IRC-Galleria

Jokainen suree joskus. Toiset enemmän ja useammin, mutta kaikki omalla tavallaan. Toisille suru on arkipäivää ja jatkuvasti lähellä. Onnelliset se kiertää. Tähdet ei osu kaikille samalle kohtaa eikä niiden paikkaa voi jälkikäteen muuttaa. Pitää vaan elää sen mukaan mitä vastaan tulee.. Vaikka se tuntuu pahalle niin suruakin oppii sietämään. Joskus. Aina, kun se iskee tajuntaan, se tuntuu pahalle ja satuttaa, mutta joka kerran siitä selviää helpommin ja nopeammin. Sietokyky kasvaa. Se vain täytyy muistaa ettei surun saa antaa alistaa. Silloin se vie lopullisesti mukanaan eikä siitä pimeydestä jaksa enää nousta.

Mietin, mietin ja mietin... ja siitäkin päästyäni vaan mietin. Ajattelen liikaa ja jutut vaan pyörii päässä. Pelottaa ja kun vielä vähän miettii lisää alkaa pelottaa entistäkin enemmän. Sitä seuraavana alkaa ahdistaa ja kun ahdistaa on pakko päästä kauas siitä mikä mietityttää liikaa.

Ja kaikki vain sen takia että sattuisi vähemmän.


"Nuku suuri maailma, nuku sininen yö avaruus.
Samassa unessa sininen planeetta.

Valvokoon se jumala, jonka viha on kuin rakkaus.
Sinisten silmien alla sininen planeetta."

Häsähäsähäsä... Hässäkkä. Viekää miut hoitoon, jooko???

Edellinen kirjoitus täsmää paremmin kun ikinä mikään... Viikonloppuna tapahtui jänniä juttuja. Ihan positiivista, kait.

Elämä on sekavaa eikä se näköjään ihan aina potki päähän niin vitusti.

koska silloin juuri tekee aina kaiken mitä ei koskaan pitänyt tehdä... Viisasta.

Tapa minut jos et muuten kiinni saa
Varjooni juuttunut
Vaikka ruoskit minut aina uudestaan
Varjooni juuttunut
Et saa mua tahtoos taipumaan,
vertani suussasi maistumaan
Pidä kiinni siitä mitä et koskaan saa

Pelkoa, sairautta kun kerta on liikaa

Ei tunnetta minussa ja kosketus tappaa

Valon tiellä mustempaa kuin tiedettiin

Paha sisällä, montako kertaa kuolemme vielä

Ennenkuin löytää takaisin

Matkojen päässä puhtaalta tieltä

Hymyillen petän itsenikin

Kuoren alla inhoa kun saarretaan nurkkaan

Alaston ja valmiina ottamaan vastaan

Kun kerta toisensa jälkeen kaatuu kuitenkin

Oli se saatana ja sen kyllä huomaa... =)

Kun kaikki on mustaa tarpeeksi kauan, on jossain vaiheessa pakko alkaa kirkastua. Valkosta ei mun elämästä tule koskaan milloinkaan, ajattelen liikaa että sellainen olisi mahdollista. Mut harmaakin on ihan jees toisinaan. Mutta jos jaksais vaan luottaa siihen, että jokaisella tulevalla päivällä on mahdollisuus olla edellistä kirkkaampi..