IRC-Galleria

Vuonna 2004 nuori yhdysvaltalainen mies joutui kotimaansa armeijan uhriksi. Hänet pakotettiin pesemään osastonsa lattia omalla sähköhammasharjallaan, syömään mikrossa lämmitettyä kissanruokaa, juoksemaan jokapäivä harjoituskentän ympäri 79 kertaa jonka päälle hän sai yrittää juoda vain väkiviina-etikkaa. Lisäksi hän joutui tehdä miinakentän puhdistuksia side silmillään sekä sukeltajan räpylät jaloissaan ja lopulta hänet lavastettiin syylliseksi jääden kiinni kannabiksen poltosta. Juuri kun tilanne näytti helpottuvan, hän joutuikin värvätyksi sotaan Irakiin. Siellä hän päätyi ammutuksi, tosin ei vihollisen toimesta. Päivä ennen kuolettavaa (armo)laukausta, hän heräsi täysin alastomana leirin vartiokoiran kopista eikä muistanut edellisestä illasta ja yöstä yhtään mitään. Selässään hänellä oli tussilla kirjoitettu iso teksti missä luki "I did it for transgenders like me" ja vartiokoira löytyi leirin ruokavarastosta, missä se oli päästänyt tarpeitaan osan ruoan päälle ja osan se oli syönyt. Yllään koiralla oli miehen alushousut ja violetti puuhka. Mies lähti paniikissa juoksemaan edelleen täysin alastomana kohti aavikkoa toistaen samalla sanoja "HOLY CREEPING JEEBIES!"

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nuo ylläolevat sanat, tulet tapaamaan ammutun miehen. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, mies ilmestyy peittosi alle ja alkaa taukoamatta hymäilemään light jazzin hittejä vuosilta 1978-1986.

Jos lisäät tämän tarinan omaan blogiisi, journaliisi tai päiväkirjaasi, hän jättää sinut rauhaan. Näin palkitaan hyvät tekosi. Jos et lisää, tulet kärsimään vaikeista alapään tulehduksista sekä virtsaongelmista seuraavat 40 vuotta ja sen mukana seksielämäsi huononee moninkertaisesti

päässä vikaa?Keskiviikko 07.11.2007 01:29

taitaa olla taas itsepohdiskelun aika.

liian paljon muutoksia elämässä, liian pienessä ajassa.

liikaa negatiivistä, liian vähän positiivista.

TyhmyystestiKeskiviikko 24.10.2007 19:25

1. [x] Olet meinannut tukehtua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [x] Olet kävellyt seinää päin.
6. [x] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [x] Olet ollut shokissa.
9. [x] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon.
10. [ ] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] Olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [ ] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [ ] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x] Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [ ] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [ ] Olet työntänyt veitsen paahtimeen.
17. [x] Olet leikkinyt tulella.
18. [x] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [ ] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

Kerro viidellä rastit ja saat tietää kuinka tyhmä olet prosentteina.

65 % aika tampio..
Jos välität minusta, laita minulle "<3"
Tarkoituksena on vain saada tietää, kuinka moni välittää.


(Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin näet ketkä kaikki välittävät sinusta.)

ZzzZZz...Perjantai 21.09.2007 07:31

Kylläpäs osaa väsyttää.. Onneksi on viimeinen yö, sitten saakin olla 8 päivää vapailla. 1,5h enää tehokasta työaikaa jäljellä. Jippii!

huomentaTorstai 16.08.2007 15:24

1. Kirjoita koko nimesi siten, että painat nimesi kirjaimien oikealla puolella olevia kirjainnäppäimiä
- kommu sönrty dptbsmor,o

2. Katso suoraan jalkojesi juureen. Mitä näet?
- öh.. kengät ja respan lattian

3. Mitä teet neljän päivän päästä?
- töitä

4. Ota kännykkä esiin, ja selaa saapuneista viesteistä viides. Kirjoita se tähän.
- Desire soitta hetki päästä

7. Viimeisin sana, jonka sanoit.
- kiitti

8. Jotain, mitä sinulla on kolme:
- sisaruksia

9. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- pikaviisumi

10. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- nyt ei muista

11. Montako Messenger kaveria sinulla on?
- n. 100

12.Viime kesän paras muisto?
- kesälomatili

13. Omistatko mopoa?
- en enää

15. Lempisuklaa?
- kaikki

16. Ketä et ole nähnyt pitkään aikaan mutta tahtoisit?
- Mari-Liis

17. Mitä teit aamulla ensimmäisenä kun heräsit?
- nousin sängystä

18. Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- hyppäsin sänkyyn

19. Mitä tahtoisit syödä nyt?
- jätskii

20. Onko sinulla pakkomielle?
- on

21. Jos olisit itse saanut valita nimesi, mikä se olisi?
- Jonny, nykyinen nimeni

22. Paras lautapeli?
- ...?

23. Mikä sinua ärsyttää?
- Mirva & Merja

24. Milloin viimeksi pesit kätesi?
- kun kävin eriössä

25. Osaatko keittää riisiä?
- mitääh?? kysytte kokilta!!!!!!

26. Mitä odotat eniten?
- huomista <3

27. Oletko kapinallinen?
- ehkä

28. Oletko syönyt nikotiinipurukumia?
- olen

29. Jos saisit olla yhden päivän ajan joku muu, niin kuka olisit?
- oma itseni, se sama jonny jonka kaikki tuntee

30. Mikä haju tulee ensimmäisenä mieleesi?
- mastisointi

31. Onko sinulla hamsteria?
- ei oo

32. Minkä ikäinen tahtoisit olla?
- 22

33. Oletko menettänyt läheistä?
- olen, monia

34. Mikä on kännykkäsi taustakuvana?
- Max Petteri Christian <3 rakas kummipoikani <3

35. Seuraatko jotakin tv-sarjaa?
- salatut elämät, täydelliset naiset

36.Oletko yhden miehen nainen/naisen mies?
- yhden miehen mies

37. Jos saisit muuttaa jotakin lakia, mikä se olisi?
- adoptiolaki

38. Oletko onnellinen?
- saako sitä jäillä?

39. Saatko viikkorahaa?
- no en

40. Missä uit mieluiten?
- en ui

41. Puhutko englantia?
- jos on pakko

42. Kuinka vanha mummosi on?
- dööööd

43. Aiotko hankkia lapsia? Montako?
- aika näyttää

44. Syötkö näkkileipää?
- nam

45. Onko sinulla terveelliset elämäntavat?
- ei.. vuorotyö, tupakka, alkoholi..........

46. Millaiset alushousut on päälläsi?
- valk. Blendit

47. Onko sinulla ollut täitä?
- ei

48. Laulu joka saa sinut itkemään?
- Kaija Koo - Ei yksi pääsky kesää tee

49. Mitä tulee mieleen Turusta?
- iu

50. Oletko asunut ulkomailla tai tahtoisitko?
- en.. ehkä joskus venäjällä

51. Mitä aiot syödä seuraavaksi?
- emt

52. Entä juoda?
- Hartwall Fenix sitriini & magnesium

53. Lempipirtelö?
- ohra

54. Millainen kattolamppu huoneessasi on?
- öh..

55. Sattuuko sinua nyt johonkin?
- sieluun

56. Uskotko yliluonnolliseen?
- ehkä

57. Moneltako heräsit tänä aamuna?
- 1130

58. Onko sinulla kielikoru? Tahtoisitko?
- ei oo, mutta ehkä haluaisin

59. Onko sinulla tatuointia? Tahtoisitko?
- ei ole.. ehkä..

60. Onko televisio kiinni vai päällä?
- HakkaTV pyörii vieressä

[Ei aihetta]Tiistai 14.08.2007 17:30

( ) Olen teini
(x) Olen nuori aikuinen
( ) Olen vanha ja viisas

( ) Sinkku
(x) Seurustelen
( ) Olen naimisissa
( ) Luulen että menen naimisiin 10 vuoden sisällä

( ) Liikun paljon
(x) Olen välillä aikamoinen sohvaperunakin
(x) Syöminen on mukavaa ajan vietettä
( ) Yleensä syön melko terveellisesti
(x) Yleensä syön melko epäterveellisesti

(x) Huolehdin ulkonäöstäni melko paljon
(x) Näytän joskus aikamoiselta turjakkeelta ihmisten ilmoilla
(x) Kun olen yksin kotona näytän aikamoiselta turjakkeelta
(x) Meikkaan
(x) Ostan kirppiksiltä vaatteita

( ) Luen kirjoja aina kun on aikaa
( ) Päivässä katson ainakin 2h tv:tä
( ) Olen joka päivä ulkona yhtäkyytiä ainakin puolituntia
( ) Alle kilometrin pituiset matkat kuljen aina kävellen tai pyörällä
(x) Kierrätän (biojäte, metalli, lasi jne.)
( ) Olen hyvä ihminen
(x) Tiuskin ihmisille kun olen ärsyyntynyt
(x) Olen melkein aina kohtelias ja mukava muille
( ) Muut pitävät minua synkkänä tyyppinä
(x) Olen ehkä jollain tavalla erilainen nuori

(x) Minulla on rutiineja arkipäivän elämässäni
(x) Suunnittelen tulevaisuuttani paljon
(x) Elän vain päivän kerrallaan, olen sellainen seikkailija-luonne
(x) Tunnen itseni joskus melko villiksi.....khöm :D
(x) Minulla on pokkaa tehdä repäiseviä juttuja kaverin/kavereiden kanssa
(x) Teen ihan yksin välillä hyvinkin repäiseviä temppuja

(x) Simpsonit on hauska ohjelma
(x) Salattujen elämien Ulla ja Sepi sekä muut henkilöt ovat melko hulvattomia välillä
(x) Entäpä Joey?
(x) Katson dokkareita ajankohtaisista asioista
( ) Katson yleensä vain opettavaisia ohjelmia tv:stä
( ) Olen aika vakava tyyppi, melkoinen vitsi pitää olla että suun pieleni liikahtavat hieman ylöspäin

TÄMÄN OLEN KOKENUT:

[x] Perheväkivalta
[x] Parisuhdeväkivalta
[x] Seksuaalinen hyväksikäyttö
[x] Koulukiusaus
[x] Ensirakkaus
[x] Läheisen itsemurha
[x] Läheisen muu kuoleminen
[x] Läheisen/oma mielisairaus
[x] Oma itsemurhayritys
[x] Petetyksi tuleminen parisuhteessa
[x] Petetyksi tuleminen muuten vain
[x] Läheisen pettäjänä oleminen
[ ] Uskonnollinen herääminen
[x] Uskonnollinen nukahtaminen
[ ] Sukurutsaus


MINÄ PIDÄN:

[/] Itsestäni
[x] Ystävistäni
[x] Seurustelukumppanistani
[x] Jäätelöstä
[ ] Juanesista
[x] Työstäni
[ ] Teeskentelystä
[ ] Hevareista
[/] Elämästäni
[x] Pornosta

MINULLA ON:

[ ] Sukupuolitauti
[/] Ihana ja onnellinen elämä
[ ] Paljon ystäviä
[/] Hyvä musiikkimaku (riippuu keneltä kysyy)
[ ] Paljon rahaa
[x] Rumat hiukset
[/] Jokin vakava sairaus (lasketaanko depressio?)
[ ] Huono itsetunto
[ ] Oma kämppä
[/] Lemmikki
[x] Iloinen luonne
[ ] Hyvä fyysinen kunto
[ ] Anoreksia
[?] Ystävä joka uskoo Jumalaan

TAHTOISIN...

[x] Maailmanrauhaa
[ ] Lyödä äitiäni
[x] Lisää rahaa
[x] Lisää ystäviä
[ ] Lisää valtaa
[x] Itkeä
[x] Olla lahjakas kuvataiteessa
[ ] Alkoholia
[x] Osata lentää
[x] Paremman tietokoneen
[x] Kuolla...aina välillä
[ ] Olla erakko
[x] Olla kauniimpi/komeampi
[ ] Parempaa seksiä
[ ] Parempia televisio-ohjelmia
[/] Tappaa USA.n presidentin

--

1) Miten vietän vapaa-aikani? (rastita vaihtoehtosi)

[x] Olen kamujen kaa
[x] Istun koneella
[x] Katson TV:tä
[ ] Harrastan urheilua
[x] Muuten, miten? Autoilen


2) Onko sinulla paljon ystäviä?

[ ] 0-1
[x] 1-3
[ ] 3-6
[ ] 6-...

3) Lempikarkkeja?

[x] Salmiakki ja laku
[x] Suklaa
[x] Hedelmäkarkit ja pastillit
[ ] Vaahtokarkit
[ ] En voi sietää karkkeja, HYI!!!

4) Vaatteita, joita yleensä käytän?

[ ] Toppi
[ ] Minihame
[x] Farkut
[x] T-paita

5) Olen käynyt seuraavissa kaupungeissa/paikkakunnila:

[x] Helsinki
[x] Tampere
[x] Pori
[x] Turku
[x] Jyväskylä
[x] Vaasa
[ ] Kajaani
[ ] Rovaniemi
[ ] Kuusamo

6) Väri, jota en ikinä voisi käyttää vaatteissani:

[ ] Musta
[ ] Valkoinen
[ ] Sininen
[ ] Punainen
[ ] Oranssi
[ ] Keltainen
[ ] Pinkki
[ ] Violetti

7) Näitä ohjelmia katson televisosta:

[/] Serranon perhe
[x] Sinkkuelämää
[x] Täydelliset naiset
[ ] Selviytyjät
[x] Salatut elämät
[x] C.S.I.
[x] C.S.I. New york
[x] C.S.I. Miami
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Tupakkalakko
[x] Pimp my ride
[ ] Tahdon asia
[x] 4D
[/] Sillä silmällä
[/] 45 min. special
[ ] Dirt
[ ] Spiral
[x] Simpsonit
[ ] Smallville
[ ] Siskoni on noita
[ ] Venus & Apollo
[ ] En mitään noista

8) Olen käyttänyt rahaa tällä viikolla:

[ ] 0-2 e
[ ] 2-4 e
[ ] 4-6 e
[ ] 6-8 e
[ ] 8-10 e
[ ] 10-15 e
[ ] 15-20 e
[x] 20-30 e (nythän on vasta tiistai...)
[ ] 30-50 e
[ ] 50-100 e
[ ] 100-... e
[ ] En ollenkaan

9) Omistan:

[ ] Oman huoneen
[x] Kännykän
[x] MP3-soittimen
[x] Aurinkolasit
[x] Pikkusiskon
[x] Pikkuveljen
[x] Bestiksen
[x] Poikakaverin
[ ] Pitkät hiukset
[x] Lyhyet hiukset
[x] Kauniin, laihan, ihanan kropan
[ ] Pullean, muodokkaan kropan.
[x] Oman tyylin

10) Olen:

[ ] Nätti
[ ] Suloinen
[ ] Kaunis
[x] Blondi
[ ] Brunette
[ ] Puhelias
[x] Ujo
[x] Lapsellinen
[ ] Kovis
[x] Ihastunut
[ ] Pyöreähkö
[ ] Sopusuhtainen
[/] Hidasälyinen
[x] Laiska
[ ] En mikään noista!

11) Huoneeni on:

[ ] Aina tiptop- kunnossa
[ ] Miten sen nyt ottaa
[ ] Sotkuinen
[ ] Moderni
[ ] Iso
[ ] Pieni
[ ] Söpö
[ ] Vaalea
[ ] Tumma
[x] Ei mitään noista!

12) Osaan tehdä:

[ ] Spakaatin
[ ] Kärrynpyörän
[x] Pizzan
[x] Lätyn
[x] Pannukakun
[x] Kaverin/poikakaverin onnelliseksi
[x] Kaikenlaista jännää

13) Viihdyn mieluiten:

[x] Ulkona
[x] Sisällä
[x] Rannalla
[x] Kotona
[x] Tietokoneen ääressä
[x] Kavereitten kanssa
[x] Yksin

14) Rakastan:

[/] Itseäni
[x] Ihastustani
[x] Poika/tyttökaveriani
[x] Äitiä
[ ] Isää
[x] Lemmikkiäni/lemmikkejäni
[ ] Rock-festareita
[x] Ihanaa musiikkia
[x] Luontoa
[x] Kaikkea kallista ja luksusta
[x] Vaatteita

15) Olen ollut: (siis jokus elämäni aikana)

[x] Sairaalassa
[ ] Koomassa
[x] Kiimassa :D
[ ] Kiinassa
[x] Koulussa
[x] Lätkässä
[x] Saunassa
[ ] Roomassa
[ ] Pariisissa
[x] Tivolissa
[x] Festareilla
[x] Ruotsissa
[x] Kukkakaupassa
[x] Linnassa
[x] Trampoliinilla
[x] Pöydällä
[x] Maailmanpyörässä
[x] Mallina
[x] Muotinäytöksessä
[x] Tuomiokirkossa
[x] Eläinlääkärissä
[ ] Lapissa
[x] Ulkona alasti
[x] Töissä
[ ] Esteratsastuskisoissa
[x] Yleisurheilukisoissa
[x] Lentokoneessa
[x] Junassa
[x] Raitiovaunussa
[ ] Anoreksiassa
[ ] Kiinni huumeissa
[x] Linnanmäellä
[x] Särkänniemessä
[ ] Wasalandiassa
[ ] Powerparkissa

[Ei aihetta]Maanantai 13.08.2007 20:51

MITÄ JOS?

Huomaisit olevasi raskaana? Tuskin tulen raskaaksi...

Saisit korjata kolme vääryyttä maailmassa? Korjaisin enemmän kuin kolme!

Ihastuksesi suutelisi sinua? mikäettei Ihanaa!!!!!! <3

Opettajasi suutelisi sinua? IU!

Voittaisit lotossa miljoonan? Maksaisin velkani pois.

Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? Hymyilen ja jään jutulle.


VIIMEISET:

Viimeinen juomasi juoma? Red Bull

Viimeinen lukemasi koulukirja? Ei jaksa muistaa...

Viimeinen ostamasi tavara? Varmaankin jotain todella hyödyllistä..

Viimeinen halaamasi ihminen? Max <3

Viimeinen sanomasi lause? "Mä soittelen sulle myöhemmin."

Viimeinen tekemäsi urheilusuoritus? Kiipesin raput ylös

Viimeinen katsomasi elokuva? Huono kasvatus


VOISITKO KOSKAAN ?

Juoda itseäsi ympärikänniin? Kyllä vain

Ajaa päätäsi kaljuksi? Jeps

Alkaa käyttämään huumeita? Eipä kummemmin nappaa.

Tappaa? Riippuu tilanteesta.

Karata kotoa ulkomaille? Kyllä

SEKALAISTA:

Mikä on lempiruokasi? Monia

Onko paras ystäväsi hyvä koulussa? En oo enää koulussa!!!


MENNEISYYS.

1. Mitä teit 6 tuntia sitten? Nukuin... Yövuoro..
2. Mitä söit viimeksi? Juustosämpylän by Fazer Amica
3. Mitä joit viimeksi? Red Bull, edelleen
4. Koska nauroit viimeksi kunnolla? Viimeviikolla
5. Mitä ostit viimeksi? Red Bullin ja juustosämpylän
6. Missä olit, ennen kuin viimeksi tulit kotiin? Töissä koko yön
7. Minkä numeron sait viime kokeestasi? Ei jaksa muistaa
8. Mikä oli viime todistuksesi keskiarvo? Öh..
9. Mistä näit viimeksi unta? Harvemmin viitsin katsella unia.
10. Kenelle puhuit viimeksi? smiri


NYKYHETKI.

1. Mitä sinulla on juuri päällä? Vaatteet
2. Mitä syöt/juot juuri? Red Bull, eikö mee jakeluun?!?!
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? 65 senttii
4. Millä tuulella olet juuri? Ihastunut, hyväntuulinen ja odottava...
5. Millainen sää ulkona? Aurinkoista, puolipilvistä
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällähetkellä? Tiettyihin osa-alueisiin ehdottomasti kyllä.
7. Mikä musiikki soi? Ei mikään
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? Ei mitään, kai...
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? Ei niin mitään
10. Miten hiuksesi ovat? Et halua tietää!

TULEVAISUUS.

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? Saa nähdä.. Autan kai systeriä muuttohommissa.
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulla on tulossa? Ei oo tulossa
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? Tupakkaa
4. Mitä aiot tehdä tasan viikon kuluttua? Töitä, iltavuoro
5. Entä huomenna? Nähdä Petriä ;)
6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? Tasapainoista elämää
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? Koordinleikkaaja
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? Systerillä jotain
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkevän? Tuire
10. Minkä elokuvan aiot mennä katsomaan seuraavaksi leffateatteriin? Simpsonit

Kumma masiina...Maanantai 13.08.2007 20:37

Eräänä päivänä Pete valitti kaverilleen: "Kyynärpääni on todella kipeä. Pitänee mennä lääkäriin." Kaveri sanoi: "Ei kannata. Apteekissa on tietokone, joka antaa diagnoosin paljon nopeammin ja halvemmalla kuin lääkäri. Yksinkertaisesti vaan pistät siihen virtsanäytteesi ja tietokone antaa diagnoosin, ja kertoo mitä vaivalle on tehtävissä. Maksaakin vain 10 e."

Pete tuumi, että eipä hänellä ole mitään hävittävääkään, joten otti ja lirautti purkkiin ja meni apteekkiin. Hän kaatoi näytteen koneeseen ja laittoi 10 e aukkoon. Kone vilkutti valoja ja päästeli ääniä. Hetken kuluttua koneesta tuli ulos pieni paperiliuska, jossa luki: Sinulla on tenniskyynärpää. Liota kättäsi lämpimässä vedessä ja vältä rasitusta. Paranee noin kahdessa viikossa.

Illalla kotonaan Pete ihmetteli nykyteknologian ihmeitä, ja mietti samalla, voisiko konetta huijata. Hän päätti kokeilla. Hän yhdisti hanavettä, koirankakkaa, vaimon ja tyttären virtsanäytteitä, pari pisaraa moottoriöljyä auton öljytikusta sekä lopulta vielä heitti mällit päälle. Hän meni takaisin apteekkiin, laittoi näytteen koneeseen ja tunki kympin aukkoon. Kone päästeli taas ääniä, vilkutteli valoja ja sitten tuli paperiliuska ulos:

- Hanavetesi on koostumukseltaan liian "kovaa", hanki suodatin.
- Koirallasi on sienikasvustoa takapuolessa. Pese se sopivalla koirashampoolla.
- Tyttäresi käyttää kokaiinia. Vie hänet vieroitushoitoon.
- Vaimosi on raskaana... kaksostytöt tulossa. Ne eivät ole sinun. Hanki asianajaja.
- Fordistasi on pian moottori sökönä.
- Ja jos et lopeta masturbointia, niin se kyynärpääsi ei ikinä parane.
Kirjoita tähän vähintään yksi viime vuoden tapahtuma, joka yhdistää meitä kahta. Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja kaikilla on kivaa.