IRC-Galleria

gorillavarpunen

gorillavarpunen

why so Sirius?

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Tiistai 20.04.2010 21:19

oo sain mun hupparin takas =D<3

****½ tähtee!Tiistai 20.04.2010 20:49

"Kahden vuoden tauko sekä keikkailussa että musiikinteossa kuuluu selvästi The Arkin uudella albumilla. Keulakuva Ola Salon syrjähyppy musikaalien maailmaan on päätynyt myös bändin uudelle levylle. Jeesusta Malmön oopperassa esittäneen rokkikukon vokaalit soivat puhtaammin kuin aikoihin ja lauluvalmennus selvästi on tuonut lisää falsetteja biiseihin.

Kuten aina The Arkin musiikissa, tälläkin levyllä vaikutteet kuuluvat läpi, eikä sitä edes yritetä peitellä. Bändi kertoi halunneensa viidennellä levyllä päästä ulos glam rock -karsinasta ja siirtyä enemmän kohti seitsemänkymmentä luvun soundeja ja omia idoleitaan musiikissa. The Ark ei enää ole "Publicity Seeking Rockers" vaan bändiläisten vakiintuminen kuuluu musiikissa. Vaikutteita on imetty niin 1970-luvun psykedeliaprogesta, Nashvillesta kuin countryrockista.

Lomailu teki pojille hyvää ja bändin soundi on selvästi raikastunut. Albumi on sillisalaatti, mitä tosin The Arkilta voi aina odottaakin. Levyltä kaksi ensimmäisenä julkaistua biisiä herättivät paljon ristiriitoja. Ensimmäinen single Superstar toimii hyvänä sisäänvetobiisinä, kuten The Worrying Kind viime levyllä, kliseisine sanoineen ja rokkiriffeineen. Have You Ever Heard a Song taas jää harmittavan yksinkertaiselle tasolle ja kuulostaa koulun kevätjuhlaa varten tehdyltä kappaleelta.

In Full Regalia on täydellinen kesälevy, jota kuunnellaan ystävien kesken viiniä nauttien."

Vaikuttaako toi uus levy edes täydellisimmältä tän arvostelun perusteel?

TEINIROKKARI =DDDMaanantai 19.04.2010 22:16

PIILOLISSU
[x] inhoan lissuja..
[ ] ..mutta kuitenkin teen itse kaikkia mitä nekin (ryyppään, poltan, haistattelen opetattajille jne.)
[ ] ostan vaatteet spirit storesta, ginasta, h&m tms...
[/] kiroilen paljon (ja äänekkäästi)
[ ] valehtelen porukoille
[ ] poika/tyttöystävä vaihtuu lennosta, ja tietysti oon umpirakastunut joka kerta
[ ] kuuntelen sitä musaa mitä kaikki muutkin, ja kaikki mainstreamista poikkeava on paskaa
[ ]käyn nuorisokeskuksissa tms. missä kylän kerma kokoontuu
1½

TEINIROKKARI
[x] Mötley Crüe vittu hautaan asti!
[x] hiuslakkaa kuluu
[x] tupeeraan mun lettiä
[ ] leopardikuosi ja nahka on mieleen
[/] Törkytehdas ja Heroiinipäiväkirjat on mun lempikirjoja
[/] kaikki hyvä musiikki on tehty 80-luvulla
[ ] soitan bändissä
[ ] fuck you!
4

SYÖMISHÄIRIÖINEN TEINI
[ ] mulla on/on ollut syömishäiriö
[ ] selitän kaikille siitä kuinka oon taas ollu sairaalas/osastol tms.
[ ] haluan huomioo
[ ] peili näyttää mut satakilosena
[ ] viiltelen jos tulee huono olo
[ ] yritän peitellä kehoani ylipukeutumalla
[x] yhyy haluun vaan olla laiha
[ ] pyrin syömään n. 500 kaloria päivässä
1

HIKARITEINI
[ ] keskiarvoni on yli 9,0
[/] koulutus on minulle erittäin tärkeää
[ ] päden joka asiassa
[ ] inhoan kirjoitusvirheitä
[ ] teen tunnollisesti läksyt ja luen kokeisiin
[x] parhaat ystäväni ovat koulusta
[ ] nuoleskelen opettajiani
[ ] murrun jos en saa kiitettävää kokeesta
1½

NÖRTTITEINI
[/] vapaa-aika menee koneella
[ ] verkostoidun lähinnä facebookissa, galleriassa yms. enkä irl
[ ] olen näppärä tietokoneen käyttäjä
[ ] pelaan jotakin mmorpg peliä kuten WoW:ia
[ ] käytän tietokonekieltä oikeassakin elämässä, rofl fail
[ ] lanitan kavereideni kanssa ja käyn erilaisissa tapahtumissa kuten Assemblyillä
[ ] olen mieluiten kotona
[ ] parhaat kaverit on netin kautta hankittuja
½

RUNOTYTTÖTEINI
[x] haaveilen paljon ja rakennan pilvilinnoja
[ ] kirjoitan runoja ja laulunsanoja
[ ] olen ujo
[x] tykkään romanttisista jutuista
[x] luen mielelläni kirjoja
[ ] kirjoittelen novelleja ja julkaisen niitä foorumeilla tms.
[ ] tykkään kilteistä pojista/tytöistä
[ ] oon ihan hyvä koulussa
3

TEINIHIPPI
[x] vastustan eläinkokeita!
[ ] olen kasvissyöjä
[ ] kuulun johkin maailmanparantajajärjestöön, greenpeace tms.
[ ] mulla on rastat
[ ] oon osallistunut mielenosoitukseen
[x] haluun maapallolle lisää rauhaa ja rakkautta
[x] ihmiset on ahneita ja tyhmiä
[ ] voisin asua kommuunissa
3

RAPPIOTEINI
[ ] aina kännissä...
[ ] ...tupakka kädessä
[ ] polttelen pilvee
[ ] vahvempiakin on tullu maistettua
[ ] rahat menee päihteisiin
[ ] oon vaarassa joutua laitokseen/oon jo/olen ollut
[ ] koulu menee huonosti
[ ] pää sekasin ja huolet unohtuu
0

URHEILIJATEINI
[ ] aina treeneissä
[ ] ja niiden takia paikat paskana
[ ] oon harrastanu jotain urheilua koko ikäni
[ ] oon voittanu jonkin mitalin lajissani
[ ] mun harrastus syö törkeesti rahaa
[ ] urheilen melkein joka päivä
[ ] koululiikunnas mut valitaan usein ekana
[ ] mulla on urheilun suhteen korkeet tavotteet
0

TEINIANGSTI
[ ] vittu saatana kukaan ei rakasta
[ ] mul on musta tukka joka on aina silmillä
[ ] käytän vitusti kajaalia
[ ] viiltelen
[ ] oon harkinnu itsemurhaa
[ ] vihaan kaikkia
[x] kuuntelen kaikkia angstibändejä
[ ] vihaan itseäni
1

HOPPARITEINI
[ ] housut roikkuu polvissa
[ ] mc mane ei ole oikeaa räppiä
[ ] suomiräpin parhaita on mm. steen1 ja asa
[ ] oon itekki räpänny
[ ] se joka vihaa räppiä pakenee todellisuutta!
[ ] Julma-Henri on kova äijä
[ ] vaatteet on mun aatteet
[ ] j0u
0

PAPPA BETALAR-TEINI
[ ] mulla on skopa/mopo
[ ] oma tietokone
[ ] 200 € puhelin ja iPod
[ ] ... ja iskä/äiti makso ne
[ ] saan mitä haluan
[ ] oon hemmoteltu
[ ] vanhemmilla piisaa rahaa
[/] saan rahaa tekemättä mitään kotona
½

TEINIHEVARI
[ ] maastohousut!
[x] maiharit!
[/] ketjut ja bändipaidat!
[ ] moshpittiin!
[ ] hevi on parasta
[ ] moshaus on muikeeta
[ ] \,,/
[ ] letti kasvaa kasvamistaan
1½

[Ei aihetta]Maanantai 19.04.2010 22:03

Uuu jee.

http://www.myspace.com/deflatables

Nää on kivoja =))))



[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 21:22

Muistatko, kun luvattiin, ettei kumpikaan saa kuolla ennen toista ?
Kun pojissa oli poikabakteereja ?
Kun tutustuimme hieman oudolla tavalla ?
Entä ne kyyneleet , sen kusipään takia ?
Entä se ihana nauru kaiken,sen helpotuksen keskeltä?
Muistatko kun naurettiin yhdessä ?
Kun vietettiin koko kesä yhdessä ?
Kun kerrotiin salaisuuksia, mistä kukaan ei tiennyt mitään ?
Kun olimme erottamattomat ?
Kun vietimme aikaa, jonka haluaisimme takaisin ?

Elämä on suoralähetys; ei uusintoja!
Lisää tämä päiväkirjaasi , jos et halua menettää heitä, kenen kanssa olet kokenut paljon hyviä muistoja.‹3

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.04.2010 20:53

"- Meidän asennetta tähän touhuun kuvaa se, että keikkabussissa ei saa kukaan pitää vaatteita päällä. Se viihdyttää niin meitä kuin niitä, jotka ajavat ohi ja jäävät tuijottamaan suu auki." -olli

"-Me sitä ollaan vasta alasti oltuki. Kuseskelutu, nussittu, ja tietty runkattu saakelisti. Iwor meni kerran paskantamaan, mutta pojat söi sen onneksi pois. Hottismeininki. Mut oikeesti kusileikit on aliarvostettuja." -juffi

[Ei aihetta]Lauantai 17.04.2010 20:24

Heei ihmiset alkakaaka jo tulla MUL ON TYLÄÄ =(((((

[Ei aihetta]Lauantai 17.04.2010 19:38

[Ei aihetta]Perjantai 16.04.2010 21:17

Tee tämä gallup tai rakkauselämäsi on kirottu seuraavat 10 vuotta. Mieti gallupia varten 4 tuntemaasi poikaa. Päätä kuka on ykkönen, kakkonen yms. ja vastaa kysymyksiin heistä. Älä vaihda poikien numeroita kesken gallupin, vaan päätä ne mieluiten ennen kuin olet lukenut kysymykset. Älä paljasta poikien nimiä.

POIKA 1:
Mitä mieltä olet kyseisestä pojasta? - iha jees :)
Oletteko kavereita? - nosillai
Oletko koskaan käynyt heillä kylässä? - en
Oletteko suudelleet? - ei
Oletko joskus ollut ihastunut häneen? - en
Onko hän sinua lyhyempi? - ei
Oletko seurustellut kyseisen pojan kanssa? - en

POIKA 2:
Oletteko seurustelleet/seurusteletteko tällä hetkellä? - ei
Onko hän saman ikäinen kuin sinä? - vanhempi
Pidätkö hänen luonteestaan? - tykkäään jooo!
Onko sinulla hänen meseosoitteensa ja jos on niin jutteletteko usein? - ei oo
Oletteko halanneet? - juuu
Minkälaista musiikkia hän kuuntelee? - jotai hevimetallipaskaa

POIKA 3:
Onko hän hyvännäköinen? - semi
Onko sinulla hänen puhelinnumeronsa? - jooo
Millaisia tunteita luulet hänellä olevan sinua kohtaan? - eimitää havaintoo
Onko hän tekstaillut sinulle? - on
Flirttaileeko hän sinulle ? - ei oo nyt hetkeen
Onko hän mukava? - oli ennnen
Kauanko olet tuntenut hänet? - vuoden?

POIKA 4:
Oletko ollut ihastunut häneen? - en
Onko hän ystävällinen sinulle? - tietty
Vietätteko paljon aikaa yhdessä? - semi
Seurusteletteko? - ei
Minkä väriset hiukset hänellä on? - rusehtavat
Tiedätkö jonkun kaverisi olevan ihastunut häneen? - en tiä