka kesä mökille vanhempiesi kanssa joksikin aikaa
[ ] Luet joko Suosikkia tai Demiä
[ ] Muodin mukana mennään
[ ] ... jos ei, niin olen ernu/gootti/punkkari
[x] Meikkaan joka päivä -- yleensä kyllä joo (ps. eiks aikuiset sit vai meikkaa :ooo)
[x] Inhoan kotitöitä, kuten siivoamista ja tiskaamista -- vaikka pakkohan nekin on tehdä
[ ] Vanhemmillani ei ole asiaa huoneeseeni
[ ] Seurustelusuhde on vakituinen, jos se on kestänyt yli kaksi kuukautta
[ ] En halua kasvaa aikuiseksi
[x] Tykkään käydä huvipuistoissa, mieluiten hurjimmissa laitteissa -- on siellä ihan kivaa
[/] Lehdestä luen yleensä vain sarjakuvat -- riippuu lehdestä
[ ] Stephanie Meyerin kirjat ovat ihania!
[x] Nykyään tehdään parempaa musaa kuin ennen
[x] Olen mielestäni ikäistä kypsempi -- :DD
[ ] Liikun usein isossa kaveriporukassa
[ ] Olen kuluvan vuoden aikana ollut ihastunut luokkalaiseeni poikaan / työtoveriini
[ ] Telkkarista katson lähinnä O.C:n, Salkkarit, Idolsit, Simpsonit ja mallikilpailut
[ ] En selviäisi ilman Converseja

5½ / 20

myyntikonsultti ;)Maanantai 02.02.2009 21:39

Mun kautta saapi tilailla Oriflame-tuotteita (:

Kuvastoja löytyy netistä (http://oriflame.fi) ja multa kotoa.

mitennitylsääkövainSunnuntai 11.01.2009 00:28

Oletko valmis litanjaan turhia kysymyksiä?
- sure

Mikä on äidinäitisi tyttösukunimi?
- hirvonen?

Minkä väriset silmät näistä haluaisit mieluiten; taivaansiniset, smaragdinvihreät vai suklaanruskeat?
- siniset tai ruskeet

Mikä sinulla on ruotsinnumerona?
- 8

Osaatko jonkun englanninkielisen laulun ulkoa? Minkä?
- moniakin

Myisitkö itseäsi, toisinsanoen huoraisitko, jos perheesi olisi kamalassa rahapulassa?
- noe

Todista, että osaat muitakin kieliä kuin suomea?
- mi chiamo essi. jag kan tala svenska and english

Kerro jotain isästäsi?
- se on mies

Minkä leffan haluaisit nyt katsoa?
- jotain komediaa

Kuunteletko iskelmää?
- autos

Mitä nimeä et ainakaan anna lapsellesi?
- orvokki

Jos sinun pitäisi valita yksi ohjelma, jota katsot koko loppuelämäsi, mikä se olisi?
- täydelliset naiset

Haluatko suuret prinsessahäät?
- no arvaa! (:

Kuka on mielestäsi kaunein julkkis?
- kaikki

Tiedätkö kuka on Harlow Winter Kate Madden? Kuka?
- noe

Pelkäätkö neuloja, korkeita paikkoja, hämähäkkejä, oksentamista, ahtaita paikkoja, pellejä..?
- een

Onko abortti murha?
- huohhh, riippuu vähän tilanteesta jne

Harry Potter vai Taru Sormusten Herrasta?
- HP

Lempiruokasi?
- monia

Kummalle huoltajuus, Kevinille vai Britneylle?
- arvotaan: kevinille

Mikä biisi on jumittunut päähäsi?
- täl hetkel ei just mikää

Onko joulu turha juhla?
- no nykyään tuntuu vähän siltä..

Entä juhannus?
- no joo :D

Pitäisikö yhteiskunnan tehdä niinkuin ennenvanhaan, eritellä bussit, puistonpenkit ja jalkakäytävät joille vain valkoiset saivat mennä?
- joo, jos sillee et mä kuulun valkosii. no mut juu ei

Aiotko keskittyä enemmän opiskeluun?
- niinhän se olis tarkotus mut tuskin onnistuu :D

Odotatko jo ensi kesää?
- juuu..

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.01.2009 00:20

Nukuitko viime yön huonosti?
- itseasiassa aika hyvin

Kuinka usein näet unta ihastuksestasi?
- jaa-a, harvoin

Kai sinulla on ihastus?
- dii

Mikä on perusnumerosi matikankokeessa?
- 5-8 :D

Entä äidinkielen ainekirjoituksessa?
- varmaan joku 8

Tai englannin testissä?
- kuus

Etkö lue kokeisiin?
- riippuu vähän

Kumpi on sinulle tärkeämpää: minkä näköisenä menet kouluun vai ehditkö sinne juuri ajoissa?
- no sen näkösenä kun oon? ehdin kyl ajoissa

Aamulla on todella huono hiuspäivä, et saa tappeluistasi huolimatta hiuksia kuriin. Miten toimit?
- pikanuttura ja otsatukka ylös = varje dag ;DD

Huomaat nukkuneesi pommiin, ja et millään kerkeä ajoissa. Mitä ajattelet?
- jään nukkumaa ja meen vasta seuraavan aineen tunnille

Teetkö työtä koulun eteen vaikka ei mitenkään huvittaisi? Kuvittele tilanne: Huomenna on englannin iso koe, ja tiedät olevasi huono ellet lue. Sitten ystäväsi pyytää sinua meseen, mitä teet?
- luen


Nyt voimmekin siirtyä seuraavaan aiheeseen, eli ulkonäköösi. Kuinka kauan aamulla sinulla menee seuraaviin asioihin:

1. Harjata hampaat: - n. 1min

2. Laittaa hiukset: - 1-30min

3. Meikata: 5-30min

4. Valita vaatteet: yleensä joku minuutti

5. Peilin edessä olossa: koko aamu tai sit en ees kato peilii

Onko sinulle väliä mitä shampoo- tai hoitoainemerkkiä käytät?
- no ei nyt välttämättä merkillä, mut muuten oon tarkka mitä tukkaani laitan

Sopiiko "vaatteet tekevät naisen" -sanonta sinuun?
- todennäkösesti ei :D

Käytätkö...

...pillihousuja? - njoo.. tai en tiiä onko ne suorat vai pillit :oo ehkä sen väliltä

...huppareita? - joop joskus

...tunikoita? - joop

...sukkahousuja? - juhlis

...toppeja? - varje dag

...hameita? - enn

Mitä aineita käytät itseesi lähes päivittäin?
[/] kuorintavoide
[x] kosteusvoide
[ ] hajuvesi
[x] meikkivoide
[ ] valokynä
[x] ripsiväri
[ ] huulipuna
[/] kajal
[x] puuteri
[ ] luomiväri
[ ] kasvonaamiot
[x] jalkavoiteet
[ ] hierontaöljyt
[x] shampoo
[x] hoitoaine
[ ] finninhoitokynä
[ ] puhdistava voide
[x] silmänympärysvoide
[ ] En käytä minkäänlaisia erikoistuotteita vartaloni tai kasvojeni hoitoon. Vesi ja saippua riittävät.

Minkälaiset kynnet omistat?
- keskipitkät ja huonos kunnos: lohkeilee :SSS pitäs mennä jonnee manikyyrii

Minkälainen lakkaus niissä on?
[ ] ruma, lohkeillut
[ ] tein sen äsken, loistava!
[ ] syön kynnet, eli lakkaus ei pysy
[ ] ranskalainen manikyyri
[ ] musta väri
[ ] punainen väri
[ ] sininen väri
[ ] samaa sävyä kuin paitani
[ ] oranssi väri
[x] ei mikään väri

Tehdääs pieni luonnetestiosuus.
Aluksi, kuinka vanha rehellisesti tunnet olevasi henkisesti?
- aika samanikänen ku oikeestiki..?

Kun kuuntelet kaverisi juttuja, tuleeko sinulle usein olo "huoh, aina se jauhaa samoja juttuja..."
- ei

Mikä on yllättävä piirre sinussa?
- ööm kaikki

Hävettääkö sinua aivastaa ihmisten edessä?
- no riippuu tilanteesta

Oletko tyytyväinen elämääsi?
- no juu

Valitatko jatkuvasti? Eikö mikään riitä sinulle?
- joo :DD

Oletko taiteilijasielu?
- no en

Ja nyt tämä legendaarinen "sekalaisia". . Älä pelästy.

Nimi, jota haluaisit muiden käyttävän sinusta?
- KING!

Oletko harrastanut jotain vain vanhempiesi vuoksi?
- öö en kai

Suurin haaveesi tämän hetkiseen harrastukseesi liittyen?
- ois kiva päästä kisoihin (:

Onko sinulla monta lempiartistia?
- joo

Onko sinulla päällä punainen paita?
- yökkäri <3

Etkö ylipäätään pidä punaisia paitoja?
- en muita ku tätä yökkärii..

Onko teillä keittiön kaapissa popkornia?
- en oo varma.. en jaksa mennä kattoo

Hävettääkö sinua?
- melkee joka päivä

Lempisuklaasi ja miksi?
- valkosuklaa ja marabou minttukrokantti, koska ne on vaa niin hyvii (en kyl syö suklaata..)

Saatko mielihyvää muiden ihmisten tuskasta?
- riippuu kenen

Mitä pidät maanantaiaamuista?
- perrrrrrseestä

Paras piirretty ikinä?
- en tiiä

Kasvaako sinusta KOSKAAN aikuista?
- toivottavast

BB-ANSKU (:Tiistai 06.01.2009 22:01

Mikä on fetissi?
- hmm no siis että ostaa vaikka sikanaa kenkii.. EN OSAA SELITTÄÄÄÄ!!!!!!1

Mikä on mensa?
- öö.. oon mä sen kuullu, joku järjestö tai joku varmaa?

Mikä on kolhoosi?
- no se joku kommunistijuttu, jossaa venäjäl oli (tai neuvostoliitos) [thänk kaad oon kattonu bb:tä]

Mikä on demokratia?
- kansanvalta

Mikä on ego?
- no joku ihmisen sellain juttu.. :D

Onko sosiaalisuudella jotain tekemistä sosialismin kanssa?
- no ei kai?

Mikä on bonsai-puu?
- sellain kasvi

Kuka on Brigitte Bardot?
- nainen

Mikä on spektaakkeli?
- noooou aidiii :D

Mikä on fobia?
- sellain sairaalloinen pelko

Mikä on konflikti?
- no joku riita tai sellain

mitä pessimismi tarkoittaa?
- öö et aattelee aina negatiivisesti

Mikä on A Capella?
- joku musiikkitermi, en voi muistaa mitä se tarkottaa

Määrittele kädenlämpöinen vesi
- no sellain lämpötila, joka on saman lämpöstä ku oma ruumiinlämpö, eli joku 37 astetta?

Kalossi
- kenkä

Mikä on miimikko?
- sellain hauskuuttaja

Millainen maa se Afrikka on?
- hahaa tän tiiänki jo! Ei afrikka oo maa

Onks hiivassa sokerii?
- öö.. ei?

Mikä on sensuuri?
- sellanen, että vaikka lehdissä ei julkasta jotain juttua/yksittäistä sanaa/lausetta tms.

Petetäänkö pikkujouluissa?
- sure

Harrastetaanko takseissa seksiä?
- sure

Mitä tarkoittaa I love blonds
- rakastan londeja

Tiedätkö mikä on paistinpannu?
- kyllää

Mikä on melankolinen?
- no sitä en tiiä

Mikä on diapolo?
- se sellanen häkkyrä mitä heitellää narujen välis?

Voiko olla allerginen kanien siitepölylle?
- kanien siitepölylle? :ooo

Mikä on feministi?
- no... jotain tasavertaisuutta halua tyyppi tai jotaa?

Mitä tarkoittaa vaakatasossa?
- no et joku on sillee

Mikä on kämmenselkä?
- toi käden puoli, jonne suuntaan sormet ei taitu :D

Tiedätkö, missä on Nevada?
- öö no huitsin nevadas? :D

Mikä on lättäjalka?
- sellain ettei oo sitä sellasta kaarta tos jalan sisäsyrjällä

Onks hämähäkillä hampaat?
- kai?

Kuuluuks teatteri kulttuuriin?
- joo

Mikä on katalysaattori?
- no en tiiä

Luettele 3 kansainvälistä tiedustelupalvelua:
- vastaisin eniro, 0100100 yms, mut koska oon kattonu BB:tä ni tiiän et CIA ja ne :D

Luettele 3 kansainvälistä valuuttaa:
- euro, kruunu, dollari

Minä vuonna Suomi itsenäistyi:
- 1917

Mikä on itsenäisyyspäivä?
- 6.12.

Missä maassa on dollari? Rupla? entä punta?
- dollari USA, rupla RUS, punta BR

Onko ruotsissa euro?
- öö.... en tiiä :D ainaki ollu joskus kruunu, en tiiä onks enää ;D;D;D;D;D;D;D;;D

Missä on ollut kruuna?
- markassa

Mikä on tuntoaisti?
- no vaik et tuntee ku joku koskee sun kättä tai et ite kosket jotain TAI JOTAIIIIIN :D

TUNNETKO ITSESI NYT VIISAAKSI?
- todella!

[Ei aihetta]Lauantai 27.12.2008 02:56

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? - ööm joo kai
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - eip
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - en
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - ei :(((
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - ei

S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt? - vähän
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - ei mitää hajuu ;D
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi - tjaa-a..
4. Saatko jalan takakautta päähän? - en aio kokeilla
5. Pureskeletko kynsiäsi? - enn

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? - ei oo kouluu
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? - JOOO
3. Vaiko leipuri? - tuskin ko en osaa ees leikkaa joulukinkkuu
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - mhmh joo ehkä joskus

T Ä N Ä Ä N
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - e
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - joooo kai?
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? - joo :')

V I I M E I S I N H E N K I L Ö
5. joka makasi sängyssäsi? - miä
6. joka sai sinut itkemään? - äiti?
7. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - aapuvaa, öö... niinie?
8. jonka kanssa menit shoppailemaan? - niinie
9. kenen kanssa olit suihkussa? - no ihan yksin olen ollut
10. joka sai sinut nauramaan? - niinie
11. joka sanoi sinulle rakastan sinua? - ööö... :DD
12. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - apcwiytwr en muista

Y L E I S T Ä
13. Lempipaikka? - en tiiä
14. Tatuointeja? - ei ooo
15. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - öö en tiiä
17. Kenestä pidät? - khihii enpäs kerro (:
18. Pitääkö kukaan sinusta? - no toivottavasti ees joku :(
19. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - juu
20. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - enn
21. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - ei soi ei
22. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - ehkä joskus kerran vissii?
23. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - oon
24. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - ...
25. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - t-paita, yökkärinhousut ja sukat
26. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? - syön, istun, kävelen
27. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - njaa... 400e?
28. Onko sinulla sukat jalassa? - ju
29. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - envoimuistaa
30. Millä sivulla surffailet eniten? - ht.net ja galtsu :DD
31. Onko sinulla kasveja huoneessasi? - ju, pampu (((:
32. Sattuuko sinua johonkin nyt? - ei
33. Voittaisit lotossa miljoonan? - <3333

V I I M E I S E T:
Viimeinen juomasi juoma? - vesi
Viimeinen lukemasi koulukirja? - jaa-a
Viimeinen ostamasi tavara? - ömm.. äitille joululahja :D
Viimeinen katsomasi elokuva? - sellain jonka kattonu kokonaa: sininen laguuni

V O I S I T K O ?
Juoda? - todellaki
Polttaa? - e
Tappaa? - e
Ajaa päätäsi kaljuksi? - e